Nyt lienee jo hieman myöhäsitä Vappu-simaksi, mutta täytyy muistaa että Simaa on sangen helppo valmistaa itse.
Näin keväällä kun marjoja ja hedelmiä on huonosti saatavilla on sima mitä mainioin juoma.
Raaka-aineet on yksinkertaisia, vesi, kidesokeri ja fariinisokeri ja hiiva sekä muutama rusina. Toki itse olen joskus lisännyt myös hunajaa. Ostan sitä nykyisin tallinnasta ja säilytysaineeton hunaja kiteytyy vuoden mittaan: ei kovin kivaa enää teessä tai paahtoleivän päällä, mutta ihan sopivaa siman valmistukseen.
Tavaomaisesti sima esikäytetään ihan avoimessa astiassa, mutta itse käytän tiivistä kanisteria, jota voi käyttää myös vaikkapa viinin valmistukseeen.
Käytän myös hieman tavallisia simareseptejä enemmän sokeria ja pullahiivan sijaan viinihiivaa.
Koska haluan hieman tavallista kotisimaa suuremman alkoholipitoisuuden olen valmis näkemään hieman enemmän vaivaa.
Kotisimaan voi pullottaa jo seuraavana päivänä ja se on valmista kolmessa päivässä, mutta itse käytän valmistukseen noin viikon.
Koska sokeria on enemmän täytyy myös ennen pullotusta vaihtaa käymisastiaa. Hiiva ja muu sakka on hyvä poistaa.
Eli lapolla sima toiseen astiaan ja annetaan käydä vielä muutama päivä. Käymisen ajan huomaa siitä kun vesilukon pulputus alkaa olla yli kymmenen minuuttia. Hiivaa ja sokeria on vielä vähän jäljellä joten käyminen jatkuu vielä pullossa. Tuloksena on hieman tavallista koti simaa kuivempi sima, mutta silti täyteläisen raikas kupliva juoma.
Vaivaa joutuu siis Simankin valmistuksessa näkemään, mutta alkoholi on nautintoaine; joten tarkoitus on että Sima vaikuttaa päähän; ei vatsaan. Hyvä olohan syntyy siitä kun pää on vähän sekaisin; ei siitä jos maha on hiivan tai muiden bakteerien takia sekaisin.
Kaikkien raaka-aineiden ja työvälineiden tulee olla puhtaita... ja kerrallahan voi tehdä parikymmentä litraa hyvää Kevätjuomaa.
Simasuut siis vain siman keittoon. Keväiset päivät vaativat hyvää ja raikasta kuplivaa juomaa.
Sitä mukaan kun sosiaali ja terveysministeriö haluaa kytätä, kontrolloida ja kyykyttää kansaa, tulee kansan perinteiset taidot yhä suurempaan arvoonsa.
Piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.