Vaikka Isännöitsijätoimistojen perusveloitukset olisivatkin kohdallaan. Niin kyllä sitten osataan laskuttaa kaikesta ylimääräisestä oikein runsain mitoin.
Ihmettelen vaan miten esim.kopiokuluista saadaan laskutettua jopa 2-3000 Eu vuodessa. Aivan uskomatonta. Ei enää voi olla todenperäistä.
Mielestäni näihin pitää voida puuttua.
Toimistokulut
6
915
Vastaukset
- en ota kantaa
mutta yleisellä tasolla kopiokulut suuressakaan yhtiössä harvoin ylittää tonnia. Joku veloittaa vain kopiot mutta toinen myös tulosteet sekä skannaukset, kysymällä isännöitsijältä asia varmasti selviää.
Meillä veloitetaan kiinteä toimistomaksu joka on sidottu asiakkaan kokoon, kumpikin tietää ennalta kulut eikä em. kaltaisia ongelmia synny. Postikulut ja pankkikulut menevät sitten toteutuneen mukaan ja niistä löytyy tositteet.
Joskus hallituksen voi yllättää kuinka kalliiksi tulee esim. suurten urakoiden yhteydessä kaiken kopioiminen koko hallitukselle. Meillä paperia pyöritetään mahdollisimman paljon sähköisesti ja jos yhtiö haluaa niin voivat itse tulostella. - kopiokulut
Talomme käsittää n. 70 huoneistoa.
Kopiokulut ovat vuodessa suoraan pieneltä kopiolaitokselta n 200 Eu vuodessa.
sisältäen 15 sivuisen toimintakertomuksen ja kaksi vuosittaista isännöitsijä tiedotetta.
Muut pikkukopiot tulostuu toimistokoneella. - on, että
halvin kuukausihinta ei ole kuitenkaan se halvin, vaikka millään muulla ei tunnu olevan väliä, kun hintoja kilpailutetaan, niin kiinteistöhuollossa kuin isännöinnissä.
- kuultu on!
Taas tuota samaa.
Ei kallein isännöinti myöskään ole aina hyvälaatuista - vaikka sitähän sinä yrität sanoa.... - omasta kokemuksestani
kuultu on! kirjoitti:
Taas tuota samaa.
Ei kallein isännöinti myöskään ole aina hyvälaatuista - vaikka sitähän sinä yrität sanoa....pitkäaikasena huoltoyrittäjänä sanoa, että näin se vaan on. Ennen oli toisin, mutta nykyään kova hintakilpailu vaan sanelee ne ehdot millä mennään. Kuukausihinta poletaan mahdollisimman alas ja sitten joudutaan laskuttamaan joka asiasta. Omasta mielestäni se on väärä tapa, mutta minkäs mahdat, jos meinaat tätä työtä tehdä.
- varmasti monenlaisia
omasta kokemuksestani kirjoitti:
pitkäaikasena huoltoyrittäjänä sanoa, että näin se vaan on. Ennen oli toisin, mutta nykyään kova hintakilpailu vaan sanelee ne ehdot millä mennään. Kuukausihinta poletaan mahdollisimman alas ja sitten joudutaan laskuttamaan joka asiasta. Omasta mielestäni se on väärä tapa, mutta minkäs mahdat, jos meinaat tätä työtä tehdä.
kuten on tapoja toimia, itse olen pitänyt järjevämpänä hinnoitella ilman vilunkia. Tällöin asikkaat pysyvät pidempää ja tulijoita riittää, ehkä ei jonoksi asti mutta riittävästi.
Grynderien tai suurten firmojen kilpailutuksiin en ole lähtenyt mukaan. Vuoden parin päästä kun saat yhden taloyhtiön asiakkaaksi niin samasta lähiöstä alkaa muitakin tulla. Hinnat ovat kohdallaan verrattuna niihin jotka henkihieverissä kilpailivat samoista taloista muutama vuosi sitten.
Kahdelle kymmenestä uudesta asiakkaasta joutuu toteamaan heti ettei tarjousta kannata antaa, sen verran eri aaltopituudella ollaan asiassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750