Lapsiperhe ensimmäistä kertaa autolla Eurooppaan

Suunnittelemme ensi kesäksi automatkaa Eurooppaan. Olen kahlannut läpi vanhoja viestejä, joista sainkin jo vinkkejä, mutta jospa saisi vielä joitakin uusia "tipsejä".

Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähtisimme matkaan omalla autolla ja menisimme laivalla Hki-Travemunde. Sieltä eteenpäin reittisuunnitelma onkin auki. Tässä vaiheessa kiinnostaisi eniten Saksa. Kestoakaan emme ole päättäneet, mutta kyllähän reissulla voisi noin viikon käyttää kesälomasta.

Tosin sitäkin olemme alustavasti pohtineet, että jos tekisi matkan lentäen ja liikkuisi vuokra-autolla.

Ehkä tärkein kriteeri kuitenkin on, että kesäkuussa 3 vuotta täyttävä poikamme löytäisi mielekästä nähtävää. Tosin sitä saa kyllä olla aikuisillekin :)

Ranskalaisin viivoin

- Onko EuropaParkissa nähtävää/koettavaa 3-vuotiaalle vai vain vanhemmalle jälkikasvulle?
- Tarvitseeko majoituksia varata etukäteen (matkan ajankohta heinäkuun loppupuoli)?
- Navigaattori lienee "must-hankinta"?
- Onko Pohjois-Saksassa, Itämeren rannikolla, sopivia "rantakohteita" pulikointiin ja hiekkaleikkeihin? Jos on, niin mitä?
- Muuta koettavaa 3-vuotiaalle juniorille?

Tanskasta:
- Onko Legolandissa nähtävää/koettavaa 3-vuotiaalle?
101770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kun minä "änkään" se verran, että Pohjois-Saksasta olisi kohtuullisen kiva poiketa Puolan puolelle rantalomakaupunki Ustkaan. Kävin siellä viime kesänä matakailuautolla Via Baltikan kautta. Se on työläs reitti, joten viikko käy vähäksi, mutta kuten kerroit, laivalla tai lentäen.
Kaupungin keskustassa on leirintäalua (ei kovin suuri). Leirintalueen vieressä huvipuisto. Aurinkorannalle, joka on kilometrien mittainen, noin 1 km.

Äänestä
  • Eiköhän nyt on muutakin katsova ensimmäinen vaunu/auto lomalla kun Puola?
    Itse olen kuullut SFC järjestöön vuodesta 1975 enkä vieläkään ole uskallannut matkustaa lomalla Puolaan!
    Onhan Euroopassa paljon katseltava kuten esim. Hankoo, Porvoo, Köpenhamina, Amsterdami. Köln ym ym.

    Äänestä

  • Mieti ihminen nyt pikkasen! kirjoitti:

    Eiköhän nyt on muutakin katsova ensimmäinen vaunu/auto lomalla kun Puola?
    Itse olen kuullut SFC järjestöön vuodesta 1975 enkä vieläkään ole uskallannut matkustaa lomalla Puolaan!
    Onhan Euroopassa paljon katseltava kuten esim. Hankoo, Porvoo, Köpenhamina, Amsterdami. Köln ym ym.

    Se, että itse ei ole uskaltautunut jonnekin mennä ei tarkoita, että paikka olisi erityisen vaarallinen.
    Jos matkustaa lapsen kanssa elämäntavat matkalla on sopeutettu lapsen mukaan ja jo se antaa lisäsuojan, ei rymistellä baareissa ja yökerhoissa.
    Itse olemme perheen kanssa 90 luvun puolivälissä olleet ensimmäistä kertaa Puolassa automatkalla ja sen jälkeen useasti, kertaakaan ei ole ongelmia ollut.

    Äänestä

  • vaanari kirjoitti:

    muutama vinkki:
    -hyvä toimiva navikaattori mukaan ja käyttö kannatta opetella etukäteen
    -europarkissa kannattaa poiketa ja varattava koko päivä eli aamusta heti.
    saksassakin on leekolandi jossa kantsii poiketa taas varattava koko päivä ja leekolandista vähä ylöspäin on Playmobolin huvipuisto pienempi kuin legolandi mutta edullisempaa lelut myymälässä 30-50 % halvempia kuin suomessa. viikonloppusin ruuhkaista viikolla rauhallisempaa. hotellit varattu aina etukäteen mm. netistä. ja aikuisille stutgartin alapuolella on metzingenin kylä josta löytyy BOSS:n ESPRITIN nikeen ym.ym tehtaan myymälät

    Äänestä

Voitte sitten ensi vuonna varoitella vastaavan kysyjälle, että 3-vuotiasta ei ole mitään järkeä lähteä roudaamaan noin pitkälle reissulle. Pelkkää parkua ja tuskaantumista koko reissu.

Äänestä
  • Meillä 3v ikäisenä vanhempi lapsi istui nätisti autossa Tukholma- Bryssel välin, ainoat pysähdykset olivat 2 nopeeta lauttamatkaa, tankkaukset ja pari syömätaukoa. Nämä on niin lapsikohtaisia asioita ja minkäänlaista sääntöä ei ole olemassa siitä miten lapsi käyttäytyy pitkällä matkalla

    Äänestä

Jos meinaatte mennä Hlesingistä Travemundeen, kannattaa varata matka pikaisesti. Me olemme varanneet omamme kesäkuun lopulle Finnlinesilta jo marraskuussa, ja jo silloin osa vuoroista oli myyty loppuun.
Me olemme lähdössä reissuun 7 ja 8-vuotiaitten kanssa, ja pitkään on matkaa harkittu. Ainakin meidän lasten kanssa automatkat on suunniteltava tarkkaan, vaikka ovat jo vauvaiästä alkaen olleet automatkailijoita. Aiemmin ei ole käyty manner-Euroopassa autoilemalla. Autossa on on oltava evästä ja ohjelmaa, että matka kuluu. Tosin dvd-vaihtoehto on nyt hyllyllä, koska lapset eivät päässeet viimeksi yhteisymmärrykseen siitä mitä katsotaan. Härveli takakonttiin eikä enää toiste mukaan. Muutenkin kannattaa suunnitella ja varata yöpymiset ja osa päiväreiteistäkin valmiiksi, muuten on kaikkien hermot tiukoilla kun lapset panevat ranttaliksi.

Äänestä

Omista autoreissuistani Eurooppaan on niin kauan (parikymmentä vuotta), että en kommentoi omasta puolestani. Esikoisemme oli "nuorimmillaan" reissussa 8 kk. Yövyimme aina leirintäalueilla ja hyvin meni. Kyllä ne puuduttavia matkoja olivat, enää en lähtisi. Ja sen muistan, että kesäkuu on paras aika, ei ole ruuhkia autobaanoilla.

Työkaverini on useana kesänä lähiaikoina ollut reissussa 5-henkisen perheensä voimin ja he ovat parhaimmaksi ja edullisimmaksi matkantekotavaksi havainneet ottaa halpalennot Saksaan, Italiaan jne. Sieltä ovat vuokranneet sitten asunnon (talon, huoneiston) ja auton.

Reissaneet sitten päivämatkoja autolla ympäristössä ja tehneet patikkaretkiä. Ensi kesänä ovat taas lähdössä. On kuulemma halvin ja mukavin konsti. Ainakin isolle porukalle.

Äänestä

miten helvetissä te kuvittelette et tos teijän reissus o mitää järkee ku muksukaa mitää muista, saati sitte että teille säästyis rahaa vaik hauskaa viikonloppuu jos ei muut!??!?!?!?!!?!?!?!!!!!!!!!

Äänestä

Ei se navigaattori o ihan välttämätön, hyvä karttakirja on yhtä toimiva. Kartan avulla kun pystyy suunnittelemaan reissua vähän paremmin kun vaa navigaattorilla lähtö ja päämäärä. Sveitsissä viime syksynä matkaillessani huomasin navigaattorin valitsevan aina ne tylsimmät reitit, joten kaivoin vanhan karttakirjan esille ja löyty tosi loistavia alppireittejä. Sen lisäks karttakirjat on paljon halvempia ku navigaattori. Itse maksoin 2008 karttakirjasta maaliskuussa 8€ Kattaa koko keskieuroopan ja pohjoiseuroopan, sen lisäksi suurimmista kaupungeista on laitettu kattavat keskustakartat

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nuori Werther kirjoitti:

Suunnittelemme ensi kesäksi automatkaa Eurooppaan. Olen kahlannut läpi vanhoja viestejä, joista sainkin jo vinkkejä, mutta jospa saisi vielä joitakin uusia "tipsejä".

Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähtisimme matkaan omalla autolla ja menisimme laivalla Hki-Travemunde. Sieltä eteenpäin reittisuunnitelma onkin auki. Tässä vaiheessa kiinnostaisi eniten Saksa. Kestoakaan emme ole päättäneet, mutta kyllähän reissulla voisi noin viikon käyttää kesälomasta.

Tosin sitäkin olemme alustavasti pohtineet, että jos tekisi matkan lentäen ja liikkuisi vuokra-autolla.

Ehkä tärkein kriteeri kuitenkin on, että kesäkuussa 3 vuotta täyttävä poikamme löytäisi mielekästä nähtävää. Tosin sitä saa kyllä olla aikuisillekin :)

Ranskalaisin viivoin

- Onko EuropaParkissa nähtävää/koettavaa 3-vuotiaalle vai vain vanhemmalle jälkikasvulle?
- Tarvitseeko majoituksia varata etukäteen (matkan ajankohta heinäkuun loppupuoli)?
- Navigaattori lienee "must-hankinta"?
- Onko Pohjois-Saksassa, Itämeren rannikolla, sopivia "rantakohteita" pulikointiin ja hiekkaleikkeihin? Jos on, niin mitä?
- Muuta koettavaa 3-vuotiaalle juniorille?

Tanskasta:
- Onko Legolandissa nähtävää/koettavaa 3-vuotiaalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu