Sinulle Tuntematon,

vielä tämän, vaikka tiedän, että olisi parempi olla poissa näiltä sivuilta. Olen ollut "pyörityksessä", en ole siihen halunnut ja ei ollut sen tarkoitus! Oli tyhmää alkaa selitellä olemassa oloa ja yksinoloa! Vaikka kerroin Sinulle (ehkä toisillekin) miten mua on kohdeltu ja kohdellaan, kun olen ajatellut, että olen niin epätoivottu ihminen. (Olen tuntenut syyllisyyttä siitä, kun nuoruuden haaveissa lupasin "Ylhäälle" jotain suurta, mitä en ole koskaan toteuttanut, siksi haen vastausta, mitä pitäis tehdä.) Kuitenkin Juicen (ja olikohan Alatalo toinen) levyt kertoo hyvin monia asioita, jotka ovat antaneet uuden näkökannan. Ehkä ihmiset ovat kateellisia mulle, kun eivät tunne mun elämää, tämän tajusin, kiitos Sinun, ei ole minun tarvis huutaa parempaa kohtelua, vaan ymmärrettävä noita toisia, jotka ovat pahalla mielellä oman elämänsä vuoksi ja siksi ilkeitä. Täällä on kirjoitettu, että turvautuu mieluummin pilleripurkkiin! Kun ei ole sukulaisia ei työ-, opiskelu-, tai harrasteystäviä, kun on kotona yksin, yksin jo melkein 10 vuotta!!! (Yritinhän mennä Kirkon tilaisuuksiin, toiset vain hillittömästi nauroivat ja siellä mulle sanottiin, etteivät he pysty mulle vastaamaan, joten ilmoita etukäteen, että pappi on paikalla sua varten! Kuka tällaista ymmärtää, eikö jokaisen pitäis olla tervetullut tilaisuuksiin?) Perhe vielä määrää, miten säilytän sukulaisille kulissin, muuten apu loppuu, jonka varassa elän, (vaikka mitään apua lasten ja perheen kanssa en ole ikinä heiltä saanut)! Siksi he pitävät huolen siitä, että elän yksin! Siksi reagoin siihen Sun tunnustukseen niin, koska en ollut varma, oletko eri henkilö täällä, kuin mitä kirj. sp:ssa. Sp-osoitteen vaihdoin kesällä, joten en ole varma, yrittääkö joku siihen vanhaan os. kirj., sitä minulla ei enää ole! Miksi haukuit mua, ei sellasta voi tehdä, jos toidella välittää!, (vai oliko se joku toinen)? Olen ihmetellyt, miksi monet miehet ovat uskoneet mun kaipaavan seuraa, en ole ole sitä hakenut, mistä he ovat sen tiedon saaneet? Tottakai tämä kaikki on tehnyt sen, että kaipaa läheisyyttä, mutta olin ajatellut, jos sattumalta tapaamisista tulee jotain, niin sitten se on tarkoitettu. Ymmärrät kai, niin kauan, kun mulla ei ole konkreettista näyttöä siitä, että joku todella on kaiken takana, se kaikki on vain kuvitelmaa!!! Monet asiat (esim. la se P.Maijasen laulu) tuntui minusta vain läheisiltä, siksi niihin vastasin, että olisit voinut luottaa itseesi, menikö sekin väärin?! Toivon Sulle, että jaksat, kyllä asiat vielä selkiytyy. M F
1572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

asenne ja lopettaa ton pelottelun. Se vietiin suljetulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

haluan kirjoittaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu