Miksi invapaikalle?

ihmetyttää oikeasti

Mistä johtuu että romanit pysäköivät autonsa invapaikoille, vaikka muualla olisi kuinka tilaa? Kai sitä jaksaa muutaman askeleen enemmän kävellä, ja suurimmalle osalle se tekisi itse asiassa hyvää. Ei invaliidistatusta, ei liikuntarajoitteita ja kuitenkin invapaikoille turhaan ajavista lähes kaikki ovat romaneja. Tiedätte kai että se pistää vihaksi ja ihmiset kiroilevat autoissa teille ja välinpitämättömyydelle jota sillä osoitatte. Jos haluatte kunnioitusta ja tasapuolista käytöstä, niin toisten huomioon ottaminen ja yleisten sääntöjen noudattaminen olisi hyvä tapa aloittaa.

Toisen ärsyttävä tapa on se että kaksi romania autoilla vastaan tullessaan saattaa pysäyttää autot keskelle tietä ja alkaa juttelemaan ikkunasta toisilleen. Ei ajeta sivuun, vaan tukitaan tie niin että takana tulevat joutuvat odottamaan. Ei osoita kunnioitusta muita kohtaan ja on taas yksi syy joka lisää ennakkoluuloja.

Pienillä asioilla saisi ihmeitä aikaan.

8

2236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teillä

      siellä Suomessa on aivan samanlaista kuin meillä täällä Ruotsissa ulkomaalaisten kanssa. Ne korjaa autojaan parkkipaikoilla ettei muut pääse autotalleihin ajamaan omija autoja, joo sitten ne pysäyttää keskelle tietä ja juttelevat eivätkä lähde ennenkuin piipittää ja vielä kun ei ne nuku yöllä joo niillä koko suku kokoontuu parvekkeelle ja siellä ollaan aika kova äänisiä. Romaanit meillä taas ovat aika sivistyneitä täällä Ruotsissa minullakin on monta tuttua heissä eikä ole mitään moittimista ja lapset on niin kohteliaita sanovat aina hej kun näkevät ja kun tulen kaupasta niin kysyvät tarvitsenko apua kassien kantamisessa kun on jo tuota ikää karttunut.
      Kerran yksi posnialainen mies ajo omalle altaanille autonsa ja rupesi vaihtamaan öljyt mutta siitä tuli jo sanomista.

    • Valtsu H.

      Kyllä parkkipaikalta löytyy tilaa invaliideillekin, yleensä parkit kun on melko tyhjiä. Miksei paikkoja voisi käyttää jos ei invaliideja tule, paikat kun on melkein aina tyhjiä? Me ei vietetä kaupassa tuntikausia vaan suoritetaan ostokset nopeasti eikä se ole keneltäkään pois.

      • hyvät ihmiset

        Itse pidän autossa aina niitä Mikki Hiiri keskisormi pystyssä lappuja, joissa teksti tyyliin "Mulkku sun pitäis..! Näitä sitten laittelen asiattomasti pysäköityjen autojen tuulilasiin. Tavan soisi yleistyvän. On aivan tavallista että näissä Halisten TVT-asuntojen pihoissa tietty vähemmistö (ääneen en uskalla sanoa) parkkeeraa autonsa koko päiväksi niin että se tukkii toiselta puolelta pihaan menon. Omalla pihallakin yksi iso vähemmistöpakettiauto parkkeerataan yleensä niin että auto< on keskellä kahtaalle pihalle haarautuvaa väylää niin ettei kummastakaan puolesta pääse ohi. Tavallinen väki kun auton pihalle jättää hetkeksi niin tuulilasissa on muistutuslappuja talopoliisien toimittamana mutta vähemmistöautot voivat olla vaikka koko päivän parkkeerattuna, eikä niihin kukaan uskalla lappuja laitella. No itse näitä Mikki Hiiri lapuskoja kiikutan jos aihetta on.

        Kannattaa ladata omat Mikki Hiiri pysäköintilaput ja opastaa kanssaeläjiään.
        http://rantarosvo.wippiesblog.com/category/sekavat-sepostukset/

        Itse kuvat:
        http://rantarosvo.wippiespace.com/ladattavat/loistopysakointimikki.pdf


        LOISTOPYSÄKÖINTI!

        Tässä sulle invalidipysäköintikortti!


    • ne. asiat

      niin lähellä toisiaan ,invalidit ovat eläkeläisiä,kuten mannet.

      • hyvä vieras

        asian arvaa. Manne on finne vaikka voissa paistas


    • samaa näiden

      maahanmuuttajien osalta. Ovatko niin huonokuntoisia, että auto pitää jättää jalkakäytävälle ihan kaupan oven eteen, muutaman metrin kävely on ylivoimaista. Täällä Helsingin Näkinpuistossa ainakin pysäköintikulttuuri on suuresti rikastunut näiden maahanmuuttajien ansiosta! Liekö sitten mikään muu...

      • voi jättää

        huoletta keskelle suojatietä estämään jalankulkijoiden kulun siksi aikaa, kun kaikessa rauhassa asioi etnisessä kaupassa.

        Meille suomalaisille on aina opettamalla opetettu, että maassa maan tavalla. Eipä se näy toimivan toisin päin, päinvastoin näköjään meidän pitäisi sopeutua muualta tulleiden tapoihin. Näinkös se meneekin?


      • juuriko
        voi jättää kirjoitti:

        huoletta keskelle suojatietä estämään jalankulkijoiden kulun siksi aikaa, kun kaikessa rauhassa asioi etnisessä kaupassa.

        Meille suomalaisille on aina opettamalla opetettu, että maassa maan tavalla. Eipä se näy toimivan toisin päin, päinvastoin näköjään meidän pitäisi sopeutua muualta tulleiden tapoihin. Näinkös se meneekin?

        kopioikaa niitä mikkihiirilappusia ja laittakaa autojen tuulilaseihin. Jokainen kun laittaa lapun samaan tuulilasiin niin alkaa pikku hiljaa ehkä muistumaan suomen säädökset näille..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6057
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3566
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2721
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2199
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1272
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1236
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1127
    Aihe