Bodomin omituisuus...

Hukkaviiva

Jos Espoon pahamaineinen käräjäoikeus, jolta tosiaan voi odottaa mitä tahansa (Kekkonen/Urho alias Oikea Urho), johtajanaan lauhkea laamanni Mikkola, olisi pakotettu ottamaan kantaa murhapaikalla tunteja murhien jälkeen hääräilleeseen murhaajaan, olisi loppulausuma ollut tällainen:

"Vaikka murhaaja puuhailikin murhapaikalla vielä tunteja murhien jälkeen, raahaten yhtä naisuhria ja tämän riisuen, mikään ei edes kokonaisuutena ajatellen viittaa siihen, että puuhailija olisi ollut osittain rakkaan Irmelinsä päältä löydetty Gustafsson.
Koska tätä murhaajaa ei kukaan nähnyt raahailua ja riisumista tekemässä, katsoo oikeus, vaikka mainitut teot ovatkin esitettynä aikana tapahtuneet, ja paikalla on murhaaja ollut, oikeaksi jättää tämän murhaajan henkilöllisyyden arvailun tämän jutun osalta tekemättä, ja siten tämän tunteja murhien jälkeen paikalla puuhailleen henkilöllisyyden jäävän toteen näyttämättä, ollen siten mahdollista hänen olleen kuka tahansa, paitsi Gustafsson, joka se kieltää olleensa, ja parhaaksi jättää koko tämän osan jutusta kokonaan käsittelemättä."

Amen
------------

Siinä on yksi monista omituisuuksista, joihin Mikkolan jengi ei uskaltanut ottaa minkäänlaista kantaa... ja se onkin sitten sellainen seikka, jota yksikään G-rakki ei kykene myöskään selittämään.
Faktaa on nimittäin se, että murhaaja oli paikalla tunteja murhien jälkeen. Se käy ilmi verijälkitutkimuksista, joiden mukaan Björklund vedettiin teltan päälle vasta, kun veri oli hyytynyt. Häntä EI liikutellut kukaan muu, kuin murhaaja.
Murhaaja myös riisui hänet tunteja murhien jälkeen ja jätti teltanriekaleiden päälle. Se käy ilmi vyötärön verilautumista.
G-rakkien auliisti möykkäämä ambulanssimiesten tekosiksi kaatuu omaan naurettavuuteen: miksi, mistä syystä he olisivat yhden uhreista riisuneet alaruumiiltaan paljaaksi, ja jättäneet vainajan irvokkaasti alastomaksi kaikkien pällisteltäväksi...?

Siinäpä on seikka, jota tekisi kaikkein eniten mieli kysyä tältä lauhkealta laamanni Mikkolalta, mutta kelpaahan nämä myötäjuoksijoidenkin yritykset - lauhkea laamanni varmasti mieluummin unohtaisi koko uransa "huippukohdan" kaikkine omituisuuksineen...

23

1375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihan pihalla

      voi, voi. maailmassa on ties kuinka paljon murhia, joissa tekijä on jäänyt paikalle puuhastelemaan. eli ihan hukassa olet, jos kuvittelet tuon ajatuksen kertovan gustafssonin syyllisyydestä. oikeudessa hänen vammansa todettiin vakaviksi ja paikalla oli useamman todistajan mukaan ulkopuolinen. loppu-slut, vain tekijän henkilöllisyys jäi epäselväksi.

    • Kaikkein viisain

      Kuten Leppiniemi sanoi: syytetyn ei ole pakko puhua totta.
      Ja koska paikalla ei ulkopuolisia ollut, ja kolme muuta mukana ollutta ovat kuolleet, ei ole ketään totuutta kertomassa eikä Gustafssonin jorinoita oikomassa: vainajat eivät voi nousta valheita vastaan väittämään.
      Gustu saattoi siis luritella aivan mitä milloinkin mieleen juolahti tai oli juolahtamatta - kuten tekikin - ja kaikki oli käräjäoikeudenkin nieltävä ja kaikin puolin koetettava edes jotenkin parhain päin selitellä.
      Lämpimät terveiset vain laamannille, uskallanpa lähettään niitä myös Gustafssonin puolesta, tältä kysymättä...
      ;D

      • ei ketä????

        paikallahan nimenomaan nähtiin ulkopuolinen. faktat oikein ennen kuin ryhdytään edes keskustelemaan.

      • ??????????
        ei ketä???? kirjoitti:

        paikallahan nimenomaan nähtiin ulkopuolinen. faktat oikein ennen kuin ryhdytään edes keskustelemaan.

        Ei kun paikalla EI ole nähty ulkopuolisia.
        Sen sijaan se on FAKTAA, että Bodominjärven kolmoismurhaaja hääräili paikalla vielä silloin, kun viereisellä uimarannalla oli jo ihmisiä. Se on ilman muuta selvää, ja se selviää Björklundin siirtoajasta, hänen riisumisjasta, verilautumista ja verijäljistä - siis pyyhkäisyjälkien puuttumisesta.
        Miksi lauhkean laamannin johtama mainio käräjäkokoonpano eikä ponteva syyttäjäkaksikko sitten älynneet asiaa ihmetellä?
        No Mikkolan jengillä oli syynsä - ehkä se vain unohtui etukäteen päätetystä loppuratkaisusta, tai olisi kiusallisella tavalla sitä sotkenut ja aiheuttanut just kuvitellun kaltaista selittelyä.
        Syyttäjät? No, Kekkonen/Urho alias Oikea Urho on heitä jo niin tyhjentävästi kuvaillut (kuten muuten Mikkolan jengiäkin), ettei siihen lisättävää.

        Onhan se kuitenkin niin, että jos Bodomin kolmoismurhat joku ulkopuolinen teki, niin miksikäs hän nyt olisi tullut kenkien ym. rojun kätkemismatkaltaan takaisin TUNNEIKSI murhapaikalle puuhastelemaan, tai ylipäänsä jäänyt sinne tunneiksi?
        Ei sellaista murhaajaa olekaan.

      • Loijeri
        ?????????? kirjoitti:

        Suomen lakien mukaan on syytön, jos ei voida syylliseksi osoittaa. Näin siinä taisi käydä. Ketään ei tarvitse osoittaa syyttömäksi.

      • ihan seonnut
        ?????????? kirjoitti:

        Ei kun paikalla EI ole nähty ulkopuolisia.
        Sen sijaan se on FAKTAA, että Bodominjärven kolmoismurhaaja hääräili paikalla vielä silloin, kun viereisellä uimarannalla oli jo ihmisiä. Se on ilman muuta selvää, ja se selviää Björklundin siirtoajasta, hänen riisumisjasta, verilautumista ja verijäljistä - siis pyyhkäisyjälkien puuttumisesta.
        Miksi lauhkean laamannin johtama mainio käräjäkokoonpano eikä ponteva syyttäjäkaksikko sitten älynneet asiaa ihmetellä?
        No Mikkolan jengillä oli syynsä - ehkä se vain unohtui etukäteen päätetystä loppuratkaisusta, tai olisi kiusallisella tavalla sitä sotkenut ja aiheuttanut just kuvitellun kaltaista selittelyä.
        Syyttäjät? No, Kekkonen/Urho alias Oikea Urho on heitä jo niin tyhjentävästi kuvaillut (kuten muuten Mikkolan jengiäkin), ettei siihen lisättävää.

        Onhan se kuitenkin niin, että jos Bodomin kolmoismurhat joku ulkopuolinen teki, niin miksikäs hän nyt olisi tullut kenkien ym. rojun kätkemismatkaltaan takaisin TUNNEIKSI murhapaikalle puuhastelemaan, tai ylipäänsä jäänyt sinne tunneiksi?
        Ei sellaista murhaajaa olekaan.

        vai pelkästään lukutaidoton?

        "Ei kun paikalla EI ole nähty ulkopuolisia."
        Salosen Hessuhan se kertoi pelastaneensa Nissen hengen, kun säikäyttivät ulkopuolisen. Haapalainen kertoi poliiseille miehen raidallisesta paidastakin. Lisäksi Kivilahden kuvaus paikalta kiirehtivästä miehestä vahvistaa tämän. Ja eräiden tietojen mukaan sama mies nähtiin vielä Rantaojantielläkin, mikä olikin luonnollinen pakosuunta.

        Tarkistapa siis tietojasi ennen kuin taas nolaat itsesi.

      • Se vaitelijas neljäs mies
        ?????????? kirjoitti:

        Ei kun paikalla EI ole nähty ulkopuolisia.
        Sen sijaan se on FAKTAA, että Bodominjärven kolmoismurhaaja hääräili paikalla vielä silloin, kun viereisellä uimarannalla oli jo ihmisiä. Se on ilman muuta selvää, ja se selviää Björklundin siirtoajasta, hänen riisumisjasta, verilautumista ja verijäljistä - siis pyyhkäisyjälkien puuttumisesta.
        Miksi lauhkean laamannin johtama mainio käräjäkokoonpano eikä ponteva syyttäjäkaksikko sitten älynneet asiaa ihmetellä?
        No Mikkolan jengillä oli syynsä - ehkä se vain unohtui etukäteen päätetystä loppuratkaisusta, tai olisi kiusallisella tavalla sitä sotkenut ja aiheuttanut just kuvitellun kaltaista selittelyä.
        Syyttäjät? No, Kekkonen/Urho alias Oikea Urho on heitä jo niin tyhjentävästi kuvaillut (kuten muuten Mikkolan jengiäkin), ettei siihen lisättävää.

        Onhan se kuitenkin niin, että jos Bodomin kolmoismurhat joku ulkopuolinen teki, niin miksikäs hän nyt olisi tullut kenkien ym. rojun kätkemismatkaltaan takaisin TUNNEIKSI murhapaikalle puuhastelemaan, tai ylipäänsä jäänyt sinne tunneiksi?
        Ei sellaista murhaajaa olekaan.

        joka oli telttailijoista se ulkopuolinen eli ulkopuolelle teljetty.

      • =bodomin vaalea mies
        Se vaitelijas neljäs mies kirjoitti:

        joka oli telttailijoista se ulkopuolinen eli ulkopuolelle teljetty.

        Mistä ihmeestä näitä tionttuja löytyy. Että siis Nils Gustafsson olisi ollut se ei ainakaan tummiin pukeutunut henkilö, jota myöhemmän havainnon tehnyt Kivilahti kuvaili vaaleaan pikkutakiin pukeutuneeksi ja vaaleatukkaiseksi. Kuinka tyhmät ihmiset tänne oikein kirjoittavat?

      • Ihrainen ponnari
        =bodomin vaalea mies kirjoitti:

        Mistä ihmeestä näitä tionttuja löytyy. Että siis Nils Gustafsson olisi ollut se ei ainakaan tummiin pukeutunut henkilö, jota myöhemmän havainnon tehnyt Kivilahti kuvaili vaaleaan pikkutakiin pukeutuneeksi ja vaaleatukkaiseksi. Kuinka tyhmät ihmiset tänne oikein kirjoittavat?

        ihminen, joka on saanut lempinimekseen mm.
        "Reikä Perseessä", "Persereikä", "Ryppyreikä" ja "Persesilmä" ?

      • djdbklöklög
        Ihrainen ponnari kirjoitti:

        ihminen, joka on saanut lempinimekseen mm.
        "Reikä Perseessä", "Persereikä", "Ryppyreikä" ja "Persesilmä" ?

        Ainakin teltan sisältä löytyi paljon Nissen verta, juuri siitä kohtaa missä hän kertoi nukkuneensa. Elikkä oli teltan sisällä, kun hyökkäys tapahtui.

      • muita haukkuu
        djdbklöklög kirjoitti:

        Ainakin teltan sisältä löytyi paljon Nissen verta, juuri siitä kohtaa missä hän kertoi nukkuneensa. Elikkä oli teltan sisällä, kun hyökkäys tapahtui.

        se ite on, just vaikka persiistä.
        Alatyylinen hullu.

    • mennyt ohitsesi?

      Täällä forumilla tuntuu riehuvan yksi tai useampi kirjoittaja, jotka näkevät Nils Gustafssonin vapautumisen johtuvan Espoon käräjäoikeudesta ja sen tuomareista.

      Nyt on ihan pakko korjata tätä lapsellista uskoa. Jokaisellehan pitäisi olla selvää, ettei maamme makaa tai juokse Espoon käräjäoikeuden mukaan. Tapauksessa oli täysi valitusoikeus, mutta syyttäjä ei sitä halunnut käyttää mitä ilmeisimmin siitä yksinkertaisesta syystä, että oikeudessa ei tuotu esiin ainuttakaan seikkaa, joka olisi puhunut Gustafssonin syyllisyyden puolesta. Niinpä oli selvää, että tuomio tulisi olemaan sama kaikissa oikeusasteissa. Näin olisi ollut myös kaikissa maamme käräjäoikeuksissa, olivatpa ne sitten hyvä tai huonomaineisia.

      Jos tapaus jotain opetti, niin ainakin sen, että lööppioikeus ja laillinen oikeus voivat vielä kulkea eri teitä. Media esitti loppuun saakka juttua kuin se olisi jokin jännitysnäytelmä. Jokaiselle oikeusopista jotain tietävälle oli selvää, ettei tuomiota tule. Harvoin jos koskaan joutuu puolustus heti kättelyssä toteamaan, ettei poliisi ole edes esitutkintapaketissa pystynyt perustelemaan, että miksi se on pää'tynyt epäilemään syyllisyyttä.

      • Kaikkein viisain

        Jos tapaus jotain opetti, niin sen, oikeasti syyllinen ja juridisesti syytön voi myös olla aivan mahdollinen yhdistelmä.
        Jopa oikeutta johtaneen lauhkean laamannin mielestä niin väkevästi mahdollinen yhdistelmä, että sen olemassaolo piti vaikka minkälaisilla lurituksilla perustella...

        Oikeudessa tuotiin montakin seikkaa, jotka puhuivat Gustafssonin syyllisyyden puolesta, mutta jostain syystä Espoon pahamaineinen käräjäoikeus, jolta tosiaan voi odottaa mitä tahansa (Kekkonen/Urho l. Oikea Urho) ei niitä vaivautunut huomioimaan jo etukäteen tekemäänsä päätökseen.

        Jos tapaus jotain opetti, niin myöskin sen, että 60-luvun tutkijoissa saattoi olla huikean ääliömäisiä tyräkyttyröitä, joiden mammuttimaiset möhläykset vaikuttavat vieläkin niin, että selvitettyä murhajuttua ei saatu (vielä) oikeudenmukaiseen päätökseen.

        Jos tapaus ja varsinkin sen jälkipuinti näilläkin palstoilla jotain opetti, niin sen, että Suomessa kävelee vapaana uskomaton määrä kaltaisiasi avohoitopotilaita ja poliisin vihaajia, jotka ovat aina valmiina huutamaan hurraa-huutoja vastuusta luikahtaneen (pannaan nyt "mahdollisen") murhamiehen kunniaksi...

        Syyttäjiä, jotka jättivät päätöksestä valittamatta ei tässä tarvitse ryhtyä ruotimaan. Kaiken tietävä nimimerkki Kekkonen/Urho alias Oikea Urho on heidät jo sättinyt, aivan kuten Espoon käräjäoikeudenkin...
        Kekkonen itse kuitenkin kuuluu kuitenkin suuriäänisimpiin Gustafssonin puolesta möykkääviin ääliöihin, jotta ristiriitaa riittääpi. Eipä ihme, että pojulta kuuppa sekosi lopullisesti.

        Jos tapaus vielä jotain osoitti, niin sen, että sinä ja kaltaisesi nk. G-rakit olette ainoita, jotka juttuun iltapäivälehtien lööpit liitätte.
        Itse olen naureskellut tapauksen tiimoilta "rikostoimittajien kuningas" Hannes Markkulan koohotusta. Äijähän kiirehti julkaisemaan tapauksesta kirjankin jo siinä vaiheessa, kun käsittely oikeudessa oli vielä kesken.
        Kun sitten Gustu koetti vielä ryhtyä lehdistöäkin rahastamaan, niin jopa sortui ääni suuri, ääni suuri ja sorea Markkulan...
        Oikeus ei sitten löytänyt pienintäkään aihetta syytteisiin mitään lehteä tai tiedotusvälinettä vastaan, ei siis mitään... että se siitä lööppioikeudesta.

        Mitä tulee tuohon Espoon pahamaineisen käräjäoikeuden ja sen tuomarille ja muille jäsenille täällä heitettyihin kysymyksiin jutun kummallisuuksista ja aivan päivänselvien omituisuuksien ohittamisesta, niin ei kait kukaan täällä oikeasti usko, että lauhkea laamanni vaivautuisi eläkepäiviltään uransa huippujuttua enää selittelemään - kyllä se on niin, että mieluusti hän sen unohtaisi itsekin, mutta voimmehan me, siis joilla älyä riittää - ei siis koske sinua - niitä tuoda esiin ja huudattaa kaltaisiasi G-rakkeja...
        ;D

      • ei millään
        Kaikkein viisain kirjoitti:

        Voisiko tuohon vuodatuksen jatkeeksi saada syyn sille, miksi juttu ei Santavuoren ennusteen vastaisesti edennyt hoviin. Ja ihan turha vedota syytetyn ikään. Sillä ei ole merkitystä, ja senkin asian Santavuori tietää hyvin.

      • Kaikkein viisain
        ei millään kirjoitti:

        Voisiko tuohon vuodatuksen jatkeeksi saada syyn sille, miksi juttu ei Santavuoren ennusteen vastaisesti edennyt hoviin. Ja ihan turha vedota syytetyn ikään. Sillä ei ole merkitystä, ja senkin asian Santavuori tietää hyvin.

        Jokainen vähänkin älyä, sisälukutaitoa ja luetun ymmärtämistä omaava löytää tekstistäni kohdan, jossa todetaan, että sitä pitäisi kysyä näiltä syyttäjiltä itseltään.
        Näitä syyttäjiä en halunnut ryhtyä ruotimaan, sen teki parhaiten nimimerkki Kekkonen/Urho alias Oikea Urho - hän luokitteli heidät samaan kastiin, kuin Espoon pahamaineisen käräjäoikeuden, jolta tosiaan voi odottaa mitä tahansa... taisipa keksiä toiselle pilkkanimenkin, mutta olkoon.
        Kekkos-poloinen kyllä lukee kauhulla kaiken, mitä kirjoitan, joten Urho-poika, panes sanoen sinä, mitenkäs se juttu oikein menikään...

      • Örn Vik

        Harvoin ovat syyttäjät joutuneet niin vittumaiseen välikäteen, kuin Bodom-oikeudenkäynnissä. Syyte nostettiin syyten oikeusturvan takia, sitä ei enää mitenkään voinut peruttaa, vaikka koko juttu oli kadonnut alta, eikä yhtään todistetta ollut.

        Pakkohan se oli sitten jotakin selittää, yrittää pelastaa institutionaalin kasvot, ja samalla viedä juttu ennealta tiedettyyn lopputulokseen.

        Tyhmin julkisuudessa esitetty kommentti toki tuli odotetulta taholta, eli Santavuorelta. Hänen motiivinaan oli selvästi syyttäjäinstituution puolustaminen, mutta huomaamattaan hän saikin sen naurettavaan valoon. Kun oikeusoppineet lähes yksimielisesti totesivat jutun saaneen oikean ratkaisun, Santavuori katkeruudessaan halvensi oikeutta väittämällä, että juttu oli etukäteen sovittu.

        Santavuoren aktivoituminen tässä Bodomin tapauksessa oli kummallista. Kun Santanen sai huomautuksen kuvailessaan Bodom-oikeudenkäyntiä farssiksi, kukaan ei puuttunut tuon mieleltään epävakaan ja hyberaktiivisen eläkeläisteinin juttuihin, vaikka tahtomattaan emeritussyyttäjä edustaa kannaotoillaan koko syyttäjälaitosta. Monella taholla taas kerran toivottiin, että pitäisi turpansa kiinni, mutta minkäs teet. Onneksi saatiin hänet pois edes telkkarista.

      • maahiset kertoivat
        Örn Vik kirjoitti:

        Santavuori on lehtijutussa kertonut, että hänen kesämökkitontillaan asustelee maahisia. Jospa hän sai niiltä kuulla totuuden?

      • Psykiatri-Pekka
        maahiset kertoivat kirjoitti:

        Santavuori on lehtijutussa kertonut, että hänen kesämökkitontillaan asustelee maahisia. Jospa hän sai niiltä kuulla totuuden?

        etteikö RS keskustelisi heidän kanssaan. Melkoista kielilläpuhumista varmaan.

        seekati solm huhaahei juurati rallati polopati...

      • ÖÖöööööööööötotnoin
        Örn Vik kirjoitti:

        Harvoin ovat syyttäjät joutuneet niin vittumaiseen välikäteen, kuin Bodom-oikeudenkäynnissä. Syyte nostettiin syyten oikeusturvan takia, sitä ei enää mitenkään voinut peruttaa, vaikka koko juttu oli kadonnut alta, eikä yhtään todistetta ollut.

        Pakkohan se oli sitten jotakin selittää, yrittää pelastaa institutionaalin kasvot, ja samalla viedä juttu ennealta tiedettyyn lopputulokseen.

        Tyhmin julkisuudessa esitetty kommentti toki tuli odotetulta taholta, eli Santavuorelta. Hänen motiivinaan oli selvästi syyttäjäinstituution puolustaminen, mutta huomaamattaan hän saikin sen naurettavaan valoon. Kun oikeusoppineet lähes yksimielisesti totesivat jutun saaneen oikean ratkaisun, Santavuori katkeruudessaan halvensi oikeutta väittämällä, että juttu oli etukäteen sovittu.

        Santavuoren aktivoituminen tässä Bodomin tapauksessa oli kummallista. Kun Santanen sai huomautuksen kuvailessaan Bodom-oikeudenkäyntiä farssiksi, kukaan ei puuttunut tuon mieleltään epävakaan ja hyberaktiivisen eläkeläisteinin juttuihin, vaikka tahtomattaan emeritussyyttäjä edustaa kannaotoillaan koko syyttäjälaitosta. Monella taholla taas kerran toivottiin, että pitäisi turpansa kiinni, mutta minkäs teet. Onneksi saatiin hänet pois edes telkkarista.

        Kyllä mä väittäsin, että tämä Santavuoren juttu tästä Bodom-tapauksesta on ihan asiaa.
        Sinulla on tavattomasti patoutunutta katkeruutta häntä vastaa, minä taidan kyllä aavistaa miksi...
        No, tässä se parjaamasi kolumni, ja se, mistä tässä alun perin oli kyse, että miksi Bodom-syyttäjät, joita Kekkonen/Urho alias Oikea Urho niin lahjakkaasti sätti, eivät valittaneet päätöksestä, jää heiltä kysyttäväksi.
        --------------------

        "Bodom-tuomion perustelut puutteelliset

        Bodom-murhajutun lopputulos ei yllättänyt. Vaikka syytteitten hylkääminen ei etukäteen ollut itsestään selvää, se oli kuitenkin todennäköistä. Juttu oli niin vaikea, että se houkutteli ylittämään aidan matalimmasta kohdasta. Näin myös tapahtui eikä se ole kunniaksi oikeuslaitoksellemme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Bodom-jutun lopputulos olisi asiallisesti väärä.

        Kysymys on siitä, että syytön mies olisi ansainnut päätöksen, jossa on hyvät ja selkeät perustelut. Tätä käräjäoikeus ei onnistunut tekemään. Nyt tuomion lukijalle jää sellainen käsitys, että ratkaisu oli tehty jo ennen, kuin juttu tutkittiin. Oikeudenkäynnissä syyttäjät esittivät runsaasti näyttöä myös syytteen tueksi. Tuomiossa se sivuutettiin monessa kohdassa niin kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan.

        Tuomion perustelut on kirjoitettu yksipuolisesti. Tämän takia ne vaikuttavat puolueellisilta. Puolueeton suhtautuminen asiaan edellyttäisi, että tuomiossa kuvattaisiin reilusti myös se näyttö, joka puhuu syyllisyyden puolesta. Mutta nyt tehtiin niin, että jos jokin seikka oli tuomion perustelujen kanssa ristiriidassa, siitä ei joko lausuttu mitään tai oikeus mitätöi sen sanomalla ylimalkaisesti, "ettei kyseisellä seikalla ollut tässä yhteydessä merkitystä."

        Kaikki syytteen puolesta puhuvat todistajankertomukset leimattiin tuomion perusteluissa epäuskottaviksi, epäluotettaviksi tai todellisten tapahtumien vastaisiksi.

        Tähän tapaan:
        "Tuomisen (tarkoittaa rikosylikonstaapeli Markku Tuomista) kertoman lausuman tarkka sisältö ja asiayhteys jää näin luotettavasti selvittämättä. Se, että väitetty lausuma ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin, osoittaa, että vaikka Gustafsson olisikin lausuman sanonut, se ei ole ollut mikään todellinen kannanotto syyllisyyteen ja että Tuominenkin on tuolloin näin käsittänyt." Outoa, että oikeus tietää todistaja Tuomisen käsittävän muuta kuin, mitä hän itse uskoo käsittäneensä!

        Verijälkien merkitystä arvioidessaan oikeus on ollut - anteeksi nyt vaan - ulkona kuin lumiukko. Tosin ei yksinomaan omasta syystään. Vikaa oli myös verijälkien tutkijoissa. He olivat kokemattomia oikeudessa esiintyjiä ja niin ollen puolustuksen manipuloitavissa. He sekosivat sanoissaan ja puhuivat asian vierestä. Syyttäjien viaksi jää, etteivät he "tulkanneet" verijälkien kertomaa niin selvästi, että oikeuskin olisi sen ymmärtänyt. Tämän tapaisten asiantuntijalausuntojen lukeminen ja ymmärtäminen vaatii erikoistietoja ja -taitoja.

        Keskeisimmässä kysymyksessä Nils Gustafssonin vammojen laadusta oikeus ratkaisi asian syytetyn eduksi. Oikeus katsoi puolustuksen nimeämän yhden ainoan todistajan kertomuksen perusteella, että Gustafssonilla oli keskivaikea aivovamma ja muistinmenetys. Hän oli ollut tajuton ja toiminta- ja liikuntakyvytön. Gustafssonin ristiriitaisille kertomuksille hänen saamistaan puukoniskuista oli oikeuden mukaan olemassa ymmärrettävä selitys. Niistä oli kirjoitettu lehdissä!

        Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö juttua vietäisi hovioikeuteen. Näin hatarilla perusteilla kirjoitettua tuomiota on mahdotonta päästää lainvoimaiseksi. Hovioikeudessa käydään aikanaan mielenkiintoinen lääketieteellinen oikeudenkäynti Gustafssonin vammoista. Siinä ovat vastakkain viranomaisten useat asiantuntijalääkärit ja Gustafssonin puolesta todistanut yksi lääkäri, asiantuntija toki hänkin.

        Hovioikeudessa on myös tilaisuus korjauttaa käräjäoikeuden tuomiossa oleva, prosessiväitettä koskeva muotovirhe. Oikeudenkäynnissä puolustus väitti, että kysymyksessä ei ollut kolme murhaa vaan surmateot olivat tappoja. Käräjäoikeuden velvollisuus olisi ollut ensimmäiseksi ottaa kantaa tähän, tutkia väite ja antaa siitä perusteltu ratkaisu."

        Ritva Santavuori

      • ymmärtänyt "tosiasioit...
        ÖÖöööööööööötotnoin kirjoitti:

      • grilli kuumana
        ymmärtänyt "tosiasioit... kirjoitti:

        mitä ihmettä? Joku huuli pyöreänä ihmettelee tekijää? Gussehan se on! Eläkeläinen nykyään Espoossa ja voi paksusti ja häppä maistuu. Poliisi oli aivan oikeassa 2004 jolloin hyyppä vangittiin, mutta juttu on ikivanha, jolloin epäpätevä käräjäoikeus oli paskat housuissa eikä ilmiselvää murhamiestä tuominnut 2005!

      • missä todisteet
        grilli kuumana kirjoitti:

        mitä ihmettä? Joku huuli pyöreänä ihmettelee tekijää? Gussehan se on! Eläkeläinen nykyään Espoossa ja voi paksusti ja häppä maistuu. Poliisi oli aivan oikeassa 2004 jolloin hyyppä vangittiin, mutta juttu on ikivanha, jolloin epäpätevä käräjäoikeus oli paskat housuissa eikä ilmiselvää murhamiestä tuominnut 2005!

        Missä oli todisteet?

      • kirjoituksia
        ÖÖöööööööööötotnoin kirjoitti:

        Kyllä mä väittäsin, että tämä Santavuoren juttu tästä Bodom-tapauksesta on ihan asiaa.
        Sinulla on tavattomasti patoutunutta katkeruutta häntä vastaa, minä taidan kyllä aavistaa miksi...
        No, tässä se parjaamasi kolumni, ja se, mistä tässä alun perin oli kyse, että miksi Bodom-syyttäjät, joita Kekkonen/Urho alias Oikea Urho niin lahjakkaasti sätti, eivät valittaneet päätöksestä, jää heiltä kysyttäväksi.
        --------------------

        "Bodom-tuomion perustelut puutteelliset

        Bodom-murhajutun lopputulos ei yllättänyt. Vaikka syytteitten hylkääminen ei etukäteen ollut itsestään selvää, se oli kuitenkin todennäköistä. Juttu oli niin vaikea, että se houkutteli ylittämään aidan matalimmasta kohdasta. Näin myös tapahtui eikä se ole kunniaksi oikeuslaitoksellemme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Bodom-jutun lopputulos olisi asiallisesti väärä.

        Kysymys on siitä, että syytön mies olisi ansainnut päätöksen, jossa on hyvät ja selkeät perustelut. Tätä käräjäoikeus ei onnistunut tekemään. Nyt tuomion lukijalle jää sellainen käsitys, että ratkaisu oli tehty jo ennen, kuin juttu tutkittiin. Oikeudenkäynnissä syyttäjät esittivät runsaasti näyttöä myös syytteen tueksi. Tuomiossa se sivuutettiin monessa kohdassa niin kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan.

        Tuomion perustelut on kirjoitettu yksipuolisesti. Tämän takia ne vaikuttavat puolueellisilta. Puolueeton suhtautuminen asiaan edellyttäisi, että tuomiossa kuvattaisiin reilusti myös se näyttö, joka puhuu syyllisyyden puolesta. Mutta nyt tehtiin niin, että jos jokin seikka oli tuomion perustelujen kanssa ristiriidassa, siitä ei joko lausuttu mitään tai oikeus mitätöi sen sanomalla ylimalkaisesti, "ettei kyseisellä seikalla ollut tässä yhteydessä merkitystä."

        Kaikki syytteen puolesta puhuvat todistajankertomukset leimattiin tuomion perusteluissa epäuskottaviksi, epäluotettaviksi tai todellisten tapahtumien vastaisiksi.

        Tähän tapaan:
        "Tuomisen (tarkoittaa rikosylikonstaapeli Markku Tuomista) kertoman lausuman tarkka sisältö ja asiayhteys jää näin luotettavasti selvittämättä. Se, että väitetty lausuma ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin, osoittaa, että vaikka Gustafsson olisikin lausuman sanonut, se ei ole ollut mikään todellinen kannanotto syyllisyyteen ja että Tuominenkin on tuolloin näin käsittänyt." Outoa, että oikeus tietää todistaja Tuomisen käsittävän muuta kuin, mitä hän itse uskoo käsittäneensä!

        Verijälkien merkitystä arvioidessaan oikeus on ollut - anteeksi nyt vaan - ulkona kuin lumiukko. Tosin ei yksinomaan omasta syystään. Vikaa oli myös verijälkien tutkijoissa. He olivat kokemattomia oikeudessa esiintyjiä ja niin ollen puolustuksen manipuloitavissa. He sekosivat sanoissaan ja puhuivat asian vierestä. Syyttäjien viaksi jää, etteivät he "tulkanneet" verijälkien kertomaa niin selvästi, että oikeuskin olisi sen ymmärtänyt. Tämän tapaisten asiantuntijalausuntojen lukeminen ja ymmärtäminen vaatii erikoistietoja ja -taitoja.

        Keskeisimmässä kysymyksessä Nils Gustafssonin vammojen laadusta oikeus ratkaisi asian syytetyn eduksi. Oikeus katsoi puolustuksen nimeämän yhden ainoan todistajan kertomuksen perusteella, että Gustafssonilla oli keskivaikea aivovamma ja muistinmenetys. Hän oli ollut tajuton ja toiminta- ja liikuntakyvytön. Gustafssonin ristiriitaisille kertomuksille hänen saamistaan puukoniskuista oli oikeuden mukaan olemassa ymmärrettävä selitys. Niistä oli kirjoitettu lehdissä!

        Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö juttua vietäisi hovioikeuteen. Näin hatarilla perusteilla kirjoitettua tuomiota on mahdotonta päästää lainvoimaiseksi. Hovioikeudessa käydään aikanaan mielenkiintoinen lääketieteellinen oikeudenkäynti Gustafssonin vammoista. Siinä ovat vastakkain viranomaisten useat asiantuntijalääkärit ja Gustafssonin puolesta todistanut yksi lääkäri, asiantuntija toki hänkin.

        Hovioikeudessa on myös tilaisuus korjauttaa käräjäoikeuden tuomiossa oleva, prosessiväitettä koskeva muotovirhe. Oikeudenkäynnissä puolustus väitti, että kysymyksessä ei ollut kolme murhaa vaan surmateot olivat tappoja. Käräjäoikeuden velvollisuus olisi ollut ensimmäiseksi ottaa kantaa tähän, tutkia väite ja antaa siitä perusteltu ratkaisu."

        Ritva Santavuori

        mitä koko aiheesta on kirjoitettu. Olisipa Santavuori ollut syyttäjänä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2150
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2053
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1822
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1498
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1404
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      558
      1181
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1005
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      942
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      936
    Aihe