aatelkaapas sitä

että jos me

ahdistumme tinnityksistämme, niin varmahan se on että se pahenee.
täytys siis vaan myöntää että vaiva on, emme tiedä lähteekö se koskaan pois jha sitten.

tsemppiä kaikille.!!!!!

3

528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hannu
      • lähteä

        ensin Englanninkielen kurssille.


    • on kaikenlaista

      "tinnitusta". En vain enää kiinnitä siihen huomiota. Ainoastaan silloin, kun se on taas vähän erilaista. Monta kertaa on kuulunut kuin olisi jokin hälytys menossa. Minulla on koira, joten sellaisissa tapauksissa katson koiraani. Koira ei reagoi mitenkään. Silloin laitan etusormet molempiin korviin tiukasti. Jos ääni vielä kuuluu, se on omissa korvissani. Joskus kuulostaa ukkoselta ja kaikenlaiselta meteliltä. Hyvin harvoin on "perinteistä" tinnitusta. Jos on, se menee aika nopeasti ohi. Olen tottunut elämään näiden "äänien" kanssa. Ei se pahemmin häiritse. Aina vain ensimmäiseksi tulee mieleen, onko tuo todellista vai vain korvissani. Kun sitten totean, että ei ole todellista, unohdan asian ja jossain vaiheessa se häviää! Luulen, että tuo johtuu otoskleroosista. Molemmista korvista se on leikattu, mutta on kuulemma vielä sisäkorvassa, jota ei voi leikata. Ja näihin meteleihin luulen sisäkorvan olevan syyllinen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5415
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2206
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1800
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      144
      1758
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1535
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1447
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1338
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1097
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1068
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      212
      949
    Aihe