Hei
olen 3 ja 5 vuotiaiden poikien isä, meillä on ollut yhteishuoltajuus 1.5vuotta. lapset asuvat vuorotellen vanhempien luona (viikko/viikko). Nyt olisi mahdollisesti edessä muutto toiselle paikkakunnalle opiskelujen perässä vuodeksi. Onko kenelläkään kokemusta lasten päivähoidosta eri paikkakunnilla, onko ylipäänsä mahdollista saada lapsia kunnalliseen päivähoitoon vuoroviikoin tai mahdollisesti kahden viikon jaksoissa? Jos jollain on omakohtaista kokemusta vastasta tilanteesta arvostaisin suuresti vastausta. Lasten sopeutuminen yhteishuoltajuuteen eripaikkakuntien välillä askarruttaa myös.
yhteishuoltajuus eri paikkakunnilla
20
4020
Vastaukset
- mahdollista, eikä
ole syytäkään olla. Miettikää nyt, onko tässä lasten etu oikeasti muuttaa elinympäristönsä viikon välein? Antakaa lasten asua yhdessä paikassa.
- muodostavat
jo kaverisuhteita! Miten luulet heidän saavan kavereita, jos he vähän väliä vaihtavat tarhaa!!!
Missä on maalaisjärki?
Yhteishuolto voi olla jatkossakin, mutta lasten asuminen pitää varmaankin miettiä uudestaan. Ei vuoroviikkosystemi ainakaan onnistu enää silloin. - Ja hyviä!
Lapsen vanhan päiväkodin johtaja ehdotti minulle että lapseni voisi jatkaa vanhassa tutussa tarhassaan kun äiti muutti toiselle paikkakunnalle. Vanhassa tarhassa ainakin kaikki mennyt loistavasti. Lapsi siellä 4-6 päivää kuukaudessa. Eli voi ja on oikeus kun perustelet vaan asian!
- aivan eri
asiaa, jos lapsi on vain 4-6 päivää (ovatko edes peräkkäin?) kuussa yhdessä tarhassa ja loput toisessa, jos vertaa siihen, että viikon välein vaihdetaan koko ajan tarhaa.
- ..niin??!!
aivan eri kirjoitti:
asiaa, jos lapsi on vain 4-6 päivää (ovatko edes peräkkäin?) kuussa yhdessä tarhassa ja loput toisessa, jos vertaa siihen, että viikon välein vaihdetaan koko ajan tarhaa.
Juu. Ovat peräkkäin. Mutta mitä ihme merkitystä sillä nyt on onko 3 vai viisi päivää/tarha. Sehän on vaan kivaa lapselle. Näillä tarhakuvioilla juuri monet lähit yrittävät vaikeuttaa lapsen ja etän tapaamista...Kun etä asuu eri paikkakunnalla ei hän pysty työnteko huomioon ottaen kuskata lasta toisen paikkakunnan tarhaan ja tarhasta pois....Mutta..Ähäkutti! Lapsella on oikeus tarhaan myös isän paikkakunnalla!! Ja lapsillehan se on vaan lisää kavereita! :)
- myöss
..niin??!! kirjoitti:

esikoulut ja koulut saada joustoon mukaan? Lapset vaan vuorottelevat eri koulujen välillä. Lisää kavereita ja lisää opettajia :) Kyllä kaikki varmasti nauttii.
- JaanaXX
Kunta on velvollinen järjestämään etävanhemmalle päivähoitopaikan jos hän tarvitsee työn/opiskelun takia. Sitten kun lapsi siirtyy kouluun tämä ei sitten enää onnistu.
- äiti...
Eli Muutin toiselle paikkakunnalle ja jätin lapsen asumaan isänsä luo.
Sain uudelta paikkakunnalta työpaikan ja hoitotarve suuri. Mulle sanottiin, että on mahdollista saada vaan 5 hoito päivää. Meni tilapäishoidon nimellä.
Olisin halunnut pitää lasta luonani enemmänkin, mutta tuon hoidon takia ei onnistunut.
Kunta on velvoitettu hoidon järjestämiseen siellä paikkakunnalla missä lapsi on kirjoilla.
Ja jouduin maksamaan aika suolasen hinnan.- on mietitty
edes päivähoidon puolelta, ettei lapsia voi jakaa kahtia hoitopaikan suhteen vaan on joku paikka jossa on "pää"kirjoilla!
- Pariton Isä
on mietitty kirjoitti:
edes päivähoidon puolelta, ettei lapsia voi jakaa kahtia hoitopaikan suhteen vaan on joku paikka jossa on "pää"kirjoilla!
Siis se ettei lapsi voi olla kirjoilla kuin yhdessä paikassa, tästä sitten seuraa paljon muita ongelmia joille ei voi mitään niin kauan kuin saadaan lapsille mahdolliseksi kaksoisasuminen (ja myös kaksoiskuntalaisuus).
- halutaan
Pariton Isä kirjoitti:

unohtaa, että lapsi tarvitisi jotain pysyvyyttä elämäänsä. Eikö se jo riitä, että pitää vaihtaa kotia vähän väliä vuoroviikkoasumisessa?
- ..yhteishuollossa
halutaan kirjoitti:
unohtaa, että lapsi tarvitisi jotain pysyvyyttä elämäänsä. Eikö se jo riitä, että pitää vaihtaa kotia vähän väliä vuoroviikkoasumisessa?
Yrität jotenkin mustamaalata vuorohuollon joka tutkitusti on lastenkin mielestä parasta vanhempien eron jälkeen. Seuraavassa tohtorinväitöskirja asiasta:
https://jykdok.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?Search_Arg=Linnavuori Hanna-Riikka&Search_Code=NAME_&CNT=25&PID=1ZicVxzAeU6zAppWxvkogzFCk&BROWSE=1&HC=2&SID=1
Lapsella on eron jälkeen kaksi huoltajaa ja kaksi kotia. Näin ainakin toivoisin jokaiselle eron kokeneelle lapselle. - kun tuollainen
..yhteishuollossa kirjoitti:
Yrität jotenkin mustamaalata vuorohuollon joka tutkitusti on lastenkin mielestä parasta vanhempien eron jälkeen. Seuraavassa tohtorinväitöskirja asiasta:
https://jykdok.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?Search_Arg=Linnavuori Hanna-Riikka&Search_Code=NAME_&CNT=25&PID=1ZicVxzAeU6zAppWxvkogzFCk&BROWSE=1&HC=2&SID=1
Lapsella on eron jälkeen kaksi huoltajaa ja kaksi kotia. Näin ainakin toivoisin jokaiselle eron kokeneelle lapselle.ei välttämättä sovellu jokaiseen eroperheeseen, lapset ovat erilaisia ja vanhemmilla saattaa olla välimatkaa paljon. Ja lapsi kaipaa pysyvyyttä, onneksi ei tarvitse/saa vaihtaa tarhaa ja koulua vuoroviikoin!
- Pariton Isä
kun tuollainen kirjoitti:
ei välttämättä sovellu jokaiseen eroperheeseen, lapset ovat erilaisia ja vanhemmilla saattaa olla välimatkaa paljon. Ja lapsi kaipaa pysyvyyttä, onneksi ei tarvitse/saa vaihtaa tarhaa ja koulua vuoroviikoin!
..yhteiskunta tekee parhaansa asian hankaloittamiseksi. Miksi?
Mielestäni yleensä kaksi KOTIA on lapselle paljon turvallisempaa ja pysyvyyttä edesauttavaa, kuin jatkuva vierailu jossain vieraassa perheessä.
Kahdessa virallisessa kodissa on paljon muutakin kuin pelkkä koulu, paljon ihan käytännön asioita.
Ja ETENKIN pienen lapsen olisi paras saada läheisyys ja arki molemmilta vanhemmilta, silloinkin kun vanhemmille on tullut ero. - elämän
Pariton Isä kirjoitti:
..yhteiskunta tekee parhaansa asian hankaloittamiseksi. Miksi?
Mielestäni yleensä kaksi KOTIA on lapselle paljon turvallisempaa ja pysyvyyttä edesauttavaa, kuin jatkuva vierailu jossain vieraassa perheessä.
Kahdessa virallisessa kodissa on paljon muutakin kuin pelkkä koulu, paljon ihan käytännön asioita.
Ja ETENKIN pienen lapsen olisi paras saada läheisyys ja arki molemmilta vanhemmilta, silloinkin kun vanhemmille on tullut ero.hankaloitamista ole, jos vaaditaan, että koulu käydään yhdessä paikassa!
Sitten vaan vanhemmat asumaan riittävän lähelle toisiaan, jotta sama koulupiiri säilyy. Onko mahdottomuus? - Pariton Isä
elämän kirjoitti:
hankaloitamista ole, jos vaaditaan, että koulu käydään yhdessä paikassa!
Sitten vaan vanhemmat asumaan riittävän lähelle toisiaan, jotta sama koulupiiri säilyy. Onko mahdottomuus?En puhunut siitä että lapsen pitäisi saada käydä koulu kahdessa paikassa.
Vaan kun nyt sitä koulujuttua haluat jankata:
se, ettei lapsi voi asua virallisesti kahdessa paikassa vaikuttaa myös kuolukyyteihin. Katsos kun koulukyyti järjestetään VAIN lähivanhemman ja koulun välille. Enkä nyt puhu sellaisesta, että koulumatka olisi satoja kilometrejä, sillä kahden kunnan välillä voi olla vaikka parikymmentä kilometriä. - tehdä vuoroviikko-
Pariton Isä kirjoitti:
En puhunut siitä että lapsen pitäisi saada käydä koulu kahdessa paikassa.
Vaan kun nyt sitä koulujuttua haluat jankata:
se, ettei lapsi voi asua virallisesti kahdessa paikassa vaikuttaa myös kuolukyyteihin. Katsos kun koulukyyti järjestetään VAIN lähivanhemman ja koulun välille. Enkä nyt puhu sellaisesta, että koulumatka olisi satoja kilometrejä, sillä kahden kunnan välillä voi olla vaikka parikymmentä kilometriä.asumista helpommaksi, niin eikö sen pitäisi lähteä siitä, että vanhemmat ensisijaisesti miettivät omia valintojaan? Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa vanhempien valinnoista? Johonkin se raja on vedettävä.
- ..juuri..
kun tuollainen kirjoitti:
ei välttämättä sovellu jokaiseen eroperheeseen, lapset ovat erilaisia ja vanhemmilla saattaa olla välimatkaa paljon. Ja lapsi kaipaa pysyvyyttä, onneksi ei tarvitse/saa vaihtaa tarhaa ja koulua vuoroviikoin!
..tietenkin siitä että vanhemmat YMMÄRTÄVÄT että vuoroviikkohuoltajuus olisi lapselle parasta. Oma exäni ei ymmärtänyt ja päätti muuttaa toiselle paikkakunnalle ettei olisi tarvinnut suostua vuorohuoltajuuteen. Kaikki edellytykset olisi ollut!Kaikki muu kävi vaan ei vuorohuoltajuus... Eihän vuoroviikkohuoltajuus toimi kouluikäiselle jos liikaa matkaa, mutta tässä olikin kysymys kohdallani tarhaikäisestä.
- Pariton Isä
tehdä vuoroviikko- kirjoitti:
asumista helpommaksi, niin eikö sen pitäisi lähteä siitä, että vanhemmat ensisijaisesti miettivät omia valintojaan? Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa vanhempien valinnoista? Johonkin se raja on vedettävä.
..siitäkin valinnasta että ihmiset tekee lapsia, pitäisikö se sinun mielestäsi lopettaa?
Tuo koulumatka oli vain YKSI esimerkki. Entä sitten terveyskeskus? Minkä ihmeen takia etävanhemman pitää kuskata lapsi kipeeksi tultuaan LÄHIvanhemman terveyskeskukseen? Onko se yhteiskunnalle edullisempaa?
Tai eihän se nyt sen enempää maksa yhteiskunnalle, mutta ihan järjetöntä turhan liikuttamista eli turhaa asioiden hankaloittamista.
Näitä esimerkkejä löytyy todella lukuisasti, myös samalla paikkakunnalla asuvien vanhempien kohdalla.
Lisäksi lähivanhemmat jotka nyt yleensä sattuvat olemaan äitejä, heille on tärkeämpää lähivanhemmuus kuin paras kokonaisuus. Kas kun ei mies IHAN pienestä halua alkaa kinastelemaan lapsiasioissa vaikka onkin aina kaikessa huonommassa asemassa. Se kun ei myöskään ole lapsen etu.
Jos yhteiskunta tulisi vähän vastaan, kaikilla olisi helpompaa.
Peruspointti nyt edelleen on sama:
Miksi yhteiskunta haluaa väkisin tehdä asiat hankaliksi yhteishuoltajuudessa? Ja miksi tasa-arvoa edelleen vastustetaan niin kovasti yhteiskunnassa? - äitejä alkaa..
Pariton Isä kirjoitti:
..siitäkin valinnasta että ihmiset tekee lapsia, pitäisikö se sinun mielestäsi lopettaa?
Tuo koulumatka oli vain YKSI esimerkki. Entä sitten terveyskeskus? Minkä ihmeen takia etävanhemman pitää kuskata lapsi kipeeksi tultuaan LÄHIvanhemman terveyskeskukseen? Onko se yhteiskunnalle edullisempaa?
Tai eihän se nyt sen enempää maksa yhteiskunnalle, mutta ihan järjetöntä turhan liikuttamista eli turhaa asioiden hankaloittamista.
Näitä esimerkkejä löytyy todella lukuisasti, myös samalla paikkakunnalla asuvien vanhempien kohdalla.
Lisäksi lähivanhemmat jotka nyt yleensä sattuvat olemaan äitejä, heille on tärkeämpää lähivanhemmuus kuin paras kokonaisuus. Kas kun ei mies IHAN pienestä halua alkaa kinastelemaan lapsiasioissa vaikka onkin aina kaikessa huonommassa asemassa. Se kun ei myöskään ole lapsen etu.
Jos yhteiskunta tulisi vähän vastaan, kaikilla olisi helpompaa.
Peruspointti nyt edelleen on sama:
Miksi yhteiskunta haluaa väkisin tehdä asiat hankaliksi yhteishuoltajuudessa? Ja miksi tasa-arvoa edelleen vastustetaan niin kovasti yhteiskunnassa?olemaan etävanhempina niin eiköhän ala tilanne muuttua. Etävanhemmat ovat tosiaan todella epätasa-arvoisessa asemassa kaikin puolin. Se on fakta jonka kaikki, myös etä-äidit, myöntävät. Ei muuta kuin poliitikkoihin ja asenteisiin vaikuttamaan. Kyllä se järki vielä näissäkin asioissa joskus voittaa. Ja samalla lapsen etu. Nykyjärjestelmä vain paljolti aiheuttaa noita "luuseri-isien" elatusmaksupakoja yms. koska tottatosiaan tilanne on epäreilu: isät joutvat asumaan pienessä luukussa tavaten lapsiaan ja maksamaan elatusmaksuja ja silti hankkimaan käytännössä lapselleen vaikka mitä. Vanhempana kohtelu onkin sitten eri puolilla ala-arvoista vaikka teoriassa isä on isä eron jälkeenkin. Se on varma että lapselle ainakin on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242180Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352084Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2151829Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601509Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341407Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5621194Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501011Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350945Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115945