ylimääräistä lainanlyhennystä joka toimi vielä ennen tätä huonoa uudistus
korjatkaa se pankki kuntoon!!!
Eikö sampopankissa voi enää tehdä
5
775
Vastaukset 5
- ...
Pikaisen tarkastelun perusteella Sampopankin lainajärjestelmä näyttäisi toimivan ikäänkuin siten, että kaikki lainat ovat itse asiassa luotollisia tilejä, joiden luottolimiittiä pienennetään joka kuukausi lyhennyssuunnitelman mukaisen lyhennyserän verran. Ylimääräinen lyhennys olisi tällöin yksinkertaisesti tilillepano tälle "tilille", ja rahat (=pienempi velkasaldo) olisivat tilillä yksinkertaisesti odottelemassa.
Omalla kohdallani on jopa vaikuttanut siltä, että tuolta lainatililtä voisi myös maksaa maksuja, sillä se on ollut yksi vaihtoehto valittaessa maksun veloitustiliä. Kohtuullisen erikoinen järjestelmä, sanoisin, mutta ehkä tuo nyt sitten on jonkin tanskalaisen logiikan mukainen. Selväähän tuosta tuntuu saavan yhtä paljon kuin tanskalaisesta puheesta, joka vaikuttaa lähinnä peruna suussa puhutulta ruotsilta.Suomalaisissakin pankeissa lainoja ja kaikkia muitakin sopimuksia, jotka aiheuttavat maksuvirtoja, käsitellään tileinä. Verkkopankeissa ne eivät vain ole näkyneet käyttö- ja sijoitustilien joukossa.
- niintainäin.
nythän voi elää ton lainatilin avulla. Ja koroistakin saa hyödyn irti..
- hjklöävb
Meille tuli tämän yhdistymisen jälkeen Sampo-pankista sellainen lasku, jossa luoton korko oli otettu tuplana, vaikka korko-% oli ihan oikein laskun ylänurkassa. Maksettava summa oli se mikä pitikin, mutta koron osuus siitä oli tuplat aikaisempaan verrattuna eli lyhennystä ei ollut nimeksikään. Toivottavasti kaikki Sampon asiakkaat huomaavat tutkia laskunsa tarkkaan!
- lainan lyhennys
"Jos haluat tehdä ylimääräisen lyhennyksen, joka ei pienennä seuraavaa lyhennyserääsi, ota ensin yhteys
Sampo Pankin konttoriin. Tämän jälkeen voit tehdä ylimääräisen lyhennyksen verkkopankissa"
näin lukee pankin ohjeissa,eli homma on mennyt ns vaikeampaan suuntaan,jatkuvasti paljastuu huonompia uudistuksia
minä jätän tämän laivan kesäloman aikana,eikä asuntolaina pidättele,päinvastoin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471033
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha114972Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63758PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49557- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33501- 63473
- 22427
- 13411
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi6378