Ford Mondeo & Ruoste?

Empii vielä.

Olen jo jonkin aikaa katsellut itselleni toista kulkinetta vanhan tilalle. Auto saisi maksaa enintään 13k€, pitää olla hyvin varusteltu ja turvallinen, hyvät ajo-ominaisuudet omaava, sekä tarpeeksi suorituskykyinen turvalliseen ajoon.
Edellisen mallipolven Ford Mondeo(vm.2004/facelift) vastaa mielestäni näitä kaikkia ominaisuuksia, mutta sitten luin auton vioista ja suurin niistä näkyy olevan ruoste, etenkin ovissa. Ruoste Mondeossa ihmetyttää sikäli että kori on täyssinkitty, mikäli olen oikein ymmärtänyt.
En haluaisi ovien ruostumisen tulevan, muuten ominaisuuksiltaan hyvän auton hankinnan tielle. Siksi olisin enemmän kuin kiitollinen, jos te osaatte sanoa miten ovien ja muiden kohtien ruostumisen saa estettyä/poistettua ennenkuin niistä tulee näkyviä?
Olen kuullut joidenkin puhuvan jopa ovien irtiruostumisista saranoista, mutta toivon että kyseessä on ennemminkin liioittelua, kuin täysi totuus.
Otan mielelläni vastaan vastauksia henkilöiltä, jotka omistavat edellisen mallisen Mondeon ja jotka ovat löytäneet ongelmaan ratkaisun.

Koska viestini on asiallinen, odotan samaa teidän vastauksiltannekin!

Kiitos!

11

5561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ford club

      ja kysele sieltä. Et varmaan kysy pihapiirissäsikään hiekkalaatikon penskoilta, kuten tuosta yhdestä vastauksesta jo huomaat tilanteen täällä palstalla olevan. Ja mun kaverilla oli 03Mondeo, ei ruostetta, itselläni 05Focus, ei ruostetta.

    • Markku..

      Moi, karu totuus on että Fordilla on ollut vakavia ongelmia korroosiokestävyyden kanssa. Pahin ongelma on kuuluista kittisaumat eli kitti irtoaa pellistä, alle menee vesi, kura ja suola ja ruoste raiskaa. Jonkin verran noita on korjattu mutta suurimmaksi osaksi ovia on jouduttu vaihtamaan uusiin. Vähäänkin automaailmaa seuraava kyllä tunnistaa tämän ongelman.

      Fordeissa ei muutenkaan ole maalaustyöt parasta A-luokkaa, esim. helmoista olen nähnyt monessa mondeossa olevan isot alueet PALJASTA peltiä etupyörien takaa. En ole missään muussa 3-4 vuotiaassa autossa nähnyt vastaavaa.

      Em. seikat selittävät miksi fordeja saa halvalla käytettynä. Ja muutenkin, tunnen aika monta fordistia, jotka ovat kironneet autonsa ylimpään he**ettiin laadun osalta ja vaihtoon tarjotessa sydäninfarkti uhkaa kun myyjä ei halua hyvittää fordista juuri mitään. Siinä ei paljoa lämmitä hyvät ajo-ominaisuudet....

      • aikuistu

        käyppäs kattomassa finikorin sivuilta autojen ruostumisesta.Monissa ruostuu tukivarsien ja pakoputkien liitoksia et jos ovien alareunassa kukkaa vähäsen niin nekin on takuuseen korjattu.Helmapeltien paljaaksi menemisestä ei ole kyllä tuollaisia havaintoja.


      • mond01
        aikuistu kirjoitti:

        käyppäs kattomassa finikorin sivuilta autojen ruostumisesta.Monissa ruostuu tukivarsien ja pakoputkien liitoksia et jos ovien alareunassa kukkaa vähäsen niin nekin on takuuseen korjattu.Helmapeltien paljaaksi menemisestä ei ole kyllä tuollaisia havaintoja.

        Toinen mondeo menossa, näinhän se tuntuu olevan, meillä molemmat mondeot sama homma.


    • ex-fordisti

      Seuraavat kommentit ovat omakohtaisesti kokemiani faktoja:

      1) Focus 1,8 Ghia '00, uutena ostin, ajoin n. 2 v 8 kk = n. 85000 km

      - vetoakselit vaihdettiin 2 kertaa tuona aikana, ensimmäisen kerran meni takuuseen (ja ois menny toisenkin kerran jos olisin älynnyt vaatia), siis kyseessä fordin surullisen kuuluista murrosnivelet, tarkemmin niiden onneton tiiviste joka laskee rasvat ulos ja paskat sisälle
      - muuten ko. auto oli lähes viaton

      2) Mondeo 1,8 Trend, '02 (syksyllä siis vaihoin focuksen tähän, eli uutena tämäkin)
      - ajoin tällä keksinnöllä n. 2 v 9 kk about 90 tonnia
      - ne kirotut vetoakselit jälleen... kahdesti vaihdettu, joista toinen kerta meni osittain omaan piikkiin
      - ovet ruosteessa alareunastaan! eli pellin saumatiiviste petti ja sitä kautta alkoi ovien ruostuminen. täysin sama ongelma erään sukulaismiehen 2 litrasessa samanikäisessä Mondeossa. No, ruosteremppa meni takuuseen mutta samalla kyllä meni luottamus foortin laatuun.
      - muuta murhetta mondossa: takalaakeri, takajarrujen jumittaminen, siinä suurimmat

      Muuten Mondeo oli hyvä matka-auto, tilava ja vei kohtuullisesti menovettä, ikävä vain että nuo ruoste- ja vetariongelmat oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Liekö vieläkään voorti tehnyt toimivaa murroksen tiivistettä meidän leveysasteille?

      Tossa välillä oli Octavia II, ei mitään isompaa murhetta hyvälaatuinen kulkine! Nyt alla Passat...

      • menoa

        ei oo vielä öljyvuotoja tai sähkövikoja.etuakseliston nivelet saattaa sitte olla aiaka kevyttä kamaa passatissa.


    • ws123

      Kittisaumaongelma vaivaa ainakin mallivuoteen -04 saakka, kannattaa varmistaa että huoltokirja täytetty siten että koritakuu pelaa. Sama ongelma monella muulla merkillä- katso esim. käytetyn mazda6:n testi tämän vuoden tm:ssä. Mercedeksellä myös ruostekorjausrumba meneilllään. Jostain syystä näistä ei niin paljoa puhuta.
      Ostaisen -05 tai uudemman, itsellä 06/41tkm eikä vielä vikoja.

      • Kokeneempi?

        Jo Fordin omat auton mukana tulevat opukset kertovat tämän. Asianmukaisesti HOIDETTU
        (vai miten siinä luki?) kori kuuluu takuun piiriin. Yrittäähän huollot usein maksattaa viulut asiakkaalla syyn ollessa milloin mikäkin...


    • Harrison Ford

      Kyllä vaan moni kirjouttaa ihan asiaa. Toyota laatuun ja takuuseen voi luottaa. Vaihtavat takuuseen osia ilman mitään nikoittelua. Jos kuitenkin haluat upean ja tyylikkaan Fordin. jolla myös hyvä ajaa. Tutustu tekniikkaan ja varmista, että kori ja vetoakselin nivelet on kunnossa.

    • menee takuuseen

      Itsekin ostin 2004:n jossa oli ovissa vikaa. Ne laitettiin takuuseen ja minulla oli uuden karhea Focus sen aikaa (takuuseen). 2004:n koritakuu on voimassa vielä kauan. Myös 2005 mallissa on sama kitti mutta viimeiseen vuosikertaan vanhakoppaista sen on jo vaihdettu.
      Vetarit: perheessämme on ajettu 7 Mondeolla satoja tuhansia kilometrejä enimmillään mittarissa on ollut 180 tuh. Kumit on liimattu eikä vetareita ole vaihdettu ainuttakaan.

    • ruostuu edelleen

      ruostuu tosi pahasti eikä korjausmaalauskaan auta kovinpitkään,rakenteellinen suunnittelu virhe, fordin peltien väliin pääsee vesi ja se ruostuu armotta,kierrä fordit kaukaa,nyt ruostuu pahoin 2008 eteen päin olevat mallit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      97
      5909
    2. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      66
      3238
    3. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      208
      3229
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      18
      3195
    5. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2485
    6. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2454
    7. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      28
      2303
    8. Onko 172cm lyhyt?

      Pitääkö miehen olla pidempi kuin 172cm?
      Sinkut
      253
      1929
    9. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1586
    10. 6
      1368
    Aihe