Joukossa tyhmyys tiivistyy

Eläköön nousu!

Vain aito kypsä muulikinkku on tätä mieltä.

Keskustan Korhonen: Talousjuna matkalla synkkään tunneliin

Tiistai 29.04.2008 klo 07:50

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen.

Suomen talousjuna on matkalla kohti synkkää ja pitkää tunnelia, jossa valoa ei juuri pilkota, sanoo keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Hän vaatii palkkojen työnantajamaksuja alas, jotta työllistäminen on mahdollista myös hitaan talouskasvun aikana.

- Työn hinnan alentamiseen on ryhdyttävä toden teolla Suomessa. Työnantajamaksut on saatava alas lähivuosina, Korhonen esittää.

Korhonen ei kuitenkaan halua sanoa, kuinka paljon työnantajamaksuja pitäisi alentaa. Keskustavaikuttajan mielestä talouskasvun hidastuminen on tapahtunut nopeammin kuin kukaan arvasi. Jos hitaaseen kasvuun vielä yhdistyvät korkeat korot, keskiluokan ostovoima alkaa Korhosen mukaan hiipua.

Korhonen näkee riskin, että kansantalouden kasvu painuu vuosiksi alle kahden prosentin. Silloin edessä on työllisyyden heikkeneminen ja jopa julkisen talouden leikkaukset. Toinen vaihtoehto on paluu valtion velanottoon.

- Viimeksi kun talouskasvu laski alle kahden prosentin 2002-2003, valtionvelka ponkaisi välittömästä ylöspäin neljällä miljardilla, Korhonen varoittaa.

Aasia ei pelasta hitaalta kasvulta

Korhonen uskoo, että työn hinnan ja inflaation pitämiseksi kurissa Suomi palaa keskitettyihin tuloratkaisuihin. Hän huomauttaa, että kovien palkankorotusten aiheuttaman hintojen nousun koko vaikutus näkyy vasta 2010. Silloin kaikki liittokierroksen sopimuskorotukset on tehty.

- Suomi palaa tupojen tielle vuonna 2010, Korhonen paaluttaa.

Korhonen on pääministeripuolue keskustan suorasuu, joka haluaa nyt varoittaa maailman ja Suomen taloudessa piilevistä miinoista kotitalouksille. Puoluesihteerin mukaan Yhdysvallat on täydessä velkaelvytyksessä, joka alkaa vaikuttaa ennen pitkään Eurooppaan. Eikä Korhonen usko Aasiankaan talouden silloin pelastavan Pohjolan Japania.

- Kun olympialaiset ovat ohi, hidastuva kasvu on edessä Aasiassakin.

Ikääntyminen alkaa purra 2008

Suomen taloudessa vaikuttavat nyt poikkeuksellisen monet epävarmuustekijät. Venäjän puutullit alkavat purra suomalaiseen metsäteollisuuteen. Euron ja dollarin kurssiero on ennätyksellisen suuri. Kurssieron purkautumisen vaikutusta vientiyrityksille ei kukaan tiedä.

Vaikka suhdanne aikanaan taas nousee yhtä varmasti kuin aurinko idästä, aamu voi koittaa tuskallisen hitaasti. Elpymistä hidastaa väestön vanheneminen.

- Väestörakenteen muutos on alkanut. Vaikutukset alkavat tuntua jo tänä vuonna. Paha pelkoni on, että Suomessa kannattaa varautua todella hitaan kasvun vuosiin, Korhonen sanoo.

Hänen mielestään ruoan arvonlisäveron laskemista täytyy aikaistaa, koska se vaikuttaa kaikkein köyhimpien ostovoimaan.

Synkkien talouspuheiden aika

SAK:n ekonomisti Olli Koski sanoo, että talouskasvu voi pudota ensi vuonna 1,5-1,8 prosentin tasolle, jos kuluttaminen äkkiä lakkaa (Apila 28.4.).

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan tuloveroja alennetaan jo 2009, eli suunniteltua aiemmin (UP-uutispalvelu 25.4.).

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö kannattaa aikaistamista jäähtyvän talouden vuoksi ja vaatii hallitukselta selvää viestiä talouskriisin vaikutuksesta kansalaisille (Yle Lauantaiseura 26.4.).

Kuluttajien kuva Suomen taloudesta on synkentynyt edelleen. Kuluttajabarometrin mukaan noin 39 prosenttia odottaa, että talous huononee seuraavan vuoden aikana. Vuosi sitten näin uskoi 19 prosenttia (Tilastokeskus 28.4.).

1

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyhmyys tiivistyy?

      Käsin kosketelvaksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5855
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3193
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      23
      2380
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2075
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1988
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1609
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1212
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1206
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1075
    Aihe