Bhagavad Gitassa neuvotaan suhtautumaan ystävällisesti kaikkiin eläviin olentoihin. Kirjassa selitetään myös, miksi ihmiset tekevät typeryyksiä tai toimivat eri tavalla kuin me itse toimisimme.
Viime yönä heräsin unesta, jossa eräs jo edesmennyt, minua loukannut henkilö oli yhtä mukava kuin joskus vuosia sitten. Ennen kuin välimme alkoivat rakeilla.
Mieleni valtasivat uudenlaiset ajatukset hänestä. Ehkäpä hän ei ollutkaan niin itsekäs kuin millaisena olen hänet muistanut. Ehkäpä tulkitsin hänet väärin.
Sitten mieleeni leimahti kaksi uutta, paljon tuskaisempaa liekkiä: kaksi ennen niin rakasta ja tärkeää ystävää, joiden kanssa välini ovat jo pitkään olleet poikki. Jospa olen ymmärtänyt heidätkin väärin? Asiat voi nähdä niin monelta kantilta!
Äkkiä näin itseni toisissa tilanteissa tekemässä samantapaisia asioita, joitten vuoksi olen ollut noille ihmisille loukkaantunut. Silloin kykenin myös äkkiä ymmärtämään noita entisiä ystäviäni.
Olin kuin tulessa. En pystynyt nukkumaan, en sietänyt itseäni. Vielä samana yönä lähetin toiselle heistä viestin, joka tuskin meni perille, onhan hän muuttanut ulkomaille, ja pyysin anteeksi. Sitten rukoilin sängyssä itseni tainnoksiin. Aamulla lähti anteeksipyyntöviesti toisellekin.
On ihmeellistä, millainen voima anteeksipyynnöllä on. Kahden tunnin päästä viestistäni puhelimeni soi. Siellä oli ihminen, jota en riidan vuoksi ollut nähnyt puoleentoista vuoteen. Hän kysyi, voisimmeko tavata saman tien. Menimme tunniksi kahvilaan juttelemaan kesken työpäivän, ja totesimme, että välirikkomme oli ollut turha ja perustunut yksinkertaisiin molemminpuoleisiin virheisiin ja väärintulkintoihin. Sovimme uusista tapaamisista ja olomme oli kepeä, hyvä ja niin helpottunut.
Mitä jos kumpikaan meistä ei olisi ottanut ensimmäistä askelta?
Liian harvoin käytetty sana
Vaisnava
1
169
Vastaukset
- kala
Kaunista. Olen kokenut samantapaisia asioita, ei kuitenkaan noin pitkälle edenneitä, mutta ymmärrän tunteen. Olen onneksi oppinut olemaan väärässä ja pyytämään anteeksi ennen kuin tilanne on edennyt liian pitkälle.
Tunteista ja tärkeistä asioista suoraan puhuminen on kivuliasta, mutta uskomattoman puhdistavaa.
Rakkautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5942094- 1041049
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18987Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4857Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 78778
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?87727- 63715
- 65563