vaakako

Vaaka antaa itsestään mielellään kuvan, että hän on diplomatian mestari ja paras alallaaan. Se on kuitenkin vain silmänlumetta ja harhautusta, jolla saa vastapuolen olemaan varomatta sanomisiaan ja tekemisiään. Se on huijausta ja se jos mikä on tyypillistä vaakaa. Itseasiassa kestää kauan, että pystyy tämän ymmärtämään. Astrologiaa tuntevat tietävät kyllä, että juuri tämän valheellisen ominaisuuden vuoksi toimittajissa on paljon vaakoja. Onko se sitten vika? On jos vaaka ei elämänsä aikana kehity oikeaan suuntaan. Sanotaan myös, että vaakoja ei pidä arvioidakaan ennen 40. ikävuotta. Petos ja valhe kestää sinne saakka ja tulee vaa'an sisälle osittain huomaamatta.
Vaakakin kehittyy ja kasvaa aikuiseksi hitaasti, onhan vaaka verrattain nuori merkki verrattuna esimerkiksi kauriiseen, jolla käytös on valmiina jo lapsesta asti.
Syynä tuohon osittain kaksinaismoralistiseen käytökseen on juuri tuo ihmiseksi kasvaminen omien kokemusten kautta. Jos kasvuympäristö on epäsuotuisa, voi jälki olla vaa'an kannalta tuhoisaa. Kukapa sitä jaksaa koko elämänsä miellyttää toista ja siksi vaaka ei sanokaan suoraan vaan purkautuu muille ja erityisesti vaakanainen työstää ongelmia loputtomasti, loputtomasti,loputtomasti, loputtomasti,.....
262612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Täytyy käydä läpi, omat elämänkuvionsa. Joskus täytyy lyödä "päätään seinäänkin" horoskoopista riippumatta..Oman itsen tuntemus kasvaa jokaisella, iän ja elämänkokemusten myötä ...

Äänestä

Yrittänyt pari kertaa vastata ja vastaukset häipyy jonnekkin bittiavaruuteen. Ei näy missään???

Äänestä
  • Tuli edellinen. Siis sanoman piti, että sivistyssanakirjan mukaan diplomaattinen tarkoittaa joustava, varovainen, valtioviisas ja OVELA.

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    Tuli edellinen. Siis sanoman piti, että sivistyssanakirjan mukaan diplomaattinen tarkoittaa joustava, varovainen, valtioviisas ja OVELA.

    ...ja myös näin:

    "Puhekielessä diplomatialla tarkoitetaan tahdikkuutta strategisen edun saavuttamiseksi".

    Äänestä

  • tiplomatiaa kirjoitti:

    ...ja myös näin:

    "Puhekielessä diplomatialla tarkoitetaan tahdikkuutta strategisen edun saavuttamiseksi".

    Vaaka jättää (tiplomaattisesti) auki asioita, ei tee päätöstä. Siten vaaka ottaa itsekkäästi oikeuden päättää myös toisten asioista. Mitä se on muuta kuin itsekkyyttä. Esimerkiksi jos ollaan sopimassa kylään tulosta, niin vaaka sanoo että "katsotaan". No toinen oottelee tätä vaakaa, miettii että mahtaako tulla ja siinä menee omaa hyödyllistä aikaa hukkaan, kun en tiedä alkaisinko töihin vai oottelenko vielä. No kyllä vaaka tulee mutta puoli vuorokautta myöhässä. Kuten tiplomaatit.
    Tiplomaattista!

    Äänestä

  • tiplomatiaa kirjoitti:

    ...ja myös näin:

    "Puhekielessä diplomatialla tarkoitetaan tahdikkuutta strategisen edun saavuttamiseksi".

    siis kaikki keinot ovat sallittuja vaa´an mielestä, kunhan ne hoidetaan tahdikkaasti. näin se muuten ihan oikeasti menee. olen valmis allekirjoittamaan viisauden ja viekkauden, mutta en häpeämättömyyttä ja alistamista.

    Äänestä

  • ymmärtänyt kirjoitti:

    Vaaka jättää (tiplomaattisesti) auki asioita, ei tee päätöstä. Siten vaaka ottaa itsekkäästi oikeuden päättää myös toisten asioista. Mitä se on muuta kuin itsekkyyttä. Esimerkiksi jos ollaan sopimassa kylään tulosta, niin vaaka sanoo että "katsotaan". No toinen oottelee tätä vaakaa, miettii että mahtaako tulla ja siinä menee omaa hyödyllistä aikaa hukkaan, kun en tiedä alkaisinko töihin vai oottelenko vielä. No kyllä vaaka tulee mutta puoli vuorokautta myöhässä. Kuten tiplomaatit.
    Tiplomaattista!

    tarkoittaa yhtä kuin en ole varma kerkiänkö, ei voi luvata mitään, vaan jättää vastauksen avoimeksi eikä halua tuottaa pettymystä jos ei pääsekään.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    tarkoittaa yhtä kuin en ole varma kerkiänkö, ei voi luvata mitään, vaan jättää vastauksen avoimeksi eikä halua tuottaa pettymystä jos ei pääsekään.

    niin ymmärrät mistä on kysymys.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    siis kaikki keinot ovat sallittuja vaa´an mielestä, kunhan ne hoidetaan tahdikkaasti. näin se muuten ihan oikeasti menee. olen valmis allekirjoittamaan viisauden ja viekkauden, mutta en häpeämättömyyttä ja alistamista.

    vaaka pitää myös lapsenomaisen, itselleen vaikeista tai kiusallisista tilanteista pakenemisen.

    Äänestä

  • ymmärtänyt kirjoitti:

    Vaaka jättää (tiplomaattisesti) auki asioita, ei tee päätöstä. Siten vaaka ottaa itsekkäästi oikeuden päättää myös toisten asioista. Mitä se on muuta kuin itsekkyyttä. Esimerkiksi jos ollaan sopimassa kylään tulosta, niin vaaka sanoo että "katsotaan". No toinen oottelee tätä vaakaa, miettii että mahtaako tulla ja siinä menee omaa hyödyllistä aikaa hukkaan, kun en tiedä alkaisinko töihin vai oottelenko vielä. No kyllä vaaka tulee mutta puoli vuorokautta myöhässä. Kuten tiplomaatit.
    Tiplomaattista!

    koittaessa on monen muunkin kuin vaa´an paras ottaa tiplomaatin kyvyt käyttöön.
    t, kaurisp.

    Äänestä

  • tahdikkuutena kirjoitti:

    vaaka pitää myös lapsenomaisen, itselleen vaikeista tai kiusallisista tilanteista pakenemisen.

    ei ole vaakojen laji.

    Äänestä

"Eläinradan diplomaatti, sympaattinen Vaaka syntyy ristiriitojen keskelle, ja pyrkii koko loppuelämänsä miellyttämään muita jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella. Seuratessaan vanhempiensa taistelua, hänestä kasvaa äärimmäisen herkkä mielialojen aistija, joka vaistonvaraisesti pyrkii täyttämään toisen ihmisen toiveet jo melkein ennen kuin tämä itse ymmärtää mitään kaivanneensa. Vaaka tekee kaikkensa välttääkseen konfliktin, ja kasvattaa jo nuorena itselleen huomattavan voimakkaan sosiaalisen omatunnon.
Vaaka on kuitenkin hyvin älykäs, rakastaa syvällisiä keskusteluja - ja osaa suuttuessaan sanoa ne asiat, jotka satuttavat kaikkein eniten. Vaikka laiskuus on luonteenpiirre, joka Vaakoihin usein liitetään, kyseessä on lähinnä kyky keskittyä olennaiseen. Vaaka ottaa aikaa kaikelle tekemälleen. Olipa se sitten tärkeä työtehtävä, sen oikean vaatteen valinta, tai tunteiden osoittaminen rakastetulle."

Ehkä olen sitten voiton puolella kun tuota ikää on jo yli 40. En kuitenkaan ole mielestäni ollut pettäjä ja valehtelija aikaisemminkaan, kyllä vaan olen uskaltanut sanoa asiani suoraan... välillä ehkä liiankin. Hyvää palautettakin olen siitä saanut kun vastapuoli on hieman rauhoittunut. :-)

Äänestä
  • """"""Eläinradan diplomaatti, sympaattinen Vaaka syntyy ristiriitojen keskelle, ja pyrkii koko loppuelämänsä miellyttämään muita jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella.""""

    Tämähän viittaa esoteeriseen astrologiaan:..vaaka syntyy.... tarkoittaa, että vaaka valitsee vanhempansa.

    Toisaaltaa tuo, että kasvattaa.. ja pyrkii kasvamaan... tarkoittaa juuri tuota kasvamista aikuiseksi.
    Näistäpä se ihmisen mieli syntyy ja uskon edelleen tuohon 40 v ikään.. :) kokemusta on.

    Äänestä

  • olla KYPSÄ vaaka, vaikkei sitä nyt raakile ole tuntenut, varsinkaan ihmisyydessä, olevansa koskaan.

    Äänestä

Kyllä kateus loistaa tänne saakka!!!

Äänestä
  • tunnistaa kateellisuuden merkit!!!!

    Äänestä

  • Ei vituta, mutta nyt saatte tulla ulos kaapeistanne, jonne olette eksyneet.

    Äänestä

  • kertaisuus sentään. :))))

    Äänestä

  • pyhä yksin- kirjoitti:

    kertaisuus sentään. :))))

    ääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää
    ääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää
    llllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllll
    iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
    öööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööö
    iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
    tttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt
    ääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää?
    OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
    NNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNN
    HHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH
    EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE
    IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII
    TTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTT
    ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!
    ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
    ))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

    Äänestä

  • ei muuta voi:))))) kirjoitti:

    vaaoilla kuin sinulla taipumusta hysteeriaan?

    Äänestä

lähes kaikki nuo viestit tähän ketjuun,
mahtaa häntä "ketuttaa" joku???

Äänestä

Mulla oli lyhyt suhde vaakatyttöön (pitääköhän nämä horoskooppiluonteet ollenkaan paikkaansa???). Nyt on suhde mennyt mutta toivon, että väärinkäsitykset joskus selviäisi.

Mutta en rakastunut häneen sen takia, että hän oli täydellinen, vaan sen takia, että hän oli epätäydellinen. Me tarvittiin toisiamme.

Tuskinpa meistä kukaan on täydellinen?

Tuntuu siltä, että mitä "kinkkisempi" ihminen, sen enemmän siinä tarvitaan rakkautta.

Mutta jonkinverran kärsivällisyyttäkin siinä tarvitaan.

Äänestä
  • "Rakasta minua eniten silloin, kun sitä vähiten ansaitsen!"

    Äänestä

  • härkä pää kirjoitti:

    "Rakasta minua eniten silloin, kun sitä vähiten ansaitsen!"

    laajasydäminen, merkistä ei
    voi erehtyä :))

    Äänestä

Vai olet oikein analysoimaan alkanut. No siinä sinulle pitkä ja kivinen tie! Mutta vaikka tavallaan olet oikeassakin, millä perusteella näitä tulkintojasi esittelet?

Äänestä
  • En ole itse keksinyt tätä, vaan väitteeni perustuvat kirjallisuudesta saamiini tietoihin eri merkeistä sekä työssäni (akat. tutkinto) saamaani laajaan kokemukseen hyvin suuresta määrästä ihmisiä ja heidän käyttäytymisestään mm. kriisitilanteessa.
    Voit toki olla eri mieltä itsestäsi, mutta puhunkin nyt aurinkomerkeistä yleisellä tasolla. Saman analyysin voin tehdä muistakin merkeistä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

diplomaattinen kirjoitti:

Vaaka antaa itsestään mielellään kuvan, että hän on diplomatian mestari ja paras alallaaan. Se on kuitenkin vain silmänlumetta ja harhautusta, jolla saa vastapuolen olemaan varomatta sanomisiaan ja tekemisiään. Se on huijausta ja se jos mikä on tyypillistä vaakaa. Itseasiassa kestää kauan, että pystyy tämän ymmärtämään. Astrologiaa tuntevat tietävät kyllä, että juuri tämän valheellisen ominaisuuden vuoksi toimittajissa on paljon vaakoja. Onko se sitten vika? On jos vaaka ei elämänsä aikana kehity oikeaan suuntaan. Sanotaan myös, että vaakoja ei pidä arvioidakaan ennen 40. ikävuotta. Petos ja valhe kestää sinne saakka ja tulee vaa'an sisälle osittain huomaamatta.
Vaakakin kehittyy ja kasvaa aikuiseksi hitaasti, onhan vaaka verrattain nuori merkki verrattuna esimerkiksi kauriiseen, jolla käytös on valmiina jo lapsesta asti.
Syynä tuohon osittain kaksinaismoralistiseen käytökseen on juuri tuo ihmiseksi kasvaminen omien kokemusten kautta. Jos kasvuympäristö on epäsuotuisa, voi jälki olla vaa'an kannalta tuhoisaa. Kukapa sitä jaksaa koko elämänsä miellyttää toista ja siksi vaaka ei sanokaan suoraan vaan purkautuu muille ja erityisesti vaakanainen työstää ongelmia loputtomasti, loputtomasti,loputtomasti, loputtomasti,.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu