Fakta

Yhteiskunta muodostuu useista eri tasoista. Pienin tasoista on perhe. Sen muodostaa vähintään kaksi henkilöä jotka asuvat yhdessä. Useampi perhe muodostaa kylän joka on seuraava taso. Kylät tai lähiöt muodostaa kaupungin. Sitten seuraa maakunta, lääni valtio ja niin edelleen. Toisinaan perheet ovat muodostaneet kommuuneja. Siinä jaetaan yhteiset tilat useamman perheen kesken. Kuitenkin kommuunissa, tavalla tai toisella, vahvempi perhe johtaa ja hallitsee kommuunia. Kommuuniin ei sopeudu samavahvuinen perhe siitä syystä että syntyisi ristiriita valtasuhteissa. Samasta syystä ei Somero voinut liittyä Saloon. Someron vahvuus johtuu henkisen kapasiteetin lisäksi myös taloudelisesta vakaavaraisuudesta kun taas salon talous perustuu vain yhden laitoksen varaan.
5595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei se nyt ihan noinkaan ole. Somero elää vielä maataloudesta, mutta kun väestö vanhenee, eikä kaikille tiloille ole jatkajaa ja mattalouden tuottavuus laskee, niin kyllä sielläkin vielä ihmeessä ollaan. Naapurikuunista ostetaan nytkin terveydenhoito-, sairaala- ja vanhustenhuoltopalveluista suurin osa. Entäs, jos naapurikunnat evät niitä suuren kuormituksen takia enää voisikaan myydä?
Huonosti tulee käymään.

Äänestä

Somero olisi halunnut liittyä tuolla Forssan suunnalla tehtäviin liitoksiin, vaan sinnepä ei heitä huolittu. Mahtaako vielä käydä köpelösti tulevaisuudessa?
Jos Salon talaous perustuu Nokiaan, niin somerolaiset veronmakajat käyvät melkein kaikki siellä töissä ja siinä suhteessa tulevaisuus on vielä huonompi. Ei ne maajussitkaan pysty yksinään mitään taloutta pystyssä pitämään.

Äänestä

Viitaten alkukirjoitukseni selvitykseen kommuunista ja sen hallinnosta olisi Forssa pitänyt liittää Someroon. Mitä tulee somerolaisten Salossa työssä käymiseen niin aina kun he ovat työssä niin Salon älykkyysosamäärä nousee.

Äänestä
  • Eipä sitä ÄÖ:n nousua ole ainakaan meillä duunissa huomattu. Paska haisee ja äijien puheet on suoraan heidän "käsityölehdistään".

    Äänestä

Salon seudun kuntien yhteenliittymä on esimerkillisen kaukokatseinen ja asukaslähtöinen päätös. Fuusio on saanut runsaasti kiittävää huomiota ennakoivasta päätöksenteosta ilman pakkotekijöitä, kuten monilla muilla, kuilun reunalla naitetuilla.
Jos somerolaisten valtuutettujen puolisot eivät halunneet luopua statuksestaan, niin Suur-Salolle se on yksi jarru vähemmän etenemisessä osaksi pääkaupunkiseudun voima- ja menestyskeskittymää. Nimimerkki "Yhteiskunta" mainitsee, että "Salon vahvuus on vain yhden laitoksen varassa". Somerolaiselle kirjoittajalle "varassa" on yksipuolinen saanto,
kuten maataloustukiaiset. Salolaisille kaikki laitokset, isot ja pienet, lienevät kumppaneita, osa yhteiskuntaa ja sen mahdollisuuksia.
Lounaissuomesta, mutta ei Salon seudulta, kirjoittavana voin vain myönteisesti kadehtia salonseutulaista osaamista hallita ja päättää itse omasta menestyksestään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhteiskunta kirjoitti:

Yhteiskunta muodostuu useista eri tasoista. Pienin tasoista on perhe. Sen muodostaa vähintään kaksi henkilöä jotka asuvat yhdessä. Useampi perhe muodostaa kylän joka on seuraava taso. Kylät tai lähiöt muodostaa kaupungin. Sitten seuraa maakunta, lääni valtio ja niin edelleen. Toisinaan perheet ovat muodostaneet kommuuneja. Siinä jaetaan yhteiset tilat useamman perheen kesken. Kuitenkin kommuunissa, tavalla tai toisella, vahvempi perhe johtaa ja hallitsee kommuunia. Kommuuniin ei sopeudu samavahvuinen perhe siitä syystä että syntyisi ristiriita valtasuhteissa. Samasta syystä ei Somero voinut liittyä Saloon. Someron vahvuus johtuu henkisen kapasiteetin lisäksi myös taloudelisesta vakaavaraisuudesta kun taas salon talous perustuu vain yhden laitoksen varaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu