Bodomin teltta...

Kaikkein viisain

Bodomin teltassa oli murhaamisen alkaessa siis kolme ihmistä.
Murhaaja kävi heidän kimppuunsa lyömällä ensin kivellä teltan läpi Boismania, jonka jälkeen hän repi teltan puukolla ja käsinkin auki päästäkseen uhrien kimppuun.
Mäki oli päästä karkuun, mutta luhistui kahdella kiven iskulla.
Murha-ase oli siis kivi, jota murhaaja käytti kaikkiin kolmeen uhriinsa.
Boisman on ilmeisesti alkanut äännellä tai liikahdella murhaajan riehuessa puukon ja kiven kanssa Björklundin kimpussa, joten murhaaja varmisti tämän kuoleman puukolla.
Tähän asti selvää.
Miksi murhaaja sitten katkoi teltan narut? Eihän luhistunutta telttaa niin vain auki revitä, joten hän katkoi ne murhien jälkeen.

Miksi murhaaja siis katkoi teltan narut ja varsinkin: miksi hän katkoi lyhyet jalusnuorat, joilla ei ollut teltan pystyssä pysymisen kannalta mitään vaikutusta?
No siksipä tietenkin, että hänellä oli aikomus - murhien jälkeen, paniikissa - raahata telttamytty vainajineen sivummalle, näkösuojaan. Siihen viittaa selvästi sekin, että hän on käärinyt Boismanin tiukasti teltanliepeisiin.
Yritystä on ollut, koskapa erään henkilön täytyi - kenenkään kysymättä - selitellä paikalta (mahdollisesti) löytyvät "raahausjäljet"... ja uutisoitiinhan ajan lehdessä teltanpaikan luona olleen "kuin korkojen raapimia" jälkiä.

No, entäs sitten?
Eipähän mitään. Näin on kuitenkin tapahtunut, ja miksikäs joku "ulkopuolinen" viitsisi nähdä moista vaivaa...?

3

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pspe

      ....No, entäs sitten?
      Eipähän mitään. Näin on kuitenkin tapahtunut, ja miksikäs joku "ulkopuolinen" viitsisi nähdä moista vaivaa...?



      Miksi Tulilahdella sitten ulkopuolinen viitsi nähdä vaivaa niinkin paljon?

      • pökerryksissä

        aina yhtä sekoilua, mikäli oikeaa murhaajaa joku epäilee! Ulkopuolinen? No niinpä niin!


    • mahdollista!

      Loppuikohan voimat kesken vai ajatteliko, että näyttäisi entistä syyllisemmältä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5612
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      68
      2661
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1960
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1766
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1733
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1488
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1129
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      935
    Aihe