Olen yh-äiti, ollut jo pitkään. Nyt syystä tai toisesta isä on tullut siihen tulokseen, että tahtoisi yhteishuoltajuuden takaisin, mihin minä en ole suostuvainen. Tällä hetkellä näyttää siltä että lapsen isä olisi valmis vaikka oikeustoimiin. Onko kukaan tietoinen, minkälaiset ja miten vahvat perusteet isällä pitää olla, jotta saisi tahtonsa läpi?
yksin/yhteishuolt.
5
695
Vastaukset
- kuin äideilläkin
Voisitko sinä sitten kertoa mikä on pätevää syy sille, että et voisi suostua yhteishuotajuuteen.
Paljon ei tarvitse perusteita olla, vahvojakaan sellaisia, isän asema lapsen huoltajuusriidoissa on oletettua parempi ja jos isässä ei voida osoittaa vikoja ja puutteita, tiettyyn hyvinkin äärinmäiseen rajaan saakka, niin yhteishuotajuudelle ei ole mitään esteitä, vaikka äidin kanta ei joustaisikaan isän hyväksi.- annettua huoltajuutta
on vaikea saada takaisin. Näin on.
- löytyy..
Lapsen hoidon laiminlyönti ja turvallisuuden vaarantaminen, siitä voisi aloittaa.. Joku oli sitä mieltä, että koska isän väkivaltaisuuskin osui minuun, eikä hänen lapselle huutamisesta ja muusta ole näyttöä, ei näitä asioita noteerata..mietin sitten että mitähän kaikkea pääsisi tapahtumaan jos isä näkisi lastaan enemmän.. "en voi opetella hoitamaan lastani, kun näen sitä niin vähän" (joka viikkon monta kertaa) kuului isän kommentti kun juteltiin.. :/
- Nimimerkki
löytyy.. kirjoitti:
Lapsen hoidon laiminlyönti ja turvallisuuden vaarantaminen, siitä voisi aloittaa.. Joku oli sitä mieltä, että koska isän väkivaltaisuuskin osui minuun, eikä hänen lapselle huutamisesta ja muusta ole näyttöä, ei näitä asioita noteerata..mietin sitten että mitähän kaikkea pääsisi tapahtumaan jos isä näkisi lastaan enemmän.. "en voi opetella hoitamaan lastani, kun näen sitä niin vähän" (joka viikkon monta kertaa) kuului isän kommentti kun juteltiin.. :/
Niin kaun, kun lastenhuotajuus asioissa puhutaan vanhempien oikeuksista, niin lapsen oikeus voidaan syrjäyttää lähes täysin.
"en voi opetella hoitamaan lastani, kun näen sitä niin vähän" varsin pätevä lause sen enempää ottamatta kantaa ap. tapaukseen. - onko lapsi
annettua huoltajuutta kirjoitti:
on vaikea saada takaisin. Näin on.
syntynyt avioliitossa vai sen ulkopuolella. Jos kysymyksessä on au-lapsi eikä isällä ole koskaan ollut yhteishuoltajuutta lapseen nähden, ainoastaan tapaamisoikeus, ei yhteishuoltoa myöhemminkään tuomita, jos äiti vastustaa sitä.
Myös avioliitossa syntyneen lapsen isän, joka on itse suostunut eron jälkeen äidin yksinhuoltoon, voi olla vaikea saada yhteishuoltajuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799