"Kuitenkin samalla unohdetiin hegellinen nöyryys Jumalan sanan edessä. Mutta ilmeisesti se ei tuon ylivertaisuuden ja ylivoimaisuuden tunteen rinnalla paljoa painanut. Riitti kun säilyi siinä joukossa joka oli "oikeassa". Tärkeintä ei ollut pysyä Jumalan sanassa."
Pohdin tätä ylivertaisuutta toisaalla. Hotomiesten osalata. Se kuitenkaan ei ole ainoa jossa tuo ylivertaisuuden korostaminen on erittäin selkeästi näkyvää.
Vain tästä joukosta kuulutetuu evankeliumi vie perille.
Vain tässä joukossa kulkemalla kostuu kunnian taivaaseen.
Vain tällä tavalla uskomalla voi pelastua.
Vain tämän joukon sisältä voi löytää elävän uskon.
jne..
Toisaalta sanotaan myös
vl-naiset ovat aiktiivisia selvityjiä.
vl pitävät "hyvistä" elmänarvoista kiinni.
vl ovat lapsimyönteisiä.
vl:ssa perhearvot toteutuvat oikealla tavalla.
Onpa mikä elämän alue tahansa kyseessä vl asettuvat aina ylivertaiseen asemaan muihin nähden. Vl ovat aina etuoikeutettuja silloinkin kun muut eivät heitä sinä pidä. Ja näin tulee vl ajatella silloin kun itse kokee ettei ole niin etuoikeutettu ja ylivertainen kuin vl annetaan ymmärtää.
Kuitenkin sitten se että jos ja kun joku huomataa siitä että vaikka olisi ylivertaisena tai etuoikeutettuna muihin nähden ei tarkoita samaa kuin toisen ihmisen halveksiminen.
Miksi joillekkin rikkaille (maallisesti) köyhät ovat saastaa. Kun taas toisille rikkailla (maallisesti) myös köyhät ovat yhtä arvoikkaita vaikkeivat yhtä etuoikeutettuja. Eikö tuo jälkimmäinen pitäisi olla se ajatus joka uskovaisella pitäisi olla jokaisesta epäuskoisesta.
Pohdin tätä ylivertaisuutta toisaalla. Hotomiesten osalata. Se kuitenkaan ei ole ainoa jossa tuo ylivertaisuuden korostaminen on erittäin selkeästi näkyvää.
Vain tästä joukosta kuulutetuu evankeliumi vie perille.
Vain tässä joukossa kulkemalla kostuu kunnian taivaaseen.
Vain tällä tavalla uskomalla voi pelastua.
Vain tämän joukon sisältä voi löytää elävän uskon.
jne..
Toisaalta sanotaan myös
vl-naiset ovat aiktiivisia selvityjiä.
vl pitävät "hyvistä" elmänarvoista kiinni.
vl ovat lapsimyönteisiä.
vl:ssa perhearvot toteutuvat oikealla tavalla.
Onpa mikä elämän alue tahansa kyseessä vl asettuvat aina ylivertaiseen asemaan muihin nähden. Vl ovat aina etuoikeutettuja silloinkin kun muut eivät heitä sinä pidä. Ja näin tulee vl ajatella silloin kun itse kokee ettei ole niin etuoikeutettu ja ylivertainen kuin vl annetaan ymmärtää.
Kuitenkin sitten se että jos ja kun joku huomataa siitä että vaikka olisi ylivertaisena tai etuoikeutettuna muihin nähden ei tarkoita samaa kuin toisen ihmisen halveksiminen.
Miksi joillekkin rikkaille (maallisesti) köyhät ovat saastaa. Kun taas toisille rikkailla (maallisesti) myös köyhät ovat yhtä arvoikkaita vaikkeivat yhtä etuoikeutettuja. Eikö tuo jälkimmäinen pitäisi olla se ajatus joka uskovaisella pitäisi olla jokaisesta epäuskoisesta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
seuraavaat ilmaukset, kun en oikein ymmärtänyt viestiäsi?
- "Hotomiesten osalata"
- "aiktiivisia selvityjiä"
- "Kuitenkin sitten se että jos ja kun joku huomataa"
Tuossa Joosuan avaamassa ketjussa hoitokokouksia käsiteltiin hoitomiehen näkökulmasta. Jos ajatelen niitä ihmisiä joiden tiedän oleen hoitomiehiä niin he valikoituivat tehtävään ihan tietyistä syistä. Pohdintoja voit lukea alempaa lisää.
aktiivinen selviytyjä - tämä ilmaus ei ole omaa keksintöäni vaan on kotoisin päivämiehestä. Siellä vl naisista kirjoitettiin että vl naiset ovat aktiivisia selviytyjiä. Tuossa jutussa käsiteltiin vl naisen osaa idealismin näkökulmassa. Jossa vl nainen ei ole pasiivinen alistuja vaan päinvastoin.
Niin jos joudutaan tilanteeseen jossa joku vaikka huomataa siitä kuinka vl kohtelevat epäuskoisia. Niin mikä tahansa käytös on oikeutettua koska se on rakkautta epäuskoista kohtaa.
Näet varmaan että käytän räikeästi sanaa epäuskoinen. Korostaakeni sitä todellista tapaa ja tyyliä jolla vl muista puhuvat.
Jos huomattaja on ulkopuolinen hänelle usein todetaan että epäuskoisena et voi nähdä sitä rakkautta joka näihin sanoihin (loukausiin) sisältyy.
Jos huomattaja taas on ulkopuolinen todetaan että kai huomattaja ymmärtää että ihminen on uskosta osaton ja että on rakkautta puhutella (loukata) epäuskoista.
Nyt aloin käsittää. Itse olen helluntalainen, mutta minulla on neljä vanhoillislestadiolaista ystävää ja vaikka meillä onkin erimielisyyksiä uskonasioista niin silti olemme todella hyvissä väleissä. Keskustelemme myös paljon raamatusta ja uskonasioista.
Eli miten selität tämän? Miksi yleistät kaikki vl:t tuollaisiksi?
Hoitokokouksista olen kuullut, enkä tietenkään hyväksy sellaisia, mutta olen siinä asiassa samaa mieltä kuin vl-ystäväni, että toisten puolesta ei voi pyytää anteeksi. Usko on henkilökohtainen asia.
P.S. Anteeksi, jos kirjoitukseni on liian töykeä. :)
Admata on muistaakseni sanonut että tuo asia on tullut vl:teen joskus 1930 luvulla.
Ja huipuunsa se vietiin 70 luvun loppupuolella.
Miksi sitten yleistän vl tuollaisiksi. Mitä etelämmäksi menään sitä "avoimempia ja suvaitsevampia" myös vl tulee. Ja taas päin vastoin.
Eli vaikka osa vl haluaa pystyy ja kykenee käymään sitä avointa keskustelua. Ja tyytyy siihen ettei yhteisymmärrykseen päästä, tuomitsematta muita. Liian paljon varsinkin täällä poihjoisemmassa on sitä että toinen vain tuomitaan vääräuskoiseksi.
Vl kasvatetaan ainakin täällä pohjoisessa siihen että vain vl ovat uskovaisia. Ja että kaikki muut ovat harhaoppisia. Ja tämä tarkoitaa sitä ettei sinun uskoa pidetä oikeana uskona.
Sitä en tiedä pitävätkö ystäväsi sinua uskovaisena vai eivät. Valtaosa lähipiiristäni sanoisi sinusta että olet armosta osaton.
Ja sitten se että sanot että usko on henkilökohtainen asia. Niin onko se jos omatunto on sidottu ajallisen seurakunnan asentisiin ja tapoihin. Sallitaanko tuossa käydä avoita kesksustelua uskon asioista. Vai käydäänkö sitä siinä merkityksessä että sinä ehkä haluat kääntyä vl:ksi. Koska vl eivät kyseenalaista omia ajatelumallejaan ja kantojaan uskosta.
Ja sitten se mikä minua häiritsee tuossa. Toiseten puolesta ei voi pyytää anteeksi on totta. Mutta oikein ei ole se ettei omalta puoleltaan sanoudu vääryydestä irti vaan hyväksyy sen hiljaisella hyväksynnällä.
mukaan oikeaa uskoa, jos ei voi sanoa, että vain näin uskomalla pääsee perille. Ei se mitään uskoa oo, mikä epäilee päämääräänsä.
""" Ei se mitään uskoa oo, mikä epäilee päämääräänsä""""
Onkos se sitten oikeaa uskoa, kun epäilee toisen ihmisen päämäärää? Milläs perusteella on syytä epäillä toisen uskoa?
Mitä on se "näin" uskominen? Meneekös se usko kenties sinne tekojen ja tekemättä jättämisten puolelle?
jos todella sanoo
"vain näin uskomalla pääsee perille."
Ja kuitenkaan ei tiedä mitä tuo tarkoitaa. Eihän se että sanoo jonkun olevan raamatun mukaista uskoa tarkoita että se sitä on. Tai voidaanhan sanoa että vin näin uskomalla pääsee perille. Mutta jos noissa sanoissa ei ole sisältöä ettei oikesti tiedä mitä tuo näin uskomalla on niin ....
Taidammepa kiertää kehää. Jos ei ymmärä niin sillä ei ole mitään väliä koska näin uskomalla kuitenkin pääsee perille. Sellaiset epäilykset saa uska anteeksi jos erehtyy miettimään että onko tämän uskon päämärä oikea.
Koska kaikki epäilykset kuitaava toteamus on se että vain tällä uskolla pääsee perille? MIhin se usko perustuu. Väitmäänkö? Jonka oikeellisuudesta ja totuudellisuudesta ei saa eikä voi käydä minkäänlaista vuoropuhelua.
Väiteesi on hieno kehä päätelmä. Oikea usko ei eipile vaan epäilemättä uskoo kaiken senkin mikä ei oliken ole?
Niin, ei kaikessa olla ylivertaisia, vaan tupakka on se heikkous ja kompastuskivi.
Lestadiolainen on viisas, sillä hän saa uskoa ylivertaisuudet ja tupakan ym. heikkoudet anteeksi, jolloin hän pääsee tässäkin kuin koira veräjästä.
Jos ei ole tehnyt lapsia, ts. ottanut kaikkia vastaan, hän saa jäljestäpäin uskoa nekin heikkoudet anteeksi, jos ehtii ennen kuolemaansa.
Ainoa ylivertaisuuden tunne, jota ei tarvitse uskoa anteksi, on: "vain tässä uskossa tullaan autuaaksi!"
Niin, ja tätä ylivertaisuutta kuuluu korostaa sillä, että sanoo aina sopivassa välissä olevansa "laitimmaisen tuntoinen", mikä on itsensä alentamalla ylentämistä.