Hei,
kutsu armeijaan tulee parin vuoden päästä (eli ei vielä ajankohtaista), mutta haluan ottaa asioista selvää jo tarpeeksi varhain.
Olen nuorempana kärsinyt anoreksia-syömishäiriöstä, josta tosin olen parantanut. Sairauden aikanaan aiheutti masentuneisuus ja ahdistuneisuus, jotka eivät ole parantuneet. Olin sairaalahoidossa lähes vuoden, syömishäiriöstä parannuin, mutta masennuskausia ja ahdistuskohtauksia tulee edelleen. Edes terapiahoito ei näihin auttanut.
Kouluaikana olin koulukiusattu, eikä kiusaamista saatu kuriin. Koulu riisti minulta itsetunnon ja osaltaan aiheutti masennuksen kehittymistä.
Ajatus armeijasta saa jo minut ahdistumaan - pitkäaikaisen kiusaamisen vuoksi minusta on tullut melko epäsosiaalinen, enkä halua olla pitkään suuressa ihmismäärässä. Eli jos joudun olemaan n. 10 miehen tuvassa vähintään puoli vuotta, tulee se aiheuttamaan minulle melkoista henkistä tuskaa. Masennukseni saattaisi pahentua tiukassa armeijavalvonnassa, eikä se liene kenenkään etu? Nuoruudessa sairastetun anoreksian vuoksi myös luustoni on keskivertoa heikompi, ja pituutta on vain 165 cm.
Eikö masennuksella/ahdistuneisuudessa ja syömishäiriöllä saisi vapautusta asepalveluksesta? Mielestäni masennuksesta kärsineen pakottaminen armeijaan ei ole kenenkään kannalta hyväksi. Minusta ei ole puolustamaan Suomea sodassa, mieluummin jätän sen kunnon miehille, itse olen pelkkä luuseri - myönnän sen :(
Vapautus masennuksen, ahdistuneisuuden ja entisen syömishäiriön vuoksi?
4
1454
Vastaukset
- ...........................
Tuskimpa saat ton takia vapautuksen mutta ainaha voi yrittää
- häh....
Miksei esim. anoreksian takia vapautusta saisi? Kyllähän sellainen sairaus jälkensä jättää ja voi estää armeijan käymisen.
Ja armeijan olosuhteissa tuo anoreksia voisi puhjeta uudelleen, senverran hermoille käyvä paikka se on.
- ........
sittenkun tulee lääkärintarkastus kerro noista asioista. tulee ehkä vain 2 vuoden lykkäys, mutta voi hakea uudestaan tai muuttaa se C-papereiksi eli olet vapautettu rauhan aikana.
- dgsgsd
2 vuodessa ehit kyllä treenaa ittes sellaseen kuntoon, että muut lakasee lattiaa sun rintalihaksien alta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242150Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352053Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111822Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581498Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341404Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5581181Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501005Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115942Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350936