On kevät, ja mieli täyttyy kiitoksesta lintujen visertäessä ja luonnon herätessä.Miksei mielemme voisi avautua rakkaudelle myöskin lähimmäistämme kohtaan, tällä palstallakin.Kevät aivan kuin sulattaa talven kohmettaman sydämen. Voimme lämmetä lähimmäisellemme.
Meille uskovaisille ex-vl kristityille on tärkeää, ettemme rakkaudettomasti tuomitse vl-kristittyjä, vaikka meitä tuomitaan. Voimme vapaasti kääntää toisen posken, sillä omatuntomme on puhdas. Haluamme tehdä parannusta myös siitä, ettemme ole aina rakkaudella ja rakentavasti arvostelleet vl-oppia ja sen epäraamatullisuuksia. Olemme käyttäneet keskustelun tiimellyksessä koviakin sanoja. Emme ole kuitenkaan tarkoittaneet olla kovia vl-kristityille ihmisinä. Heissä on persoonia laidasta laitaan, kuten meissä kaikissa.Mutta totuus on sanottava julki, se on todellista rakkautta. Emme omantuntomme vuoksi voi olla vaiti.Uskon, että vl-liike on monelle meille silti rakas, virheineenkin, vaikka meitä ei aina rakasteta. Se on kuin korkeaan ikään ehtinyt äiti, joka jo välillä houraa. Äiti on rakas houraamisestaan huolimatta.
On kevät ja luonto on puhkeamassa kukkaan. Niin puhjetkoon kukkaan meidän palstalaisten keskinäinen rakkaus ja kunnoitus. Olimmepa sisällä tai ulkona herätysliikkeen, eronneita tai erotettuja, heittäkäämme kovat sanat, asiattomuudet, juupas-eipäs heitot ja oppikaamme olemaan rakentavia ja suvaitsevaisia puolin ja toisin. Jeesus, meidän kristittyjen esikuva, Jumalan tarkka kuva, oli totuudellinen, suora, mutta rakastava. Hänen suustaan ei löytynyt valhetta. Seuratkaamme siksi tarkoin hänen askeleitaan.Rukoillaan, että Jumala korjaisi sen, mikä on särkynyt.Ja jonain päivänä huomaamme, että Henki on tehnyt tehtävänsä, meissä itse kussakin, ja saamme nauttia lähimmäisenrakkauden hedelmää ja keskinäistä kunnioitusta. Rakkaus rakentaa, riita ja tora hajoittaa.
Hyvää kevään jatkoa itse kullekin.
Satakielinen ja joukko muita ex-vl ihmisiä.
Meille uskovaisille ex-vl kristityille on tärkeää, ettemme rakkaudettomasti tuomitse vl-kristittyjä, vaikka meitä tuomitaan. Voimme vapaasti kääntää toisen posken, sillä omatuntomme on puhdas. Haluamme tehdä parannusta myös siitä, ettemme ole aina rakkaudella ja rakentavasti arvostelleet vl-oppia ja sen epäraamatullisuuksia. Olemme käyttäneet keskustelun tiimellyksessä koviakin sanoja. Emme ole kuitenkaan tarkoittaneet olla kovia vl-kristityille ihmisinä. Heissä on persoonia laidasta laitaan, kuten meissä kaikissa.Mutta totuus on sanottava julki, se on todellista rakkautta. Emme omantuntomme vuoksi voi olla vaiti.Uskon, että vl-liike on monelle meille silti rakas, virheineenkin, vaikka meitä ei aina rakasteta. Se on kuin korkeaan ikään ehtinyt äiti, joka jo välillä houraa. Äiti on rakas houraamisestaan huolimatta.
On kevät ja luonto on puhkeamassa kukkaan. Niin puhjetkoon kukkaan meidän palstalaisten keskinäinen rakkaus ja kunnoitus. Olimmepa sisällä tai ulkona herätysliikkeen, eronneita tai erotettuja, heittäkäämme kovat sanat, asiattomuudet, juupas-eipäs heitot ja oppikaamme olemaan rakentavia ja suvaitsevaisia puolin ja toisin. Jeesus, meidän kristittyjen esikuva, Jumalan tarkka kuva, oli totuudellinen, suora, mutta rakastava. Hänen suustaan ei löytynyt valhetta. Seuratkaamme siksi tarkoin hänen askeleitaan.Rukoillaan, että Jumala korjaisi sen, mikä on särkynyt.Ja jonain päivänä huomaamme, että Henki on tehnyt tehtävänsä, meissä itse kussakin, ja saamme nauttia lähimmäisenrakkauden hedelmää ja keskinäistä kunnioitusta. Rakkaus rakentaa, riita ja tora hajoittaa.
Hyvää kevään jatkoa itse kullekin.
Satakielinen ja joukko muita ex-vl ihmisiä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
lämpimältä kevätpäivältä lintujen livertäessä ja hiirenkorvien vihertäessä. Meikäläisellä inhorealistilla tulee kuitenkin mieleen myös marraskuun räntäsade samassa maisemassa. Molemmat ovat todellisuutta.
Emme me raadollisesta ihmisluonnostamme pääse. Silloin on helppo olla toisia kohtaan rakastava, kun on itsellä hyvä olo. Mutta entä niinä huonoina päivinä? Toisetkin tuntuvat silloin ärsyttäviltä ja kelvottomilta kutaleilta.
Tuosta avauksesta tuli minulle ainakin vähän ahdistava olo. Semmoinen, että pitäisi yrittää ruveta elämään jossakin kiiltokuvassa ja suorastaan pyhimyksenä. Eikö siinä ole jo omavanhurskauden vaarakin lähellä?
Kun pystyisimme olemaan edes tuomitsematta, vaikka ei aina niin rakastava jaksakaan olla.
Eino Leinoko se kirjoitti, että "ei tuomitse se, joka ymmärtää".
Ymmärtäminen, se lienee se avainsana. Itsensä, toisen osapuolen ja asioitten ymmärtäminen.
En tiedä, kuka olet ja ketä ex-veeälliä on lähelläsi ja keiden suuna toimit. Onko teitä isokin porukka?
Kirjoitat kauniisti ja kristillisten ihanteiden mukaisesti. Meidän tulisi rakastaa vihamiehiämmekin ja kääntää toinenkin poski lyöjälle. Se on kyllä erittäin vaikeaa. Ehkä siinäkin on osoitus, että armo on ainut keino päästä uskomisessa eteenpäin, kun tuokaan ei onnistu meiltä ihmisiltä... Olemme niin vajavaisia ja epätäydellisiä - kaikessa.
Mutta tuo ihanne ei vie väärään eikä tee pahaa kenellekään. Siksi se on IHANNE oikeasti ja sitä voidaan pitää kiintopisteenä.
Minä ajattelen, että aikansa kutakin. Jos oma kohta ja sydän on käsittelemättä ja vereslihalla, niin tuollainen asenne ei ole mahdollinen, eikä sitä saa ainakaan VAATIA keneltäkään.
Jos Luther olisi ollut noin 'kiltti', niin ei meitäkään olisi. Olisimme vielä paavin alaisuudessa tekemässä rippiä ja uskomalla, että se on ainoa tie taivaaseen. Mitään luterilaisuutta ei olisi!