Voisiko joku tulkita uneni?
Unessani olin valmistautumassa lapsuudenkodissani häiden viettoon, sulhasena oli nykyinen avomieheni. Vihkiminen ja varsinainen häiden alkaminen oli enää parin tunnin päässä ja kiire oli melkoinen, koska pukeutuminen, pöytien kattaminen sun muu järjestely vei paljon aikaa. Minä olin muuten oikein mallikelpoisesti valkoiseen pukeutunut morsian, mutta jossakin vaiheessa huomasin, että minulta puuttui kokonaan huntu; unessa olin järkyttynyt tai oikeastaan pikemminkin pettynyt hunnun puuttumisesta - se oli mielestäni morsiamen merkki enemmän kuin mikään muu. Ympärillä hyörinyt äitini huomasi myös hunnun puuttumisen ja muisti sillä hetkellä aikoneensakin antaa oman, vuosikymmenien takaisen morsiushuntunsa minulle lainaksi, jotta minulla olisi "vanhaa ja lainattua" (kuten lorussa "jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin lainattua, jotakin sinistä" sanotaan - tässä huomautettakoon, että lorun mukaisesti morsiuspukuni oli uusi ja minulla oli sininen sukkanauha :D). Äiti kiikuttikin jostakin kätköistään vanhan huntunsa minulle, mutta se oli rikki: huntu oli lähtenyt ratkeilemaan siitä tiara-systeemistä, joka piti sen paikallaan päälaella. Kaikkien muiden kiireiden keskellä rupesin siis vielä korjaamaan tuota huntua ja ompelemaan sitä ehjäksi. Sain kuin sainkin hunnun korjattua, mutta joka kerta, kun yritin kokeilla sitä peilin edessä päähäni, jotta näkisin, miltä näytän se ylläni, ilmaantui aina jokin muu kiireellinen asia, joka piti hoitaa. Yritin kokeilla huntua ainakin viisi-kuusi kertaa, mutta tuloksetta; tästä olin kovasti harmissani.
Jossakin vaiheessa rupesin sitten etsiskelemään sulhastani, koska varsinainen vihkimisen hetki lähestyi. Tällöin minulle selvisi jotenkin, että sulhanen, joka oli lähtenyt toimittamaan jotakin asiaa muutaman kilometrin päähän, oli jäänyt rapaiselle ja vetiselle metsätielle jumiin autollaan, ja ryhtynyt sitten juomaan siellä olutta eikä oikeastaan yrittänytkään enää päästä häihin sanomaan "tahdon". Olin tietysti ärtynyt, mutta vain hyvin lievästi, ja uskoin kuitenkin, että mies jollakin konstilla selviäisi nopeasti ja pystyisi hommaamaan itsensä häihin.
Odotellessani sulhoa palaavaksi metsätieltä päätin tarkistaa, olinko ajanut kunnollisesti säärikarvani - halusin tietysti olla kauneimmillani hääpäivänäni. Nostin morsiuspukuni helmaa tarkastellakseni sääriäni, jolloin huomasin reisieni ihossa jotain kummallista. Ihoni oli alkanut muuttua kellertäväksi ja siihen oli ilmestynyt mustia raitoja; siinä katsellessani raitoja kasvoi koko ajan lisää ja aivan kuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia, tajusin muuttuvani tiikeriksi. Olin valtavan iloinen ja melkeinpä ylpeä tästä muutoksesta, enkä siis nähnyt siinä mitään pahaa tai kummallista. Pian tämän jälkeen heräsin, enkä siis ehtinyt muuttua tiikeriksi kokonaan saatikka päässyt naimisiin asti.
Vaikka näin kirjoitettuna uneni voi kuulostaa kiireiseltä, kaoottiselta ja ahdistavalta, ei se kuitenkaan missään vaiheessa ollut sitä - ei edes silloin, kun tajusin sulhaseni olevan humalassa jossakin teillä tietymättömillä tai kun huomasin omituiset muutokset ihossani. Kaiken kaikkiaan koko uni oli tunnelmaltaan hyvin tyyni, levollinen ja rauhallinen ja jotenkin kovin merkittävän tuntoinen.
Vielä sanottakoon, että tosielämässä en ole sen kummemmin suunnitellut avioitumista avomieheni kanssa kuin kokenut paineita siitä, ettei aikeita siihen ole kummallakaan. :)
Kiitos kovasti, jos joku ehtii kertoa, mitä uneni voisi merkitä!
Voisiko joku tulkita?
2
121
Vastaukset
- Jakke777
-Saattaa edustaa henkisiä liittoja parin välillä tai itsensä ja Olemuksen sisäisten osien välillä
-Osoittaa, että luontoäidin salaisuudet ovat piilotettuja harhauskoisilta.Se on mysteerin huntu
-Edustaa myös seksuaalista Aatamin huntua: siveyden arvoja, joita meidän pitäisi puhdistaa
Tiikeri
-Jokaisen meidän sisäinen olemus - Ingriana
Sisäinen valmiutesi uuteen asiaan ei ole vielä kypsä. On ajattelemisen ja kasvun varaa vahvistamaan itseäsi, ja tuomaan näkyväksi osaksi oman puhtaan voimasi.
Vaaditaan suurta rehellisyyttä itseä kohtaan päämääriensä rakentamisessa ja kohtaamisten suunnittelussa, jotta kaikkein aidoin osa sinua toteutuisi etkä joutuisi hankauksiin oman vastuullisen käsityksesi kanssa siitä kuvasta joka sinulla itsestäsi on.
On totuuden aika.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242150Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352053Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111822Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581498Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341404Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5581181Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501005Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115942Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350936