Tasaerälainaajalle
19 kuukauden takapakki
Tasaerissä lainaansa maksavalle kulunut vuosi on ollut silkkaa takapakkia. Vaikka velkainen on maksanut noin 640 euroa pankille joka kuukausi, laina-aika ei ole lyhentynyt yhtään. Päinvastoin se on venynyt yli puoli vuotta alkuperäistä pidemmäksi.
Lainan ensimmäisenä korontäsmäyspäivänä tullut 19 kuukauden lisämaksuaika johtuu maksutavasta: tasaerälainaa maksetaan sama summa joka kuukausi velan alusta loppuun saakka. Koska kuukausierä ei elä, korkojen nousu näkyy maksuajan pidentymisenä.
[zoom]
Annuiteettilainassa pidetään kiinni alkuperäisestä laina-ajasta. Jos korontarkistus osui viime viikon perjantaihin, esimerkkilainan kuukausimaksu nousi 29 euroa. Tämä tarkoittaa, että velkaan kuluu alkaneen maksuvuoden aikana 348 euroa enemmän kuin edellisellä jaksolla.
Tasalyhenteisen eli alenevan pääoman lainassa maksetaan pääomaa pois nopeammin kuin edellisissä vaihtoehdoissa. Siinä lyhennettävä velkasumma on joka kuukausi sama, mutta koron määrä vaihtelee. Tämä tarkoittaa, että aluksi erät ovat selvästi isommat kuin muissa maksuvaihtoehdoissa. Tällaisen 100 000 lainan vuosi sitten ottanut on maksanut ensimmäisenä vuonna kuukausittain yli 800 euroa. Korontäsmäys viime viikon perjantaina kasvatti kuukausierää 44 eurolla.
Korko ei
laskenutkaan
Asuntovelkaisella saattaa olla huijattu olo. Kukaan ei voi varmasti ennustaa, miten korot liikkuvat, mutta viime vuonna uskottiin vahvasti, että Euroopan keskuspankki laskee ohjauskorkoa joko loppuvuonna tai viimeistään vuodenvaihteen jälkeen.
Alkuvuonna ekonomistit lykkäsivät arvioitaan laskun ajankohdasta, mutta tammikuussa oletettiin yleisesti, että EKP pienentää ohjauskorkoa viimeistään kesällä. Esimerkiksi Aktia ennusti, että keskuspankki aloittaa tuolloin koronlaskujen sarjan.
Odotukset on luettavista markkinakoroista. Tammikuun lopussa vuoden euribor oli alle 4,30 prosenttia eli puolisen prosenttiyksikköä alle nykytason. Nykyisistä koroista voidaan päätellä, että markkinoilla ei korkojen uskota laskevan ainakaan vuoteen tai jopa kahteen.
Näkemysten muutos johtuu siitä, että Euroopan keskuspankki aikoo taistella korkoaseella inflaatiota. Handelsbankenin Suomen pääekonomisti Tiina Helenius on todennut, että on mahdollista, että EKP voi jopa nostaa ohjauskorkoaan inflaation taltuttamiseksi.
Oma on aina oma!
Omakoti kullan kallis.
3
274
Vastaukset
- Lainauksia Taloussanomista
Kopioi-Liitä toimintoako harjoittelit..?
Ei siinä mitään, sehän näyttää jo sujuvan ihan hyvin, olet varmaan tyytyväinen itseesi, se onkin tässä elämässä tarkeintä!- että hoitaa
raha-asiansa kunnolla. Sitä varten onkin hyvä tietää että:
inflaatio ei syö asuntolainaasi!!
BYBYYHÄÄHÄHHÄHÄÄÄÄÄÄ
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750