Nukkukaa PÄIVÄLLÄ!!??

Yöelläin

Tuossa kun olen ihmisten kertomuksia uniongelmistaan kuunnellut ja lukenut, niin kyllä oikeastaan tutulta kuulostaa. Tiedä sit, onko minun tilanteeni kuitenkin erilainen.

Tähän mennessä en ole koskaan unilääkkeitä ottanut. Kuitenkin pienestä pitäen on uni iltaisin tullut huonosti, 7-8 tuntia ei riitä ja aamulla kouluun/töihin lähtö on maailman vaikein asia, kun silloin kyllä nukuttaa!

Huomasin kuitenkin pari vuotta 4- ja 5-vuorotöissä oltuani, että uniongelmat olivat täysin poissa. Aamuvuoroja oli vain 2 kerrallaan. Niihin en juurikaan yöllä nukkunut, mutta univaje tasaantui heti, kun alkoivat ilta- ja yövuorot.

Huomasin niin selvästi, että klo 03-07 uni tulee aina hyvin ja nukun sikeästi, miellyttävää unta. Olin ihan kuin uusi ihminen! Alkoi löytyä energiaa ja virtaa suoriutua jokapäiväisestä elämästä, ja huomasin osaavani sittenkin nauraa ja nauttia elämästä! Eikä minun vuorotöissä tarvinnut säädöstellä nukkuma-aikojani, nukuin vain silloin kun nukutti/kerkesin ja aina onnistui.

Se ilo on kuitenkin ohi ainakin toistaiseksi. Nyt 2 kuukautta pelkkää aamuheräämistä takana, olen umpikujassa. Otin juuri pari sairaslomapäivää, kun en nuku enää juuri ollenkaan. Harkitsen nukahtamislääkkeitä saadakseni tämän kurssin kunnialla loppuun.

Mikähän siinä on, että yhteiskunnan mielestä ainut terve käytösmalli on yöllä nukkuminen ja päivällä suorittaminen? Tunnen itseni heti hylkiöksi, kun en siihen pysty? Mutta kun ei pysty, niin ei pysty! Silti kukaan ei usko minua, kun tämän sanon. Kun taas moni valittaa, ettei suostu vuorotyöhön, niin niitä ihmisiä kyllä uskotaan.

Vaihtoehdot minulle näyttävät olevan: unilääkekierre loppuelämäni, tai suostuminen VAIN vuorotyöhön. Toivottavasti löydän taas vuorotyön. Muuten taidan pudota yhteiskunnan kelkasta. Seinä on vastassa.

Kertokaa muut uniongelmista kärsivät: Oletteko tulleet ajatelleeksi tätä?? Nukkuisitteko paremmin jos saisitte nukkua klo 04-12 esimerkiksi??

4

710

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nimimerkki

      Joo kuulostaa surullisen tutulta. Itsekin olen lähinnä yökukkuja ja aamulla aikaisin herääminen on aina suunnatonta tuskaa.

      Pelastukseni oli löytää pysyvä työpaikka vuorotyöstä, jossa joudun vain 1-2 kertaa viikossa heräämään aikaisin aamuvuoroon. Sekin ottaa välillä niin koville, että pitää ottaa nukahtamislääkkeitä, mutta jotenkin sen kanssa pärjäilee kuitenkin. Ja aamuvuoron jälkeen minä lähes poikkeuksetta aina menen suoraan sänkyyn ja nukun 2-3 tuntia eli ne nukkumatta jääneet univelat pois.

      On todellakin käsittämätöntä, että jokaisen ihmisen oletetaan muitta mutkitta sopeutuvan tuohon normiin- nuku yöllä (aikaisin illalla) ja herää aikaisin aamulla pirteänä päivän töihin. Eipä vaan toimi minulla eikä ole koskaan koko 45-vuotisen elämäni aikana toiminut. Lukuisia kertoja olen siihen yrittänyt aivan turhaan sopeutua, sillä siitä ei vain tule mitään. En saa koskaan unta ennen klo yhtä yöllä, aivan turha edes yrittäkään. Jos menen ennen sitä sänkyyn, niin vain pyöriskelen levottomana ja pirteänä eikä uni koskaan tule. Yritetty on kyllä, tuhansia kertoja. Aina aivan turhaan.

      Silloin kun minulla ei ole kello soimassa aamulla, en koskaan herää ennen kello 11. Usein menee iltapäivän puolelle. Jos vahingossa joskus herään jo kymmeneltä, tuntuu se tosi aikaiselta. Ja sitten kun pitääkin mennnä töihin aamuvuoroon ja herätys on kello 7, niin se tuntuu minusta varmaan samalta kuin jostain muusta ihmisestä tuntuisi herätä töihin klo 3 yöllä, täysin kesken unien ja hirveä 4-5 tunnin univaje niskassa...

      Mutta yritäpäs tätä selittää sellaiselle ihmiselle, jolla on tasaisen normaali yöuni aina kello 10-11:sta aamu seitsemään. Eihän se tajua eikä ymmmärrä ja väittää vielä, että kyseessähän on vain tottumiskysymys - muutaman viikon tai kuukauden totuttelet semmoiseen ja sitten alkaa toimia. No minäpä voin 35 vuoden kokemuksella kertoa että eipä siihen koskaan totu eikä se ala koskan toimia, jos ihmisellä on täysin toinen unirytmi. Unirytmi joka on meillä kaikilla yksilöllinen, mutta jota yhteiskuntamme ei ota mitenkään huomioon.

      Tsemppiä sulle, koita pärjäillä. Yritä löytää jotain sulle sopivaa vuorotyötä. Muuten tuskin tulet pärjäämään. Minä kuolisin päivätöissä uupumukseen parissa kuukaudessa - tai sitten olisin jatkuvassa nukahtamislääkekierteessä.
      Noista nukahtamislääkekierteistä ja niiden aiheuttamista riippuvuuuksista voisin myös kirjoittaa pitkän litanian, mutta en nyt jaksa. Lyhyesti vain: niitä on parasta pääsääntöisesti välttää ja käyttää vain silloin tällöin hyvin harvoin unen saamiseen. Muuten tulee Pahoja Ongelmia...
      terv. toinen yöeläin.

    • Ananasvakuuttaja

      Mulla on tollai, että en saa illalla ns. normaaliin aikaan nukuttua, mun on pakko valvoa johonkin 03-06, sitten kiva käydä nukkuun, ja saan kyllä nukuttua ongelmitta. Sit herääminen joskus 12-15. Siinä on ihanteellinen päivärytmi mulle.

      Välillä yrittänyt kääntää rytmiä ns. normaaliksi, mutta ei siitä mitään tule. En ymmärrä miten moni ihminen pystyy nukahtamaan jo joskus klo 22? Ei mulla ainakaan tule mitään. Ei auta vaikka heräis normaalia aikaisemmin, ts on sitten koko päivän helvetin väsyneenä, kun sitten illalla kun pitäs mennä nukkuun piristyykin taas :-D

      En koe yörytmiäni mitenkään epänormaaliksi, mulle se on täysin normaali. Ei voi mitään, jos jollekin se ei käy xD

    • eiolehelppoa

      Itsekkään en ole yläasteelta asti päässyt heti seitsemältä ylös, vaikka kuinka aikaisin menisin nukkumaan. Useimmiten herään joskus klo12 tai myöhemminkin. Tässä vähänaikaa sitten heräsin seitsemältä illalla. Ja muut vaan haukkuu laiskaks paskaks. Ei ne usko, kun sanoo että en mahda sille mitään. Kaveri sano että pitäs lääkärissä käydä, että olisko joku sairaus? Muutenkin rankkaa tämä elämä, ero menossa, rahapula, pitäisi uusi kämppä etsiä nyt heti mutta kun on vaan voimat niin loppu. Masentaa.

      • Yöelläin

        Juu, ei meitä taida lääkärit auttaa, tai kyllähän ne mielellään lyö nukahtamislääkereseptin kouraan, mutta niitä en suostu syömään. Vaikka tämä hankalaa monesti on, ni miksi kaikkien pitäisi mahtua samaan muottiin? Tykkään kyllä yöelämästäni, vaikka välillä se teettää yhteentörmäyksiä yhteiskunnan normien kanssa. ?=)

        Sain pomon kanssa sovittua, että teen osan viikosta aina iltavuoroa ja nyt homma sujuu oikein hyvin, eikä väsytä.

        Tsemppiä sulle sinne ja pikaista toipumista erosta! Mulla useampi ero takana tässä viime vuosien aikana ja usko suhteisiin erittäin heikoilla, mutta nyt nautin vapaudesta ja kesästä uudet kujeet mielessä. Toivottavasti sinäkin löydät ilon pian taas elämään ja älä ota liian vakavasti niitä, jotka haukkuu laiskaks! Ei me laiskoja olla, vähän erilaisia vain!!=) Eikä aina tarttekaan niin reipas olla..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe