Larssin palstalla taas ohjeitetaan että ei saa penkoa 70-luvun hoitokokousasioita vaan
miettiä sitä, mikä on sinun kohtasi jos lähtö tulisi nyt.
Tällä halutaan taas peitellä 70-luvun hirmutekoja.
"mikä on sinun kohtasi jos lähtö tulisi nyt."
6
569
Vastaukset
- *sirkka
annoin erotuttaa itseni, koska h-kokoukset tulivat ja muuttivat opin muuksi. Tapahtuneet voidaan korjata vain parannustenteon kautta.
Olen samassa uskossa kuin ennenkin ja olen taivastiellä. Sitä samaa toivon myös niille, jotka eksyivät tuolloin ja hyväksyivät nuo kamalat toimet ja uuden hengistä parannustenteko-opit ynnämuut.
Jeesus on sovittanut kaikkien synnit. Niin kauan on toivoa kuin on elämää.
Hyvää ja iloista vappua sekä uskomisen iloa!
Terveisin sirkka - admata.
>> ei saa penkoa 70-luvun hoitokokousasioita vaan
miettiä sitä, mikä on sinun kohtasi jos lähtö tulisi nyt. - Hulda Huoleton
kuolemattoman sielun iankaikkisesta osasta esittää itselle tai toiselle, voi siihen vastata juuri haluamallaan tavalla. Mutta kun Jumala asettaa ihmisen tilille teositaan, ei tätä tolintekoa voi omin neuvoin selvittää. Voi niitä, joilla ei ole Kristusta turvanaan.
- muilla uskovilla
on huoli teistä vl:stä.
Meillä on oma hengellinen kotimme ja koemme surua, kun vl-uskovat kulkevat kohti kamalaa iankaikkista vahinkoa.
He koettavat ja koettavat selittää synnin pois johtajiensa edessä ja heidän määräyksestään.
Tämän päivän mantra on, että ei voi pyytää anteeksi toisten puolesta. Siksi ei saa kokea syyllisyyttä selvän vääryyden edessä, johon on osallisunut. Synti on kuitenkin sellaista ainetta, ettei se lähde unohtamalla.
Vaikenemalla, peittelemällä ja valehtelemalla menneen sukupolven korjaamattomista vääyyksistä he tulevat itse osalliseksi niistä rakkauden rikoksista, jotka entiset ja nykyiset johtajat ovat tehneet.
Viimeisellä tuomiolla sanotaan pelastuville: "Kaikki, minkä olette tehneet ... jne".
Ei auta se,vaikka kuinka paljon on kumarrellut johtajia, kun itse asiat on selvittämättä... - Hulda Huoleton
muilla uskovilla kirjoitti:
on huoli teistä vl:stä.
Meillä on oma hengellinen kotimme ja koemme surua, kun vl-uskovat kulkevat kohti kamalaa iankaikkista vahinkoa.
He koettavat ja koettavat selittää synnin pois johtajiensa edessä ja heidän määräyksestään.
Tämän päivän mantra on, että ei voi pyytää anteeksi toisten puolesta. Siksi ei saa kokea syyllisyyttä selvän vääryyden edessä, johon on osallisunut. Synti on kuitenkin sellaista ainetta, ettei se lähde unohtamalla.
Vaikenemalla, peittelemällä ja valehtelemalla menneen sukupolven korjaamattomista vääyyksistä he tulevat itse osalliseksi niistä rakkauden rikoksista, jotka entiset ja nykyiset johtajat ovat tehneet.
Viimeisellä tuomiolla sanotaan pelastuville: "Kaikki, minkä olette tehneet ... jne".
Ei auta se,vaikka kuinka paljon on kumarrellut johtajia, kun itse asiat on selvittämättä...juuri samaa, mitä sinäkin. Jos vl (tai ei-vl) haluaa selvittää Jumalan kasvojen edessä todelliset syntinsä vain omaa tai toisten hurskautta Jumalalle esitellen, ei moinen "harhautus" voi onnistua. "Tilintarkastaja" kun on viimeisellä tuomiolla aivan lahjomaton.
Voi siis niitä, joille Kristus sanoo kerran: "En tunne teitä."
- hyshys
oikea ja jokaiselle ajankohtainen.
Tuollaisen kysymyksen tarkoitus lienee se että ihminen kääntää katseensa omaan itseensä. Hakee vikoja vain itsestään.
Mutta sitten tuo ajatus jätää varjoon sen tosiasian että vaikka myöntää oman viallisuutensa ja sen ettei kelpaa Jumalalle ilman Kristuksen ansiota. Niin jos pohdinta jätetään tuohon ollaan kuin vähän puolinaisen parannuksen askelilla.
Ihmisen pitäisi kokonaisuudessaan sanoutua irti vääryydestä. EI vain siitä mitä itse on tehnyt vaan myös siitä mitä on jättänyt tekemättä.
On väärin myös se että seisoo vääryyden puolella hiljaa kun ei uskosta löydy uskallusta seista sitä vastaan. Eikö vääryyttä vastaan ennen kaikke seistä uskon voimalla.
Elän itse joka päivä siinä tilanteessa etten tidä tuleeko lähtö nyt vai vuosikymmenen päästä. Minulle kuolema on ystävä joka nostaa kättä ohikävellessään. Ja minä nostan kättä ja kiitän Jumalaa jokaisesta päivästä jonka olen saanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242233Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1372131Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161847Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601524Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341417Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5651216Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501018Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse353959Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949