Selvitin miksi

purjeveneissä on

köli. Jo ennen ajanlaskumme alkua purjeveneiden häiriökäyttäytyminen merillä on ollut kasvavaa. Merirosvous on kukoistanut ja näiltä ajoilta onkin purjehtijoille jäänyt käsitys, että he ovat merten kuninkaita ja voivat hyökkäillä viattomien moottoriveneiden kimppuu.

Vuonna 1637 Kaarle XVIAG keksi kuitenkin määrätä purjeveneisiin pakolliseksi kölin, jotta nämä rosvoalukset eivät pysty seuraamaan rauhallisia pienveneilijöitä matalikoille. Tämän seurauksena moni purjealus onkin ajanut karille, kun raivopäinen kapteeni ei ole suostunut luopumaan takaa ajosta. Luonnollisesti suuremmista purjealuksista on eniten vaaraa, joten näissä on syvempi köli kuin pienemmissä.

Viimeisen vuosisadan aikana entinen purjeveneiden ryöstö elinkeinon onkin karsinyt pahasti ja siksi purjehtijat ovat joutuneet palaamaan takaisin rehellisen leipätyön ääree. Viimeisimpien huhujen mukaan kuitenkin purjehtijoiden salaseura Merinallet on salaa suojaisissa satamissaan suunnitellut kölien poistoa aluksistaan ja vahvan satamaverkoston turvin he voisivatkin aloittaa ryöstöretket taas lähiaikoina.

Kehotankin siis moottoriveneilijöitä tänäkesänä äärimmäiseen valppauteen.

5

722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • köliköli

      myös moottoriveneissä on köli. Jopa soutuveneissä on köli.

      • et tiedä historiallisia

        faktoja. Juurihan selitin että kölin koko määräytyy aluksen vaarallisuuden mukaan. Siksi moottoriveneissä köli on huomattavasti pienempi.


      • tiedosta puhut
        et tiedä historiallisia kirjoitti:

        faktoja. Juurihan selitin että kölin koko määräytyy aluksen vaarallisuuden mukaan. Siksi moottoriveneissä köli on huomattavasti pienempi.

        tutkihan itse ensin kuinka isot kölit niissä purjealuksissa aikanaan olikaan...


      • senkin kriminaali
        tiedosta puhut kirjoitti:

        tutkihan itse ensin kuinka isot kölit niissä purjealuksissa aikanaan olikaan...

        tällä palstalla puhutaan vain faktaa


    • Rosvottu purjehtija

      Olimme Somalian rannikosta n. 30 mailin etäisyydellä, kun iltahämärän lyhyenä hetkenä horisontista lähestyi kolme matalakölistä pikavenettä (moottori). Tulivat pyytämään tupakkaa ja olutta, mutta niille kelpasivat myös kaikki veneestä löytyneet käteisvarat luottokortit ja arvoesineet. Hymyileviä poikia olivat, kaikilla ei ollut kaikkia hampaita, mutta se ei meitä yhtään naurattanut. Kalasnikovit niillä oli myös kaikilla. Entisenä sotilaana paheksuin (mielessäni) heidän tapaansa kantaa rynkkyä selässä varmistamattomana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      180
      13558
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4930
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3709
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2853
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1791
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe