Miksi??

Kolme vuotta sitten istutin kaksi omenapuuta, mielestäni myyjän neuvomaan istutussyvyyteen. Seuraavana vuonna lehdet ruskettui, mutta teki uudet lehdet myöhemmin syksyllä. Sama homma viimevuonna ja epäilin josko jokin ötökkä syö lehdet ja myrkyttelin puitani. No syksyllä huomasin, että puun juuret ovat todella pinnalla. Nyt sitten olen huomannut, että juuret ovat ihan näkösällä ja puu ei ole tukevasti maassa juurtuneena, vaan heilutettaessa melkein irti..en siis ymmärrä, mikä puuta on nostattanut tai miksi juuret ihan pinnassa. (Paikka on pihan kostein, mutta silti aurinkoinen lämmin paikka)
Mietin tässä, että pitäiskö kaivaa syvemmälle, vai lisätä rutkasti multaa puiden ympärille??
4493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näin keväällä voi routa nostaa koskA märkä paikka. Laita vain juurelle kumpareeksi multaa ja kompostia. Kummulla on parempi kasvaa kuin kuopassa. Juurethan sillä kasvaa aika pinnassa

Äänestä
  • katkoakin niitä juuria. Se on tietysti rankkaa puulle, ja vaikeuttaa kunnollista juurtumista. Kosteilla paikoilla tuo routaongelma on aina pahin.

    Äänestä

Omenapuu pitäisi istuttaa läpäisevään maahan, siis hiekkapitoiseen. Vesi ei saa jäädä makaamaan juurille. Onko puu niin irti maasta, että saisit sen kaivettua KOKONAAN juurineen päivineen ja siirrettyä toiseen paikkaan? Jos ei onnistu, niin levitä koko juuristoalueelle hiekkaa. Sitten vaan toivotaan, että hiekka kulkeutuisi ajan myötä alemmas maahan.

Äänestä

Vesimyyrät ovat aika pahulaisia. Meidän mökillä oli yksi pieni koivu melkein irti, 10 cm:n juurenpätkät oli vain. Onko maa puun ympärillä pettävää? Silloin on myyrän koloja.
Laita maata juurten päälle, saat sen kumpareeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omenapuut nousee maasta kirjoitti:

Kolme vuotta sitten istutin kaksi omenapuuta, mielestäni myyjän neuvomaan istutussyvyyteen. Seuraavana vuonna lehdet ruskettui, mutta teki uudet lehdet myöhemmin syksyllä. Sama homma viimevuonna ja epäilin josko jokin ötökkä syö lehdet ja myrkyttelin puitani. No syksyllä huomasin, että puun juuret ovat todella pinnalla. Nyt sitten olen huomannut, että juuret ovat ihan näkösällä ja puu ei ole tukevasti maassa juurtuneena, vaan heilutettaessa melkein irti..en siis ymmärrä, mikä puuta on nostattanut tai miksi juuret ihan pinnassa. (Paikka on pihan kostein, mutta silti aurinkoinen lämmin paikka)
Mietin tässä, että pitäiskö kaivaa syvemmälle, vai lisätä rutkasti multaa puiden ympärille??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu