kaisla 420 vene
kysyyyyyyy
78195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vene on saaressamme kakkosveneenä, siinä on 4hv 4-T MERCURY moottori.
Venettä käytetään uisteluun ja verkkokalastukseen saaren lähivesillä. Onpa sillä käyty pitemmilläkin retkillä kauniia tyyninä kesäpäivinä.
Vene on pieni ja kevyt, eli helppo vetää maihin.
Suurin suunnittelivirhe on sivupottoonit, jotka on kallistettu ulospäin siten että roiske- ja sadevesi jää ponttoonin päälle ja valuu siitä ajettaessa kuskin penkille kastellen takapuolen.
Säilytystila kuskin takapuolen alla täyttyy myös samasta syystä kun sadevesi valuu ponttoonia pitkin ja menee sinne luukun reunan alta, kun vene on vedettynä maihin keula perää ylempänä. Tuon tilan äyskäröiminen kuivaksi on hankalaa, ja lisäksi on vaara että vesi pääsee luukun alla olevaan bensatankiin. Olen porannut reijän osastoon veneen pohjaan. Kun reikää pidetään auki veneen ollessa vedettynä maihin vesi pääsee valumaan pois.
Muuten vene on täyttänyt sille asetetut odotukset. Pienihän se on ja siksi olen hankkinut tulevaksi kesäksi suuremman kakkosveneen jolla voi ajaa saareen ja pois tarvittaessa. Tuo KAISLA ei ole 2 - 4 hengen tavarat kulkuväline pitemmälle matkalle avoimilla vesillä. Eli siitä tuli nyt kolmosvene.
Verkko- ja uisteluveneenä kauniilla kelillä suojaisilla vesillä se täyttää paikkansa.
Kiitos paljon,
minulla yleensä 2 aikuista ja yksi lapsi veneessä ja matka noin 1.5 km saareen.
veneeseen laitan 8hv yamaha 2-tahti moottorin.
vertaus NÄPSÄ 420 veneeseen kiinnostaa myös
lisää arvioita?
hyvä vene!
minulla on kaisla 42o tohatshu 18hv!
kalsatukseen sopiva vene voisi olla vähän tukevampi mutta sen kanssa pärjää. vene nousee liukuun kevyesti vielä 5 hengen kuormalla mutta en suosittele yli 4 hengen kuormaa.
kulkee 25s 2-hengen kuormalla ja vielä 22s 4-hengen kuormalla.
Näpsä veneessä on ainakin hinta-laatu suhde kohdallaan.