PS3:n GTA IV pyörii 640p tilassa ja siinä ei käytetä antialiasingia (AA).
XO:n GTA IV pyörii 720p tilassa ja siinä on 2xAA.
Toisinsanoen XO päivittää noin 200000 pikseliä enemmän ja lisäksi kykenee samalla tasoittamaan reunojen sahalaitoja noin puoleen entisestä. Eli tekniseltä kannalta XO pesee GTAIV:n osalta PS3:n mennen tullen tehoissa.
Kuitenkin lukematon määrä PS3 fanaatikkoja, kuten myös yllättävän moni peliarvostelija kuitenkin vannoo, että GTA IV:n grafiikka PS3:lla olisi "parempaa" kuin XO:n vastaava. Tämä johtuu siitä, että Rockstar lisäsi PS3:n "grease" filterin tai suomalaisittain sanoen laittoi vaseliinia linssiin, jolloin PS3:n esittämä kuva sumenee jonkin verran piilottain samalla pienemmän resoluution ja AA:n puutteen aiheuttamat sahalaidat. Samalla kuva saa sekä vähäisen punaruskean sävyn, josta syystä Ps3:n värit näyttävät XO version vastaavia lämpimämmiltä, että siihen tulee pieni värinäefekti (blur). Lopuksi kuvan skaalaus ylöspäin saa huijattua ihmissilmää sen verran, että itseasiassa selkeästi tekniseltä tasolta huonompi PS3:n kuva näyttääkin samanveroiselta, ellei jopa paremmalta kuin XO:n kuva.
Ero näiden kahden GTA IV:n versioiden välillä on vastaava kuin 1000€ halpamalli plasmatelevisiolla ja 3500€ Sonyn huippuluokan LCD-televisiolla. Vaikka Sony peseekin halpamallin mennen tullen kuvan laadussa, niin silti ne Maikkarin lähettämät 80-luvulla tehdyt Uuno Turhapuro elokuvat näyttävät kuitenkin paremmalta siinä halpahalli plasmassa, koska plasman kuva on merkittävästi pehmeämpi ja siten piilottaa luonnostaan lähdemateriaalin vikoja. Jos lähdemateriaali on DVB-roskan sijaan esimerkiksi HD-soittimesta, niin silloin tilanne kääntyy luonnollisesti päinvastoin ja huippu-LCD näyttää ylivoimaisuutensa.
Summa summarum: GTA IV:n tapauksessa XO näyttää kuvan vähän turhankin terävästi, jolloin muut virheet tulevat paremmin näkyviin. Käytännössä XO kykenisi helposti kuitenkin PS3:n esittämään kuvaan ja silloin sillä jäisi resursseja vielä ylikin, mutta PS3 ei kykene mitenkään GTA IV:n tapauksessa XO:n tasolle. Ei ainakaan ilman merkittävää pelimoottorin uudelleen koodaamista. (ja ennen kuin kukaan alkaa hirnumaan Unchartedista ja muista PS3:n yksinoikeuspeleistä, niin sanottakoon että koko analyysi koskee vain GTA IV:tä, ei kaikkia pelejä)
Toinen kiistelyn aihe tuntuu olleen pelissä silloin tällöin näkyvät tekstuurien vilkkuminen eli pop-in. Suurin syy siihen, miksi XO:lla pop-in vikaa ilmenee enemmän kuin PS3:lla johtuu yksinkertaisesti siitä, että tekstuurien hakeminen DVD:ltä on merkittävästi hitaampaa kuin niiden hakeminen kovalevyltä. Jos MS olisi sallinut GTA IV:lle vapaaehtoisen kovalevyasennuksen, niin silloin molempien koneiden versiot olisivat todennäköisesti olleet melkein identtiset pop-in vian suhteen.
Lopullinen totuus GTA IV:n eroista
12
1090
Vastaukset
- on on!!
Heikompaan GTA4-versioonsa pettyneiden pleikkaripoikien itkuisten kyynelsilmien läpi katsottuna, on loppujen lopuksi melko sama onko grafiikan natiiviresoluutio 640p vai 720p.
Olennaista tässä kaikessa on kuitenkin se, että PS3 ei pystynyt Xbox360:n tavoin tarjoamaan GTA4-elämystä HD:nä. Pelitunnelmaa näiden kiusallisten faktojen esilletulo tietenkin hieman verottaa, mutta sille taas ei oikein mahda mitään.- miten Xb 360 toimii??.
PS3:n GTA IV pyörii 640p tilassa ja siinä ei käytetä antialiasingia (AA).
XO:n GTA IV pyörii 720p tilassa ja siinä on 2xAA.
Toisinsanoen XO päivittää noin 200000 pikseliä enemmän ja lisäksi kykenee samalla tasoittamaan reunojen sahalaitoja noin puoleen entisestä. Eli tekniseltä kannalta XO pesee GTAIV:n osalta PS3:n mennen tullen tehoissa.
- puhuu palturia
niin ettã korvat heiluu........
- boXi
GTA IV:n eri versioiden eroavaisuudet on havainnut Quaz51. Kyseessä on sama henkilö, joka huomasi niin Halo 3:n käyttävän samaa 640p resoluutiota, kuin COD 4:n käyttävän 600p resoluutiota. Useat muut lähteet ovat tuleet sen jälkeen samaan tulokseen, kuin Quaz51 Beyond3d foorumilla.
- ellet jopa
boXi kirjoitti:
GTA IV:n eri versioiden eroavaisuudet on havainnut Quaz51. Kyseessä on sama henkilö, joka huomasi niin Halo 3:n käyttävän samaa 640p resoluutiota, kuin COD 4:n käyttävän 600p resoluutiota. Useat muut lähteet ovat tuleet sen jälkeen samaan tulokseen, kuin Quaz51 Beyond3d foorumilla.
naurettava, sillä PS3-versio pesi 360:n mennen tullen vertailuissa. Menepä äidin tissille, jos hieman kasvaisit.
- boXi
ellet jopa kirjoitti:
naurettava, sillä PS3-versio pesi 360:n mennen tullen vertailuissa. Menepä äidin tissille, jos hieman kasvaisit.
Minulla on jo niin monta vuotta syntymästä, että harrastan jo ihan muita tissejä, kuin oman äitini. Sinulla sen sijaan se oidiaalinen vaihe taitaa vieläkin olla ajankohtainen.
Ja siihen PS3 version "pesemisiin". Tekniseltä kannalta XO versio on ylivoimainen. Se miksi monessa vertailussa PS3 version on sanottu näyttävän paremmalta on sama minkä jo Bungie sanoi Halo 3:n julkaisussa. Ihmissilmä ei osaa erottaa 720p kuvaa ja 2xAA pelkästä 640p kuvasta, jos 640p kuvaan lisätään pieniä kikkoja. Bungie käytti kaksinkertaista HDR-valaistusrekisteriä, kun Rockstar taas laittoi "vaseliinia" linssiin.
Sinällään on huvittavaa, että ne samat PS3 fanaatikot, jotka haukkuivat Halo 3:n surkeaksi, koska se pyöri "vain" 640p tarkuudella, yrittävät nyt kovasti vakuutella kuinka PS3:lla 640p tarkkuudella ilman AA:ta pyörivä peli itseasiassa näyttää paremmalta kuin XO:lla 720p 2xAA tilassa pyörivä peli.
Ja kuten jo aiemmin sanoin. XO kykenisi helposti pyörittämään millilleen samanlaista grafiikkaa GTA IV:ssa kuin PS3, mutta PS3 ei kykene mitenkään XO:n tarkkuuteen ja AA:n käyttöön.
Ja ettei teille pääsisi turhan hyvä olo tulemaan, niin tiedoksi myös se, että MGS4 ja MGSO pyörivät molemmat tällä hetkellä näytetyissä versioissa (MGS4 videossa ja MGSO demossa) 664p tarkkuudella maksimissaan 30 fps vauhdilla. Vaikka kyseessä ei ole lopullinen tuote, niin melko varmasti voi jo nyt sanoa, että mitään 1080p ja 60 fps tuotetta sieltä ei ole tulossa, kuten monet täällä pitkin syksyä ja vielä keväälläkin hehkuttivat.
- tryrtyrtyrt
Tuo on kyllä ihan totta. Tosin syy taitaa olla se, että ps3 versio on porttaus 360 versiosta. Kun peliä on alettu tekemään, ei ps3 ollut edes ilmestynyt. Itse asiassa ainakin ps3lla tämä peli näyttää ihan paskalta. Eipä se 360 versio silti mikään hyvännäköinen ole. Itse pelikin on ollut lievä pettymys, samat vanhat ongelmat kuin aina ennenkin.
- nãyttää
paremmalta piste!
- parempii
grafiikkaa myoten. 360versio 720p huolimatta rumempi.
- ohgförehpöh
missä ne perustelut on? LAPSELLISTA!!! Kerroppas miten se näyttää paremmalta? Itku silmässä sitä vaan yritetään puolustella
- Xbox360
Sinä osaat aina puhua asiallisesti toisinkuin nämä pikkukakarat täällä. Kiitos hyvästä tekstistä taas ja hyviä pelihetkiä.
- identtisiä
molemmat versiot.. eipä huomaa isoa eroa.. pelistä menny muutenki gta:mainen fiilis hukkaan kaiken ylimääräisen takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242180Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352084Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2151829Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601509Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341407Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5621194Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501011Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350945Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115945