Uusirauma

Oletteko kukaan kirjoittanut uuteenraumaan kansankanavalle? Minä olen ja olen todella pettynyt koko lehteen ja heidän ammattitaitoon (mikä on olematon). Päätoimittaja referoi sinne lähetetyt jutut pois asiayhteyksistä, jolloin koko juttu on merkityksetön. Kuinka näin epäpäteviä ihmisiä voi olla lehtialalla? Olen myös huomannut lehden poliittisen suuntauksen. Se on herroja mukaileva ja nuoleskeleva tai sitten niitä pelkäävä, koska eivät julkaise edes asiallisia, mutta kantaaottavia kirjoituksia. Kyllä toimittajan ja etenkin päätomittajan pitäisi osata referoida juttu niin, että asian ydin edes säilyisi, mutta EI. Häpeällistä toimintaa.
5575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

epäpätevyydestä vaan siitä että lehti ei voi julkaista kaikenlaisten mielenvikaisten ja luulosairaiden naapurinkyttääjien tekstejä.

Äänestä
  • Osuiko arkaan paikkaan? Taisi kolahtaa kun tuollain vastasit ;o) Oletko töissä kyseisessä lafkassa? Hei sä taidat käsitellä ne tekstit siellä..hahahah Ostiko äiti tavutikun sulle kun pääsit töihin sinne?
    No ei voi paljoo sulta vaatia. Taitaa olla ainoa sivistys mitä olet saanut, niin noi rokotukset. Taitaa nyt harmittaa. No eihän siellä oikeasti voi mitään asiallista ja todellista julkaista. Työnnetään pää syvemmälle perseeseen ja laitetaan vielä silmät kiinni vai.Ota kuule se nuppi pois hanurista ja avaa ne silmät ja katsele ympärillesi. Mulla ei muuten ole naapuria eikä mussa ole teikäläisen impotenttitirkistelijän vikaa. Henkinen vikakin on tainnut osua sinuun kun olen siltä säästynyt. Ai että sua ottaa päähän!!!

    Äänestä

Ikäväkseni olen huomannut saman ilmiön lehden toiminnassa. Lähettämäni teksti muokattiin ja julkaistiin niin, ettei siinä enää ollut yhtään mitään järkeä. koko sisältö oli hävinnyt kirjoituksesta.

Äänestä
  • Oletko kysynyt toimituksesta syytä siihen miksi tekstisi on tärvelty? Luulisi että niiden on jotain siihen vastattava.

    Äänestä

Lehden toimitus on täysin hampaaton , joka mielistelee ja peittelee sosiaali-ym virastojen valtapelejä ja apua tarvitsevien ihmisten kyykytystä.
En tiedä onko kyseessä epäpätevyys, vai tarve kuulua siihen "parempien" ihmisten joukkoon, jotka voivat mellastaa virkansa suoman oikeuden turvin ihan miten tahansa.
Olet kokenut lehden toiminnan aivan samoin kuin minä.
Länsi-Suomi uskaltaa enemmän, olisi ollut valmis tekemään minun kirjoitukseni tiimoilta uutiskirjoituksen, mutta enempien kostotoimien pelosta, muut asiaan liittyvät henkilöt jättivät asian eteenpäin viemisen, joka minua harmittaa vieläkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kummastelija kirjoitti:

Oletteko kukaan kirjoittanut uuteenraumaan kansankanavalle? Minä olen ja olen todella pettynyt koko lehteen ja heidän ammattitaitoon (mikä on olematon). Päätoimittaja referoi sinne lähetetyt jutut pois asiayhteyksistä, jolloin koko juttu on merkityksetön. Kuinka näin epäpäteviä ihmisiä voi olla lehtialalla? Olen myös huomannut lehden poliittisen suuntauksen. Se on herroja mukaileva ja nuoleskeleva tai sitten niitä pelkäävä, koska eivät julkaise edes asiallisia, mutta kantaaottavia kirjoituksia. Kyllä toimittajan ja etenkin päätomittajan pitäisi osata referoida juttu niin, että asian ydin edes säilyisi, mutta EI. Häpeällistä toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu