R-vika ongelmana armeijassa?

......

Hei,
minulla armeijaan lähtö tulee ajankohtaiseksi lähivuosina. Harrastan liikuntaa säännöllisesti ja peruskuntoni on hyvä, eli enköhän fyysisesti ainakin armeijassa tule pärjäämään. Onhan siellä huonokuntoisemmatkin jotenkuten pärjänneet. Henkinen puoli mulla on heikompi, masennusta ja ahdistuneisuutta ilmenee ajoittain ja itsetuntoni on lähes olematon.

Minulla on R-vika, josta olen kärsinyt koko ikäni. Olen yrittänyt päästä siitä eroon, muttei ole onnistunut. En ole oppinut sanomaan ärrää oikein; kun yritän sanoa "ärrä", se tulee äänteenä "äyvä".

Armeijassahan ylempiä henkilöitä kutsutaan aina "herraksi", eli esim. "kyllä, herra vääpeli!". Minulle olisi erittäin kiusallista huutaa esim. "kyllä, heuva vääpeli!". Pelkään, että tästä tulee vittuilua niin muiden alokkaiden kuin ylempienkin tahojen kohdalta.

Kärsin tästä r-viasta enkä mahda sille mitään. Siksi minulle on henkisesti erittäin raskasta käyttää "herra"-sanaa, varsinkin kun siinä on kaksi r-kirjainta peräkkäin. Esim. "promootio"-sanassa on vain yksi r-kirjain ja lausuessani tuollaista sanaa puhevikani ei tule yhtä hyvin esille. Mutta sana "herra" on aikamoinen koettelumus minulle. Se tulee suustani väkisin sanana "heuva".

Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Onko teidän kanssanne armeijassa ollut jokin r-vikainen, jolla on ollut sama ongelma? Todellakin kärsin tästä puheviasta, mutta yksinkertaisesti en ole oppinut lausumaan ärrää vaikka olen yrittänyt.

20

2892

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • C-mies

      Oletko harkinnut sivaria tai vaikkapa vapautuksen hankkimista? :) R-viasta johtuvan sosiaalisen paineen takia lienee joku jo saanutkin vapautuksen koko asevelvollisuushutusta.

    • Samaa luokkaa

      Ei todellista merkitystä asialla. Kun olin intissä viereisen joukkueen alokas Majuri (=sukunimi) taisi saada tavallista enemmän irtonakkeja kun nimi jäi het'kättelyssä alkessujen mieleen ja oli helppo muistaa kun äkkinakki iski. Kohdallasi asia ei ole sen kummempi ja ärrän sorauttajat jäivät alokasmajurin varjoon ja niitähän on suht laajalti, et erotu. Ei sen vakavampaa, ollos huoleton.

      Intti on osa yhteiskuntaa ja vahvan ärrän skappareita löytyy intistä varmaan komppanian verran so relax!

    • merkitystä

      Kunhan saat viestisi perille, vain sillä on merkitystä.

      R-vikainen veljeni ei ainakaan omien sanojensa mukaan joutunut koskaan vittuilun kohteeksi ärrän sortamisesta. Muu vittuilu onkin asia erikseen...
      Hän osaa hyvin korvata r-kirjaimen sisältävät sanat ärrättömillä synonyymeillä. Uskoisin sinunkin omaavan ainakin jossain määrin tämän taidon.

      Jokaisessa komppaniassa on pari r- tai s- vikaista. Jos he joutuvat millään tavalla "sorsituksi", se ei ainakaan johdu puheviasta.

      • ......

        Puheessanini pyrinkin korvaamaan runsaasti r-kirjaimia sisältävät sanat jollain muulla. Esim. matematiikan tunnilla en koskaan sanonut esim. "kerrotaan luku kahdella" vaan "kertaa kaksi". Ikinä en myöskään sano "perkele" vaan "saatana" :)


    • ihan saletti!!

      kai sulla on helevetin isot rillit kans päässä ja mätänevät hampaat?

      • .......

        Ei ole rillejä, eikä mätäneviä hampaita. Fyysinen kuntoni on ihan ok, ja mielellään menen aikanaan armeijaan, mutta tuo r-vikani tässä eniten vituttaa.


    • kuinka monella

      kenraalilla on vastaava vika.

    • tyyppi88

      Kyllä siitä vittuilua tulee.. meillä ainakin iltavahvarissa (iltavahvuuslaskenta siis) kun pitää huutaa herra alikersantti ja kaikkihan silloin kuulee.. Ja kyllä alikessut pistää huutamaan uudestaan tosin ne huudattaa kyllä siitäkin jos ei saa ääntä kuuluviin..

    • Frederico

      Miun tuvassa oli kans yks ärrä vikanen kaveri. Ainakaa meidän porukka oli semmonen että ei siinä kiusattu ketään. Jos sie lähdet pelkäämään ja teet itte siitä numeroa niin sillon siinä on riski että siitä tulee se numero, mut ku et välitä ite siitä ja et oo huomaanivinas sitä vikaa. Vaikka se kuinka kovasti sinua ittees vaivaaki niin sillon tuskin kukaan jaksaa sorkkia sitä.

      Pysyt itte vaan tiukasti asialinjalla ja annat sen puheen tulla niiku se tulee.

    • Mitesmeni

      Olisi kiva tietää miten sinulla meni armeija ? Minun pojalla R-vika ja kohta on armeija edessä...

    • ÄrränKierränRyssänYmpäri

      Rynkyllä Ryssää Raiskasin Ruissalon Rupisilla Rannoilla.

    • hgifesde

      Täytyy olla vielä aika hiekkalaatikko iässä jos jotain ärrävikaista armeijassa kiusaa, no onhan niitä työpaikoillakin työpaikkakiusaajia joten ei ole iästä kiinni vaan siitä mitä on korvien välissä.

      Yleensä kiusaajilla itsellään on jokin psyykinen ongelma, luultavasti heidän oma psyykeensä ei ole tasapainossa ja varsinkin jos joku ärrävikainen tai muun poikkeavuuden omaava on hyvä tai parempi jossain asiassa kuin kiusaaja niin siitä tämä kiusaaja ei tykkää ja pyrkii kiusaamalla polkemaan hyvin pärjäävän alas päästäkseen kiusaaja itse omasta mielestään korkeammalle tasolle. Ovat jotenkin raukkoja.

      • 9-14

        Aika usein se kiusaaja on työnantaja.


      • juygdws
        9-14 kirjoitti:

        Aika usein se kiusaaja on työnantaja.

        No kyllä työnantajakin mutta kyllä niitä kiusaajia riittää duunareittenkin joukossa, kiusaaminen alkaa jo hiekkalaatikolta, jatkuu ala-asteella, siirtyy ylä-asteelle, lukioon/ammattikouluun/korkeakouluun/yliopistoon/armeijaan/työpaikalle ja lopuksi varmaan vanhainkotiin, tuosta eteenpäin en osaa sanoa enkä arvata.


    • Vynkky

      Kyvvä hevva vänvikki eiku avikensavtti. Savvvja savvvja, laukaus, savvvja.

      • kusipää_lämmittelee

        Mikäs sotilasarvo se tämä "avikensavtti" on? Eihän sen sanan 2. kirjain ole R, vai onko (=arikersantti?), eikä 9. kirjain ole myöskään R, vai onko (=alikersartti?). Aloittajalla ei tainnut olla L- eikä N-vikaa! Taisitpa pellehermanni sotkeutua omaan mukanäppäryyteesi... Kiitä onneasi, ettei sinulla ole puhevikaa, vaikka päässä taitaakin olla...


    • olioooooon

      Se on ihmisellä niin että jos on jokin vika tai jotain puuttuu niin se asia korvautuu jollain toisella, esim. allergiset ihmiset on todettu tutkimuksissa normaalia älykkäämmiksi.

    • tsemppiä

      Telkkariohjelma Akuutissa puhuttiin jotain kielen leikkaushoidosta, joka on hyvin yhsinkertainen toimenpide. En tiedä onko se sinun tapauksessasi oikea toimenpide, mutta kantsii kysyä lekureilta asiaa. Hyvä kuitenkin, että funtsit armeijan käymistä.
      Se on ihan hyvä kokemus josta jää paljon muistoja. En päivääkään vaihtaisi pois.

    • Anonyymi

      Eikö sulla mene pakki päälle??!

    • Anonyymi

      R-vikaiset kiusataan hengiltä tuvissa heti alokas aikana.

      24/7 jatkuvaa vittuilua, joka pahenee yleensä fyysiseksi pahoinpitelyksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2150
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2053
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1822
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1498
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1404
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      558
      1181
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1005
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      942
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      936
    Aihe