sähkölieden

laitatteko hellan ensin ykköselle ja sitten suurennatte, aina sinne kuutoseen asti, vai ensi 6 ja siitä pienempään päin tarpeen vaatiessa. Ennen en ole liettä käyttänyt, perunat ollut jo kaksi tuntia eikä vielä kiehu.
4330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaa kokeilla huomenna sitä toista tapaa, sittenpä selviää.

Tai jos kutonen tuntuu heti kättelyssä liian hurjalta, kannattaa laittaa kolmoselle ja pitää siinä koko ajan. Silloin nuppi on keskimäärin oikeassa asennossa.

Äänestä

Osassa liesiä, ainakin uudemmissa, on ns. pikalevyjä joissa on keskellä punainen ympyrä. Ne kuumenevat aluksi täysille ja sitten jäävät siihen lämpöön mikä on laitettu, eli perunoita voi lähteä keittämään sillä kolmosella. Tavallisella levyllä laittaisin ensin 6:n ja kun vesi kiehuu, pienennän.

Itse tosin keitän perunat niin, että kaadan vedenkeittimessä kiehautetun veden perunoiden päälle kattilaan ja laitan sitten lieden sopivalle keittoasennolle. Näin säästän aikaa (ja itse asiassa energiaakin).

Äänestä
  • joo, äiskä on aina keittänyt perunat, en tiiä helloista mitään,
    tuo 6 laitto ja siitä pienemmälle, osoittautui muorille parhaaksi neuvoksi, hän kun keitteli ykkösellä ja sanoi hellassa olevan vikaa kun ei kiehu. Nyt muori laittaa kutoselle ja hella toimii. Kyl määki jo osaan perunat keittää. Kiitos neuvoista.

    Äänestä

Mietin vain, minkä ikäinen mahdat olla, jos et ole koskaan hellaa käyttänyt. Useimmathan ovat tottuneet käyttämään liettä jo kymmenvuotiaasta.

Kai isänä nyt olet ennenkin ruokaa tehnyt?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käytöstä kirjoitti:

laitatteko hellan ensin ykköselle ja sitten suurennatte, aina sinne kuutoseen asti, vai ensi 6 ja siitä pienempään päin tarpeen vaatiessa. Ennen en ole liettä käyttänyt, perunat ollut jo kaksi tuntia eikä vielä kiehu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu