UHRAATHAN
AJATUKSEN IRALLE, KOIRALLE, JOKA KUOLI USKOLLISUUTENSA VUOKSI
- KOIRALLE, JONKA OTTAMISTA EI HARKITTU TARPEEKSI PITKÄLLE
Ira löytyi pienenä käärönä kadulle hylättynä Virosta, Valgan kaupungista, läheltä Latvian rajaa. Se toimitettiin paikalliseen varjupaikkaan, josta kukaan ei sitä tahtonut. Pienen aika alkoi käydä vähiin koiratarhallakin ja lopetusuhan varjo häilyi sen yllä mustana. Tarhan työntekijät ottivat yhteyttä ja pyysivät meitä auttamaan tytön kodin etsinnässä. Iran tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta. Tyttö matkasi Tallinnaan ja sillä oli tiedossa koti Suomesta. Pelastus. Niin me uskoimme...
Kului kaksi onnellista vuotta. Irasta kasvoi kaunis ja iloinen nuori neiti. Omistajansa sanojen mukaan jopa tavallista koiraa vielä astetta iloisempi. Ira oli aina hyvällä tuulella, pirteä ja fiksu. Se rakasti omistajaansa enemmän kuin mitään ja nautti elämästään oikeassa kodissa.
Perheeseen syntyi ihmisvauva. Tähän pikkuiseen Ira suhtautui hyvin hienosti ja lempeästi. Se ei mennyt liian lähelle vauvaa, vaan tyytyi vahtimaan sen turvallisuutta kauempaa ilmoittaen emännälleen, kun vauva alkoi itkeä. Muuta itkuhälytintä ei tarvittukaan. Kävely vaunujen vieressä sujui myös Iralta mallikkaasti. Tyttö ymmärsi, että perheeseen on tullut uusi pieni jäsen, jota pitää suojella, vaalia ja rakastaa niinkuin muitakin perheenjäseniä.
Ira antoi kaikkensa omalle perheelleen, se rakasti, ymmärsi, oli kultainen ja uskollinen. Mitä muuta ihminen vielä voisi parhaalta ystävältään pyytää? Ira itse pyysi ja toivoi vain vastarakkautta ja että siitä olisi huolehdittu niinkuin tähänkin asti. Sen perheellä ei ollut kuitenkaan enää aikaa koiralle vaan kylmästi päätettiin, että sen täytyy lähteä kodistaan. Nythän elämään oli astunut jotakin uutta, jotakin paljon koiraa tärkeämpää. Ira sai luvan lähteä, tehdä tilaa sitä tärkeämmille asioille.
20.4.2008 Uusi omistaja saapui noutamaan Iraa. Ei tyttö olisi halunnut lähteä kodistaan, mutta ei siltä kysytty. Ira ei ymmärtänyt mitä tapahtuu, mutta kilttinä ja luottavaisena se lähti tuntemattomien ihmisten mukaan. Uuden omistajan tytär asui samassa kaupungissa vanhan omistajan kanssa ja sinne Ira menikin tutustumaan tulevaan isäntäänsä ennen matkaamista toiselle paikkakunnalle. Samana iltana Ira karkasi uudelta omistajaltaan. Sen ajatukset ja sydämen täyttivät sen rakkaat ihmiset, sen oma perhe. Sillä oli huoli perheen isästä, äidistä ja vauvasta ja se kulki kohti kotia suomatta ajatusta millekkään muulle.
Aamulla Ira saapui viimein kotiovelleen. Se oli verinen ja repaleinen ja siltä puuttui häntä miltei kokonaan, mutta se oli nyt kotona. Kukaan ei tiedä mitä sille on kotimatkallaan tapahtunut. Kukaan ei tule koskaan tietämään mitä kipuja ja kauhuja se joutui kärsimään päästäkseen kotiin. Uskollisena sen perheen luo, jolla ei enää riittänyt sille aikaa.
Ira nukkui ikiuneen 21.4. Sillä oli niin suuri verenhukka, ettei se jaksanut enää taistella.
Ennen kuin edes harkitset koiran ottoa ajattele elämääsi eteenpäin seuraavat 5, 10, 15 vuotta. Missä olet silloin, onko sinulla lapsia, mitä jos eteen tulee ero puolisosta, muutto, työpaikanvaihdos tai työttömäksi jääminen? Mitä jos koira ei olekkaan sisäsiisti, jos sillä on eroahdistus, jos se haukkuu, tuhoaa paikkoja? Mieti onko sinulla hoitopaikka lomamatkojesi ajaksi, onko sinulla aikaa koiralle, riittävästi rahaa huolehtia koirasta sen sairastuessakin tai mitä jos sairastut itse? Ja ennen kaikkea oletko valmis sitoutumaan koko sydämestäsi? Valmis sanomaan kyllä, niin myötä -kuin vastoinkäymisissä, koiran elämän loppuun asti?
Mieti vielä uudestaan ja uudestaan. Oletko ihan varma? Sinun koirasi rakastaa sinua kaikkine vikoinesi, sinä olet sille kaikki mitä sillä on. Ole varma, että pystyt antamaan sille kaiken mitä se tarvitsee ja ansaitsee, koko elämänsä ajaksi.
Olethan miettinyt...?
kopioitu: http://www.pelastetaankoirat.com
AJATUKSEN IRALLE, KOIRALLE, JOKA KUOLI USKOLLISUUTENSA VUOKSI
- KOIRALLE, JONKA OTTAMISTA EI HARKITTU TARPEEKSI PITKÄLLE
Ira löytyi pienenä käärönä kadulle hylättynä Virosta, Valgan kaupungista, läheltä Latvian rajaa. Se toimitettiin paikalliseen varjupaikkaan, josta kukaan ei sitä tahtonut. Pienen aika alkoi käydä vähiin koiratarhallakin ja lopetusuhan varjo häilyi sen yllä mustana. Tarhan työntekijät ottivat yhteyttä ja pyysivät meitä auttamaan tytön kodin etsinnässä. Iran tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta. Tyttö matkasi Tallinnaan ja sillä oli tiedossa koti Suomesta. Pelastus. Niin me uskoimme...
Kului kaksi onnellista vuotta. Irasta kasvoi kaunis ja iloinen nuori neiti. Omistajansa sanojen mukaan jopa tavallista koiraa vielä astetta iloisempi. Ira oli aina hyvällä tuulella, pirteä ja fiksu. Se rakasti omistajaansa enemmän kuin mitään ja nautti elämästään oikeassa kodissa.
Perheeseen syntyi ihmisvauva. Tähän pikkuiseen Ira suhtautui hyvin hienosti ja lempeästi. Se ei mennyt liian lähelle vauvaa, vaan tyytyi vahtimaan sen turvallisuutta kauempaa ilmoittaen emännälleen, kun vauva alkoi itkeä. Muuta itkuhälytintä ei tarvittukaan. Kävely vaunujen vieressä sujui myös Iralta mallikkaasti. Tyttö ymmärsi, että perheeseen on tullut uusi pieni jäsen, jota pitää suojella, vaalia ja rakastaa niinkuin muitakin perheenjäseniä.
Ira antoi kaikkensa omalle perheelleen, se rakasti, ymmärsi, oli kultainen ja uskollinen. Mitä muuta ihminen vielä voisi parhaalta ystävältään pyytää? Ira itse pyysi ja toivoi vain vastarakkautta ja että siitä olisi huolehdittu niinkuin tähänkin asti. Sen perheellä ei ollut kuitenkaan enää aikaa koiralle vaan kylmästi päätettiin, että sen täytyy lähteä kodistaan. Nythän elämään oli astunut jotakin uutta, jotakin paljon koiraa tärkeämpää. Ira sai luvan lähteä, tehdä tilaa sitä tärkeämmille asioille.
20.4.2008 Uusi omistaja saapui noutamaan Iraa. Ei tyttö olisi halunnut lähteä kodistaan, mutta ei siltä kysytty. Ira ei ymmärtänyt mitä tapahtuu, mutta kilttinä ja luottavaisena se lähti tuntemattomien ihmisten mukaan. Uuden omistajan tytär asui samassa kaupungissa vanhan omistajan kanssa ja sinne Ira menikin tutustumaan tulevaan isäntäänsä ennen matkaamista toiselle paikkakunnalle. Samana iltana Ira karkasi uudelta omistajaltaan. Sen ajatukset ja sydämen täyttivät sen rakkaat ihmiset, sen oma perhe. Sillä oli huoli perheen isästä, äidistä ja vauvasta ja se kulki kohti kotia suomatta ajatusta millekkään muulle.
Aamulla Ira saapui viimein kotiovelleen. Se oli verinen ja repaleinen ja siltä puuttui häntä miltei kokonaan, mutta se oli nyt kotona. Kukaan ei tiedä mitä sille on kotimatkallaan tapahtunut. Kukaan ei tule koskaan tietämään mitä kipuja ja kauhuja se joutui kärsimään päästäkseen kotiin. Uskollisena sen perheen luo, jolla ei enää riittänyt sille aikaa.
Ira nukkui ikiuneen 21.4. Sillä oli niin suuri verenhukka, ettei se jaksanut enää taistella.
Ennen kuin edes harkitset koiran ottoa ajattele elämääsi eteenpäin seuraavat 5, 10, 15 vuotta. Missä olet silloin, onko sinulla lapsia, mitä jos eteen tulee ero puolisosta, muutto, työpaikanvaihdos tai työttömäksi jääminen? Mitä jos koira ei olekkaan sisäsiisti, jos sillä on eroahdistus, jos se haukkuu, tuhoaa paikkoja? Mieti onko sinulla hoitopaikka lomamatkojesi ajaksi, onko sinulla aikaa koiralle, riittävästi rahaa huolehtia koirasta sen sairastuessakin tai mitä jos sairastut itse? Ja ennen kaikkea oletko valmis sitoutumaan koko sydämestäsi? Valmis sanomaan kyllä, niin myötä -kuin vastoinkäymisissä, koiran elämän loppuun asti?
Mieti vielä uudestaan ja uudestaan. Oletko ihan varma? Sinun koirasi rakastaa sinua kaikkine vikoinesi, sinä olet sille kaikki mitä sillä on. Ole varma, että pystyt antamaan sille kaiken mitä se tarvitsee ja ansaitsee, koko elämänsä ajaksi.
Olethan miettinyt...?
kopioitu: http://www.pelastetaankoirat.com
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ennen kuin edes harkitset koiran ottoa ajattele elämääsi eteenpäin seuraavat 5, 10, 15 vuotta. Missä olet silloin, onko sinulla lapsia, mitä jos eteen tulee ero puolisosta, muutto, työpaikanvaihdos tai työttömäksi jääminen? Mitä jos koira ei olekkaan sisäsiisti, jos sillä on eroahdistus, jos se haukkuu, tuhoaa paikkoja? Mieti onko sinulla hoitopaikka lomamatkojesi ajaksi, onko sinulla aikaa koiralle, riittävästi rahaa huolehtia koirasta sen sairastuessakin tai mitä jos sairastut itse? Ja ennen kaikkea oletko valmis sitoutumaan koko sydämestäsi? Valmis sanomaan kyllä, niin myötä -kuin vastoinkäymisissä, koiran elämän loppuun asti?
---------------------------------------------------
Muuten kyllä surullinen tarina, mutta tuo ylläoleva kappale herätti kysymyksiä...
Eihän kenelläkään olisi koiraa jos noin ajattelisi. Koskaan et voi tietää, että milloinka voit sairastua vakavasti tai milloin saatat jäädä työttömäksi jne. Ja nuo sisäsiisteys- ja eroahdistusjutut nyt vaan eivät toimi tuossa miettimis ja harkitsemis kohdassa!
Tottakai voi olla koira vaikka noin ajattelee. Voisi oikeastaan ajatella koiraa kuin omaa lastaan. Ethän sinäkään omasta lapsestasi luovu ongelmienkaan edessä. Kyllä työttömänäkin on varaa pitää koiraa. Sairaudelle kukaan ei mitään voi ja se onkin ainoa oikea syy luopua koirasta.
Ja miksei nuo sisäsiisteys- ja eroahdistusjutut toimi miettimis ja harkitsemiskohdassa muka? Monet ihmiset luopuvat koirastaan, koska koira on eroahdistunut tai ei ole oppinut sisäsiistiksi. Ja tämä on erittäin väärin, koska nuo molemmat jutut on kiinni vain ja ainoastaan omistajasta ja kasvatuksesta. Pitäisi miettiä todella, että onko itsellä valmiuksia kasvattaa koirasta ns. kunnollinen. :D
Tarkoitin tuossa omassa viestissäni noista sisäsiisteys- ja eroahdistus jutuissa juuri tuota kouluttamista ja se kuuluu jokaisen koiranomistajan toimiin. ei se mielestäni liity koiranoton harkitsemiseen mitenkään vaan on samaa opettelua vaativaa puuhaa kuin kaikki muukin pennu kanssa :)
Kaikkien fiksujen ihmisten pitäisi tuo lukea (tyhmät eivät ymmärtäisi...) tarkkaan. Hyvin tarkkaan ja hartaasti. Ja sitten rehellisesti vastata itselleen, pystyykö todella ottamaan koiran 15 vuodeksi.
Sairastumisestahan tai kuolemastaan ei tietenkään voi tietää, mutta kyllä 25 vuoden harkinnan jälkeen uskallan sanoa, että olen valmis ja ottanut kaikki asiat huomioon.
Kyllä se useimmiten on vaikea päätös, jos koirasta pitää luopua, mutta joskus on parempi etsiä koiralle sellainen koti, jossa se saa paremmin sitä mitä tarvitsee.
Perheeseen syntyvän ihmislapsen mahdollinen paha allergia on varmasti myös niitä tilanteita, joista en mitenkään muuten pääse.
Kerroit, että koirasi tulee elämään kylppärissä. Jos kylppärissäsi on lattialämmitys on paikka huono elämiselle, yli 26 astetta pintalämpötilana on vaarallinen pitkäaikaiselle oleskelulle, mikä on kuivatuksen takia yleistä kylppäreissä.
tietämättömän turpasi kiinni!
Koirani ei elä kylppärissä, vaan on siellä ne ajat, kun minä olen töissä. Ja jostain kumman syystä meillä ei ole missään vaiheessa kärsitty eroahdistuksesta eikä pennulla ole edes tarvetta tuhota mitään. Kylppäri on sen "oma huone", jonne hakeutuu usein silloinkin, kun minä olen kotona. Koirani on onnellinen, tyytyväinen, terve ja tasapainoinen. Se riittää minulle todisteeksi.
Montako mäyräkoiraa olet itse kasvattanut?
Tule sitten urputtamaan, kun sinulla on jotain faktaa tarjottavana. Vitun idiootti.
huone, ei edes koiran. Eikä koiran paikka ole kylppärissä, ei päivälläkään, sinun töissä ollessasi. Kyllä liikumatilaa pitää olla enemmän.
En voisi kuvitella omaa koiraani kylppäriin yksinollessaan, en todellakaan.
Kielen käytöstäsi päätellen, oletko varma, että olet aina oikeassa??? Epäilen.
Minä voin kertoa sinulle, että olen kasvattanut melkoisen lauman koiria,- myös mäyräkoiria.
Eikä niistä kukaan ole koskaan ollut kylppäriin, tai yleensä pikkutilaan jätettynä.
Ensimmäinen eli 15 fantastista vuotta, sai metsässä infarktin ja kuoli tavallaan työnsä ääreen, saappaat jalassa.
Jos sinulla on lattialämmitys kylppärissä ja lattian pintalämpötila on 26 ast. tai yli, on paikka ihmisen, tai eläimen liikuntaelimille vaarallinen pitkäaikasemmalla oleskelulla.
mun kylppärini tiedät?
Ja mä olen pahoillani, mutta luotan tässä asiassa oikeisiin asiantuntijoihin enemmän kuin joihinkin nettipätijöihin.
olen sanonut, että kylppärissä on yli 26 astetta tai että lattialämmitys edes olisi päällä? Minkälaisena aivottoma idioottina mua pidätte? En mä olisi ottanut koiraa, jollen mitään tietäisi.
Kylppäri on kesällä asuntoni viilein huone.
aivokapasiteettiasi hitusen, ennenkuin alat pätemään.
kuten huomaat. Pätemiseen ei ole tarvetta, mulle riittää se, että koirani voi hyvin ja on onnellinen.
Odotan edelleen perusteluita teiltä "asiantuntijoilta". Mulle ei tulisi mieleenkään heitellä tuollaisia "faktoja" perustelematta mitenkään, enkä myöskään ota kuuleviin korviini minkäänlaisia "asia on näin koska minä sanon niin" -juttuja, varsinkin ne ovat ristiriidassa oikeiden asiantuntijoiden sanomisten kanssa.
se asiantuntija? No, mutta,jos koirasi pääsee myös kylppäristä vapaasti liikkumaan pois halutessaan, silloin asia on ihan OK. Myös tuo viileys kesällä on ihan totta, kun lämmityksen sulkee. Meillä vanha kolli viihtyi kesällä kylppärin lattialla, jos oli oikein helle pitenpään. Eihän mokomasta nyt kannata riitelemään rueta. Pääasia,että eläimet voivat hyvin.
nimetä itseäni asiantuntijaksi, koska tämä on ensimmäinen koirani. En myöskään ole opiskellut eläinlääketiedettä enkä koirapsykologiaa tai kouluttanut koiria.
Sen sijaan olen lukenut paljon ja keskustellut mäyrä- ja muita koiria kasvattaneiden ihmisten kanssa.
Tietenkään koirani ei pääse kylppäristä vapaasti kulkemaan, sillä muuten se ei olisi rajattu tila, joka tuo koiralle turvallisuuden tunnetta.
....miksi ihmeessä koirasi oleilee kylppärissä sun töissä ollessasi?
Miksi se ei saa olla vapaasti asunnossasi?
Tuhoaako se kotiasi?
En ole kasvattaja, asiantuntija tai muutenkaan "kirjanoppinut" näissä koira asioissa mutta luulen kyllä olevani aikalailla hyvä tai ehkä jopa erinomainen koiranomistaja....mun koirilla on aina ollut hyvä elämä!!!
Ikinä en sulkisi koiraani mihinkään huoneeseen kotoa pois lähtiessäni tai muulloinkaan.
Mielestäni se lähentelee suorastaan eläinrääkkäystä....anteeksi vaan mielipiteeni!
Ja vaikka olenkin antanut koirieni kulkea aina vapaasti asunnossani, en silti ole koskaan tarvinnut kotiin palatessani harmitella sitä sotkua ja hävitystä!
koiraihmiset antaneet neuvoja, joten ei sovi arvostella hänen kasvatusperiaatteitaan. Olen kanssasi samaa mieltä, samoin toisenkin kirjoittajan kanssa. Koiran paikka ei ole suljettu kylpyhuone, ei missään tilanteessa. Ei voi kuin ihmetellä, jos hän on tällaista ohjetta saanut, muka asiantuntijoilta.
Ei ole meilläkään paikkoja hajotettu, ei pentuna, eikä aikuisena, vaikka onkin labbiksia, jotka ovat melkoisia vilpereitä.
Sekin on mielestäni kasvatus, koulutus kysymys, miten koirat käyttäytyvät yksin ollessaan.
Sori, että sotkeennuin kysymykseesi, joka ei ollut minulle, mutta ajatukseni osui samaan kanssasi.
Mulle on pennun hyvinvointi ja turvallisuus tässä se ensisijainen asia.
Tuire Kaimion opeista olen paljon menestyksekkäästi ammentanut ja luotan hänen asiantuntemukseensa tässäkin asiassa enemmän kuin nettihaukkujiin.
En tunne ko. koirankasvattaja-kirjailijaa mutta olen kuullut hänen olevan pätevä ja asioista tietoinen.
Nyt kuitenkin, olen suorastaan hieman pettynyt jos olet toiminut hänen ohjeidensa mukaan sulkiessasi koirasi yksin kylppäriin.
Kyllä on pakko sanoa, että olen hänen kanssaan nyt ihan eri mieltä....tosin en tiedä kirjan muitakaan ohjeita. Voin vaan todeta tämän ohjeen menneen ihan metsään....
Mietippä lasten kasvatusoppaita!
Ei niistäkään voi sanoa, että kaikki mitä niissä lukee, on järkevää.
Pitää vaan ottaa se kultainen maalaisjärki käteen ja poimia oppaista se, mikä omasta mielestä on käyttökelpoinen neuvo.
Tutustu koiraasi ja opi tuntemaan se. Silloin opit käsittelemään eläintäsi oikein ja ymmärrätte toisianne.
Ei tarvita tuollaisia epäinhimillisiä toimenpiteitä.
Jos siellä kirjassa todellakin noin neuvotaan....annan minäkin sulle yhden neuvon!
- Heitä se kirja roskiin ja aloita koirasi kanssa uudella tavalla!
mitään, vaan etenen tällä tiellä.
En halua ottaa mitään riskejä koirani turvallisuuden ja onnellisuuden kustannuksella.
Mikä siinä on niin vaikea käsittää, että mulle ja mun koiralleni nyt vaan sopii tämä? Pitäisikö mun uskoa joidenkin nettikirjoitusten perusteella, että koirani kärsii, vaikka ei oirehdi mitenkään?
Ite en vois ajatellakkaan et jättäisin vauvani kylppäriin kun lähden kotoa, vaikka pentu on vasta 2,5kk. Ennemmin siivoilen pissaläikkiä ja jätän koiralle tekemistä siksi ajaksi kun olen pois. Harvemmin on kotona yli 4 tuntia putkeen:)
Hyvin ollaan pärjätty, eikä mitään korvaamatonta tuhottu:)
Meidän pentu söi päivällä jotain huonoa ja alkoi oksentamaan, pari kertaa ehti lattialle ja sohvalle oksentamaan kunnes laitoin kylppäriin. Ei edes viittä minuuttia ehtinyt olemaan, kun itselle tuli surku. Siellä sitten istuin hetken aikaa kylppärissä, kun pentu oli jo omaitsensä parin minuutin päästä, päästin vaeltelemaan asuntoon:)
En pystyisi lukitsemaan koiraan kylppäriin, paitsi jos kylppäri on TODELLA iso:)
koiran ajatuksia eikä tunteita. Liikuttava tarina mutta pitäisi välttää koiran inhimillistämistä. Myös siitä voi seurata asioita joista koira kärsii.
"Ikinä en sulkisi koiraani mihinkään huoneeseen kotoa pois lähtiessäni tai muulloinkaan.
Mielestäni se lähentelee suorastaan eläinrääkkäystä....anteeksi vaan mielipiteeni! !"
eläinrääkkäystä??????? JESTAS SENTÄÄN! pientä ylireagointia, onkohan nykyään unohdettu kaiken tämän hössötyksen keskellä mitä rääkkäys on? tuo vertaus on sama kun se että jos kutsun sua älykääpiöksi melkein "pahoinpitelin" sinut.....hmph
koiranpentu tuntee olonsa turvalliseksi pienemmässä tilassa. myöhemmin kun koira kasvaa henkisestikin, voi tilaa suurentaa. Meillä tilaa on rajattu ihan pennun omaksi turvallisuudeksi jos ollaan poissa kun ei voida vahtia.
Jos mielipiteeni vaikutti sinusta ylireagoinnilta, valitettavaa!
Pysyn silti edelleenkin kannassani!
Miksen minä ole koskaan sulkenut pentujani, kun olen ne yksin jättänyt...siksi, koska ei ole tarvinnut!
En ole nähnyt mitä syytä siihen.
Olenko minä nyt mielestäsi toiminut väärin, kun en ole tehnyt pennun oloa "turvalliseksi" sen jäädessä yksin?
Olen omistanut jo useamman koiran, palveluskoirista aina kääpiörotuun ja kaikki ovat olleet ihan "selväpäisiä" eivätkä ole pentunakaan tuhonneet mitään.
Luulenpa vaan, että jos olisin yrittänyt ne sulkea vaikkapa kylppäriin pois lähtiessäni, olisin saanut kuunnella aikamoista itkua ja vikinää oven takaa.
Rääkkäystä mitä rääkkäystä, kaukana inhimillisestä koirankasvatuksesta!
Niinpä.
Jos noin vahvasti reagoi, niin luulisi, että olisi edes jonkinlaista faktaa tai edes omaa kokemusta perusteluna.
Sanompa nyt tähän oman mielipiteenikin...
Ei missään nimessä ole rääkkäystä rajata pennulle turvallien paikka
asunnosta siksi aikaa kun ollaan poissa kotoa.
Silloin se tuntee kotinsa turvalliseksi,
kun ei ole liian isoa tilaa missä mellastaa.
Itse olen rajannut pennulleni eteisen poissaoloni ajaksi.
Muutoinhan se saa olla joka huoneessa kun olen kotona, tietysti.
Ei ainakaan mun päähän mahdu tuo, että millä tavalla on rääkkäystä kun rajaa koiralle tilan jossa saa olla???
ei tosiaankaan ole eläinrääkkäystä.. Ainoastaan sitten sitä voisi ehkä siksi käsittää jos se kylpyhuone on m*m alue.
Kahdeksan vuotta sitten vanhemmilleni tuli pieni sekarotuinen 8kk ikäinen koiranpentu. Koira oli hyppinyt kodista kotiin.
Kuulimme parin kuukauden jälkeen koiran tulon jälkeen, että edellisessä kodissa koira oli laitettu ulos moneksi päiväksi metrin pituiseen nuoraan. Samassa kodissa se oli myös laitettu olohuoneen lattialle makaamaan kuonokopassa ja pieni lapsi päästetty retuuttamaan koiranpentua minkä lystäsi.
Se oli kamalaa kuultavaa. Koirassa oli nimittäin ilmennyt paljon niin sanottuja vikoja. Koira oli fiksu ja uskollinen, mutta vihainen, pelokas ja liian valpas. Koiran nukkumisesta ei tullut mitään. Aina kun kuului pieni rasahdus, oli koira pystyssä ja meitä suojelemassa.
Vieraita ei voinut päästää koiran lähelle. Kahta vierastamme koira purikin.
Lopulta tajusimme, että koira oli lopetuskunnossa jo ennen kuin tuli meille. Emme voineet tehdä enää mitään, vaikka kuinka yritimme. Soitimme koulutukset ja kasvattajat lävitse, ja kaikki olivat sitä mieltä, että koiralla ei ole enää kunnon elämää.
Yritimme sen kuitenkin sille antaa. Teimme sille ison aitauksen isolle takapihalle ja opetimme sille temppuja. Syötimme ja juotimme sitä. Leikimme sen kanssa. Kehuimme hyvistä teoista minkä jaksoimme. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Meihin ei saanut koskea, meitä lähelle ei saanut mennä, koiraan ei saanut koskea, jne.
Ainoat ns. ulkopuoliset, mitä koira kesti, olivat toiset koirat.
Kuukausi sitten lopetimme koiran. Eläinlääkäri tuli klo 10. Isämme kaivoi kuopan suurelle nurmikkoalueelle, hamsteriemme viereen, kantoi koiran kuoppaan ja täytti kuopan.
Säälin niin koiraa ja niin isääni. Emme tienneet koiran vioista mitään. Kukaan ei niistä meille kertoneet. Kukaan ei kertonut, mitä koiralle oli tehty -kuin vasta myöhemmin. Ja myöhemmin se oli liian myöhäistä. Me otimme koiran ja me veimme sen myös loppuun.
Koira oli hirmu rakas meille kaikille. Niin rakas isällemmekin, että koiran nimeä ei sanota siinä talossa enää kertaakaan.