Saako kaadetusta motarista

kalua?

Olen nyt leikkinyt 3 vuotta vanhan motarin (10.000km) kanssa vuoden päivät melkoista kuurupiiloa korjaamon kanssa. Pyörä siis kaatui viime kesänä. Pyörässä oli kasko ja uutta osaa hankittiin sen mukaan, mitä virheitä oli näkyvissä.
Korjaamokeikkoja tehtiin viime kesänä kaikkiaan puolen tusinaa ja nyt tänä keväänä pyörää on jo korjailtu kahteen kertaan. Ja kaikki vain sen kaatumisen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi!

Silti vielä tänäkään päivänä pyörä ei ole kunnossa, vaan takahaarukka / runko on vääntynyt, takapyörässä heittoa/epätasapainoa. Ketjulinja selvästi poskellaan.
Ajo-ominaisuudet ovat sanalla sanoen vaaralliset, pomputusta ja vetelyjä.

Silti pyörän merkkihuolto vakuutti viikko takaperin laitteen olevan priimakunnossa. Silloinkin tosin vaihdettiin vääntynyt taka-akseli ja pyörälle tehtiin määräaikaishuolto.

En viitsi kertoa vielä tässä vaiheessa liikkeen nimeä, vaikka mieli jo tekisi.

Minusta on nyt vähitellen alkanut tuntumaan, että kaadettua motaria ei kannata korjauttaa.
Parempi sopia vakuutusyhtiön kanssa asia ja ostaa uusi pyörä tilalle! Kolarikorjaukset näyttävät olevat täysin amatöörimäistä pelleilyä!

6

654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korjaamoille

      hyvä bisnes, ilmeisesti korjaamopäällikkö vaikuttaa aika paljon vakuutusyhtiön lunastuspäätökseen, puoleen tai toiseen.
      Oma mopotin tuli hyvään kuntoon, onneksi runko ei ollut vääntynyt tai muuta pahaa, ainoastaan molemmin puolin vaihdettiin kaikki mikä irti lähtee, kyllä nyt kiiltää.Jos asia ei onnistu, ryhdy painostamaan suoraan vakuutusyhtiötä, siinähän lienee oma oikeustiensä ongelmia varten.Varaa aika perjantaina neuvotteluun.

      • Avaaja

        PS. Kyllä minunkin pyörään hankittiin uudet ns. "näkyvät ja kiiltävät osat", mutta jo heti vääntyneiden jalkatappien, ohjaustangon, kytkinvipujen, vääntyneen etupyörän kanssa korjaamo ei ollut tehtäviensä tasalla. Takapyörän tasapainotuksen tarkistaminenkin oli pyydetty rekemään, mutta nyt ilmeni, ettei sellaista olekaan tehty, vaikka rengas heittää 3mm ja keskituelta 60km/h antaa selvän vatkauksen pyörän takapäähän!

        Sillai, mutta pitää soitella perjantaina Pohjolan vakuutustarkastajalle.
        Vituttaa vaan niin tällainen turhanpäiväinen työ, joka kuuluisi huoltoliikkeen piikkiin!


    • vuosikatsastukset!

      Sinun tarinasi on hyvä esimerkki siitä, miten vaarallinen pommi syntyy pienen vahingon seurauksena.

      Katsastusmiehen pitää päästä arvioimaan onko pyörä riiittävän turvallinen liikenteeseen vai ei!

      • rahastusautomaatti

        Pyörien kohdalla siitä ei olisi mitään hyötyä sillä epäkuntoisella pyörällä ei uskalla ajaa.

        Autoissa sen sijaan on yllättävän paljon vikoja ja silti niillä ajellaan. Paras tapaus sattui kohdalleni kun lähdin ajamaan vajaan kolmen vuoden ikäistä autoa. Ensimmäisellä jarrujen painalluksella totesin että autossa ei ole jarruja. Auton omistaja istui vieressä ja sanoi että kyllä ne toimii mutta pitää painaa pari kertaa. Auton ensimmäinen katsastus on vajaan vuoden päästä ja omistajan mukaan siinä ei ole mitään vikaa koska mitään varoitusvaloa tai muuta ilmoitusta ei ole tullut. Joten varokaa!!!


      • peräkylän einari
        rahastusautomaatti kirjoitti:

        Pyörien kohdalla siitä ei olisi mitään hyötyä sillä epäkuntoisella pyörällä ei uskalla ajaa.

        Autoissa sen sijaan on yllättävän paljon vikoja ja silti niillä ajellaan. Paras tapaus sattui kohdalleni kun lähdin ajamaan vajaan kolmen vuoden ikäistä autoa. Ensimmäisellä jarrujen painalluksella totesin että autossa ei ole jarruja. Auton omistaja istui vieressä ja sanoi että kyllä ne toimii mutta pitää painaa pari kertaa. Auton ensimmäinen katsastus on vajaan vuoden päästä ja omistajan mukaan siinä ei ole mitään vikaa koska mitään varoitusvaloa tai muuta ilmoitusta ei ole tullut. Joten varokaa!!!

        Auton ensimmäinen katsastus pitää tehdä, ennenkuin rekisteröinnistä on kulunut kolme vuotta.


    • Turo--Inkeri

      suoruus on varsin yksiselitteisesti mitattavissa oleva asia. Eli siitä ei pitäisi juupas/eipäs tyylistä kilpalaulantaa tulla koska siitä saa ihan mustaa valkoisella.

      Onko nämä mitattu korjausten jälkeen? Ellei ole, niin kummastuttaa kyllä tuommoinen korjaamotoiminta. Onhan niitä monenlaisia yrittäjiä silläkin alalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe