Valitako

mies vai lapsi?

Eli, ongelmani on se, että tulin vahingossa hormonaalisesta ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Raskaus on todella alussa vielä. Olemme avomieheni kanssa seurustelleet 1v. 3kk. eli todella vähän aikaa vasta, yhdessä olemme ehtineet asua vasta vajaa 2kk. Opiskelemme kumpikin vielä, itselläni ensimmäinen vuosi lopuillaan, miehellä alkaa kolmas vuosi (2-3 vuotta opiskeluita vielä jäljellä). Minä olen 20-vuotias, mieheni 22v. Eli olemme aika nuoria vielä.

Mieheni ei ole omasta mielestään läheskään valmis isäksi. Hänellä ei ole lasten saamista vastaan mitään, kunhan opiskelut olisi paremmalla mallilla, meillä seurustelua enemmän takana, suhde vakaalla pohjalla ja taloudellinen tilanne parempi.
En minäkään koe olevani valmis äidiksi vielä, tämä tuli niin yllättäen. Olemme olleet niin vähän aikaa yhdessä, että hyvä jos tunnen miestänikään vielä kunnolla. En epäröi suhteessamme, mutta haluaisin luoda vakaan pohjan ennen lapsia, saada koulut käytyä ja todella se taloudellinen puoli eniten mietityttää, kun meille jää yhteensä käteen rahaa kk:ssa n. 200e ruokaan, laskuihin ja bensakuluihin, joten lapsi tässä tilanteessa tuntuu enemmän kuin mahdottomalta.

Tiedän, että omat vanhempani eivät asiaa edes hyväksyisi, jos pitäisimme lapsen. Äitini on monesti sanonut, että jos opiskeluaikana teen lapsen, hän ei sitä hoida, ei halua olla apuna jne. että koulu pitää ensin käydä loppuun. Ehdottomasti siis.

Mieheni on 99,9% abortin kannalla. Itse en tiedä vielä, olen 50-50 linjalla. Tiedän, että lapsi tässä tilanteessa voi olla liikaa nuorelle parille, uudelle suhteelle ja rasittaa enemmän kuin olisi tarpeen. Toisaalta taas, miten voisin tietoisesti tappaa lapseni. Lapsiahan saadaan, ei niitä voi tilata silloin kun itselle parhaiten sopii...

Pelottaa, että jos taivun tekemään abortin avomieheni painostuksen alla, alan katumaan, katkeroidun avomiehelleni asiasta jne. Pahimmassa tapauksessa ajattelen, että tämä tilanne voisi pilata koko suhteemme.
Toisaalta en halua sitäkään tilannetta, että jos mieheni mielipidettä kuuntelematta pitäisin lapsen, hän lähtisikin (ei lapsen, vaan minun takia), jos suhde ei toimisikaan.. Tai jos kaikki vain olisi liikaa. Puhuimme asiasta ja mieheni sanoi, ettei missään tapauksessa olisi poissa lapsensa elämästä, mutta hän ei tietäisi miten pystyisi olla minun kanssani yhdessä, jos teen näin suuren päätöksen kuuntelematta hänen mielipidettään.

Ettehän te täällä voi sanoa, mikä olisi paras ratkaisu, kun ette tarkemmin tunne minua ja miestäni, ettekä tiedä jokaista yksityiskohtaa, mutta mitä sanotte asiasta muuten?

10

685

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annette28

      En voi tehdä ratkaisua puolestasi, enkä sitä halua tehdäkään.

      Minun mielestäni elämän valitseminen ja elämän puolustaminen on kuitenkin paras ratkaisu. Kannat sisälläsi ihmistä.

      • --...................------...

        mitä sinä itse haluat??


      • annette28
        --...................------... kirjoitti:

        mitä sinä itse haluat??

        Ymmärrän, että 94 % maailman ihmisistä on kanssani eri mieltä, kun väitän, että raskaus ei ole äidin oma asia. Raskautuessaan nainen kantaa sisällään uutta elämää. Eli kyseessä on jo kahden ihmisen elämä, ja minusta on epäeettistä tehdä valinta toisen elämän päättämisen puolesta.

        Alkuperäinen nainen vaikuttaa tekstinsä perusteella ihan täysipäiseltä ja arvostelukykyiseltä ihmiseltä, jolle abortti ei ole selvästikään kevyt, pieni asia. Ja hänestä on selvästi äidiksi. En usko, että jos hän tekee ratkaisunsa miehensä mieliksi, että suhteella on lopulta mitään tulevaisuutta. Asia aktualisoituu viimeistään siinä vaiheessa, kun mies ilmoittaa olevansa vihdoinkin valmis isäksi.

        Mutta ottakaa tämä vain yksittäisenä mielipiteenä. En jaksa riidellä aiheesta, sillä olen tehnyt sitä jo tarpeeksi tällä foorumilla. Abortti on jokaisen ihmisen oma valinta, kai...


    • raskaaksi

      Mulla oli tilanne, etta mies halusi lasta tosi paljon, mutta kun sitten tulinkin raskaaksi, oli han paniikissa ja ehdotti jopa aborttia. Suhde meni aika pahaan kuntoon siina alkuraskaudessa, mutta paatin kuitenkin pitaa lapsen. Mietin, josko tama on mun ainoa mahdollisuus, enta jos en enaa koskaan saa uutta tilaisuutta kokea lasta. Ajattelin, etta ehka talla lapsella on jokin tarkea tarkoitus, kun se paatti alkaa elamansa. Nyt tenava on 4kk vanha enka todellakaan kadu mitaan. Se rakkaus, joka minuun on pikkuhiljaa syttynyt lasta kohtaan, kestaa kaiken, enka voisi rakastaa yhtakaan miesta tai ystavaa niin paljon ja nain erityisella tavalla kuin pienta lastani. Raskasta lapsen kanssa toki on, mutta sinun tulee kuunnella itseasi tarkkaan.

    • kokemus...

      me oltiin mieheni kanssa seurusteltu puoli vuotta kun tulin raskaaksi.mieheni ei olisi lasta halunnut, mutta lupasi kantaa vastuunsa.raskauaika oli todella rankkaa.olimme enää todella pelkästään lapsen takia yhdessä,meillä ei ollut mitään muuta yhteistä elämää.noh kuin taikaiskusta kaikki muuttui kun tyttö syntyi...olemme saaneet suhteemme kuntoon ja meillä menee paremmin kun ikinä' ja mieheni on paras mahdollinen isä lapsellemme.edelleen hän tunnustaa ettei todellakaan olisi silloin lasta halunnut, mutta tyttömme on paras mahdollinen vahinko mitä voi sattua.(=
      eli tässä esimerkki siitä ettei sillä seurustelun kestolla ole paljon väliä ja miehenkin mielipide voi kummasti muuttua kun saa oman käärönsä syliin.
      mieti nyt oikeesti tarkkaan mitä haluu.jos mä yhtään osaan sua tulkita rivien välistä niin haluisit pitää lapsen ja et haluaisi elää sen sian kanssa että oisit tehnyt abortin...?åvoin kertoo että muakin pelotti silloin kauheesti kun päätin pitää typyn...taloudellisesti kyllä pärjäätte,suomessa pelaa nää systeemit sen verran hyvin.tiukkaa tekee varmasti, mutta siihen ootte varmaan jo opiskelioina tottunu.(=
      tsemppiä ja jaksamista mihin ratkasuun sit päädytkin...

    • asiaa äidiltäsi

      vannon, että se kannattaa!

    • ajatusta

      mummelilta:

      Ensinnäkin vanhempiesi mieli muuttuu varmasti, kun he näkevät lapsen. Niin on käynyt kautta aikojen. He ovat halunneet varoittaa sinua raskaaksi tulemisesta, mutta nyt kun niin on käynyt, he eivät varmastikaan toivo, että tekisit abortin. Käypä kysymässä!

      Toiseksi miehesi on vielä shokissa. Kyllä hän pian tajuaa, että luonto on tehnyt päätöksen puolestanne ja hän itse on ollut sen edesauttamisessa aktiivinen osapuoli. On aivan outo ajatus, että se, ettei tee aborttia, on suuri ratkaisu. Abortin tekeminenhän se suuri ratkaisu on, ja sitä voi joutua katumaan loppuelämänsä. Harva sen sijaan katuu sitä, että hänellä on lapsi.

      En osaa enempää neuvoa, mutta jos sinua arveluttaa, niin älä suostu kenenkään painostukseen.

    • täällä tänään

      Mua häiritsee tuo "mieheni" - kyse taitaa olla enmmänkin poikaystävästä, olette vasta juuri muuttaneet yhteenkin ja lyhyt seurustelu.

      Ja ratkaisusta, älä tapa lastasi (tai sikiötä, alkiota, mitä vain). Se on paras ratkaisu. Selvästi et sisimmässäsi halua aborttia tehdä.
      Poikaystävä ja vanhempasi kypsyvät kyllä ajatukseen, ajattele itseäsi ja lasta, äläkä heitä.
      Tuo rahajuttu tuskin pitää paikkaansa, saatte lapsen synnyttyä vanhempainrahan, lapsilisän ym. Että 200 €:sta on tässä vaiheessa turha puhua.

    • Sisely

      jos vaihtoehtosi ovat oikeasti mies vai lapsi, niin ehdottomasti se lapsi. abortin tekeminen miehen "mieliksi" on järjetöntä, sillä suhde päättyy, jos on päättyäkseen, lapsesta huolimatta.

      yleensä abortti on hyvä ratkaisu vain jos on alusta lähtien varma ettei lasta halua, sinä sanoit olevasi 50-50, joten järkevämpää on raskauden jatkaminen. varmasti olet(te) alkuun rahallisesti tiukoilla, mutta säästeliäästi elämällä pärjäätte varmasti. valmistumisen ja työelämään pääsyn jälkeen helpottaa!

      luultavasti äitisi mieli muuttuu kun tulokkaan tapaa, ja niin myös miehesi mieli saattaa muuttua. ja vaikkeivat muuttuisikaan, tämä on sinun päätöksesi, ja sinä olet ainoa jonka sen päätöksen kanssa loppuelämä pitää elää. vaikka kuunteletkin miehesi mielipidettä, hänen mielipiteensä on tässä tapauksessa vähempiarvoinen.

      itse olen tehnyt abortin suunnilleen ollessani ikäisesi, en sitä kadu, mutta olinkin jo alusta alkaen varma abortin teosta.

    • mapee

      nämä on niitä juttuja joissa on kaksi mielipidettä ja yksi vastaus. Ja kun asia on puhtaasti musta-valkoinen ei kompromisseihin ole varaa tai mahdollisuutta..

      Mies on mielipiteensä ilmaissut. Kannattaa jutella vielä silti onko se puhtaasti taloudellinen päätös ja mitä hän tunnetasolla asiasta ajattelee. Miehen on paljon helpompi tehdä ratkaisu koska asi aei kohdistu häneen ja on todella abstrakti asia vielä pitkään.

      Omalla kohdallaan jokainen sitten miettii ensinnäkin tietenkin itse toimenpidettä, lasta sisällään jne. Kai se luontokin pistää ne hormoonit hyrräämään aika nopsaan juuri siksi että tarkoitushan on säilyttää lajia?

      Mielestäni pelkkä talous ei ole syy missään nimessä. Lapsi tuo tavallaan leivän edelleen tullessaan eli asumsituet yms muuttuvat kun teitä ehkä onkin kolme ja toimeentulotukia yms astuu kuviin mukaan jos tulot on pienet tai niitä ei ole. Muutamana ekana vuotena lapsi kuluttaa lopulta aika vähän jos niin tahtoo. Yleensä vanhemmilla on tapana tuhlata ihan turhaan ja lapsi todella pärjää vähemmälläkin.

      Vanhempiesi asenne saattaa muuttua, mutta eipä sen varaan voi laskea. Äitisi tarkoittanee hyvää, mutta aika tunnoton on jos ei vauva lopulta hellyytä. Toisaalta useimmilla on se tilanne, että vauvaa ei ole hoitamassa muita kuin vanhemmat...

      Vanhemmuus on mielestäni enemmän tunenpuolen päätös kuin järjen. Ensiän teet päätöksen omasta mielipiteestäsi ja sitten vasta pohdit miten se istuu miehesi mielipiteeseen. Ja sitten juttelette. Jomman kumman on tultava vastaan ja ymmärrettävä toista paremmin ja hänen tunteitaan ja perustelujaan. pakottaa ei voi ja siitä ei todellakaan seuraa mitään hyvää. Sekin vaan toimii kahteen suuntaan...

      Jossittelu ja entäs jos sittenkin yms ajttelu ei juuri hyödytä. Lopulta kun päätätte vaikka pitää vauvan niin mie sjää auton alle ja homma onkin siinä tai vauva menee kesken jne. Eli koskaan ei voi pelata täysin varman päälle vaan kohtalolla ja sattumalla on aina sormensa pelissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe