ahdistaa. jo kolmisen vuotta on mennyt mieli ylös-alas alkaen siitä kun ensimmäistä kertaa muutin pois kotoa. muutin toki takaisin, kun omat siivet ei vielä kantaneet, mutta siitä lähtien ei ole seuraavan päivän mielialaa osannut ennustaa yhtään. kolmen vuoden aikana on tapahtunut kaikkea, mikä ei ainakaan ole mielialaa nostanut, ja kaikenlaista on käynyt mielessä. kerran-pari vuodessa on ollu kausia, ettei mikään innosta, itkettää ilman syytä, tuntuu ettei ketään kiinnosta ja mielipiteet vaihtuu ihan yllätyksenä itsellenikin. Tänään päivällä olin innoissani lähdössä juhlimaan vappua ties keiden kaikkien kanssa, mutta lopulta päädyin sohvan nurkkaan pyörimään netissä ja itkemään. koko kolmen vuoden ajan oon yrittänyt kertoa ihmisille, että olo on huono, mutta jotenkin se tuntuu olevan meillä päin tabu. vaikka sukulaisetkin ovat oireilleet samoin, tuntuu ettei kukaan ymmärrä. kaikki vaan käskevät lopettaa ruikutuksen ja ottaa itseä niskasta kiinni ja esim. lähteä ulos. hetken se niskastakiinniottaminen toimiikin, mutta lopulta vetäydyn taas. eniten ahdistaa, kun en oikein tiedä missä menen ja mitä tekisin. en kehtaa tulla leimatuksi ja säälityksi.
...
vappu_
ahdistaa. jo kolmisen vuotta on mennyt mieli ylös-alas alkaen siitä kun ensimmäistä kertaa muutin pois kotoa. muutin toki takaisin, kun omat siivet ei vielä kantaneet, mutta siitä lähtien ei ole seuraavan päivän mielialaa osannut ennustaa yhtään. kolmen vuoden aikana on tapahtunut kaikkea, mikä ei ainakaan ole mielialaa nostanut, ja kaikenlaista on käynyt mielessä. kerran-pari vuodessa on ollu kausia, ettei mikään innosta, itkettää ilman syytä, tuntuu ettei ketään kiinnosta ja mielipiteet vaihtuu ihan yllätyksenä itsellenikin. Tänään päivällä olin innoissani lähdössä juhlimaan vappua ties keiden kaikkien kanssa, mutta lopulta päädyin sohvan nurkkaan pyörimään netissä ja itkemään. koko kolmen vuoden ajan oon yrittänyt kertoa ihmisille, että olo on huono, mutta jotenkin se tuntuu olevan meillä päin tabu. vaikka sukulaisetkin ovat oireilleet samoin, tuntuu ettei kukaan ymmärrä. kaikki vaan käskevät lopettaa ruikutuksen ja ottaa itseä niskasta kiinni ja esim. lähteä ulos. hetken se niskastakiinniottaminen toimiikin, mutta lopulta vetäydyn taas. eniten ahdistaa, kun en oikein tiedä missä menen ja mitä tekisin. en kehtaa tulla leimatuksi ja säälityksi.
1172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
varsin tutulta kuullostaa tuo tekstisi.... paitsi että asun edelleen omineni, enkä ole ongelmistni kotiväelle puhunut. lisäksi mielialani voi vaihdella päivän aikanakin monesti ja nyt on pohjakauet jtkuneet entistä pidempään, tuntuu et enää ei mikään helpot.... oon käyny psykologilla syksystä asti mut nyt vaan haluis jättää käynnit väliin ku tuntuu et ei oo mitään puhuttavaa, vaikka olo ei ole kyllä muuttunut.... yritin msennuslääkkeillakin, mut se loppu seinään pääsiäisen aikoihin. tiedä sitten mitä tää o....