...

   
   ahdistaa. jo kolmisen vuotta on mennyt mieli ylös-alas alkaen siitä kun ensimmäistä kertaa muutin pois kotoa. muutin toki takaisin, kun omat siivet ei vielä kantaneet, mutta siitä lähtien ei ole seuraavan päivän mielialaa osannut ennustaa yhtään. kolmen vuoden aikana on tapahtunut kaikkea, mikä ei ainakaan ole mielialaa nostanut, ja kaikenlaista on käynyt mielessä. kerran-pari vuodessa on ollu kausia, ettei mikään innosta, itkettää ilman syytä, tuntuu ettei ketään kiinnosta ja mielipiteet vaihtuu ihan yllätyksenä itsellenikin. Tänään päivällä olin innoissani lähdössä juhlimaan vappua ties keiden kaikkien kanssa, mutta lopulta päädyin sohvan nurkkaan pyörimään netissä ja itkemään. koko kolmen vuoden ajan oon yrittänyt kertoa ihmisille, että olo on huono, mutta jotenkin se tuntuu olevan meillä päin tabu. vaikka sukulaisetkin ovat oireilleet samoin, tuntuu ettei kukaan ymmärrä. kaikki vaan käskevät lopettaa ruikutuksen ja ottaa itseä niskasta kiinni ja esim. lähteä ulos. hetken se niskastakiinniottaminen toimiikin, mutta lopulta vetäydyn taas. eniten ahdistaa, kun en oikein tiedä missä menen ja mitä tekisin. en kehtaa tulla leimatuksi ja säälityksi.