Meillä on perhe. Isä ja äiti käyvät töissä, muutama lapsi, jotka ovat koululaisia. Mies on ollut enemmän tai vähemmän masentunut pian 10 vuotta (tai koko elämänsä?! pelasi omaisuuden, ura ei ollutkaan nousujohteinen, rakensi omakotitalon, jota oma isä ei vaivautunut koskaan ihastelemaan jne.) Mies on nykyisin kiinnostunut vain itsestään, puhuu itsestään ja olettaa muiden ikuisesti olevan kiinnostunut hänen voinnistaan, jaksamisestaan ja tuntemuksistaan (en tosin enää kuuntele).
Itselleni nämä ns. juhlapäivät ja myös viikonloput ovat todella henkisesti rasittavia. Odotan todella, että pääsen töihin lähes normaalien immeisten seuraan. Jos mies puhuu lapsille, on se aina jotain helekutin neuvomista ja ohjeistamista, ellei sitten täyttä huutamista. Olen oppinut jo omat korvani ikäänkuin sulkemaan kun aukaisee suunsa. Toisaalta mies tekee myös positiivisia asioita lasten kanssa, mutta en osaa arvioida kokonaisvaltaisesti aiheuttaako enemmän haittaa vai hyötyä lapsille. Nytkin vappuaattona sillä samalla sekunnilla kun pääsin kotiin töistä, täällä ei oltu tikkua ristiin laitettu. Odottava tunnelma vain siitä, että äiti alkaa nyt vaan paistaan niitä munkkeja, tekee hienot safkat, laittaa pöydän kauniiksi ja puhaltaa pallot & serpentiinit (en muuten puhallellut!). Syötiin herkut. Olin tajuttoman poikki...klo 19. Otin kirjan menin sitä lukemaan ja nukahdin varmaan klo 20 maissa. Mies lähti lenkille/rullaluistelemaan, mitä lie! Ei paljon kiinnosta. Hän parantaa oloaan 4-5 kertaa viikossa urheilemalla. Heräsin yöllä siihen kun mies kerran taas pomppi, röhki ja piereskeli. En saanut unta...luin lehteä joka oli tullut päivällä. "Vappu aloittaa ihanan juhlakauden, voit pukeutua parhaimpiisi..." Siis onko jollain tällaista? Kävin toisen kerran pesemässä munkkirasvaiset kasvoni klo 04.00 yöllä. Huokaisin, helekutin äitienpäivät ensi viikonloppuna. Jos tällä kertaa veisin lapset syömään ja ostettaisiin konditoriosta jotain...voisi olla paras äitienpäivä ikänä. Näin olen päättänyt kai jo sen 10 vuotta, vaan ei se niin mene...minä väännän sitä täytekakkua ja istun muka onnellisena kun mies tuo naama maireana vanhaan joulupaperiin käärityn lahjan noin joka 3. äitienpäivänä (jokin hänen itsensä haluama "vimpain" tai sitten se on joku mittari....tai mä en nyt keksinyt tällä kertaa mitään!). Paitsi viime vuonna kun lapset pakottivat ostamaan jotain mikä oli minulle henkilökohtainen ja mieluisa! Jos hän on oikein hövelillä fiiliksellä pöydässä on myös haiseva ehkäpä violetiksi värjätty leikkokrysanteemin oksa(hänestä hienoja, yäk!).
Jos en pääse lasten kanssa keskenään juhlimaan, suostuisi nyt viimein siihen tuo "meidän oma pikku depression huipentuma", että nukuttaisiin eri huoneissa. Meillä ei käy ikinä vieraita, niin hän voisi ihan hyvin säilyttää kasvonsa. Meillä ei ole seksielämää (kuulemma lääkitys on vienyt halut), mutta saisin rauhassa nukkua edes...Ostin vapuksi kauniita pinkkejä ruusuja, niin pitkävartisia, että aterialla miehen ällöttävä olemus ei pöydän toisesta päästä erotu. Näin helppoa on elää hullujenhuoneella! Ei hyvät ystävät se ei ole helppoa...

Vastaukset 14
Vanhimmat
Kuin että.
Muuta asenteitasi > Asenne kasvatusta ITSELLESI?
Eihän tuollaisella syyttelyllä liitto koskaan pykäänny?
VAI MITÄ LUULET > Mitä sinun mielestäsi sitten pitäisi tapahtua > Tuosta läksystä ei ainakaan se tullut selville >Pelkkää toisten syyttelyä > Ei ihme jos tunnet itsesi yksinpuurtajaksi?
"Asenne ratkaisee aina"
http://www.positiivarit.fi/
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/25B6EB0972967C43C2256FEA003764CF?OpenDocument&lang=FI
"Kirkon perustehtävä on auttaa ja tukea vaikeuksien keskellä, sekä käytännöllisissä asioissa että henkisessä selviämisessä. Vierelläsi kuljetaan vaikean asian läpi. Uskosi syvyyttä ja vahvuutta ei kysellä, eikä sitäkään, oletko kirkon jäsen.
Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan."
Tämäkö auttaisi tai jotku positiivari-sivuston latteat puolihöperöt "ota itteesi niskasta"-kiinni neuvot? Minä tahdon/tarvitsen rinnalle miehen, joka on kiinnostunut maailmasta ja sen tapahtumista. Minusta niin ihmisenä kun seksuaalisena olentona (seksiä, jos olet sellaisesta kuullut?). Haluaa nähdä maailmaa ja tutustua uusiin ihmisiin.Olemme ehkä todennäköisen elämämme puolessavälissä. Ei elämä voi olla vain sitä, että hiotaan kotirutiineja päivästä toiseen ja viikosta toiseen, että maanantai ei eroa perjantaista ja viikonloppu ei arjesta. Kaikkiin perheen ulkopuolisiin ihmisiin välit jäähdytetään. Heille ei saa puhua, jos ongelmia on...kun niitä miehen mukaan ei ole. Ainoastaan silloin kun hän väsyy työhönsä....silloin minun apuani tarvitaan ja lisää lääkitystä.
Olemme olleet yhdessä pian 24 vuotta. Mitä minä odotan? Sitä, että viiden vuoden päästä nuorimmainenkin lapsi on niin iso, että hänellä alkaa olla enemmän ydinperheensä ulkopuolista elämää ja ero ei häntä enää (ehkä) niin pahasti järkytä. Sitten minulla on myös sen verran rahaa, että voin hommata oman kodin. Ns. liitto on rakennettu siten, että mies halusi naimisiin menon jälkeen eron 4 kk kuluttua kun hänen palkkansa olisi vaikuttanut minun silloiseen opintotukeen. Mies ei halunnut lastemme huoltajaksi (kuulemma siksi kun on niin hullu!). No, nyt tietty herää kysymys, että miksi tämmönen sotku on yleensä pystytetty. No, se oli se maailman vanhin tarina...minä rakastuin ja annoin tapahtua asioita, mitä ei "järkevä" ihminen olisi tehnyt ikinä!! Rakkaus tosin loppui...noin 10 vuotta sitten. Siihen kun mies pahoinpiteli minut pahasti. Se jäi siihen kertaan (kop, kop, kop), koska niin vakuuttavasti ilmoitin sen asian, että toinen kerta on poliisijuttu. Mies oli juuri aloittanut näiden mielialamömmöjen syönnin ja oli siis täysseko!! Lähes psykoottinen. Nyt eletään kun veli ja sisko, kuten hänen vanhempansa ovat eläneet jo yli 45 vuotta. Tätä en nuorena likkana olisi ikänä uskonut!!
Elikkä sun mielestä mun pitäisi kasvattaa jotain asennetta? Mun asenne on jo niin suuri ja mahtava, ettei se meinaa mun päähän enää mahtua. Enkä mä oo ikänä uskonut mihinkään Herraan, se tapaus näemmä ummistaa maailman pahuudelta totaalisesti silmänsä eikä auta. Uskovaiset ovat mielestäni kipeintä porukkaa ikänä...Jeesus-pilleri on paha asia! Enkä missään tapauksessa halua kuoleman jälkeen minnekkään taivaaseen, vaan hajota lopullisesti maailmankaikkeuteen tomuksi ja kaiuksi!
YKSINÄISYYTEEN (eronm jälkeen).
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
_______________________________
???????????????????????????????
Minulla on USKO ELÄMÄÄN. Pystyn/ osaan kohdata jokaisen ihmisen LÄHIMMÄISENÄ.
Veljiä ja siskoja me olemme kaikki keskenämme.
Kukaan ei ole toistaan kummempi, vaikka jotkut ylimieliset niin luuleekin. Olevansa viisaampia ja rikkaampia kuin toiset. Mitä ovat eduskunnan päättäjät. > Omanedun tavoittelijoita/ tekstarin kirjoittajia, alkoholisteja.
HERÄÄ JO TO>DE>LLISUUT>EEN ja näe itsesi sisimpään, mitä omatunto sanoo oikeasta elämästä?
Miksi sinä minut yksinäisyyteen tuomitset? Minulla on lapset ja sukulaiset, joihin voin olla sitten vapaasti yhteyksissä?
Lisäksi olen kaunis ja älykäs nainen, hyvässä ammatissa. Olen terve, en polta ja käytän alkoholia kohtuudella. Minä en usko kauan yksin olevani, jos en nyt sitä itse erityisesti tahdo. Voin ottaa sitten tuon yhden työkaverin toyboyksi(kokoajan on tyrkyllä), en mä sitä siis kotiin asti kanna!
Se viisi vuotta tuntuu vaan niin pitkältä ajalta...No, päivä kerrallaan! Nämä juhlapäivät ajoittain minuakin "masentaa" kun ajattelee, että tuolla maailmalla ihmiset pystyvät iloitsemaan...minä en! Vielä!!!
Mies on nykyisin kiinnostunut vain itsestään, puhuu itsestään ja olettaa muiden ikuisesti olevan kiinnostunut hänen voinnistaan, jaksamisestaan ja tuntemuksistaan (en tosin enää kuuntele).
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
KUKA kiinnostunut vain itsestään?
????????????????????????????
Tänne tullaan valittamaan masennusta, uhkailemaan, syyttelemään ym.
Sitten kun annetaan jotain neuvoja? niin asia kääntyy päälaelleen> >>>>>>>>>>>
"Mun asiani on maailman parhaimmalla tolalla"
"Miks sä mun yksinäisyyttä loukkaat. Mä haluan olla yksin , erakkona.
Tämä (sinä) ei ole ensimmäinen eikä varmaan viimoinen tämmönen tapaus?
"että tämmönen tapaus"
Onnea yrityksillesi, löytää tasapaino elämään?
(toisen syyttäminen ei auta KETÄÄN?)
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&q=yleinen+syytt%E4j%E4
Tänne ei siis saa kirjoittaa masennuksesta ja sen kokemisesta perheenjäsenen näkökulmasta...ainoastaan vaan ne siis, jotka itte ovat masentuneita tai luulevat olevansa!!
Ok. Täällä varmaan onkin ainoastaan masentuneita sinkkuja!! Aiheutti jollekkin uskovalle masentuneelle ihan hirveästi angstia, tämä mun kirjoitus!! Kun raamattu tai hengelliset yhteisöt ei oo mun juttu.
Elämä kai ei voi olla koskaan "tasapainossa", koska se muuttuu ja liikkuu eteenpäin. Minä koen olevani ihan hyvä ihminen ja kohtuullisen onnellinenkin.Ihmisellä pitää kai olla myös se riippakivi...arvaat varmaan mikä se on mulla?! Joskus sen kantaminen on raskasta ja voimat meinaa loppua! Siksi tänne kirjoitin!!
Niinkus´ tänne´päin ?
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
"Lisäksi olen kaunis ja älykäs nainen, hyvässä ammatissa. Olen terve, en polta ja käytän alkoholia kohtuudella. Minä en usko"
????????tosi älykästä, vai.???????????????
________________________________________________
"Aiheutti jollekkin uskovalle masentuneelle ihan hirveästi angstia, tämä mun kirjoitus!! "
........................................
Masennus katosi taivaan tuuliin 2,5 vuotta sitten
Sitä ennen 17 vuotta lääkitystä. Ja sitä ennen muitten ahdistelema.
..............................................
Nyt on omatunto kohdallaan. Ei tarvitse syytellä ketään. Ja jos joku syyttää minua omatunto ei loukkaannu. Täytyy miettiä vain, voiko asiassa olla PERÄÄ? Luultavasti ei.
Toimin tukihenkilönä ja ryhmäohjaajana.> Tosi on!
Kirjoituksesi on niin vihamielistä että ihmettelen miksi sinun täytyy väkisin olla vielä viisi vuotta liitossa inhoamasi ihmisen kanssa. Tuskin se on kenenkään edun mukaista.
Lähde heti ja lopeta muiden syyttäminen elämäsi pilaamisesta.
AIDAN TOISELLAPUOLELLA.?!
EIKÄHÄN SE OLE KIINNI OMASTA TAHTOMAAILMASTA ?
Mä en ymmärrä niitä miehiä, jotka VOKOTTELEE toisen omaa> toiselle vihkiytynyttä ? lasten ÄITIÄ.? ? > Sekottamalla toisten perhe-elämää.
Siitä on järkikaukana? mettikössä.
Eikähän? Vihkiytynyttä jne.? Mistä sä oot kotoisin? Minä olen e r o n n u t, en tosin omasta tahdosta! Suomi on täynnä eronneita lasten äitejä, miksei niitä saisi vokotella? Hirmoonit ne hyrrää äideilläkin!!
Eikö täällä osata lukea? Kaikkiin noihin kysymyksiin olen jo vastannut ed. viesteissä.
Kelaa siis hieman taaksepäin.