miten olette kokeneet pitkästä (tai vaikkapa lyhyestäkin) sairaalahoidosta kotiutumisen? mikä on ollut rankkaa, mikä helppoa? Olen juuri pääsemässä vuoden sisällä kolmannelta sairaalajaksoltani ja taaas pelottaa. Yritän selventää ajatuksiani, jos vaikka muilla olisi samanlaisia mietteitä. eli siis:
-sairaalassa tuntui turvalliselta, pystyi aina mennä sanomaan hoitajille jos oli paha olo
>kotona ei niin turvallista, omat oireet tulevat (helpommin?) takaisin
-sairaalassa sai elää aika hyvin rauhassa, ei tarvinnut muuta kuin käydä syömässä välillä
>kotona saa syödä kun on itsellä nälkä (paitsi jos on tehty ruokalista jossa on ajat)
nämä mietteet tulivat mieleeni, kun olen suljetulta pakkohoidosta pian pääsemässä. itkettää, tulee ikävä sairaalaan alueita, niitä jossa tehtiin pitkiä kivoja lenkkejä ja käytiin kahvilla. olenkominä tällä kertaa vahva, onko tämä minun viimeinen sairaalahoitoni?
kommentteja? kokemuksia?
-sairaalassa tuntui turvalliselta, pystyi aina mennä sanomaan hoitajille jos oli paha olo
>kotona ei niin turvallista, omat oireet tulevat (helpommin?) takaisin
-sairaalassa sai elää aika hyvin rauhassa, ei tarvinnut muuta kuin käydä syömässä välillä
>kotona saa syödä kun on itsellä nälkä (paitsi jos on tehty ruokalista jossa on ajat)
nämä mietteet tulivat mieleeni, kun olen suljetulta pakkohoidosta pian pääsemässä. itkettää, tulee ikävä sairaalaan alueita, niitä jossa tehtiin pitkiä kivoja lenkkejä ja käytiin kahvilla. olenkominä tällä kertaa vahva, onko tämä minun viimeinen sairaalahoitoni?
kommentteja? kokemuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
sopeutua ajatukseen, että olet siinä kunnossa nyt että lääkärit uskovat sinun pärjäävän yksin kotona. ole rohkea. ota se uutena haasteena. minä olin kaksi vuotta pakkohoidossa ja ehdin kyllä laitostua kunnolla. olihan se pelottavaa ja uudenlaista palata asumaan yksin. täytyy hoitaa itse kaikki, käydä kaupassa, siivota ym. eikä ole enää niitä sairaalan muureja suojelemassa, ei niitä hoitajia ympärillä, ei niitä totuttuja rutiineita. ne täytyy nyt hoitaa itse, ja siihen ajatukseen täytyy sitoutua. parhaiten minulta onnistui ruokailut kun siirsin osastoaikataulun omaan elämääni, eli söin samaan aikaan kun olin tottunut osastolla syömään. se toi turvaa ja rutiinia. eikä häröily pääse siihen väliin, jos siitä pitää tiukasti kiinni. pitää löytää elämään uusia, ihmeellisiä asioita, miellyttäviä. askartelua, ompelua, ulkoilua, kavereiden tapaamista, kahviloissa istumista, kirjastossa käymistä, lukemista jne. älä jää vain sänkyyn suremaan tilannettasi. kehitä tekemistä päiviisi. tee niistä miellyttäviä. iloitse siitä että pääset pois sairaalasta. ethän ole enää niin sairas vaan olet menossa terveempää elämää kohti. sinuun luotetaan. älä päästä itseäsi enää sairaalakuntoon, vaikka ikävöisitkin sairaalaan takaisin, sairaalaelämä on kuitenkin keinotekoista, laitosmaista, ei se ole oikeaa elämää. se oikea elämä on täällä ulkopuolella. se odottaa sinua. ota se vastaan rohkein ja avoimin mielin. huomaat pian ettet kaipaa enää sairaalan rutiineihin, jos löydät tästä elämästä omat ilonaiheesi. elä täysillä! minä ainakin nautin jokaisesta sekunnista vapaana, otan kaiken sen takaisin jonka tuona kahtena vuotena menetin. välillä pelottaa yksin, tietenkin, mutta on hyvä muistaa että täällä ulkopuolellakin on ihmisiä, jotka pystyvät ja haluavat auttaa kun sinulla on vaikeaa. sinun täytyy vain uskaltaa pyytää sitä apua.
rohkeutta vaan, hyvin sinä selviät jos päätät niin.
ollu pakollisella suljetulla osastolla hoidos, ite vaa odotin et koska pääsee himaa laihduttaan, tein kaikkeni et pääsin kotii, valehtelin kaiken, mut mun paikka ei oo suljetulla ku en oo mikää helvetin mielisairas.