Perhossa taisi olla suviseurat viime kesänä.
Tänä kesänä seurat ovat Sievissä.
Kertokaapa perholaiset, kuinka pahasti seurat häiritsivät elämää. Onko odotettavissa meteliä, tukkosia teitä, unettomuutta yms.
Olisko parempi lähteä seurojen ajaksi karkuun?
Tänä kesänä seurat ovat Sievissä.
Kertokaapa perholaiset, kuinka pahasti seurat häiritsivät elämää. Onko odotettavissa meteliä, tukkosia teitä, unettomuutta yms.
Olisko parempi lähteä seurojen ajaksi karkuun?
Vastaukset 6
Vanhimmat
tais olla kesällä -05. ei siitä mitään uneettomuutta tule! Pikkuisen ruuhkia saattaa tulla ei mitään häiriöitä.
Oli häiriötä. Kaupoissa kilometrin mittaiset jonot ja hyllyt tyhjinä. Etukäteistieto oli, että ostavat seura-alueelta ruokansa. No jäipä rahaa kuntaan. Kunnan keskustan läpi menevällä 13-tiellä oli ruuhkia.
Suurin häiriö minun mielestä oli seurakentältä kuulunut mökä ilta-aikaan. Niillähän on jättiämyrit siellä, että voi kuulla sanaa. Meille annettiin tietoa, että menot loppuvat kahdeksalta. Mutta vielä puoliltaöin kuului saarna meille. Ja asun sentään kolmen kilometrin päässä siitä paikasta, missä saarnoja pidettiin.
Ei ollut itsellä mahdollisuutta lähteä muualle. Mutta jos sulla on, kannattaa vaihtaa maisemaa.
..kortsut ja kalja! Tekopyhiä paskoja!!!!
,,,,
toisessa oli varauduttu väkimäärän tilapäiseen lisääntymiseen, toisessa kaikki loppu heti. Ajottain hyllyt tyhjinä muullonkin.
minä ainakin nautin täydellä varren mitalla. Sattu nuorehkoja naisia vuokralle ja olivat aika villejä.....,enkä ole ite lessu.