mahdollista

otin ehkäisyrenkaan pois 7.4 ja menkkani alkoivat normaalisti 10.4 niinkuin aiemminkin 3pvän päästä renkaan pois jätön jälkeen. Pidin viikon tauon ja asetin uuden renkaan 14.4 jonka poistin 20.4 epämääräisten runsaan vuodon vuoksi.Olin renkaan poistamis päivänä yhdynnässä 2 kertaa jossa mies laukesi kumpanakin kertana.Menkkani alkoivat jälleen
23.4.
Nyt alkuviikosta iltaisin alkanut pistämään alavatsaa nukkumaanmennessäni.Jopa nipistäviä kipuja on ollut että olen ihan säpsähtänyt kun sattunut niin paljon.Se on sellaista hetkellistä kipua ollut.Seuraavana päivänä vessassa ollessani pyyhkiessäni oli verta paperissa.Siis aivan pikkuisen että ei olisi sidettä tarvinnut.Ja samana iltana tuli taas nämä alavatsakivut nukkumaan mennessäni.Eilen kivut alkoivat jo päivällä töissä ja sitten illemmalla uudestaan pienin väliajoin.

Eli kysyisin voisiko raskaus olla oikeasti mahdollinen vaikka menkat ovatkin tulleet?
Nuo kivut vain ihmetyttävät.
3296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

minä olen nyt raskaana odotan lasta kuukausia
odotan lasta syntyy milloin syntyyminulla on
mahasta vauva on tosi totta on lasta oikea vauva
ihminen myös synty vauva??????????????????????
kirjoita kirje

Äänestä

Miksi annoit miehen tulla sisääsi, jos olet vasta halunnut ehkäistä renkaalla? Jos haluat lapsen, niin kyllähän tuo 2 sisälle laukeamista siihen riittää.

Äänestä
  • Oireet voivat olla myös sukupuolitaudista tai jostakin tulehduksesta. Toki raskaus saattaa alkaa jos ehkäisyteho ei ole ollut riittävä mutta mitään tuntemuksia siitä tuskin vielä tulisi. Lue tietoa hedelmöittymisestä niin tiedät että se mahdollinen alkio ei ehdi kiinnittyä heti munasolun hedelmöittymisen jäkeen. Ja kun se sitten kiinnyttyy niin siinä menee hetkonen ennen kuin ns raskaushormonia alkaa erittyä kehoosi niin että kehosikin "tajuaa" olevansa raskaana ja alkaa reagoida siihen.
    Kuten aluksi kirjoitin niin jotkut sukupuolitaudit voivat aiheuttaa kipuilua alavatsassa ja epämääräisiä vuotoja. Myös ihan tavallinen hiivatulehdus voi tehdä saman. Hiivatulehdus voi tulla ihan pienestäkin poikkeavuudesta kuten antibiootti kuurista, stressistä, ymym. En ole asiaan perehtynyt mutta voisikohan tuo ehkäisyrengaskin laukaista hiivatulehduksen....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olla raskaana kirjoitti:

otin ehkäisyrenkaan pois 7.4 ja menkkani alkoivat normaalisti 10.4 niinkuin aiemminkin 3pvän päästä renkaan pois jätön jälkeen. Pidin viikon tauon ja asetin uuden renkaan 14.4 jonka poistin 20.4 epämääräisten runsaan vuodon vuoksi.Olin renkaan poistamis päivänä yhdynnässä 2 kertaa jossa mies laukesi kumpanakin kertana.Menkkani alkoivat jälleen
23.4.
Nyt alkuviikosta iltaisin alkanut pistämään alavatsaa nukkumaanmennessäni.Jopa nipistäviä kipuja on ollut että olen ihan säpsähtänyt kun sattunut niin paljon.Se on sellaista hetkellistä kipua ollut.Seuraavana päivänä vessassa ollessani pyyhkiessäni oli verta paperissa.Siis aivan pikkuisen että ei olisi sidettä tarvinnut.Ja samana iltana tuli taas nämä alavatsakivut nukkumaan mennessäni.Eilen kivut alkoivat jo päivällä töissä ja sitten illemmalla uudestaan pienin väliajoin.

Eli kysyisin voisiko raskaus olla oikeasti mahdollinen vaikka menkat ovatkin tulleet?
Nuo kivut vain ihmetyttävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu