Jokainen kuoppa johon olen tipahtanut, on opettanut minua.
Jokainen kivi johon olen varpaani satuttanut, on kasvattanut minua.
Jokainen este jonka olen ylittänyt, on vienyt voimiani,
mutta tänään olen tässä,
kaikkinen heikkouksieni ja vahvuuksineni,
alaston edessäsi,
sellainen olen minä,
toivon ja odotan, paljon
vaikka pelkään ja varon,
tahdon olla luonasi.
Jokainen kivi johon olen varpaani satuttanut, on kasvattanut minua.
Jokainen este jonka olen ylittänyt, on vienyt voimiani,
mutta tänään olen tässä,
kaikkinen heikkouksieni ja vahvuuksineni,
alaston edessäsi,
sellainen olen minä,
toivon ja odotan, paljon
vaikka pelkään ja varon,
tahdon olla luonasi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
hälle sanasi osoita!
Oliko se todella noin huonoa? No, hirtän itseni, anteeksi.
moitteeksi tarkoitettu, vaan ihan toisinpäin. Aattelin nääs, että täällä hyvät sanas menevät tavallaan 'hukkaan', jos Hän ei niitä kuule taikka tekstiäs näe.
Sorry huono ilmaisu!
tuon kaiken hänelle, arvaapa mitä sanoi???
Pilkkasi! Mokoma lehmä pilkkasi!
olisin melkein voinut kirjoittaa saman. Mutta en aivan kuitenkaan.
Toivon ja odotan, paljon -
sai minut miettimään.
Voiko kukaan täysin täyttää toisen odotuksia ja toiveita? Ei minun mielestäni, eikä tarvitsekaan.
Parhaansa voi tehdä... aina se ei riitä.
Ja niin minäkin.
..rehellistä itsetilitystä. Eiköhän hän hyväksy sinut sellaisena, kuin olet, rakkauden tähden.
Kiitos lukuhetkestä : )
tuon aloituksen runosen, ja jatkaa visertäen tähän jatkoksi: Eipä huolinut, sellaisena, ei täälaisena, liian ylpiä tai sokia oli, kaiken olisi saanut, vaan kaikenpa hylkäsi ja siten menetti.
Tarinan opetus? Jaa... se vanha totuus: easy come, easy go... Minkä helpolla saa, sen helposti kädestään syrjään lykkää. Eikö ole aika ihmeellistä: Ja niin kuin varis nokki ja kraakkuikin, eipä pikkulintua vain vierelleen vongannut, kotkaksi kasvoi kooltaan pieni, vaan varis vaakkumaan valintaa väärää: Olis pitänyt ottaa kun kerran aidon kullan olisi helpolla saanut.
Niinpä: Kaikki timantit ovat kiviä, mutta kaikki kivet ei ole timantteja. Varis vaakkuu vieläkin oksallaan, vaan kotka lensi korkealle, palaamatta matalille maille, murehtimatta mennyttä.
Kohtasi varis pikkulinnun, ontuvan mutta kauniin.
Lintu hyppelehti leikkisåsti puutarhassa, liekö
perhosten kanssa kilpaa lenteli.
Varis oli ihmetellyt kevåån tuloa yksin puun oksalla istuen, ajatteli, ettå joskos pikkulintu ottaisi mukaan leikkiin. Yrittånyttå ei laiteta, ja lensi alas puutarhaan.
Pikkulintu riemuitsi. Hypeltiin hetki yhdesså, varis innosta puhkuen kehotti lentåmåån auringossa. Perhosten kanssa, kukkien loisteessa.
Pikkulintu ei halunnut katsella perhosia, vaan syksyn synkkiå lehtiå. Ontui ontumistaan vaikkei jalassa ollutkaan vikaa. Kukat halusi hyppiå kuoliaaksi, kauneus oli turhaa. Leikki ei ollut ilosta syntynyt, vaan tuskan tuulista.
Varis huolestui, lenteli levottomasti pikkulinnun ympårillå, raakkui ja kraakkui. Yllytti juoksemaan, lentåmåån aurinkoon, kauas synkistå
pilvistå. Pikkulintu halusi leikkiå, mutta vain synkån pilven alla. Varis tuskastui. Kaipasi valoon, vapauteen. Halusi, ettå pikkulintukin ymmårtåisi, lakkaisi ontumasta.
Varis lensi takaisin puun oksalle, vuorten villiin
syleilyyn, raikkaan tuulen juurille, aurinkoon.
Tule peråsså, pystyt siihen...
Pikkulintu loukkaantui, halusi leikkiå varjossa ja vankeudessa. Halusi variksen sinne kanssaan. Suuttui niin ettå våri alkoi muuttua. Lenteli
valon ja varjon rajamailla. Viserteli rumia såveliå variksen peråån. Varis sulki silmånså, kååntyi pois. Tietåen, ettå teki oikein.
Nyt on pikkulintu kasvanut kotkaksi. Lentåå
korkealla, vapaana, ylpeånå. Olisiko nåin kåynyt jos varis olisi jåånyt pimeyteen leikkimåån, alkanut ontua yhdesså.
Varis on ylpeå varis, se ei halua pikkulinnuksi, mutta ei kotkaksikaan.
Sen mustat höyhenet kimaltelevat auringossa, se hyppelee niityllå perhosten kanssa. Lentåå lokkien kanssa meren rannoilla. Istahtaa puun oksalle ja katselee susipentujen temmelystå.
Ja kohottaa vålillå katseensa kotkan suuntaan. Hymyilee, mutta on myös valpas. Kotka korkealla on Kaunis ja voimakas. Petolintu.
Aikansa lenneltyään pikkulintu laskeutui puuhun, katseli kuunteli kummasteli, muiden lintujen liverrystä, kanojen kaakatusta, variksen kraakuntaa. Jopa otti ja alaoksillakin kävi, kuuntelemassa katselemassa, heti kohti huomasi, siellä ihan toisenlaiset asukit.
Pienemmäksi tekeytyi, aivan olemattomaksi, itsensä jopa mitätöi, ja seurasi kuin ei ois ollutkaan. Täsllä tavoin pikkulintu näki paljon enemmän, tekeytyi tyhmäksi, jonnin joutavaksi ja katsoipa kuinka se vaikutti. Kanat yhä kaakatti, korppikin korahti, mutta varsi se vain nokki ja kraakkui, omaan mustaansa verhoutuneena, oman mustansa sokaisemana valoa luuli mustaksi, ei nokkaansa pidemmälle tainnut nähdä, ei vaikka muuta vakuutteli.
Pikkulintu kuunteli kraakkumista: " Aina olet veljeni, ystäväni ainakin, pikkulintua tahtoisin leikilläni koettaa, voisko sen sydämen voittaa? "
Aikansa kraakuttuaan varis jo itsekin huomas, valheita oli päästellyt suustaan, jo melkein tipahti pesäpuustaan. Musta oli mieli, vaan totuutta ei liverrä kraakkujan kieli, varis ei lentoon pysty, vaappumaan vain vasiten, töin tuskin enää siihenkään. Vanhan variksen vyötärö venähti, pyrstö pyylevästä pyöristyi, oli muuta esittänyt. Hoikaksi oli varis itsensä kuvaillut, vaan tonnin painoa ehtinyt sen jälkeen hankkimaan, vaan kukapa omaa perseaustaan peilaisi, pärstääns' peilasi pikkuinen sielu.
Varis se oli mielestään laulu lintu, uskotteli uskottelemasta päästyään, vaan uskoiko tuo itsekään mitä nokastaan päästeli, kovasti itsetunto oli hakusessa ja hukassa, hukka tuon varmaan perisi, mutta itsepä osansa valitsi.
Pikkulintu lensi pois ja matkoihinsa, koskaan pahaan paikkaan palaamatta, vaikka viserteli vielä: Jos tuo valjakkonsa haluaa, autanpa siinä, omat lennot on jo lennelty ja muita saatan autella, kun vielä jaksan lentää ja liidellä.
varispa ei moista ymmärtänyt, pimeäksi luuli valoa, kateellisena kaakatteli ja nokkansa kivehen kalautti, mutta virheistä ei voi kuin ottaa opikseen: Aika ei palaa eikä menetetty tilaisuus toistu, sen oppi jo variskin, ja pimeäänsä jäi järkyttynyt jääräpää, kun huomasi tilaisuutensa ohi jo kiitäneen.
Ei ole varpusesta satakieleksi, ei variksesta varsinkaan, tuopa tuli taas nähtyä, vaikka varis luuli voivansa laulaa satakielen lailla, sävel vain ei sen suuhun sointunut. Vielä joskus kuuluu jälkiperään variksen voivotus, katuu suurta nokkavuuttaan, kun ei muuhun pysty, vaan ehkä siinäpä nokkii kun ei muuhun taida, vieraille maille lensi häpeämään kun kotimaassa ei kehtaa nokkaansa enää näyttää.
sattuipa tuo silmiini... ja nyt kun aika on parempi, saatan suoraan sanoa kaiken sen jota en jaksanut elämän väsyttäneenä laulaa kuuluville.
Aloitus oli sinulle kirjoitettu, sinä joka syystä tai toisesta pystyit koskettamaan sydäntäni. Huomasin kyllä ja keväällä, et ole sitä mitä koetit esittää, vaan tasapainoton ja yritit käyttää minua hyväkseni. En todella kadu etten pannut sinua, mutta kuinka verisesti loukkasinkaan sinua, kun en antanut, vaikka makasin vieressäsi.
Asiathan on, jos suoraan niistä sanotaan, siten jotta kun lähettelit minulle hoikan, nuoren neidon valokuvia, annoit mielikuvan, jotta niissä kuvissa olit sinä.
Todellisuushan oli jotain ihan muuta. En edes tiedä, olivatko ne kuvat sinusta, sillä vaikka niin esitit, ulkoisesti mikään ei todellisuudessa vastannut sitä miltä näytit kun tavattiin.
Sekin kuva, jonka lähetit juuri tapaamisemme kynnyksellä... Väitit että se oli kuvattu vasta muutama viikko sitten talvella. Pötyä, sillä huomasin kyllä oitis, kuvassa takanasi on koirasi kurkistamassa avoimesta ovesta, ja ovesta tulvii päivänvalo. Uskallatko väittää, jotta ovi oli selällään keskellä talvea Norjassa. Norjassa ehkä vieläkin olet, mutta sinä olet kaikkea muuta kuin se norja nainen, jonka kuvia lähettelit.
Ei kukaan liho parissa kuukaudessa 100 kiloa... et edes sinä vaikka sinulla se tautisi onkin, ei herpes aiheuta tuollaista muodonmuutosta, pidit minua ilmeisesti tyhmänä ja kuuntelinhan minä selostuksiasi... ihmeissäni, sillä sen verran on elämää jo nähty, jotta ei nielemättä asioihin uskota, varsinkin kun näkee kauas että valehtelit.
En tiedä mikä on todellisuus, puhui niin paljon skeidaa, että en edes välitä miettiä, mikä on totta ja mikä ei. Sen sijaan kyllä voin helposti muistaa paljon sellaista, joka ei varmastikaan pitänyt paikkaansa, vaikka uskottelit asiat totena.
Pidit minua typeränä, epätoivoisena reppanana, jota voi jallittaa mielin määrin. Ikävä kyllä, olen joskus vähän liian kiltti ja typerä, sillä annan aina uusille ihmisille tilaisuutensa näyttää mikä on miehiään/naisiaan. Hälytyskellot kyllä soivat jo ensitapaamisella, kun huomasin millainen reilusti ylipainoinen nainen saapui tapaamiselle, kuvien hoikasta neidosta ei näkynyt varjoakaan.
OK. Olen ehkä typerä ja anan turhan helposti ihmisille tilaisuutensa osoittaa olevansa luottamuksenarvoisen, sillä tiedän kyllä, huonossakin repussa voi olla hyvät eväät... päälle päin kaikki voi näyttää ihan muulta kuin mitä on todellisuudessa, ja sinäkin sain kyllä tilaisuutesi, jonka myös kusit itse allesi.
Tajusin kyllä, etten saa olla lastesi seurassa, sillä valheelliset sepustuksesi olisi saattanut selvitä, totuushan kuuluu lapsen suusta, vaikka eihän nuoruksaiset enää mitään pikku poikia olekaan. Aavistelin kyllä, jotta jotain mätää on touhuissasi... ja takana siis olikin vain se, jotta melaa mekkoon olisit halunnut, vaan luletko että minä haluan mitään loppu ikäistä tautiasi kannettavakseni. Toisaalta, en ole mikään puutteessa elävä mormooni kani, jonka tarvitsisi panna ketä tahansa. Arvelit minun olevan kiihkeän, kun Afrikkalaisia nais-ystäviäkin on ollut. Juu, kiihkeä kyllä, kunhan petikaveri on muodokas, eikä muodoton.
Mitä koiravaljakkosi perustamiseen tulee, valjakon kanssa pitää pystyä juoksemaan. On harhakuvitelmaa luulla, että voit vain seistä jalaksilla kun koirat vetävät. Sen verran on valjakkoajoa tullut harrastettua, jotta tiedän taatusti mistä kirjoitan. Kun et kerran sanojesi mukaan pysty kiloillasi juoksemaan etkä edes reippaasti kävelemään... valjakkohaaveesi on tuhoontuomittu, jättäisit väliin, se verran sinusta välitän, jotta vihjailematta sanon tuon suoraan.
Huomasin itsetuntosi olevan sitä luokkaa, jotta kunnianhimo on pilvissä, mutta ylpeytesi lähentelee jo naurettavuuksia. Miten tuollainen itsensä norsuksi lihottanut kehtaa tulla kateuttaankaan arvostelemaan itsensä hoikkana pitänyttä, sillä kun laiskuuttasi olet itsesi syönyt muodottomaksi, olen minä itsekurilla syönyt itseni hoikaksi, mutta sinä kerroit että näytän keskitysleiriläiseltä. Kiitos. Sinä sen sijaan näytät tonnikeijukaiselta, jonka vetelällä itsekurilla ei tulla hoikaksi edes rasvaimulla, sillä hoikistuminen vaatii muutakin tekoja kuin suuria kuvitelmia ja puheita, etkä sinä edes laiskuuttasi kykene muuhun kuin syömään ja ryyppäämään.
OK. Suomalaiset kyllä juovat paljon, mutta sinä juot sen verran usein, jotta en minä kaltaistasi juoppoa huolisi, sen verran paljon retostelit dogaamisillasi, jotta oikein etomaan alkoi.
Turha sinun on pullistella olevasi Karjalaisia sukujuuria... sillä kun kerran olet kotoisin Tornionjokilaaksosta, oli lähinnä ällistyttävää kuunnella Karjalsiuudestasi. Vasta kun kerroin, jälkeenpäin, jotta olen toisen vanhempani puolelta Karjalainen ja myös Karjalaseuran jäsen, ymmärsit sulkea suusi. Toivottavasti jatkossa ymmärrät pitää turpasi kiinni " Karjalaisuudestasi ", sillä häpäiset Karjalaisia ihmisiä esittämällä kuin olisit yksi heistä. Eivät he ole valehtelevia itseään korostavia tekopyhiä sontakasoja, jollaiseksi sinä osoitit itsesi.
On varmaan hankalaa yrittää kolmen avioliiton jälkeen saada itselleen miestä joka myös jäisi elämääsi, varsinkin kun sinulla on tuo tauti ja olet syönyt itsesi tuollaiseen kuntoon. Minua et kuitenkaan saa elämääsi, saat olla varma jotta olin helpottunut kun pääsin takaisin Suomeen, luulin sinun ymmärtävän arvostaa edes sen verran vastavierailuani, jotta lakkaisit valehtelut, mutta ilmeisesti olet patologinen valehtelija, jonka " elämäntarinan " jokainen ennestään tuttu jo tietää, ja sait nyt uuden ihmisen jolla pääsit koko repertuaarisi esittämään.
Harmi kun luulin sinun olevan jotain muuta kuin jollaista alkuun esitit, täydestä se melkein menikin, mutta valheesi vain yhä jatkuivat...
Kun olin viimeisen illan luonanne, kerroit ettet ole valmis kenenkään kanssa suhteeseen. Meilinä selvitit jotta on tässä pari miestä ollut joita olet tavannut... Etkö todella tajua, ei minulle tarvitse puhua skeidaa. Jos minä en ollut mieluisasi, voi sellaisen sanoa minulle, jotta en ole tyyppiäsi. Olipa sinulla miehiä tai ei... ihan yks hevon veen maku, ei todella hetkauta, ei sentin vertaa.
En jaksa nähdä vaivaa kirjoittaa sinulle tämän enempää, niitä valheitasi kuulin jo aivan yllin ja kyllin, ja vaikka ne yhä muistan, mietin vain, tuskin enää itse muistat mitä satuilit. Voit olla varma, jotta ketään miestä et saa iskettyä, ellet opi kahta asiaa: edellisten miesten aiheuttamia paskoja et voi kaataa uusien miesten niskaan, jollaista näyt harrastavan. Toisekseen... kun kerroit kuinka monen miehen kanssa olet ollut sängyssä ja kuinka monta kansalaisuutta heitä olikaan... kun olit lukenut netistä omista kokemuksistani, tuli sinulle kiire panna paremmaksi. Olisit nähnyt ilmeesi... namastasi näki että valehtelet, ja jotta ainoa huoli sinulla oli ehtiä osoittamaan, jotta olet parempi, joka asiassa halusit vain itseäsi korostaa ja tuoda esiin, se kertoo huonosta itsetunnosta, mutta voin vain sääliä sinua... minulla on munat, sinulla ei, enkä todellakaan anna sinulle, enkä antanut, enkä koskaan tule antamaankaan, olet sinä sellainen akka, jotta tulee vain yksi sana mieleen, se on kakka.
Toivon todella, jotta lopetat tuollaisen miesten kusettamisen, sillä sitä kutsutaan huijaamiseksi. lähettele omia kuviasi, toisen kuvilla esiintyminen on arveluttavaa... Olet säälittävä huijari, jonka miesviha paistaa läpi. Hakisit hoitoa, joku ammattiauttaja varmaan pystyy antamaan terapiaa, jotta oikeasti pääset jaloillesi. Läskeistäsi pääset eroon liikunnalla ja ylensyöntiä vähentämällä, tsin se vaatii toimia, ei vain höpinöitä ja päätöksiä joista voi luistaa.
Yht´äkkinen sepostuksesi, jotta yrität auttaa mua kuten mä yritin auttaa Auvista! Mitähän oikein mahdoit esittää??? Mä en tarvitse mitään apua, en henkistä enkä fyysistä, enkä sellaista etsiskellytkään, vaan etsin elämänkumppania, siis ihan oikeasti, en mitään seksisuhteita tai seikkailuita. Sinä sen sijaan kyllä taidat tarvita henkistä hoitoa, sillä huomasin sinun olevan kaikkea muuta kuin henkisesti tasapainoisen. Meillä on myös yhteisiä Afrikkalaisia tuttuja, ja kuulin sinusta sellaisia tarinoita, joista et minulle hiiskunut, kerroit asiat just toisinpäin... koska valehtelit niin paljon jo muutenkin, ei ole vaikea miettiä keheen en ainakaan usko.
Kaiken kaikkiaan, varmaan olet ihan kiva akkeli, mutta niin täynnä vihaa, peniskateutta, huonoaitsetuntoa ja itseesi pettynytkin näytit olevan, kaikesta kunnianhimoisuudestasi huolimatta, jotta toivon sinulle kaikkea hyvää ja varmaan löydät vielä oikeasti jonkun joka sinua rakastaa, kunhan ensin vain opettelet olemaan oikeasti oma itsesi ja lakkaat perättömien puhumisen. Kateellisuus on voimavara jos sen osaa käyttää oikein, mutta jos siitä tekee kilpailuasian... se kopsahtaa omaan nilkkaasi.
Kummallisia olivat nuo puheesi jotta juokset kirkossa ja puheesi uskosta... kutsutko siis ravintolaa kirkoksi???
Aloituksena oli sinulle runo, mutta nyt kun on ollut aikaa nukkua työn tuomat univelat pois ja olen palannut taas elävien taiteilijoidenkirjoihin parin vuoden sapattivapaan jälkeen, voi lurauttaa sinulle uuden runon... just sulle Maarit ja kaltaisillesi.
Huonon naisen tapasin, pelkän paskan pälpättäjän. Luulit voivasi vampata, ottaa, käyttää ja heittää pois. Mitä minä maailman murjoma sinulta saisin, jos sinua mä naisin? Elämä antaa ja elämä ottaa, mut mikä täällä onkaan niin totta? Parempi olla muille reilu kuin pelkkä rotta. Sustako saisi armaan? Ei varmaan, vain mielen harmaan. Suuri sydän on mulla, kevytkenkäisen mieli on sulla. En sulle antais, en sulle tulis, ei sydämeni hutsuille kuulu, mistä liet moista sä luullu? Voi olla orpo tai kiltti moukka, mut en sentään mikään houkka. Jos sut vielä nään, käännän taatusti muualle mun pään.
Et saa enää kuulua mun elämääni, etkä ole tervetullut kotiini. Säälin sinua, vaikka nauratit minua. Etsi vaan joku muu sonni, ehkä siit on sulle ilo ja onni, minua ei sinulle ole, ei koskaan ollutkaan.
Varmaan parempi olla petolintu kui petolinnun perseestä.Pahaihminen kehuu tehneensä oikein ja oikeen on ylpee siittä.Hyi helkkari!
Ja aika parantaa jotkut haavat, varsinkin ne jotka eivät ole niitä syvimpiä.