Vanhan linnan varjossa...

On kossupullo piilossa, ja taru kertoo, ken sen sieltä löytää, hän sen myös juoda haluaa.

Tätä vanhaa kansansävelmää hyräilin mielessäni, noustessani Elio Pazzin kylän jyrkkää vuoristorinnettä, linnan raunioille oli melkoinen taivallus.
Toisaalta, viime aikoina oli tapahtunut niin paljon, halusin hieman koota ajatuksiani kaikessa rauhassa…

Noustessani viimeisiä metrejä ikiaikaista tiepahaista, puuskutin ankarasti. Mutta silmieni eteen avautuva panoraama oli kyllä vaivani arvoinen.
Upea, harmaakivinen, jo ränsistynyt linna piirtyi verkkokalvoilleni.
Pysähdyin ihailemaan sen ylväitä muotoja. Kolme jylhää tornia, hammaslaitaisien muurien ympäröimänä. Jo aikoja sitten lahonneen portin jäännökset maassa muistuttivat menneistä ajoista.

Kuin arkaillen astuin linnanpihalle. Vaistomaisesti katseeni haki nurmettuneelta pihalta hirsipuuta tai linnanisännän puhujankoroketta.
Vain kaksi naakkaa saavutti uteliaiden silmieni näkökentän.

Auringon kehrä oli saavuttanut juuri itätorninhuipun. Hamusin repustani taskulampun ja aloitin tutkimukseni torneista suurimmasta. Astellessani Adidaksillani kuopalle kuluneita portaita ylöspäin, tuli väistämättä mieleeni ne haarniskoihin sonnustautuneet miehet, satoja vuosia sitten.
Katosta roikkuvien lepakkojen lisäksi, ei hämärästä tornista löytynyt kummempaa.
Maisemasta lienee turha edes mainita.

Jos mahdollista, tuotti länsitorni vieläkin upeammat näköalat, sen osittain sortunut seinusta tarjosi valokuvaajalle parhaan mahdollisen perustan.

Auringon laskeutuessa hiljalleen länteen, päätin vielä kurkistaa linnan kellariin.
Spiraalimaisesti laskeutuvaa porrasta askeltaessani olin kuulevani takaani ääntä.
Levottomana pyörähdin ympäri, ketään ei tietenkään näkynyt…
Perille päästyäni siirryin seinän syvennykseen ja sammutin lampun.

Muutaman minuutin kuluttua, juuri kun olin sytyttämäisilläni lampun, ääni kuului
uudelleen. Aivan kuin varovaiset askeleet…
Hiukseni tuntuvat nousevan pystyyn, oliko linnan kummitus tulossa, ikiaikainen saraseenien haamu?

Kierreportaissa näkyi valoa, ja pian näköpiiriini astui öljylamppua pitelevä, valkokaapuinen vanhus.
Suoleni oli pettämäisillään, olin tekemässä Erkit.
Toisessa kädessään hänellä oli pajukori, mistä pilkisti esiin kolme viinipullon kaulaa.

Valkokauhtanainen ei silmäillyt ympärilleen vaikka ohitti minut alle metrin
etäisyydeltä. Tunsin jonkun yrtin voimakkaan tuoksun.

Vanhus laski kantamuksensa maahan, ja kaivoi kellarin loukosta esiin sinertävän mopedin.
Tunnistin sen oitis Helkaman Kultasiiveksi. Vuosimallia 1962.

Satulaan päästyään vanhus polkaisi kai kymmenen kertaa ja olin kuulevani hiljaista sadattelua. Ellei tilanne oli ollut niin absurdi, olisin pärähtänyt nauruun.

Vihdoin kurkkuääninen urahdus kuului ja ryhmyiset sormet avasivat bensahanan.
Pakoputki lienee ruostunut jo vuosia sitten, joten se oli poistettu. Kun mopo ärjähti käyntiin, hirveä melu täytti kellarin pölyisen ilman.
Samassa seinään ilmestyi neliömäinen aukko josta aurinko paistoi suoraan silmiini.
Kauhistuneena panin merkille että valopiirissä seisova vanhus kulkuneuvoineen ei aiheuttanut minkäänlaista varjoa.

Mies köytti mustekalalla pajukorin tarakalle, puhalsi öljylampun sammuksiin ja ohjasti viitta hulmuten kohti ajoluiskaa.
Sininen savu jäi hänen jälkeensä. Suljin silmäni huojennuksesta. Olin taas yksin.

Avatessani silmäni, lienee kulunut tunteja, vuosia tai mitä tahansa.
Kelmeän lampun valossa ei ainakaan näkynyt mitään öljylamppua, ajoluiskasta puhumattakaan…

Vapisevin jaloin kompuroin ylös kellarista sekä linnan pihapiiristä. Olin todistanut
jotain kummallista, mitä järkeni ei suostunut käsittämään.

En ole aiemmin kertonut tätä tositarinaa kellekään, ja jääköön se myös meidän väliseksi salaisuudeksemme.

Huomenna muutan pois tästä kummallisesta kylästä…
10584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vanhan linnan mopohaamu, hahahahaaaa!!

Äänestä

Handelle jäänyt moposyndrooma päälle ? :)

Äänestä
  • Lisäksi moottorin pauhu ja tulenlieskat muodostavat infernon, joka peittää alleen jopa suolikaasujen purkauksen.

    Äänestä

  • ;-) kirjoitti:

    Lisäksi moottorin pauhu ja tulenlieskat muodostavat infernon, joka peittää alleen jopa suolikaasujen purkauksen.

    Natsisaksa, sotarikolliset ja Mafia ovat kaiken vanhan ohella usein esillä.

    Äänestä

  • Volvisti kirjoitti:

    Natsisaksa, sotarikolliset ja Mafia ovat kaiken vanhan ohella usein esillä.

    Muutankin tyyliä kokonaan, aloitan vilkkaan tarinoinnin rottinginpunonnasta, linoleumitöistä ja perehdymme pitsinnypläyksen ihmeelliseen maailmaan.

    Äänestä

  • hande kirjoitti:

    Sekin, kuin vainajan muistolla naureskelu.
    Kyllä elämä on sitten kovaa!

    Äänestä

  • hande kirjoitti:

    Muutankin tyyliä kokonaan, aloitan vilkkaan tarinoinnin rottinginpunonnasta, linoleumitöistä ja perehdymme pitsinnypläyksen ihmeelliseen maailmaan.

    Ehkä sittenkin pitäydyt valitsemallasi tiellä:

    Venäläinen desantti Kolja Jakutinov potkaisi Pappa-Tunturinsa käyntiin. Infernaalinen meteli sai kolmannen valtakunnan Johtajan raivon valtaan. Silloin suoleni petti.

    Vas, vas, vast ist das, karjui der Fyhrer. Das ist ein kneufel, yritin sönköttää. Huomasin Johtajan koppalakissa jotain poikkeavaa: kokardia koristi - ei kotka, vaan - ihmistä nielevä lohikäärme!! Alfan symbooli, ehdin sanoa ennen kuin tajuntani sammui.

    Kun heräsin, olin joutunut rangaistukseksi julkeudestani töihin Pomon autotalliin. Tunsin, miten suolikaasu pyrki ulos. Ajattelin päästää kuonan johonkin autoon, jotta se ei leviäisi ikävästi koko halliin.

    Istahdin italialaisen urheiluvaunun ratin taa. Fyhrerin lahja Italian Diktaattorilta. Vainaalta. Viimeksi hänestä esitettiin kuvia, joilla Il Duce roikkui lyhtypylväästä pää alaspäin. Kylmä rinki hiipi selkäpiitä pitkin perseen alle. Katsahdin taustapeiliin: Mussoliinin haamu käynnisti Laverda-merkkistä mopedia.

    No, no, signor Duce, Fyhrer voi kuulla. Niin kuulikin. Pomo oli raivon vallassa. Äkkiä näin hänen takanaan tutut kasvot: Kolja Jakutinov suuntasi liekinheittimen Fuhreriin. "Pjalakoot kjaikki kapitaljishmin avtotkin sjaman tein", sanoi Kolja ja suuntasi kosaaninsa kohti Alfa Tomeon torpeedopeltiä.

    Njet! Huusin. anna minä pidän tämän. Onhan Suomikin nyt sodassa Saksaa vastaan. Harashoo, kolja totesi.

    Heräsin ihmeen todentuntuisesta unestani. Tunsin kylmän ringin yhä perseeni alla. Saatana, olin sammunut ja kussut housuuni. Olipa toden tuntuinen uni, kummastelin. Kävelin pihalle ja mitä näinkään: Laverda-merkkinen pappa-mopo käydä rotpötti pihassa!

    Äänestä

  • J.. kirjoitti:

    Olikin koko vuoden tarinat, tiivistettynä.
    Niin, niihen linoleumitöihin varatkaa aluksi seuraavat tarvikkeet...

    Äänestä

  • hande kirjoitti:

    Olikin koko vuoden tarinat, tiivistettynä.
    Niin, niihen linoleumitöihin varatkaa aluksi seuraavat tarvikkeet...

    Voisin kertoa Teille lukuisista puolukkaretkistäni
    Alfan kanssa. Myös sienitarinat ovat aina olleet lähellä sydäntäni!

    Äänestä

  • hande kirjoitti:

    Voisin kertoa Teille lukuisista puolukkaretkistäni
    Alfan kanssa. Myös sienitarinat ovat aina olleet lähellä sydäntäni!

    Do that, minä ei luketa se story.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hande kirjoitti:

On kossupullo piilossa, ja taru kertoo, ken sen sieltä löytää, hän sen myös juoda haluaa.

Tätä vanhaa kansansävelmää hyräilin mielessäni, noustessani Elio Pazzin kylän jyrkkää vuoristorinnettä, linnan raunioille oli melkoinen taivallus.
Toisaalta, viime aikoina oli tapahtunut niin paljon, halusin hieman koota ajatuksiani kaikessa rauhassa…

Noustessani viimeisiä metrejä ikiaikaista tiepahaista, puuskutin ankarasti. Mutta silmieni eteen avautuva panoraama oli kyllä vaivani arvoinen.
Upea, harmaakivinen, jo ränsistynyt linna piirtyi verkkokalvoilleni.
Pysähdyin ihailemaan sen ylväitä muotoja. Kolme jylhää tornia, hammaslaitaisien muurien ympäröimänä. Jo aikoja sitten lahonneen portin jäännökset maassa muistuttivat menneistä ajoista.

Kuin arkaillen astuin linnanpihalle. Vaistomaisesti katseeni haki nurmettuneelta pihalta hirsipuuta tai linnanisännän puhujankoroketta.
Vain kaksi naakkaa saavutti uteliaiden silmieni näkökentän.

Auringon kehrä oli saavuttanut juuri itätorninhuipun. Hamusin repustani taskulampun ja aloitin tutkimukseni torneista suurimmasta. Astellessani Adidaksillani kuopalle kuluneita portaita ylöspäin, tuli väistämättä mieleeni ne haarniskoihin sonnustautuneet miehet, satoja vuosia sitten.
Katosta roikkuvien lepakkojen lisäksi, ei hämärästä tornista löytynyt kummempaa.
Maisemasta lienee turha edes mainita.

Jos mahdollista, tuotti länsitorni vieläkin upeammat näköalat, sen osittain sortunut seinusta tarjosi valokuvaajalle parhaan mahdollisen perustan.

Auringon laskeutuessa hiljalleen länteen, päätin vielä kurkistaa linnan kellariin.
Spiraalimaisesti laskeutuvaa porrasta askeltaessani olin kuulevani takaani ääntä.
Levottomana pyörähdin ympäri, ketään ei tietenkään näkynyt…
Perille päästyäni siirryin seinän syvennykseen ja sammutin lampun.

Muutaman minuutin kuluttua, juuri kun olin sytyttämäisilläni lampun, ääni kuului
uudelleen. Aivan kuin varovaiset askeleet…
Hiukseni tuntuvat nousevan pystyyn, oliko linnan kummitus tulossa, ikiaikainen saraseenien haamu?

Kierreportaissa näkyi valoa, ja pian näköpiiriini astui öljylamppua pitelevä, valkokaapuinen vanhus.
Suoleni oli pettämäisillään, olin tekemässä Erkit.
Toisessa kädessään hänellä oli pajukori, mistä pilkisti esiin kolme viinipullon kaulaa.

Valkokauhtanainen ei silmäillyt ympärilleen vaikka ohitti minut alle metrin
etäisyydeltä. Tunsin jonkun yrtin voimakkaan tuoksun.

Vanhus laski kantamuksensa maahan, ja kaivoi kellarin loukosta esiin sinertävän mopedin.
Tunnistin sen oitis Helkaman Kultasiiveksi. Vuosimallia 1962.

Satulaan päästyään vanhus polkaisi kai kymmenen kertaa ja olin kuulevani hiljaista sadattelua. Ellei tilanne oli ollut niin absurdi, olisin pärähtänyt nauruun.

Vihdoin kurkkuääninen urahdus kuului ja ryhmyiset sormet avasivat bensahanan.
Pakoputki lienee ruostunut jo vuosia sitten, joten se oli poistettu. Kun mopo ärjähti käyntiin, hirveä melu täytti kellarin pölyisen ilman.
Samassa seinään ilmestyi neliömäinen aukko josta aurinko paistoi suoraan silmiini.
Kauhistuneena panin merkille että valopiirissä seisova vanhus kulkuneuvoineen ei aiheuttanut minkäänlaista varjoa.

Mies köytti mustekalalla pajukorin tarakalle, puhalsi öljylampun sammuksiin ja ohjasti viitta hulmuten kohti ajoluiskaa.
Sininen savu jäi hänen jälkeensä. Suljin silmäni huojennuksesta. Olin taas yksin.

Avatessani silmäni, lienee kulunut tunteja, vuosia tai mitä tahansa.
Kelmeän lampun valossa ei ainakaan näkynyt mitään öljylamppua, ajoluiskasta puhumattakaan…

Vapisevin jaloin kompuroin ylös kellarista sekä linnan pihapiiristä. Olin todistanut
jotain kummallista, mitä järkeni ei suostunut käsittämään.

En ole aiemmin kertonut tätä tositarinaa kellekään, ja jääköön se myös meidän väliseksi salaisuudeksemme.

Huomenna muutan pois tästä kummallisesta kylästä…

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu