Hei, kirjoitan tämän nyt siksi, että saisin itselleni järkeä päähän!
Minulla on aina ollut huono itsetunto, sen on osaksi aiheuttanut se, että minulla on kaksi siskoa, jotka ovat kuvankauniita ja kaikkien tuttavien kehujen kohteet; ovat olleet lapsesta lähtien tähän päivään asti. Heiltä pyydellään numeroita ja treffeille keskellä kirkasta päivää ja minua katsotaan ihmetellen kun käy ilmi, että olemme sukua(yleensä seuraa huudahdus; ei voi olla totta! Ette näytä yhtään samalta!)! Siis tunnen kovia paineita ulkonäköni suhteen... Olen tämän vuoksi myös pakkomielteinen painoni suhteen; haluan laihduttaa ja mietin syömisiäni, mutta taustalla jyllää ruoan syöminen surkeaan olooni, kun olen kateellinen(sillä sitähän minä olen siskoilleni) ja muutenkin herkkujen ahmiminen.. siitä tietenkin on tullut huono omatunto.. ja nyt olen lopulta vajonnut oksentamiseen.
Ekan kerran kun oksensin, olin ahminut itseni niin pahoinvoivaksi, että oksennus tuli yllättävän helposti. En ole ennen saanut itseäni oksentamaan tarkoituksella.. Se tuntui jotenkin hienolta.. ja hyvä olo tuli ajatuksesta, että ainakin osa kaloreista oli wc:ssä. Ajattelin, että se oli sitten viimeinen kerta.. mutta tein seuraavana iltana samoin.. ja seuraavana.. nyt olen tällä palstalla ja olen lukenut kertomuksianne ja tunnistan itsessäni oireet masentuneisuuden, stressin ja paineet.. En halua jatkaa tätä rataa, koska minulla on tulevaisuudessa suunnitelmia, jotka syömishäiriö pilaisi!! Voin laihtua ilman oksentamista ja minun on vain päästävä eroon ahmimisesta..
Kiitos teille kaikille, jotka ovat kirjoittaneet kokemuksianne tänne palstalle. Yritän kerätä niistä voimaa lopettamaan tämän mielettömyyden! Oksentamisen jatkaminen aiheuttaa minulle vain sivuoireita ja muuta pahaa. Minä en todellakaan voi hallita oksenteluani siten; että jatkan vain kunnes olen laihtunut viisi kiloa yms. mitä ajattelen vähän väliä... huoh.. oli vain pakko päästää tämä kaikki pois sisimmästä.. Tänään oli viimeinen kerta kun oksensin!
Minulla on aina ollut huono itsetunto, sen on osaksi aiheuttanut se, että minulla on kaksi siskoa, jotka ovat kuvankauniita ja kaikkien tuttavien kehujen kohteet; ovat olleet lapsesta lähtien tähän päivään asti. Heiltä pyydellään numeroita ja treffeille keskellä kirkasta päivää ja minua katsotaan ihmetellen kun käy ilmi, että olemme sukua(yleensä seuraa huudahdus; ei voi olla totta! Ette näytä yhtään samalta!)! Siis tunnen kovia paineita ulkonäköni suhteen... Olen tämän vuoksi myös pakkomielteinen painoni suhteen; haluan laihduttaa ja mietin syömisiäni, mutta taustalla jyllää ruoan syöminen surkeaan olooni, kun olen kateellinen(sillä sitähän minä olen siskoilleni) ja muutenkin herkkujen ahmiminen.. siitä tietenkin on tullut huono omatunto.. ja nyt olen lopulta vajonnut oksentamiseen.
Ekan kerran kun oksensin, olin ahminut itseni niin pahoinvoivaksi, että oksennus tuli yllättävän helposti. En ole ennen saanut itseäni oksentamaan tarkoituksella.. Se tuntui jotenkin hienolta.. ja hyvä olo tuli ajatuksesta, että ainakin osa kaloreista oli wc:ssä. Ajattelin, että se oli sitten viimeinen kerta.. mutta tein seuraavana iltana samoin.. ja seuraavana.. nyt olen tällä palstalla ja olen lukenut kertomuksianne ja tunnistan itsessäni oireet masentuneisuuden, stressin ja paineet.. En halua jatkaa tätä rataa, koska minulla on tulevaisuudessa suunnitelmia, jotka syömishäiriö pilaisi!! Voin laihtua ilman oksentamista ja minun on vain päästävä eroon ahmimisesta..
Kiitos teille kaikille, jotka ovat kirjoittaneet kokemuksianne tänne palstalle. Yritän kerätä niistä voimaa lopettamaan tämän mielettömyyden! Oksentamisen jatkaminen aiheuttaa minulle vain sivuoireita ja muuta pahaa. Minä en todellakaan voi hallita oksenteluani siten; että jatkan vain kunnes olen laihtunut viisi kiloa yms. mitä ajattelen vähän väliä... huoh.. oli vain pakko päästää tämä kaikki pois sisimmästä.. Tänään oli viimeinen kerta kun oksensin!
Vastaukset 1
Vanhimmat
sinulle. irrottautuminen oksentamisesta osoittautuu todella vaikeaksi yksin, vaikka sitä kuinka jokaisen kerran jälkeen lupaa, että tämä oli viimeinen, nyt loppu, silti se aina jatkuu. se on hyvin voimakas ja pelottava. sinun täytyy vain olla vahvempi kuin se. ja päättäväinen. mutta ennenkaikkea sinun täytyy hyväksyä itsesi siskojesi rinnalle tasavertaiseksi. rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet - ei sinun tarvitse muuttua mihinkään, olet juuri hyvä tuollaisena. siitä se lähtee, ajattelutapojen muutoksesta. etkä sinä välttämättä edes laihdu bulimialla. tulet huomaamaan että mitä pidemmälle jatkat, sitä enemmän se tuhoaa elämääsi. minä olen jatkanut tätä kahdeksan vuotta; käynyt läpi vakavan masennuksen, kaksi vuotta pakkohoitoa, lukuisat itsemurhayritykset, bulimian sivuoireina on lauennut psykoosi, epävakaa persoonallisuus, itsetuhoisuus, unettomuus ja oireita dissosiaatiohäiriöstä. hiukset ovat olemattomat ja kuolleet, samoin kynnet ja sosiaalinen elämä. kärsin kauheista peloista ja ahdistuksesta. ajattelen vain ruokaa, ja sitä koska pääsen ahmimaan. eristäydyn. syön kasan lääkkeitä. jos olisin tiennyt joskus silloin, että saan kaiken tämän paskan vain bulimian takia, en olisi vaivautunut ja vaan olisin hakenut apua. sinulekin tekisi hyvää kertoa tästä jollekin, jotta saisit tukiverkostoa ympärillesi. yksin se on niin kovin rankkaa. tai mennä puhumaan terkkarille/lääkärille. he auttaisivat sinut eteenpäin ja olosi helpottaisi. niin, ja minusta piti tulla L:n ylioppilas, pyrkiä yliopistoon, huipputason kilpatanssija, löytää rakkaus, muuttaa helsinkiin jne. minulla oli unelmia. nyt minulla ei ole mitään, kiitos bulimia. se syö kaiken voiman minusta, ettei sitä jää enää mihinkään muuhun. mutta kyllä minäkin yritän parantua, se on vain niin loputtoman tuskallinen tie. toivotan sinulle siihen voimia ja rohkeutta. ja puhu jollekin. se auttaa oikeasti kun rehellisesti tunnustaa, miten asiat ovat. niin ja vielä, SYLI:n sivuilla on hyvä keskustelufoorumi syömishäiriöisille, jonka perustana on parantumismyönteisyys. sieltä saisit varmasti enemmän eväitä elämään kuin tältä palstalta, jossa meno ei aina ole niin "tervehenkistä"...
tsemppiä! :D