Moniako pareja täältä löytyy jotka ovat bi-henkisiä ja harrastavat keskenään tällaisia miehelle-parrua-leikkejä?
Miehelleni oli vaikeaa myöntää olevansa bi-henkinen ja että pitää tavarasta sisällään. Helpotuin valtavasti kuullessani tuon, olisin pettynyt jos hän ei olisi tuota myöntänyt. Itse kun olen myös bi ja haluan kokeilla kaikkea uutta. Kun harrastamme tätä, niin saan aivan älyttömiä kiksejä kun saan naida miestäni, ostimme myös tekopeniksen ja sille on käyttöä löytynyt paljon.
Mies, nainen ja tekopenis.
9
1653
Vastaukset
- ei-bi-henkinen
sekoitat nyt mielestäni käsitteitä. en ole bi-henkinen, mutta pidän silti tuosta mainitsemastasi "tavarasta" siellä. Ymmärrät varmaan sen ihan anatomian/fysiologian kautta verratessasi miestä ja naista. Eli miksi ihmeessä mies ei voisi nauttia samasta asiasta olematta millään lailla miehiin päin. Yksi dildo ei tarkoita sitä, että olisi bi-seksuaali tai -henkinen.
Asia voi olla erilainen, jos nainen saa asiasta kiksejä siitä syystä, että luulee automaattisesti miehen kuvittelevan tämän liittyvän jollain lailla miehiin.- Notkimus
Olenko väittänyt, että mieheni olisi bi, koska hän tykkää "tavarasta" sisällään, en? Missä vaiheessa näin väitin tai missä kohdassa näin ymmärsit? Selvennä. Ja tuollaista vastausta en tähän etsinyt vaan kysyin onko pareja jotka pitävät tällaisesta touhusta.
Ymmärsit väärin. Ja tiedän itse varsin hyvin nuo asiat. Kiitoksia vain kommentistasi.
- jake
meillä sama peli mut en viäl tunnustanut,vaik se on ihan selvää
- m74
En ole mitenkään miehiin päin, mutta minusta olisi mukavaa jos meistä se kauniimpi osapuoli suostuisi edes kerran laittamaan "tavaraa" sisääni. Olen sitä muutaman kerran ehdottanutkin, mutta tuloksetta. Hänestä se on inhoittavaa jo ajatuksenakin. Mikäpä nyt neuvoksi? Sen tiedän että minä haluaisin sen tehdä, olen kuitenkin kokeillut "tavaraa" ominpäinkin suihkussa ja pidin siitä. Ideoita...?
- m74
Jos tulee jotain ehdotuksia mieleen, niin postia voi laittaa osoitteeseen [email protected] kiitos.
- minä
meillä harrastetaan tota itse olen bi ja nautin
kun vaimoni panee mua mut haluaisin tutustua muihin bi ihmisiin ja myös kokea oikeeta parrua- Mies
No se olisikin hyvä saada kokeilla miltä se tuntuisi. Sittenpähän ymmärtäisin itsekin paremmin naisia.
- Muumimamma
Eli pitää kyllä tavarasta sisällään.. Ja leikkii itsekseenkin sauvoilla, muttei kehtaisi näyttää minullekkin, että nauttii siitä.
Tosin meillä mies on bi, kaappisellainen. Ja ilmeisesti tulee moisena aina pysymäänkin, koska ei kehtaa tunnustaa sitäkään kenellekkään muulle kuin minulle.- ex-kaappi-bi
Tarvitseeko tuota biyttään välttämättä julistaa koko maailmalle? Miehestäsi on sentään löytynyt niin paljon rohkeutta, että on Sinulle asian paljastanut. Se osoittaa häneltä melkoista luottamusta Sinuun. Ja jos Sinä hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on ja annat hänen toteuttaa itseään vaikka vain lelujen avulla, luulisin teidän suhteenne toimivan mainiosti. Terveisiä vain Muumipapalle - turhaan häpeät, kollega. Meitä bi-ukkomiehiä on enemmän kuin uskommekaan. Kunpa vain uskaltaisimme olla rehellisiä itsellemme ja puolisoillemme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756