Valmistuin jo

näen toistuvasti (pari kertaa viikossa) siltikin ahdistavia unia siitä, että vaikka olen saanut jo kaikki kurssit läpi, huomaan, että pari kurssia on käymättä tai puuttuu tentti.

Unessa etsin hikisenä ja paniikissa kyseisten kurssien kirjoja ja luentomuistiinpanoja ja kun olen lähdössä koululle, en löydä luokkaa millään enkä tiedä missä kohdassa mennään kurssilla. Ja kurssit olisi saatava läpi todella nopealla aikataululla. Aina herään kuitenkin ennen kuin edes pääsen tunnille tai tenttiin.
1147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ethän aliarvioi itseäsi- Olet jo voittanut tämän askeleen.
Miettiiköhän alitajuinen mielesi elämäsi suuntaviittoja, ja hosuu näin itsensä kanssa. Mieli täynnä suunnitelmia ja vaihtoehtoja touhuavaa mieltä.

Anna itsellesi lupa olla juuri se joka olet tällä hetkellä ja juuri sellaisena kuin olet, eikä ole mikään kiire elämässä minnekään.
On koko elinikä käydä kouluja, opiskella ja etsiä ominta minuuttaan ja lähteitä sen toteuttamiseen ja ilmentämiseen.
Mielesi kaipaa ilmeisesti hiljentymistä, rauhaa ollakseen tässä hetkessä
Huomaa pikku perhoset ja kuule miten laineet koskettavat laiturin jalkaan. Ei ole kiire minnekään. Kesä.

Onnea valmistumisen johdosta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mutta,.. kirjoitti:

näen toistuvasti (pari kertaa viikossa) siltikin ahdistavia unia siitä, että vaikka olen saanut jo kaikki kurssit läpi, huomaan, että pari kurssia on käymättä tai puuttuu tentti.

Unessa etsin hikisenä ja paniikissa kyseisten kurssien kirjoja ja luentomuistiinpanoja ja kun olen lähdössä koululle, en löydä luokkaa millään enkä tiedä missä kohdassa mennään kurssilla. Ja kurssit olisi saatava läpi todella nopealla aikataululla. Aina herään kuitenkin ennen kuin edes pääsen tunnille tai tenttiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu