Kehu tai hauku ajettavaa ruohonleikkuria! Kaikki teito otetaan vastaan. Merkki ja malli matkaan!
THX
Ajettava ruohonleikkuri????
2
1010
Vastaukset
- Asukki
Minä kehun vain sellaista leikkuria, jossa terät ovat edessä. Keskiteräinen ei ole omakotiasujalle yhtä näppärä. Suuren ruohokentän leikkaamiseen molemmat varmaan käyvät yhtä hyvin. Etuleikkurillä pääsee hyvin leikkaamaan pistoja esimerkiksi pensaiden ja vastaavien alle.
Minä olen käyttänyt muistaakseni Husqvarnan leikkuria, joka on runko-ohjattava. Leikkuri on erittäin näppärä käyttää. Ohuenkin pylvään kiertäminen sujuu hyvin. Perään saa liitettyä keräimen, joka tekee hyvää jälkeä.
Käytännössä leikkaan pihan seuraavasti. Ensin ajan ilman keräintä rajat, pensaiden ja puiden juuret sekä rakennusten seinämät. Sitten pistän keräimen ja ajan loput. Näin siksi, että keräin on hieman leveämpi kuin leikkuri. Seinänvierustoja ei siis voi ajaa, jos leikkuri on kiinni.
Ajettavalla leikkurilla ruohonleikkaaminen on rentouttavaa puuhaa. Aivan pienelle pihalle sitä ei kannata hankkia, koska ajansäästö ei tule silloin kovin merkitseväksi. Isolla pihalla se on mukava käyttää. Mäkiseen maastoon leikkuri ei välttämättä sovi, vaan mäet pitää ajaa työnnettävällä leikkurilla. - Juha
Kyllä huvittaa katsoa kun naapuri lykkii... itsellä iänkaiken vanha ransomes&hahn yhdellä isolla keskiterällä. 3000m2 pihaa leikkelee puolessa tunnissa eikä maksanut kun 85€ ja tarkasti leikattavat paikat voi käydä silloin tällöin leikkaamassa lykittävällä.
Kannattaa miettiä paljonko ajettavalle tulee hintaa/leikkuukerta ennen kuin lähtee uutta ostamaan. 3000€ / 20v = 150€/vuosi leikkuukuukausia 6 kerta viikossa keskimäärin => 24 leikkuukertaa ... 150€/24=6,25€/kerta korkokulut 3000€ 5% =150€/ vuosi
eli leikkurin pääoma/korkokulut ovat 12.5€ kerta. tähän sitten huolto, ym ja bensakulut n. 1,5l/kerta huolto (öljyt tulpat hihnat, akut, terät, ym) 50€/ vuosi ....
yhteensä näistä tullee semmonen 16...17 euroa kerta elikkäs satasen verran mummunrahaa kerta, kyllä sillä rahalla hiukan jo lykkiikin.
vaihtoehto on naapurin poika joka varmasti hoitaa homman 10 eurolla isänsä leikkurilla, eikä tarvi kuin maksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760