olen opiskellut nyt yhden lukuvuoden ruotsissa hallintotieteiden kandia, mutta opetus on niin kuivaa ja tylsää ja käsittelee ruotsalaista hallintoa ja olen päättänyt että tulevaisuudessa en jaksaisi tehdä työtä sillä alalla eikä suomessakaan ehkä saisi töitä ollenkaan sellaisella tutkinnolla. olen päättänyt joko palata takaisin lukemaan tradenomiksi tai jatkaa suorittamaan kandi-tutkinto, koska suomessa on tosi vaikeaa päästä yliopistoon, joutuisi korottamaan monta vuotta jne.
jos tänne jään syksyllä joutuisi aloittamaan uudelleen koska ekan vuoden suoritukset on kesken. En siis tiedä mitä tehdä, olen ihan jumissa. onhan tietysti kandin papereilla enemmän arvoa kuin tradenomin ja kandin papereilla voi hakea masteria suorittamaan myöhemmin. Mutta en tiedä jaksanko tätä kuivaa opiskelua vielä 3vuotta lisää kun siinä ajassa voisi suorittaa traden tutkinnon ja iltaisin ehkä korotella.
masentaa ja tuntuu että on taas vuosi hukassa.
Mihin siis voi hakea kandin tutkinnolla suomessa? kelpaako se suomessa jatko-opinnoissa ( maisteri ) ja mihin sitä voi jatkaa?
Hallintotieteiden kandi ruotsissa
3
755
Vastaukset
- olla...
kandi rankingissa tradenomin edellä. Samalla viivalla ovat...
- -miiku
eikö yliopiston käyneellä yleensäkin ole enemmän etuja kuin traden käyneellä?
nää opinnot vaan on niin poliittisia ja ruotsalaisiin hallintoihin syventyneitä jne - taun0
-miiku kirjoitti:
eikö yliopiston käyneellä yleensäkin ole enemmän etuja kuin traden käyneellä?
nää opinnot vaan on niin poliittisia ja ruotsalaisiin hallintoihin syventyneitä jne...on aina yliopistotutkinto. Kandi antaa mahdollisuuden hakea kaikkiin maisterikoulutuksiin, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Suomessa myös amk-tutkinnolla voi hakea yliopistoihin, mutta: "Huom. Ammattikorkeakoulussa suoritetut opinnot eivät sellaisenaan vastaa vähimmäisvaatimuksina olevia hakukohteen opintoja (perus- ja aineopinnot)." Näin esimerkiksi Helsigin yliopiston Valtsikan hakutiedoissa.
Sitten on aivan eri asia, voiko suomalaisella amk-tutkinnolla hakea ulkomaille maisterin tutkintoa suorittamaan vastaavasti kuin tunnustetulla suomalaisella kandilla. Esimerkiksi maineikkaan London School of Economics and Political Sciencen sivuilla mainitaan minimivaatimuksena kandi tai maisteri Suomessa. Amk-tutkinto tuskin käy, kun minimivaatimus vaikuttaisi olevan vielä hyvä arvosana - kandista tai maisterista.
http://www.lse.ac.uk/collections/studentRecruitment/country/finland.htm
http://www.valt.helsinki.fi/tiedekunta/valinnat/opintosuor.htm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.623772Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883149Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin802378Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141620Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m681375- 891223
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401151Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55995- 47972