onko hyvä ostaa tallinnasta kihlat vai onko laatu millaista? hyviä kultasepänliikkeen nimiä otetaan vastaan.
Tallinnan kultakaupat?
4
4358
Vastaukset
- mikko
eiköhän se kihloihin meno ole sen verran ainut kertainen tapahtuma elämässä että ei kannata ottaa mitään riskejä.osta Suomesta.
- ksusha
ei ollut ainutkertaista ainakaan meikäläiselle eikä auttaneet kalliitkan sormukset. tuossahan jo onkin vinkkejä. varta vasten kannattaneeko mennä kuten ei monen muunkaan paitsi alkoholin hakuun mutta pikku lomalla mikä ettei. itse kun on käyty vuosia kymmenisen kertaa vuodessa niin ihan pikku ostarista mustamäentien varrelta, oikealta pikku ostarista kihlat ostettiin. vertailtiin tietenkin hintoja eri kaupoissa ja sopiva mallikin löytyi juuri tuosta vaatimattomasta kaupasta. suomen hinta noin tupla. ei nyt halvimmat mutta erittäin mieluisat meille sopivalla hinnalla niinkuin kaikissa ostoksissa.
- Doris
Itse olin Tallinnassa elokuun alussa ja löysin todella ihania hopeakoruja (täysin samat korut kuin Suomessa) alle puolella Suomen hintatasosta.
Korut sekä Suomeen, että Viroon tulevat täysin samoista korutukuista, eli tavara on samaa, muta hinnat eivät. Tillianderit ja muut huoppukalliit kotimaiset kultasepänliikkeet ovat sitten asia erikseen, ne siis tekevätkin korunsa itse toisin kuin Kihlakellot ym. vastaavat.
Kullan hintoja en tullut katsoneeksi niin tarkkaan, mutta jos suunta on lähellekään sama kuin hopealla, ovat kihlatkin n. puolta edullisempia kuin Suomessa.
Ja tosiaankin, kihlautuminen on sen verran merkittävä tapahtuma, että kannattaa ostaa näyttävät sormukset, hyvää laatua ja vielä suht edullisesti Tallinnasta ennemmin kuin tyytyä mitätttömän näköisiin sormuksiin Suomessa vain koska rahat eivät riitä parempaan. Harmittaa, kun tuli itse ostettua sormukset täältä. Asia korjataan kunhan naimisiin keretään. Vihkisormukset nimittäin haetaan Virosta ja sormus saa olla todella näyttävä.
Vinkiksi vielä, että mailmanlaajuiset merkit, kuten Benetton ym. korumerkit ovat myös Tallinnassa meidän hintoihimme verrattuina edullisia.
Parhaat kultasepänliikkeet läytyvät Raatihuoneen torilta lähtevän "Kultaseppä"-kadun alkupäästä. Liikkeitä on n. kymmenkunta aivan peräjälkeen. Viru-kadulla oli myös jokunen liike, samoin Narva mnt. kadun varressa on liike eräässä ostoskeskuksessa, johon mennään Lasering-musiikkikaupan kyltin luona olevasta ovesta.Hyvä valikoima!
Onnea kihlojen metsästykseen ja romanttista matkaa! - sormus
hei!
Suosittelen Tallinnasta seur.liikettä: AS SANGLA JUVEELISALONG os. Kullasseppä7 Tallinna ( Raatihuoneentorin ylär, vasemmalle). Siellä voi teettää vaikka oman mallin mukaan korun tai ostaa tiskistä. Runsas valikoimama. Piirsin itse mallin, otettiin mitat sormesta, kerran kävin sovittamassa. Upea smaragdi, timanttivalkokultasormus, toimitus kotiin Suomeen. Kaikki toimi luotettavasti, upea palvelu, heillä on työssä useita kultaseppiä. En löytänyt tiskistä sopivaa hakivat kultasepän paikalle, yhdessä sovimme mallista. tekevät töitä myös Caratia-ketjulle Suomeen. Edullisempaa kuin Suomessa, työ Suomessa maksaa niin paljon, kultakin jonkun verran halvempaa kuin Suomessa. Serkkuni osti sieltä hienon sormuksen. olemme tosi tyytyväisiä, meillä on kaikki aitous, karaatti yms. todistukset.
Katso www.sangla.ee.
E-mail sangla@online.ee
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788