tiedän että mua miettinyt oot tänään sen oudon tunteen huomasin kuin silloin kun äidit muistavat poikiaan
en ole mitään mitä minusta luulet en edes mitä suostun kertomaan vain näet jälkeni peittäneen vuosien patinan kun minä odotan
että löydätkö tien mun sydämeeni ja väännätkö auki ruosteisen portin oon etsinyt turhaan mä pelastajaa sä olet kulkenut länteen ja itään
mutta löydätkö tien mun sydämeeni ja käännätkö vielä viimeisen kortin sen jälkeen et koskaan sä palata voi vaikka aamulla huomaat, et tunne enää mitään
nuo polut tuhannet, salaisuudet sua jossain odottaa, pyytää lähtemään ehkä olen vain nimetön saari sun kartallasi?
vaan ehkä minulle näyttää sä voisit nuo kaikki ihmeet suuren maailman tunnen hetkeni hiljaa pois valuvan kun minä odotan
että löydätkö tien mun sydämeeni ja väännätkö auki ruosteisen portin oon etsinyt turhaan mä pelastajaa sä olet kulkenut länteen ja itään
mutta löydätkö tien mun sydämeeni ja käännätkö vielä viimeisen kortin sen jälkeen et koskaan sä palata voi vaikka aamulla huomaat, et tunne enää mitään
ja vielä auringonlaskun aikaan äidit muistaa poikiaan myös sinun silloin sen tuntevan haluan sen että minä odotan
että löydätkö tien mun sydämeeni ja väännätkö auki ruosteisen portin oon etsinyt turhaan mä pelastajaa sä olet kulkenut länteen ja itään
mutta löydätkö tien mun sydämeeni ja käännätkö vielä viimeisen kortin sen jälkeen et koskaan sä palata voi vaikket aamulla tunne enää mitään
löydätkö tien minun sydämeeni
0Äänestä
Haisuliksi sanottu
että löydätkö tien mun sydämeeni ja väännätkö auki ruosteisen portin oon etsinyt turhaan mä pelastajaa sä olet kulkenut länteen ja itään.
Raapaisin kynttilään valon. Vihreän, paljastavan... hyönteiset täyttivät talon. Näin aamun jo valkenevan...
Tuon valvotun yön aina muistan kun tuulee ja sua ikävöin. Sinun naurusi, laulusi muistan; ne mielessäin käy päivin, öin, kun tuulee, ja sua ikävöin.
Kuu ikkunan ohitse kulkee, se varjot saa taas kasvamaan... yö syliinsä ihmisen sulkee, joka jäänyt on odottamaan...
Olen sulkenut muistojen verhon, ja aukaissut taas uudestaan... Sinut vangitsin kuin neitoperhon, oksa raapaisee taas ikkunaan, ajan suuntaa en saa muuttumaan.
Mä aukaisen kirjan ja suljen; nuo tiedot on vanhentuneet, mä varjoni vierellä kuljen, on taulutkin haalistuneet...
Yli aikojen, merten mä kuulen sinun äänesi päivin ja öin... sinun laulusi, naurusi kuulen kun tuulee, ja sua ikävöin... kun tuulee, ja sua ikävöin...
0Äänestä
K Ukko
Noi Taakka kirjoitti:
Raapaisin kynttilään valon. Vihreän, paljastavan... hyönteiset täyttivät talon. Näin aamun jo valkenevan...
Tuon valvotun yön aina muistan kun tuulee ja sua ikävöin. Sinun naurusi, laulusi muistan; ne mielessäin käy päivin, öin, kun tuulee, ja sua ikävöin.
Kuu ikkunan ohitse kulkee, se varjot saa taas kasvamaan... yö syliinsä ihmisen sulkee, joka jäänyt on odottamaan...
Olen sulkenut muistojen verhon, ja aukaissut taas uudestaan... Sinut vangitsin kuin neitoperhon, oksa raapaisee taas ikkunaan, ajan suuntaa en saa muuttumaan.
Mä aukaisen kirjan ja suljen; nuo tiedot on vanhentuneet, mä varjoni vierellä kuljen, on taulutkin haalistuneet...
Yli aikojen, merten mä kuulen sinun äänesi päivin ja öin... sinun laulusi, naurusi kuulen kun tuulee, ja sua ikävöin... kun tuulee, ja sua ikävöin...
En sua mielestäni saa vaikka arki tallustaa jälleen yksinäiseen elämääni En sua saata unohtaa tyhjä tunne vallan saa sisälläin soi vieläkin sun ääni
Sitä aikaa muista en kun ollut vielä et Mistä ilmestyit, en sitä tiedä Peilipöydälle sä vaikka jätit avaimet Muistoja ei silti multa viedä Kasvot huuhdon, kahvin juon, teen aamuaskareet Sydämessä tuntuu kipeältä Mietin missä olet, mitä parast'aikaa teet Tätäkö sä toivoit elämältä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
tiedän että mua miettinyt oot tänään
sen oudon tunteen huomasin
kuin silloin kun äidit muistavat poikiaan
en ole mitään mitä minusta luulet
en edes mitä suostun kertomaan
vain näet jälkeni peittäneen vuosien patinan
kun minä odotan
että löydätkö tien mun sydämeeni
ja väännätkö auki ruosteisen portin
oon etsinyt turhaan mä pelastajaa
sä olet kulkenut länteen ja itään
mutta löydätkö tien mun sydämeeni
ja käännätkö vielä viimeisen kortin
sen jälkeen et koskaan sä palata voi
vaikka aamulla huomaat, et tunne enää mitään
nuo polut tuhannet, salaisuudet
sua jossain odottaa, pyytää lähtemään
ehkä olen vain nimetön saari sun kartallasi?
vaan ehkä minulle näyttää sä voisit
nuo kaikki ihmeet suuren maailman
tunnen hetkeni hiljaa pois valuvan
kun minä odotan
että löydätkö tien mun sydämeeni
ja väännätkö auki ruosteisen portin
oon etsinyt turhaan mä pelastajaa
sä olet kulkenut länteen ja itään
mutta löydätkö tien mun sydämeeni
ja käännätkö vielä viimeisen kortin
sen jälkeen et koskaan sä palata voi
vaikka aamulla huomaat, et tunne enää mitään
ja vielä auringonlaskun aikaan
äidit muistaa poikiaan
myös sinun silloin sen tuntevan haluan
sen että minä odotan
että löydätkö tien mun sydämeeni
ja väännätkö auki ruosteisen portin
oon etsinyt turhaan mä pelastajaa
sä olet kulkenut länteen ja itään
mutta löydätkö tien mun sydämeeni
ja käännätkö vielä viimeisen kortin
sen jälkeen et koskaan sä palata voi
vaikket aamulla tunne enää mitään
löydätkö tien minun sydämeeni
että löydätkö tien mun sydämeeni
ja väännätkö auki ruosteisen portin
oon etsinyt turhaan mä pelastajaa
sä olet kulkenut länteen ja itään.
Nyt yhdessä mihin vaan.
http://www.youtube.com/v/y4cBTeZbQQI&hl=en
Raapaisin kynttilään valon.
Vihreän, paljastavan...
hyönteiset täyttivät talon.
Näin aamun jo valkenevan...
Tuon valvotun yön aina muistan
kun tuulee ja sua ikävöin.
Sinun naurusi, laulusi muistan;
ne mielessäin käy päivin, öin,
kun tuulee, ja sua ikävöin.
Kuu ikkunan ohitse kulkee,
se varjot saa taas kasvamaan...
yö syliinsä ihmisen sulkee,
joka jäänyt on odottamaan...
Olen sulkenut muistojen verhon,
ja aukaissut taas uudestaan...
Sinut vangitsin kuin neitoperhon,
oksa raapaisee taas ikkunaan,
ajan suuntaa en saa muuttumaan.
Mä aukaisen kirjan ja suljen;
nuo tiedot on vanhentuneet,
mä varjoni vierellä kuljen,
on taulutkin haalistuneet...
Yli aikojen, merten mä kuulen
sinun äänesi päivin ja öin...
sinun laulusi, naurusi kuulen
kun tuulee, ja sua ikävöin...
kun tuulee, ja sua ikävöin...
En sua mielestäni saa
vaikka arki tallustaa
jälleen yksinäiseen elämääni
En sua saata unohtaa
tyhjä tunne vallan saa
sisälläin soi vieläkin sun ääni
Sitä aikaa muista en kun ollut vielä et
Mistä ilmestyit, en sitä tiedä
Peilipöydälle sä vaikka jätit avaimet
Muistoja ei silti multa viedä
Kasvot huuhdon, kahvin juon, teen aamuaskareet
Sydämessä tuntuu kipeältä
Mietin missä olet, mitä parast'aikaa teet
Tätäkö sä toivoit elämältä?