miten nyt

Missäs vaiheessa alkoi tuntua fyysisesti sille että on raskaana? En tajua yhtään, kolmatta odotan viikkoja 7 1 ja jotenkin nyt ollut mahdottoman täysi olo koko ajan, ihan kuin olisin ylensyönyt jne, muita klassisia oireita silleen sopivasti Alkunsa tämä on saanut ivf-hoidolla ja kaksi siirrettiin mutta ei vielä tietoa onko yksi vai kaksi kasvamassa. Ja sitten vielä; minusta tuntuu että vatsa on alkanut muuttamaan muotoaan ja kasvanut-ääk- vaikka eihän sen pitäisi olla vielä mahdollista??? Että mites teillä, siskot hyvät? Missäs vaiheessa nämä tuntemukset tulivat tutuiksi, itse olen aivan ymmälläni...
1284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

viikoilla 5 piti hankkia mammahousut! olin niin turpeena ja kunnolla paksuna jo alussa. mulla oli ihan alusta jo selväst oireet ja alamassu semmonen tiineen olonen.. testintekoa ennen jo tiesin mikä on vastaus..

bmi on normaali lähtiessä, mut nyt 33 vkolle mennes on tullu 14 kg lisää !! toisilla kai on noin että tulevat raskaaksi "raskaan kaavan mukaan"

muuten on ollut kivao dotus.

raskausdiabetes on mut helposti ruokavaliolla pysyy aisoissa.

sullahan voi olla kaksosetkin siellä ja sillonhan oireet on vaoimakkaammat. onko paihoinvoiintia??

onnea odotukseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jo ahdistaa... kirjoitti:

Missäs vaiheessa alkoi tuntua fyysisesti sille että on raskaana? En tajua yhtään, kolmatta odotan viikkoja 7 1 ja jotenkin nyt ollut mahdottoman täysi olo koko ajan, ihan kuin olisin ylensyönyt jne, muita klassisia oireita silleen sopivasti Alkunsa tämä on saanut ivf-hoidolla ja kaksi siirrettiin mutta ei vielä tietoa onko yksi vai kaksi kasvamassa. Ja sitten vielä; minusta tuntuu että vatsa on alkanut muuttamaan muotoaan ja kasvanut-ääk- vaikka eihän sen pitäisi olla vielä mahdollista??? Että mites teillä, siskot hyvät? Missäs vaiheessa nämä tuntemukset tulivat tutuiksi, itse olen aivan ymmälläni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu