Häiriöt abortin jälkeen

saara

Paljon on puhuttu abortin jälkeisistä masennuksista täälläkin.
Onko ketään paikalla, jolla olisi esiintynyt hiukan muutakin kuin itkuisuutta abortin jälkeen?
Tarkoitan hieman vakavampia oireita. Ja miten ne sitten itse tulee hoksineeksi, vai muomaako niitä itse? Miten ne ilmenevät?
Mistä se mahtaa johtua?
Itsensä syyllistämisestä, vai? Esiintyikö jotain jo ennen aborttia, mistä olisi voinut päätellä, että vaikeeta tulee olemaan.
Löytyskö ketään...

72

17572

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paukku

      Kadun syvästi.
      Yksi vahvimpia reaktioita jälkeenpäin on juuri itku. Itken nytkin tätä kirjottaessani.
      Toinen on painajaiset. Monet monet unet olen nähnyt syntymättömästä lapsestani. Aina sama uni:
      Lapsi itkee omassa vuoteessaan. Kiirehdin vauvan luo, mutta itku on jo vaiennut, ja lapsi on eloton ja veltto. Herään omaan itkuuni.

      Abortista on nyt kulunut 6 vuotta, mutta aika ei paranna haavoja, toisin kuin oletin.
      Mitä minä hullu menin tekemään?

      • Piina

        nimenomaan itsensä syyllistämisestä. Ei mistään muusta.


      • vauvaton.....

        minäkään en pääse sinuiksi tekemäni abortin suhteen. nyt yselen itseltäni syitä miksi?? vaikka silloin asiat näytti siltä että se on oikea ratkaisu olen alkanut epäillä syitäni paljon. miksi tein sen vaikka ekaa kertaa elämässäni koin olevani tärkeä kun selvisi että olen raskaana. mutta taisin kuunnella avokin toivetta liikaa, kumpa se olis sanionut että pidetään lapsi. minä tyhmä kun en ajatellut, ehkä olin silloin vielä 'epäkypsä', olin 21v tehdessäni abortin ja siitä nyt pari vuotta aikaa... kauhea vauvakuume nyt ja silloisen miehen kanssa tuli ero, ehkä juuri sen takia että menin hieman 'sekaisin' abortin jälkeen... luulin ettei se tunnu miltään mutta minuun on jäänyt suuri tyhjiö ja syyllinen olo ):


      • pinnalla.
        hellurei vaan kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        >Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.>

        http://www.ituprojekti.net/index.php?option=com_content&view=article&id=1&Itemid=7


      • *veera*
        vauvaton..... kirjoitti:

        minäkään en pääse sinuiksi tekemäni abortin suhteen. nyt yselen itseltäni syitä miksi?? vaikka silloin asiat näytti siltä että se on oikea ratkaisu olen alkanut epäillä syitäni paljon. miksi tein sen vaikka ekaa kertaa elämässäni koin olevani tärkeä kun selvisi että olen raskaana. mutta taisin kuunnella avokin toivetta liikaa, kumpa se olis sanionut että pidetään lapsi. minä tyhmä kun en ajatellut, ehkä olin silloin vielä 'epäkypsä', olin 21v tehdessäni abortin ja siitä nyt pari vuotta aikaa... kauhea vauvakuume nyt ja silloisen miehen kanssa tuli ero, ehkä juuri sen takia että menin hieman 'sekaisin' abortin jälkeen... luulin ettei se tunnu miltään mutta minuun on jäänyt suuri tyhjiö ja syyllinen olo ):

        Minä olen nyt 21 vuotias ja tein abortin 6 kuukautta sitten avokin toiveesta ja oli mukana hieman painostustakin ja olin jo melkein kriittisillä viikoilla ettei olisi saanut tehdä sitä..
        avokin syyt aborttiin
        minä olen epäkypsä
        ei ole rahaa
        avomies -en halua lasta sinun kanssa kun olet tuon ikäinen on seurusteltu liian vähän
        nyt olen ihan surun murtama ja väsynyt :(


      • ei syyllisyyttä =)
        pinnalla. kirjoitti:

        >Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.>

        http://www.ituprojekti.net/index.php?option=com_content&view=article&id=1&Itemid=7

        Jos asian käsittelee tarpeeksi hyvin ja puhuu jonkun läheisen tai psykologin kanssa, niin ei tarvitse todellakaan jauhaa asiaa enää sen jälkeen. Jos joku miettii noita vuosikymmeniä, on selvää että asiaa ei ole voinut käsitellä tai häntä syyllistetään jonkun taholta. Jos tuntee tehneensä väärin, pitää vaan hyväksyä se, että niissä olosuhteissa teki sen, minkä pystyi. Jos tilanne on nyt eri, niin eihän sitä tuolloin menneisyydessä tiennyt, miten asiat tulevat menemään. Ihmisen on toimittava vaan mahdollisimman järkevällä tavalla tässä hetkessä, missä ongelmat ovat.

        Jos näitä miettii ja hekumoi syyllisyydessä pitkään jälkikäteen, suostuu tavallaan sitten vapaaehtoiseksi uhriksi itse. Uhrin mentaliteetti kannattaa hoitaa hommasta pois, kun kerran on itse päätynyt ratkaisuun. Noihin ituprojekteihin ei kannata missään tapauksessa ottaa yhteyttä, sillä heidän tehtävänänään on roikottaa ihmisiä syyllisyyskoukussa. Tuollaiset uskovasiten "tukipalvelut" on sadistisia paikkoja, joissa hoidetaan uskovaisten omia yllykkeitä ja psyykkistä tasapainoa avuntarvitseijoiden kustannuksella ja syyllisenä pitämisessä. Ehdottomasti kannattaa kääntyä oikean asiantuntijan puoleen, joka ajattelee avuntarvitsijan parasta eikä toimi epäeettiseltä pohjalta. Johan lehdessä taas oli näistä lestapiireistä tullutta tietoa siitä, miten asioita hoidetaan.


      • järkevät..
        ei syyllisyyttä =) kirjoitti:

        Jos asian käsittelee tarpeeksi hyvin ja puhuu jonkun läheisen tai psykologin kanssa, niin ei tarvitse todellakaan jauhaa asiaa enää sen jälkeen. Jos joku miettii noita vuosikymmeniä, on selvää että asiaa ei ole voinut käsitellä tai häntä syyllistetään jonkun taholta. Jos tuntee tehneensä väärin, pitää vaan hyväksyä se, että niissä olosuhteissa teki sen, minkä pystyi. Jos tilanne on nyt eri, niin eihän sitä tuolloin menneisyydessä tiennyt, miten asiat tulevat menemään. Ihmisen on toimittava vaan mahdollisimman järkevällä tavalla tässä hetkessä, missä ongelmat ovat.

        Jos näitä miettii ja hekumoi syyllisyydessä pitkään jälkikäteen, suostuu tavallaan sitten vapaaehtoiseksi uhriksi itse. Uhrin mentaliteetti kannattaa hoitaa hommasta pois, kun kerran on itse päätynyt ratkaisuun. Noihin ituprojekteihin ei kannata missään tapauksessa ottaa yhteyttä, sillä heidän tehtävänänään on roikottaa ihmisiä syyllisyyskoukussa. Tuollaiset uskovasiten "tukipalvelut" on sadistisia paikkoja, joissa hoidetaan uskovaisten omia yllykkeitä ja psyykkistä tasapainoa avuntarvitseijoiden kustannuksella ja syyllisenä pitämisessä. Ehdottomasti kannattaa kääntyä oikean asiantuntijan puoleen, joka ajattelee avuntarvitsijan parasta eikä toimi epäeettiseltä pohjalta. Johan lehdessä taas oli näistä lestapiireistä tullutta tietoa siitä, miten asioita hoidetaan.

        mieluummin katsovat kuin katuvat, tai ottaa edes sen riskiä.. ja antavat lastensa jatkaa elämää :)

        "Tuollaiset uskovasiten "tukipalvelut" on sadistisia paikkoja, joissa hoidetaan uskovaisten omia yllykkeitä ja psyykkistä tasapainoa avuntarvitseijoiden kustannuksella ja syyllisenä pitämisessä."

        Abortti aiheuttaa näköjään vainoharhojakin..? :D


    • Just Me

      Minulla esiintyy haluttomuutta seksiin miehen kanssa, itku tulee jokaisen yhdynnän jälkeen ja abortistani on jo kolme vuotta.

      • kirsikka

        tulee itku ihan joka yhdynnän jälkeen, mutta mun lääkäri sano sen johtuvan orgasmista. Monet naiset kuulemma herkistyy sillon. Ihan normaaliksi se väitti asian.
        Ja kai se on. Ei mulle ainakaan aborttia ole tehty.


    • Aborttiin

      Masennus ja pahaolo aiheutuu kuulemma hormooneista ja on lähinnä kemiallista. Eli jos masennus rupeaa vaivaamaan liikaa, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen ja pyytää masennuslääkkeet. Kaverillani ne auttoivat heti.

      • Rosej*

        mihinkään masennukeen ei auta lääkkeet ne maskaavat alkuperäisen ongelman toki helpottavat nukkumiseen yms mutta ei masennukseen jos et selvitä perin juurin mistä se johtuu!


    • JMMV

      Itse tein abortin hieman yli vuosi sitten, ja vasta muutama kuukausi sit alkoi itse prosessointivaihe. Valtavaa masennusta, joka hetkittäin helpottaa. Kuolema on koko ajan mielessä, sydämentykytystä, hengenahdistusta ja tyhjä sekä painava tunne rinnassa. Olen yhä yhdessä poikaystäväni kanssa, ja hän on loistava tuki ja turva, aina todella rauhallinen ja lohduttava. Olen kirjoittanut paljon ja löytänyt tekstistä asioita joita en ollut tietoisesti tajunnut. Huomaan olevani kateellinen raskaana oleville naisille, ja mietin elämää ja kuolemaa. Olen samaan aikaan vihainen, surullinen, pettynyt ja väsynyt. Olen erittäin lapsirakas ja työskentelen lapsien parissa, joten asia on usein mielessä. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tein oikean ratkaisun, jotta voin tulevaisuudessa tarjota tuleville lapsilleni hyvät lähtökohdat elämään. Haluan saada hyvän koulutuksen ja työpaikan ennenkuin alan hankkia lapsia tähän maailmaan. Kokemus on vahvistanut parisuhdettani, mutta välillä mietityttää että kuinka kauan tämä olo kestää? Että kuinka kauan olen masentunut ja kuolema mielessä ahdistavana. Olen kuullut puhuttavan jopa vuosista. Minulla on vaikeuksia nukahtaa iltaisin, sillä mieleen tulee joka ilta nuo negatiiviset asiat. Itse en ole puhunut asiasta oikeastaan yhtään, vain objektiivisesti mutta pitänyt tunteeni erillään. Nyt kun sitten ne tunteet nousivat pintaan, ja tuli aikani käsitellä tämä asia, on hirveän vaikea avautua läheisille kun tuntuu ettei halua jakaa omia tuntojaan.
      Taurus 20v.

      • 1977

        Harmi, että Saaran loistava aloitus on saanut vain vähän asiaan liittyviä vastauksia.

        Osaatko sinä kuitenkin kertoa enemmän, kun olet tilannettasi pohtinut... Mistä masennus johtuu? Koetko syyllisyyttä. Kirjoitat, että teit parhaan ratkaisun, eli et ilmeisesti koe syyllisyyttä ratkaisustasi, sillä tiedät sen parhaaksi. Mutta mikä sinua masentaa? Se, että jouduit tappamaan jälkeläisesi (tai lapsesi, miten ikinä siitä puhutkaan), koetko siitä syyllisyyttä? Olet lapsirakas, eli sinua varmaan masentaa se, että itse olet sellaisen elämän mennyt tuhoamaan? Vai oletko kenties vihainen siitä, että juuri sinulla tapahtui vahinko, tulit ei-toivottuna raskaaksi?

        Syyllisyys ja häpeähän ovat yleisimmät abortin jälkeisten traumojen syyt, mutta ei se tarkoita tietenkään, että juuri sinulla on juuri niitä oltava, sillä onhan niitä muitakin, kuten viha, pelko, rakkauskin jne... Siksi siis veikkailin vain tuonne syyllisyys puolelle (kuten Saarakin aloituksessa), mutta olisi hirvittävän kiva tietää mitä joku aborttinsa satuttama oikeasti tuntee, onko hän keksivertoinen syyllisyydessä räpiköijä vai kenties jokin muu...

        ja se kiinnostaa suuresti, että mitä ulkopuolinen voi tehdä auttaakseen noiden tunteiden käsittelyssä. Mikä on oma näkemyksesi siitä? Toivotko, että ulkopuolinen auttaa sinua vakuuttelmaan itsellesi jotain tai toivotko että ulkopuolinen vain kuuntelee, tai kenties alkaa inttämään vastaan, että ymmärrät olevasi väärässä tuntiessasi vihaa tms...?


      • älä tee niinkuin mä
        1977 kirjoitti:

        Harmi, että Saaran loistava aloitus on saanut vain vähän asiaan liittyviä vastauksia.

        Osaatko sinä kuitenkin kertoa enemmän, kun olet tilannettasi pohtinut... Mistä masennus johtuu? Koetko syyllisyyttä. Kirjoitat, että teit parhaan ratkaisun, eli et ilmeisesti koe syyllisyyttä ratkaisustasi, sillä tiedät sen parhaaksi. Mutta mikä sinua masentaa? Se, että jouduit tappamaan jälkeläisesi (tai lapsesi, miten ikinä siitä puhutkaan), koetko siitä syyllisyyttä? Olet lapsirakas, eli sinua varmaan masentaa se, että itse olet sellaisen elämän mennyt tuhoamaan? Vai oletko kenties vihainen siitä, että juuri sinulla tapahtui vahinko, tulit ei-toivottuna raskaaksi?

        Syyllisyys ja häpeähän ovat yleisimmät abortin jälkeisten traumojen syyt, mutta ei se tarkoita tietenkään, että juuri sinulla on juuri niitä oltava, sillä onhan niitä muitakin, kuten viha, pelko, rakkauskin jne... Siksi siis veikkailin vain tuonne syyllisyys puolelle (kuten Saarakin aloituksessa), mutta olisi hirvittävän kiva tietää mitä joku aborttinsa satuttama oikeasti tuntee, onko hän keksivertoinen syyllisyydessä räpiköijä vai kenties jokin muu...

        ja se kiinnostaa suuresti, että mitä ulkopuolinen voi tehdä auttaakseen noiden tunteiden käsittelyssä. Mikä on oma näkemyksesi siitä? Toivotko, että ulkopuolinen auttaa sinua vakuuttelmaan itsellesi jotain tai toivotko että ulkopuolinen vain kuuntelee, tai kenties alkaa inttämään vastaan, että ymmärrät olevasi väärässä tuntiessasi vihaa tms...?

        Tein abortin muutama viikko sitten. Olisin halunnut pitää lapsen mutta elämäntilanteeni ja kaikki sairaudet jotka minulla on, esti sen... Tunnen tottakai syyllisyyttä, häpeää ja inhoa...
        Halusin olla vain yksin koko ajan vaikka siinä vaiheessa ei pitäisi olla yksin, tiesin että mun on puhuttava jollekkin mutta en uskaltanut ja päässä pyöri vain että mitä muut tästä ajattelevat, alkavatko muutkin inhoamaan minua.
        Olin siis masentunut ja koska en saanut puhuttua sitä ulos aloin vajoamaan syvemmälle masennukseen ja loppupelissä aloin juomaan ja join itseni melkein hengiltä, ja silloin vasta tajusin että mun on saatava apua!!! Soitin omalle lääkärille tilanteestani, en kyllä tiedä saiko lääkäri mitään selvää itkuisesta ja krapulaisesta puheestani mutta sain kuitenkin heti ajan. Ja siitä eteenpäin olen ollut juomatta, käyn psykologilla 2krt viikossa ja oloni on alkanut helpottua. Joten vaikka tuntuu pahalta puhua ja hävettää puhua niin täytyy edes yrittää. Lääkärillä on vaitiolo velvollisuus kuten jokaisella hoitotaholla. Jos et halua tai et ole tarpeeksi vahva puhumaan läheisillesi puhu lääkärille.


    • _heena_

      käytin poikakaverini kanssa ehkäisyä joka ei ilmeisestikään toiminut kunnolla. aloin ihmettelemään raskauden oireita ja tein testin joka näytti positiivista, minulle iski paniikki ja marssin lääkärin luo, joka tarkisti asian. pitkän mietinnän jälkeen, sain lähetteen eteenpäin ja minulle tehtiin raskauden keskeytys viikolla 7, joilloin sain ensimmäiset 3 tablettia sisääni ja seuraavat suun kautta. ihmettelin typeränä kaksi kuukautta kun paha vuoto vielä jatkui ja olin jo kuihtumaisillani verenvuodon takia.. marssin lääkäriin uudestaan ja he totesivat että lääkkeillä tehty keskeytys oli epäonnistunut (tapahtuu n. 5% ihmisistä, eli todella harvalle!). nyt kolme päivää sitten minulle tehtiin kaavinta joka ilmeisestikin onnistui. en haluaisi olla se 2% ihmisistä jotka joutuvat epäonnistumisen takia uusinta kaavintaan.. mieli on todella maassa, itkettää ja tunnen todella syylliseksi itseni vaikka tiedän tehneeni fiksun ratkaisun loppujen lopuksi.. en saa nukuttua ja jos nukahdan niin herään painajaisiin. yleensä en muista painajaisista oikein mitään. toivotaan että tämä joskus hellittää

      • Love20

        Ihminen on tehnyt fiksun ratkaisun, jos se on ollut siinä elämäntilanteessa OMASTA mielestä välttämätöntä tai muuten vaan tuntunut oikealta ratkaisulta. Itse tein abortin vähän vajaa vuosi sitten. Tulin raskaaksi miehelle,jonka kanssa en edes seurustellut. Kun huomasin olevani raskaana olin jotenkin jostain syystä onnellinen. En osaa sanoa mistä tunne johtui.. Sitten kerrottuani lapsen isälle raskaudesta hän sanoi että on valmis maksamaan kaikki kulut jne. jotka abortin tekemisestä johtuvat. Kärsin todella pahasta pahoinvoinnista yms oireista koko raskauden ajan. Sitten yhtäkkiä abortti vaan oli tehty, lääkkeet oli otettu. Lähdin heti kahden päivän kuluttua lomamatkalle ystäväni kanssa, matka oli varattu jo aikoja sitten, joten sitä ei oikein enää voinut perua. Jatkoin elämääni täysin normaalisti. En käynyt tapahtumaa läpi kenenkään kanssa ja pari ystävääni joille asiasta kerroin, pitivät hekin sitä täysin "normaalina asiana" .
        Pikkuhiljaa nyt viime kuukausina olen myös ruvennut kärsimään,en ehkä niinkään painajaisista, mutta inhottavista unista, joissa synnytän lapsen, olen vanhempieni kanssa sairaalassa ja lapsi syntyy suunnilleen kaksi vuotiaana. Sitten uni aina päättyy siihen kun lapsi on vanhempieni sylissä, en itse missään vaiheessa pidä häntä sylissä.

        En tiedä kadunko tekemääni aborttia, mutta kyllä vielä tekee todella kipeää nähdä esim raskaana olevia tuttavia tai pienten lasten kanssa leikkiviä vanhempia. Heti alkaa vain kuvittelemaan että "Mun lapsi olisi nyt parin kuukauden ikäinen, olisikohan se tyttö vai poika" jne. Se tuntuu kaikista pahimmalta! Itkulle ei myöskään meinaa tulla loppua välillä ollenkaan.
        Kerroin abortistani myös muutamalle uudelle luokkakaverilleni ja he kyll kuuntelivat yms. mutta suoraaan sanoivat kyllä mielipiteensä, että he eivät ikinä voisi tehdä aborttia.
        Mielestäni kukaan ei voi sanoa noin, ainakaan ennekun on ITSE KOKENUT sen mitä se todella on. Sitä on niin vaikea selittää. En usko että syyllisyyttä useinkaan koetaan siitä "toisen elämän lopettamisesta" vaan ainakin itse olen kokenut surua ja pahaa oloa vain siitä, että en pitänytkään lasta, vaikka tiedän, että se olisi silloisessa tilanteessani ollut melkein mahdotonta! Sitä vaan jotenkin kokee, että on tehnyt väärin, vaikka ei pitäisikään aborttia murhana. (Jota se ei todellakaan mielestäni ole!)
        Olis kiva jos voitais täällä kaikki muutkin, jotka ootte kokenut samoja asioita, jakaa tunteita(: Mun mielestä ihmisten, jotka ei oo ite tehneet aborttia, on turha millään tavoin edes ottaa kantaa siihen asiaan, koska sitä asiaa todellisuudessa ei voi kukaan muu ymmärtää kuin ne jotka ovat sen itse kokeneet!!


      • Love20
        YhäVain kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Pienten ihmisten? Tietääkseni Suomessa ei tehdä niin pitkälle edenneiden raskausten keskeytyksiä, et niitä viä vois ihmisiksi sanoa.
        Se vaan,et ei ketään kuka on tehnyt abortin (alle 3kk kuitenki Suomes se raja) ni voi syyttää ihmisen murhasta! :)


      • toivoo toipumista
        et halua kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        vuotta meni, ennen kuin olen tajunnut, että kaikkien vaikeiden mielenterveysongelmieni syynä on abortti. syyllisyyden tunteet ajoivat minut lopulta psykoosiin. En pystynyt nukkumaan öisin, pelkäsin vain että ollessani unessa minut viedään paikkaan, jossa minulle tapahtuu kauheita asioita.


      • pyh pah
        toivoo toipumista kirjoitti:

        vuotta meni, ennen kuin olen tajunnut, että kaikkien vaikeiden mielenterveysongelmieni syynä on abortti. syyllisyyden tunteet ajoivat minut lopulta psykoosiin. En pystynyt nukkumaan öisin, pelkäsin vain että ollessani unessa minut viedään paikkaan, jossa minulle tapahtuu kauheita asioita.

        Abortti ei ketään psykoosiin vie. Pitää olla jo taipumus muutenkin vakaviin mielenterveyshäiriöihin. Jos psykoosi tulee se on tullakseen, ei siihen abortit vaikuta.


      • ruvettiin
        pyh pah kirjoitti:

        Abortti ei ketään psykoosiin vie. Pitää olla jo taipumus muutenkin vakaviin mielenterveyshäiriöihin. Jos psykoosi tulee se on tullakseen, ei siihen abortit vaikuta.

        kiiruusti vähätteleen kun joku abortin psyykkisesti runtelema uskaltautuu kertomaan sen karuista seurauksista. Taatusti abortti voi laukaista psykoosin, kuten muutkin mieltä järkyttävät tapahtumat!


      • voi,
        ruvettiin kirjoitti:

        kiiruusti vähätteleen kun joku abortin psyykkisesti runtelema uskaltautuu kertomaan sen karuista seurauksista. Taatusti abortti voi laukaista psykoosin, kuten muutkin mieltä järkyttävät tapahtumat!

        kuten myös pakkosynnytys.


      • terapiankäynyt
        voi, kirjoitti:

        kuten myös pakkosynnytys.

        että joku edes tajuaa, miten karua on elämä abortin jälkeen. Torjuin asian vuosikymmeniksi. Yritin viestittääå itselleni monella tavoin, että minulla on paha olla. Kunnes lopulta ystävän syntynyt lapsi antoi mahdollisuuden käsitellä omaa menetystä. En enää koskaan luopuisi lapsestani jos saisin valita.


      • SIVUILTA:
        nyt jo kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Työttömyysetuuden saajalla on velvollisuus
        (työttömyysetuus saattaa katketa määräajaksi tai toistaiseksi, mikäli velvoitteita ei noudateta)
        - hakea aktiivisesti työtä, olla valmis vastaanottamaan työtä tai koulutusta sekä parantaa osaamistaan työ- ja elinkeinotoimiston kanssa sovitulla tavalla
        - saapua työ- ja elinkeinotoimiston kutsusta työnhakijan haastatteluun
        - laatia yhdessä työ- ja elinkeinotoimiston kanssa työllistymissuunnitelma tai sitä korvaava suunnitelma, jossa sovitaan siitä, miten työnhakija etsii työtä tai parantaa osaamistaan sijoittuakseen työmarkkinoille
        - toimia yhteisesti laaditussa työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa sovitulla tavalla ja ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistolle, miten työnhakija on toteuttanut suunnitelmaa
        - osallistua työ- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin työllistymistä edistäviin palveluihin, esimerkiksi ottaa vastaan työharjoittelupaikka
        - pitää työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoitetut yhteystiedot sekä työhakutiedot ajan tasalla

        HUOM: työttömyysetuus saattaa katketa määräajaksi tai toistaiseksi, mikäli velvoitteita ei noudateta!!!
        Miten olet pitänyt huolta näistä velvollisuuksistasi???


      • eli tätä
        SIVUILTA: kirjoitti:

        Työttömyysetuuden saajalla on velvollisuus
        (työttömyysetuus saattaa katketa määräajaksi tai toistaiseksi, mikäli velvoitteita ei noudateta)
        - hakea aktiivisesti työtä, olla valmis vastaanottamaan työtä tai koulutusta sekä parantaa osaamistaan työ- ja elinkeinotoimiston kanssa sovitulla tavalla
        - saapua työ- ja elinkeinotoimiston kutsusta työnhakijan haastatteluun
        - laatia yhdessä työ- ja elinkeinotoimiston kanssa työllistymissuunnitelma tai sitä korvaava suunnitelma, jossa sovitaan siitä, miten työnhakija etsii työtä tai parantaa osaamistaan sijoittuakseen työmarkkinoille
        - toimia yhteisesti laaditussa työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa sovitulla tavalla ja ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistolle, miten työnhakija on toteuttanut suunnitelmaa
        - osallistua työ- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin työllistymistä edistäviin palveluihin, esimerkiksi ottaa vastaan työharjoittelupaikka
        - pitää työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoitetut yhteystiedot sekä työhakutiedot ajan tasalla

        HUOM: työttömyysetuus saattaa katketa määräajaksi tai toistaiseksi, mikäli velvoitteita ei noudateta!!!
        Miten olet pitänyt huolta näistä velvollisuuksistasi???

        on noudatettu kun tuki ei ole katkennut!! Vai mitähän se sulle kertois? ;D
        Eli kykenetkö osoittamaan ettei niitä ole noudatettu eikä ole perusteita, vaiko ET???


      • JokuJoku-
        Love20 kirjoitti:

        Pienten ihmisten? Tietääkseni Suomessa ei tehdä niin pitkälle edenneiden raskausten keskeytyksiä, et niitä viä vois ihmisiksi sanoa.
        Se vaan,et ei ketään kuka on tehnyt abortin (alle 3kk kuitenki Suomes se raja) ni voi syyttää ihmisen murhasta! :)

        21 viikkoa on raja aborttiin minä tein abortin kun olin viikolla 18 poikaystävän painostuksesta.. ja nyt olen pahassa masenuksessa


    • 16 minuuttia

      Olin jo masentunut ennen raskaaksi tulemista. Keskivaikea masennus ja hyvin itsetuhoinen. Oireet pahenivat, kävin läpi häpeää, syyllisyyttä, surua, menetystä, epäonnistumista. Mutta kaiken sen jälkeen olo helpottui, vaikka masennus, jota edelleen sairastan ei olekaan antanut periksi. Se masennus ei kuitenkaan johdu raskaudesta, vaan sille on paljon syvemmät ja traumaattisemmat syyt. Voin sanoa, että abortin tekeminen oli minulle ja syntymättömälle varmaan paras ratkaisu. Yhden lapsen olen jo psykoosissa kantanut, toiselle en sitä tee. Pystyn tarjoamaan lapsilleni paremman elämän ollessani kunnossa ja siihen pyrinkin. Raskaana ollessa en olisi varmaan pystynyt. Onneksi on hyvä tukiverkosto ja apuna olevat viranomaiset.

      • 16 minuuttia
        sille... kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Henkisesti hyvin raskas raskausaika. Ja ensimmäiselle lapselle myös, koska sukulaiset joutuivat tulemaan avukseni häntä hoitamaan. Nukuin periaatteessa läpi raskauden. Lapsi on terve, mutta hänellä on ollut motorista hitautta, puheenkehityksen takkuilua, nimimuistihäiriöitä, on hiljainen ja vetäytyvä ja reagoi stressiin hyvin voimakkaasti. On myös ollut huonouninen aina, kärsinyt vaikeista allergioista. Sitä mikä on minun aiheuttamaani, en voi mennä sanomaan, mutta katsoessani muita lapsiani, tämä lapsi eroaa kuin taivas ja maa eroavat toisistaan.

        MItä hänelle tapahtui. Hän on lapseni. Ja minun tehtäväni on parantua ja voida olla hyvä äiti. Sitä teenkin, kaikin voimin. Jos kuvittelet edes hetken, että olisin siinä tilassa pystynyt kantamaan lasta, kun tiedän miten voimat olivat pois, olet naurettava. Ja vielä enemmän pudistelen päätäni ajatukselle, että olisin pystynyt antamaan lapsen pois. Se olisi viimeistään päättänyt päiväni. Ensinnäkin, käytin erilaisia lääkkeitä koko pienen alkuraskauden. Se stressi, kuinka sairaan lapsen olisin synnyttänyt, olisi varmasti aiheuttanut jo harhaisuutta raskausaikana. Tämä psykoosiraskaus on nimittäin sellainen, ei ollut tietoa kuinka sairas lapsi on. Uudestaanko olisi pitänyt se kaikki kokea.

        Kun nyt olen suunnilleen jaloillani, enkä siinä tilassa, että tahtoisin kuolla, pidän huolen, etten aiokaan kuolla. Enkä joutua vielä huonompaan kuntoon. Nämä lapset ovat tärkeimpiä nyt. Tämän viimeisen kohdalla abortti oli paras ratkaisu minulle mielenterveydellisesti, perheellemme taloudellisesti ja tilallisesti, perheelle koko jaksamisen puolesta.

        Näinkin voi olla. Abortti, niin kamalan vaikea kokemus kuin olikin, niin surullinen ja voimia vievä, se on ollut paras tekemäni ratkaisu.


      • sille...
        Juurihan kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        siis tullu keskenmeno ilman aborttia? Ja ihan niistä pään vaivoista johtuen??

        Aborteissa tapetaan lapsia. Joillekin se tuntuu olevan aina vaan yhtä kova pala.

        Missä muuten sanoin alkiota vauveliksi?


      • etttä
        sille... kirjoitti:

        siis tullu keskenmeno ilman aborttia? Ja ihan niistä pään vaivoista johtuen??

        Aborteissa tapetaan lapsia. Joillekin se tuntuu olevan aina vaan yhtä kova pala.

        Missä muuten sanoin alkiota vauveliksi?

        psykoosissa oleva ihminen saattaa tehdä ihan mitä vain! Lue hieman asiasta.


    • 16 minuuttia

      Kiitos kaikille kommenteista. Ja isot voiman toivotukset hänelle, joka vastasi minun viestiini ja kertoi todella rankasta kokemuksestaan ja raskausajastaan. Voimaa ja ajatuksia täältä.

    • sadsad

      Itse tein abortin reilu 6kk sitten. Pahin olo itselläni oli varmasti raskauden aikana. Itse lähdin Intiaan vapaaehtoistyöhön melkein heti abortin jälkeen ja olin siellä vajaa 1kk. Tilalle tuli paljon uutta juttua, mutta en koskaan unohtanut mitä tein. Palattuani Intiasta takaisin koti konnuilleni, minulle tuli ehkä pahimmat jälkioireet. Tai sanotaan kun abortista oli kulunut n. 2-3kk. Se oli varmaan tähän astisesta pahinta aikaa, mitä minulla on ollut. Itkin, surin, jossittelin, vaikka tiesin hyvin tarkkaan miksi olin sen tehnyt ja että päätökseni oli oikea. Itkin, viilsin, join alkoholia jonka jälkeen hakeuduin ammattiauttajan puheille kaiken sellaisen jälkeen. Sen jälkeen olen saanut elämästäni suht hyvin kiinni. Olen taas innoissani opinnoistani, projekteistani ja muusta kauniista asioisa. Paljon minulla on vielä selvittämättömiä ja ongelmallisia tilanteita, mutta tiedän tehneeni oikein. Tämä sikiö olisi syntynyt heinäkuun puolenvälin jälkeen, joten kyllä se asia pinnalla vielä on. Eihän se koskaan katoa, mutta tiedän ettei se joka päivä tule olemaan päälimmäisenä mielessä.

      Aborttia tehdessäni, en oksennellut (niinkuin raskausaikana). Vatsaa saattoi sillon tällöin polttaa (mutta syy voi olla esim väärästä ruoastakin tai vastaavaa). Psyykkiset jälkiseuraukset ovat miljoona kertaa pahemmat kuin fyysiset.

      Kun elämässä menee paremmin, niin kyllä minä lapsia teen ja annan niille sellaisen elämän kuin he tarvitsevat. Pohjan, josta on hyvä ponnistaa maailmalle.

      • sadsad
        että... kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Ei voikkaan, mutta haaveita ja suunnitelmia on hyvä olla. Ei ole mitään syytä katsos uskoa etten saisi enään lapsia. Kun tulee vastaan jotain mikä antaa aihetta pelätä etten saa enään lapsia, niin sitten pelkään. Ei minulla tarkkoja suunnitelmia olekkaan. Lauot tuossa aika itsestään selviä asioita. En kuitenkaan ajatellut että ne olisivat niin ihmeellisiä seikkoja että olisin kirjoittanut ne.

        Aina on lupa haaveilla ja unelmoida. Olen itsestäni hyvin varma sen suhteen että aijos joskus perustaa katsos perheen.


      • eiköhän..
        sadsad kirjoitti:

        Ei voikkaan, mutta haaveita ja suunnitelmia on hyvä olla. Ei ole mitään syytä katsos uskoa etten saisi enään lapsia. Kun tulee vastaan jotain mikä antaa aihetta pelätä etten saa enään lapsia, niin sitten pelkään. Ei minulla tarkkoja suunnitelmia olekkaan. Lauot tuossa aika itsestään selviä asioita. En kuitenkaan ajatellut että ne olisivat niin ihmeellisiä seikkoja että olisin kirjoittanut ne.

        Aina on lupa haaveilla ja unelmoida. Olen itsestäni hyvin varma sen suhteen että aijos joskus perustaa katsos perheen.

        samanlaiset ajatukset oo ollu useimmilla niilläkin jotka kirjottaa tuolla laspettomuuspalstalla. Kukapa sitä juuri omalle kohdalleen etukäteen uskoiskaan. Useinhan ongelmat paljastuu vasta lasta yrittäessä, eikä aina edes mitään syytä raskaaksitulemattomuudelle löydykään. Ikä katsos on myös yksi hedelmättömyysriskiä lisäävä tekijä.


      • dgfdfghdfgd
        eiköhän.. kirjoitti:

        samanlaiset ajatukset oo ollu useimmilla niilläkin jotka kirjottaa tuolla laspettomuuspalstalla. Kukapa sitä juuri omalle kohdalleen etukäteen uskoiskaan. Useinhan ongelmat paljastuu vasta lasta yrittäessä, eikä aina edes mitään syytä raskaaksitulemattomuudelle löydykään. Ikä katsos on myös yksi hedelmättömyysriskiä lisäävä tekijä.

        Tiedän. Olen tavannut naisia joilla on ongelmia saada lapsia. Keskustellut heidän kanssaan. En meinannut odottaakkaan 30-vuotiaaksi. Mutta kunhan ensin täytän edes 22-25- vuotiaaksi. Jos edes kaksoistutkinnon saisin päätökseen. Siihenkin on muutamia vuosia aikaa. Mut jotenkin musta tuntuu et jos yhtään perinnöllisyydellä on mitään tekemistä missään asiassa hedelmällisyyden kanssa, niin voisin tulla raskaaksi. Ikinä ei ole ollut mitään tauteja tai muutakaan. Jos en saa muutaman vuoden tai siis korjaan myöhemmin lapsia niin onneksi on muita keinoja saada lapsia. Sitten kun se on ajankohtaista.


    • syyllinen

      itselläni ei ole ollut mitään vakavampaa, kuin hirveetä syyllisyyttä, häpeää ja katumusta abortin jälkeen.. sitä on jatkunut siitä lähtien, eli nyt vajaa vuosi. nyt lähiaikoina oon alkanut ajatella että tein väärin.. koulussa puhutaan jatkuvasti siitä ja yleensä negatiiviseen sävyyn.. lisäks muutama tuttu, saman ikäisiä kun itse, on nyt raskaana ja aikoo pitää lapsen.. sekin pistää ajattelemaan, että miksi mä en muka ois pystyny siihen.. olo on ihan hirveä, heti, ku se asia tulee esille, miten sitten tuleekaan. kävin aluksi psykologillakin, mutta sen mielestä mulla oli kaikki hyvin eikä mun ois tarvinnu käydä sielä.. onko se sitten tervettä, kun itkee jokayö itsensä uneen?

      • surunainen

        Itse sain sikiötä vaurioittavan pillerin perjantaina. Kamalaa ja kaduttaa. 3 tuntia lääkkeen otosta jo kadutti. Olin jo tottunut lapseen mahassani, vitsailin "siunatusta tilasta" ja mietin nimeäkin, luin hiusten- ja silmienvärin jo määräytyneen, ja mietin onko minun vai avon näköinen. Kotiin tultuani itkin monta tuntia, avo itki myös. Hoin lausetta "tein virheen" ja itkin varmasti koviten koko elämäni aikana. Kamalinta oli nähdä avo niin surullisena.

        Makaan sängynpohjalla ja pelkään kuollakseni maanantaita kun sikiö pitäisi "synnyttää". Kaduttaa etten katsonut sikiötä ultrassa, koska se olisi varmasti muuttanut mielipiteeni. En ymmärtänyt että sisälläni on kehittyvä ihminen, vaikka leikittelinkin ajatuksella. Kun lääkäri totesi "yksi elossa oleva terve sikiö" sana terve sai nieleskelemään, mutta en osannut tehdä mitään. Lääkäri toi pillerin ja vesilasin eteeni.. Yritin pitkittää lääkkeen ottoa puhumalla veriryhmästäni, kunnes lääkäri huomautti ajankulusta.. Vasta kun verta alkoi tulemaan tajusin mitä olin tehnyt..

        Tänään aamulla satoi lunta, rakastan lunta! Hetken olin riemuissani kunnes aloin miettimään, että ei ole lasta valkoisena jouluna masussa. Itken nytkin koska kaduttaa niin paljon!! Toivon, että joku olisi ravistellut minut hereille. Tiedän että joudun kantamaan tätä taakkaa lopun elämääni, eikä "murhaaja"-viestit ainakaan oloa paranna. Uskokaa hyvät valistajat, että äiti tuntee surun sydämmessään jo tarpeeksi suurena "rangaistuksena"...

        Oman tilanteeni kamalaksi tekee vielä se, että avo olisi halunnut lapsen ja yritti suostutella minua siihen. Perusteluni abortille olivat hyvin typerät: ikä, rahatilanne, en ole päässyt haluamaani kouluun, en tuntenut äidin viettiä, halusin lapsen täydelliseen elämäntilanteeseen. Halusin olla naimisissa ennen lasta! Mietin myös mitä muut ajattelevat. Nyt luettuna syyni ovat naiivia paskaa ja kadun todella paljon!

        Lääkäri jolle kävin ensimmäisenä puhumassa sanoi, että pysy aina samassa päätöksessä.. "äiti ei voi koskaan päästää poikastaan".. yritän pysyä samassa päätöksessä, mutta vaikeaa tämä on. Etenkin kun osa lasta on vielä sisälläni.. En koe helpotusta (vaikka moni ystäväni on kertonut kokeneensa..). Tiedän tämän olleen järkiratkaisu, mutta useissa tilanteissa tunne on järkeä järkevämpi.....

        En todellakaan tuomitse aborttia, mutta tuntuu, että omat perusteluni sille olivat ihan liian hatarat.. Olen hyvässä parisuhteessa, meillä on ihana koti, rakastan lapsia, olemme molemmat töissä, avo halusi lapsen niin kovasti! Olen itse tähän syypää ja tämän kanssa tulen elämään aina. Haluan sanoa, että miettikää tarkkaan!! Minulle sanottiin niin mutta en näköjään miettinyt.

        Voimia kaikille keskeytykseen päätyneille, teillä oli varmasti syynne ja päätöksenne oli siihen elämäntilanteeseen sopiva.


      • rehellisyydestäsi!
        surunainen kirjoitti:

        Itse sain sikiötä vaurioittavan pillerin perjantaina. Kamalaa ja kaduttaa. 3 tuntia lääkkeen otosta jo kadutti. Olin jo tottunut lapseen mahassani, vitsailin "siunatusta tilasta" ja mietin nimeäkin, luin hiusten- ja silmienvärin jo määräytyneen, ja mietin onko minun vai avon näköinen. Kotiin tultuani itkin monta tuntia, avo itki myös. Hoin lausetta "tein virheen" ja itkin varmasti koviten koko elämäni aikana. Kamalinta oli nähdä avo niin surullisena.

        Makaan sängynpohjalla ja pelkään kuollakseni maanantaita kun sikiö pitäisi "synnyttää". Kaduttaa etten katsonut sikiötä ultrassa, koska se olisi varmasti muuttanut mielipiteeni. En ymmärtänyt että sisälläni on kehittyvä ihminen, vaikka leikittelinkin ajatuksella. Kun lääkäri totesi "yksi elossa oleva terve sikiö" sana terve sai nieleskelemään, mutta en osannut tehdä mitään. Lääkäri toi pillerin ja vesilasin eteeni.. Yritin pitkittää lääkkeen ottoa puhumalla veriryhmästäni, kunnes lääkäri huomautti ajankulusta.. Vasta kun verta alkoi tulemaan tajusin mitä olin tehnyt..

        Tänään aamulla satoi lunta, rakastan lunta! Hetken olin riemuissani kunnes aloin miettimään, että ei ole lasta valkoisena jouluna masussa. Itken nytkin koska kaduttaa niin paljon!! Toivon, että joku olisi ravistellut minut hereille. Tiedän että joudun kantamaan tätä taakkaa lopun elämääni, eikä "murhaaja"-viestit ainakaan oloa paranna. Uskokaa hyvät valistajat, että äiti tuntee surun sydämmessään jo tarpeeksi suurena "rangaistuksena"...

        Oman tilanteeni kamalaksi tekee vielä se, että avo olisi halunnut lapsen ja yritti suostutella minua siihen. Perusteluni abortille olivat hyvin typerät: ikä, rahatilanne, en ole päässyt haluamaani kouluun, en tuntenut äidin viettiä, halusin lapsen täydelliseen elämäntilanteeseen. Halusin olla naimisissa ennen lasta! Mietin myös mitä muut ajattelevat. Nyt luettuna syyni ovat naiivia paskaa ja kadun todella paljon!

        Lääkäri jolle kävin ensimmäisenä puhumassa sanoi, että pysy aina samassa päätöksessä.. "äiti ei voi koskaan päästää poikastaan".. yritän pysyä samassa päätöksessä, mutta vaikeaa tämä on. Etenkin kun osa lasta on vielä sisälläni.. En koe helpotusta (vaikka moni ystäväni on kertonut kokeneensa..). Tiedän tämän olleen järkiratkaisu, mutta useissa tilanteissa tunne on järkeä järkevämpi.....

        En todellakaan tuomitse aborttia, mutta tuntuu, että omat perusteluni sille olivat ihan liian hatarat.. Olen hyvässä parisuhteessa, meillä on ihana koti, rakastan lapsia, olemme molemmat töissä, avo halusi lapsen niin kovasti! Olen itse tähän syypää ja tämän kanssa tulen elämään aina. Haluan sanoa, että miettikää tarkkaan!! Minulle sanottiin niin mutta en näköjään miettinyt.

        Voimia kaikille keskeytykseen päätyneille, teillä oli varmasti syynne ja päätöksenne oli siihen elämäntilanteeseen sopiva.

        Toivottavasti kertomuksesi saa mahdollisimman monen välttämään ajoissa saman kohtalon. Toivon myös että sinunkin lapsellasi voisi vielä olla onnea ja mahdollisuus elämään!


      • Yksi surullinen
        surunainen kirjoitti:

        Itse sain sikiötä vaurioittavan pillerin perjantaina. Kamalaa ja kaduttaa. 3 tuntia lääkkeen otosta jo kadutti. Olin jo tottunut lapseen mahassani, vitsailin "siunatusta tilasta" ja mietin nimeäkin, luin hiusten- ja silmienvärin jo määräytyneen, ja mietin onko minun vai avon näköinen. Kotiin tultuani itkin monta tuntia, avo itki myös. Hoin lausetta "tein virheen" ja itkin varmasti koviten koko elämäni aikana. Kamalinta oli nähdä avo niin surullisena.

        Makaan sängynpohjalla ja pelkään kuollakseni maanantaita kun sikiö pitäisi "synnyttää". Kaduttaa etten katsonut sikiötä ultrassa, koska se olisi varmasti muuttanut mielipiteeni. En ymmärtänyt että sisälläni on kehittyvä ihminen, vaikka leikittelinkin ajatuksella. Kun lääkäri totesi "yksi elossa oleva terve sikiö" sana terve sai nieleskelemään, mutta en osannut tehdä mitään. Lääkäri toi pillerin ja vesilasin eteeni.. Yritin pitkittää lääkkeen ottoa puhumalla veriryhmästäni, kunnes lääkäri huomautti ajankulusta.. Vasta kun verta alkoi tulemaan tajusin mitä olin tehnyt..

        Tänään aamulla satoi lunta, rakastan lunta! Hetken olin riemuissani kunnes aloin miettimään, että ei ole lasta valkoisena jouluna masussa. Itken nytkin koska kaduttaa niin paljon!! Toivon, että joku olisi ravistellut minut hereille. Tiedän että joudun kantamaan tätä taakkaa lopun elämääni, eikä "murhaaja"-viestit ainakaan oloa paranna. Uskokaa hyvät valistajat, että äiti tuntee surun sydämmessään jo tarpeeksi suurena "rangaistuksena"...

        Oman tilanteeni kamalaksi tekee vielä se, että avo olisi halunnut lapsen ja yritti suostutella minua siihen. Perusteluni abortille olivat hyvin typerät: ikä, rahatilanne, en ole päässyt haluamaani kouluun, en tuntenut äidin viettiä, halusin lapsen täydelliseen elämäntilanteeseen. Halusin olla naimisissa ennen lasta! Mietin myös mitä muut ajattelevat. Nyt luettuna syyni ovat naiivia paskaa ja kadun todella paljon!

        Lääkäri jolle kävin ensimmäisenä puhumassa sanoi, että pysy aina samassa päätöksessä.. "äiti ei voi koskaan päästää poikastaan".. yritän pysyä samassa päätöksessä, mutta vaikeaa tämä on. Etenkin kun osa lasta on vielä sisälläni.. En koe helpotusta (vaikka moni ystäväni on kertonut kokeneensa..). Tiedän tämän olleen järkiratkaisu, mutta useissa tilanteissa tunne on järkeä järkevämpi.....

        En todellakaan tuomitse aborttia, mutta tuntuu, että omat perusteluni sille olivat ihan liian hatarat.. Olen hyvässä parisuhteessa, meillä on ihana koti, rakastan lapsia, olemme molemmat töissä, avo halusi lapsen niin kovasti! Olen itse tähän syypää ja tämän kanssa tulen elämään aina. Haluan sanoa, että miettikää tarkkaan!! Minulle sanottiin niin mutta en näköjään miettinyt.

        Voimia kaikille keskeytykseen päätyneille, teillä oli varmasti syynne ja päätöksenne oli siihen elämäntilanteeseen sopiva.

        Minä olen kolmen lapsen äiti ja minulle tehtiin abortti nyt marraskuun alussa. Päädyin aborttiin, koska kaikilla kolmella lapsellani on jokin neurologinen sairaus ja raskaaksi tulin epävarmassa seurustelusuhteessa, joka on nyt jo päättynyt.
        Abortin tekeminen oli minulle vaikeaa, sillä en nuorempana koskaan hyväksynyt aborttia. Olen saanut vakaan kristillisen kasvatuksen ja abortti on mielessäni sama kuin murha. Olen kuitenkin yksin kantanut vastuuta pitkälti kolmesta lapsestani ja en olisi enää henkisesti jaksanut, jos neljäskin lapsi olisi ollut sairas.
        Lisäksi lapsen isä ei ottanut mitään vastuuta asiasta, vaan häipyi kuvioista. Tiesin, etten jaksa neljän lapsen yksinhuoltajana, ennestäänkin on vaikeaa, kun on puheterapioita, psykologin tutkimuksia, lasten palavereja erilaisten hoitotahojen kanssa ym. ym.
        Nyt jälkikäteen koen mieletöntä surua siitä, että lapseni ei saanut kasvaa ja syntyä. En olisi kuitenkaan voinut synnyttää lasta ja antaa sitä pois. Kannan syyllisyyttä tekemästäni ratkaisusta syvällä sisimmässäni varmaan lopun elämääni. Tiedän kuitenkin toimineeni oikein, mutta silti tuomitsen itseni. Siksi toivonkin edes hieman ymmärrystä niiltä, jotka ovat tuomitsemassa abortin ankarasti. On meitä, joille abortin tekeminen ei todellakaan ole mikään pikkujuttu ja kannamme syyllisyyttä päätöksestämme jo aivan riittämiin.
        Minua on surussani auttanut eteenpäin se, että tilasin itselleni surukorun, muistoksi lapsestani. Lisäksi vein hautausmaalle kynttilän ja kukkasen pikkuiseni muistoksi, ja itkin aivan hillittömästi. Olen myös kotona pitänyt pientä enkelipatsasta ja kynttilää palamassa, lapseni muistoksi.
        Voimia kaikille vaikeassa tilanteessa oleville ja aborttia miettiville.


      • lyhyt perustelu
        Yksi surullinen kirjoitti:

        Minä olen kolmen lapsen äiti ja minulle tehtiin abortti nyt marraskuun alussa. Päädyin aborttiin, koska kaikilla kolmella lapsellani on jokin neurologinen sairaus ja raskaaksi tulin epävarmassa seurustelusuhteessa, joka on nyt jo päättynyt.
        Abortin tekeminen oli minulle vaikeaa, sillä en nuorempana koskaan hyväksynyt aborttia. Olen saanut vakaan kristillisen kasvatuksen ja abortti on mielessäni sama kuin murha. Olen kuitenkin yksin kantanut vastuuta pitkälti kolmesta lapsestani ja en olisi enää henkisesti jaksanut, jos neljäskin lapsi olisi ollut sairas.
        Lisäksi lapsen isä ei ottanut mitään vastuuta asiasta, vaan häipyi kuvioista. Tiesin, etten jaksa neljän lapsen yksinhuoltajana, ennestäänkin on vaikeaa, kun on puheterapioita, psykologin tutkimuksia, lasten palavereja erilaisten hoitotahojen kanssa ym. ym.
        Nyt jälkikäteen koen mieletöntä surua siitä, että lapseni ei saanut kasvaa ja syntyä. En olisi kuitenkaan voinut synnyttää lasta ja antaa sitä pois. Kannan syyllisyyttä tekemästäni ratkaisusta syvällä sisimmässäni varmaan lopun elämääni. Tiedän kuitenkin toimineeni oikein, mutta silti tuomitsen itseni. Siksi toivonkin edes hieman ymmärrystä niiltä, jotka ovat tuomitsemassa abortin ankarasti. On meitä, joille abortin tekeminen ei todellakaan ole mikään pikkujuttu ja kannamme syyllisyyttä päätöksestämme jo aivan riittämiin.
        Minua on surussani auttanut eteenpäin se, että tilasin itselleni surukorun, muistoksi lapsestani. Lisäksi vein hautausmaalle kynttilän ja kukkasen pikkuiseni muistoksi, ja itkin aivan hillittömästi. Olen myös kotona pitänyt pientä enkelipatsasta ja kynttilää palamassa, lapseni muistoksi.
        Voimia kaikille vaikeassa tilanteessa oleville ja aborttia miettiville.

        Ikävä kuulla että koet noin syvää surua ja syyllisyyttä ratkaisustasi. Punnitsit asiaa ja teit vaikean ratkaisun elämäntilanteesi perusteella. Minusta kolmen neurologisesti sairaan lapsen hoitaminen on jo yksinään valtava saavutus, eikä sinulla ole mitään aihetta syyllisyyteen siitä ettet ottanut vielä neljättä lasta hoidettavaksesi. Abortti on myös erittäin henkilökohtainen ratkaisu ja sinun syysi eivät edes kuulu muille tai tarvitse muiden ihmisten hyväksyntää.

        Mielestäni syysi aborttiin olivat enemmän kuin kohtuulliset, vaikka ymmärränkin tietyn haikeuden menetettyä lasta kohtaan. Toivottavasti pääset surusi yli ja tsemppiä lasten hoitoon! Hyvää jatkoa!

        P.S. Älä välitä muiden mielipiteistä.


      • lyhyt perustelu
        lyhyt perustelu kirjoitti:

        Ikävä kuulla että koet noin syvää surua ja syyllisyyttä ratkaisustasi. Punnitsit asiaa ja teit vaikean ratkaisun elämäntilanteesi perusteella. Minusta kolmen neurologisesti sairaan lapsen hoitaminen on jo yksinään valtava saavutus, eikä sinulla ole mitään aihetta syyllisyyteen siitä ettet ottanut vielä neljättä lasta hoidettavaksesi. Abortti on myös erittäin henkilökohtainen ratkaisu ja sinun syysi eivät edes kuulu muille tai tarvitse muiden ihmisten hyväksyntää.

        Mielestäni syysi aborttiin olivat enemmän kuin kohtuulliset, vaikka ymmärränkin tietyn haikeuden menetettyä lasta kohtaan. Toivottavasti pääset surusi yli ja tsemppiä lasten hoitoon! Hyvää jatkoa!

        P.S. Älä välitä muiden mielipiteistä.

        Kuvailemassasi tilanteessa abortti oli lisäksi vastuullinen ratkaisu koska koet kolmen lapsesi hoitamisen olevan jo nykyään haastavaa. Vastuullista äitiyttä on sekin että punnitsee ja tietää omat rajansa eikä ota kohtuutonta taakkaa. Kolme lastasi tarvitsevat terveen vanhemman enkä toivoisi sinulle loppuunpalamista.


      • Omatunto tallella
        liian... kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Totta kai lapsi olisi voinut jatkaa elämää toisessa paikassa, jos olisi saanut syntyä. Kuinka itsekäs voisi tehdä epäitsekkän teon. Täällä on moni julistanut, että en anna adoptioon. Itse en ole tehnyt enkä tekisi aborttia. Sellainen omatunto.


      • lyhyt perustelu
        Omatunto tallella kirjoitti:

        Totta kai lapsi olisi voinut jatkaa elämää toisessa paikassa, jos olisi saanut syntyä. Kuinka itsekäs voisi tehdä epäitsekkän teon. Täällä on moni julistanut, että en anna adoptioon. Itse en ole tehnyt enkä tekisi aborttia. Sellainen omatunto.

        "Itse en ole tehnyt enkä tekisi aborttia. Sellainen omatunto."

        Sinulla on täysi oikeus olla tekemättä aborttia. Kukaan ei ole kiistämässä oikeuttasi ja sinähän se joudut päätöksesi kanssa myös elämään.

        Itse en ole tehnyt mutta todennäköisesti tekisin abortin. Se taas on minun valintani ja minä pystyisin hyvin elämään sen kanssa.


      • katumus
        lyhyt perustelu kirjoitti:

        "Itse en ole tehnyt enkä tekisi aborttia. Sellainen omatunto."

        Sinulla on täysi oikeus olla tekemättä aborttia. Kukaan ei ole kiistämässä oikeuttasi ja sinähän se joudut päätöksesi kanssa myös elämään.

        Itse en ole tehnyt mutta todennäköisesti tekisin abortin. Se taas on minun valintani ja minä pystyisin hyvin elämään sen kanssa.

        Minä otin tänä aamuna pillerin, jolla sinetöin syntymättömän lapseni kohtalon, pillerin otosta on nyt reilu 3h ja jos voisin, peruisin sen! Sunnuntaina olin todella helpottunut päätöksestäni, eilen iski epäilys ja vielä aamulla aikaa odottaessa yritin miettiä, miksi päädyin tähän ratkaisuun. Kaikki syyt oli kadonneet mielestäni, mutta silti tiesin, että ne on edelleen olemassa! Toistaiseksi en tunne syyllisyyttä, tosin aikaa on vasta kulunut muutama tunti, mutta kadun päätöstäni, suren sitä, etten saa kantaa sisälläni pientä ihmistä, en saa syliini sitä täydellistä pientä vauvaa. Mies pitää minua hulluna kun itken menetystäni ja suurin syy aborttiin oli miehen asenne, hän oli raskautta vastaan eikä tukenut minua, en olisi yksin jaksanut neljän pienen lapsen kanssa, mutta en tiedä jaksanko tätä suruakaan! En ollut päätöksestäni täysin varma, luin yhdestä kirjasta, että valinnoissa ei ole oikeaa ratkaisua, pitää yrittää valita se jota pitää parempana. Kokonaisuutta, taloudellista tilannetta, ennenkaikkea omaa jaksamista ajatellen tämä oli se oikeampi ratkaisu, ei se silti tee siitä yhtään sen helpompaa.


      • Aborttia odottava
        katumus kirjoitti:

        Minä otin tänä aamuna pillerin, jolla sinetöin syntymättömän lapseni kohtalon, pillerin otosta on nyt reilu 3h ja jos voisin, peruisin sen! Sunnuntaina olin todella helpottunut päätöksestäni, eilen iski epäilys ja vielä aamulla aikaa odottaessa yritin miettiä, miksi päädyin tähän ratkaisuun. Kaikki syyt oli kadonneet mielestäni, mutta silti tiesin, että ne on edelleen olemassa! Toistaiseksi en tunne syyllisyyttä, tosin aikaa on vasta kulunut muutama tunti, mutta kadun päätöstäni, suren sitä, etten saa kantaa sisälläni pientä ihmistä, en saa syliini sitä täydellistä pientä vauvaa. Mies pitää minua hulluna kun itken menetystäni ja suurin syy aborttiin oli miehen asenne, hän oli raskautta vastaan eikä tukenut minua, en olisi yksin jaksanut neljän pienen lapsen kanssa, mutta en tiedä jaksanko tätä suruakaan! En ollut päätöksestäni täysin varma, luin yhdestä kirjasta, että valinnoissa ei ole oikeaa ratkaisua, pitää yrittää valita se jota pitää parempana. Kokonaisuutta, taloudellista tilannetta, ennenkaikkea omaa jaksamista ajatellen tämä oli se oikeampi ratkaisu, ei se silti tee siitä yhtään sen helpompaa.

        koittaa sitten se päivä. Tätä on odotettu jo kaksi pitkää viikkoa. Ja olen täysin varma etten tule syyllisyyttä tuntemaan. Surua saattaa olla, mutta enemmän olen surrut asiaa kun olen ajatellut joutuvani jatkamaan raskautta.

        Kuten on sanottu, jokaisella on omat syynsä. Mielestäni paras ratkaisu. Kukaan ei ole pakottanut tai painostanut itse päätin. Lääkärit toki vielä kyselivät, että olenko varma. Ja voihan sen olla ottamatta sen pillerin. Ei siihen kukaan lääkäri pakota. Itse, niin itsekkäältä ja murhaajalta tai miltä tahansa kuulostaakaan, en jaksaisi odottaa tuota päivää.

        Ja jos syyllisyyttä tunnen kannan sen itse. Vastuu on minun ja päätös myös. Mitä sitä sitten toisille itkemään syyllisyyden tuntoa jos kerta on päätöksen itse tehnyt. Ja itse sen pillerin niellyt.


      • ...
        abortin kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        että siinä jotain asiatonta on, kysyin itse, mitä asiatonta oli tuossa viestissä, jossa henkilö kertoi tekevänsä abortin. Minä en nää siinä mitään asiatonta. Ja ei, en ihannoi aborttia, mutta jos jomman kumman puolella pitää olla, niin olen kyllä sen raskaana olijan puolella, koska hänellä ne suuremmat oikeudet on. Jos ei lasta halua kantaa eikä synnyttää, niin sitä ei tarvitse ja silti voi pitää puhtaan omantuntonsa


      • Aborttia odottava
        ... kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Sitä paitsi päätös ei olisi harkittu jos sitä katuisi. Jos yhtään epäilyttää niin ei pidä mennä tekemään isoa päätöstä.


      • harkinta...
        Aborttia odottava kirjoitti:

        Sitä paitsi päätös ei olisi harkittu jos sitä katuisi. Jos yhtään epäilyttää niin ei pidä mennä tekemään isoa päätöstä.

        takaa mitenkään etteikö sitä vois katua ja katkerasti jonain päivänä.


      • Taika80
        Aborttia odottava kirjoitti:

        Sitä paitsi päätös ei olisi harkittu jos sitä katuisi. Jos yhtään epäilyttää niin ei pidä mennä tekemään isoa päätöstä.

        Täällä kun osa on sitä mieltä, että abortti on murha ja toiset taas sitä mieltä että jokaisen oma päätös mitä tekee sikiölle, joka ei vielä edes itse tiedosta omaa olemassa oloaan.... Miettikääpä tällaistakin asiaa joidenkin kohdalla:

        Itse sain tietää olevani raskaana, kylläkin epävakaasta seurustelusuhteesta. Kerroin miehelle, joka lähti lätkimään koska hänestä ei ollut kantaa vastuuta.
        Päätin, että koska elämäni oli muuten kunnossa.. vakituinen työ jota mahdollista jatkaa raskauden jälkeenkin, lähipiirin tuki, oma asunto jne.
        Apteekin raskaustestin myötä päätin vielä varmistaa asian lääkärillä.
        Kävin yksityisellä varhais-ultrassa, viikkoja oli kertynyt vasta 5.. olin silti mielettömän onnellinen sisälläni olevasta pienestä olennosta.
        Aikaa kului eteenpäin ja jostain tuli ajatus kuin tyhjästä, että pitäisikö vielä varmistaa että kaikki on hyvin..
        Sikiö oli 13 viikon ikäinen, kun ultrassa käväsin.. selvisi, että kaikki ei ollutkaan kohdallaan.
        En tiedä, mikä "äidin vaisto" siinä oli, mutta pahin painajaiseni tuli ilmi.
        En polta, en ollut käyttänyt alkoholia raskauden alkuaikoinakaan.. ei perinnöllisiä sairauksia.. mutta sikiön sydän äänet olivat epäsäännölliset.
        Lääkäri sanoi suoraan, että raskaus on keskeytettävä ja se on mahdollista tehdä tekemällä ensin lupahakemus Valviraan (tai muuhun vastaavaan?).
        Olin aivan rikki.
        Olin jo miettinyt että mikähän neidille/herralle tulisi nimeksi.. ja käynyt katselemassa pieniä töppösiäkin.
        Nyt kuitenkin minulle annettiin vain mahdollisuus aborttiin.
        Muutoin sikiö olisi todennäköisesti menehtynyt sisälleni, joko keskenmenon kanssa tai pahimmassa tapauksessa ollut sisälläni kuolleena tietämättömän aikaa.
        Viikko tästä ja lupa oli myönnetty.
        12-20 raskausviikolle tätä pystyttiin lupa-anomuksen kautta tekemään ja olikohan pari viikkoa pidemmällekin jos sikiö ei ollut terve.
        Ei auttanut muu, kuin mennä sairaalaan lapun kanssa ottamaan ensimmäinen pilleri naamaan.
        Näinä päivinä kävi mielessä herra ties mitä.. jopa se, että pitäisikö sitä itsensäkin liittyä "rajan tuolle puolen" että voisi saada tuon lapsen pidettäväkseen.
        Kahden päivän päästä minun oli mentävä vuodeosastolle jatkamaan aborttia.
        Mitään niin kamalaa tunnetta ei ole, kuin tuntea "ulostavasi" lapsen metalliseen säiliöön, jonka niin olisi halunnut pitää..

        Älkää siis tuomitko suoralta kädeltä, jos kuulette että joku on tehnyt abortin.
        Minä hyväksyn sen kyllä, mutta on myös olemassa tapauksia jossa ei ole muutakaan vaihtoehtoa omasta tahdosta huolimatta.
        Osissa tapauksia on myös kyse itse äidin terveydestä.

        Voimia kaikille tämän asian kanssa oleville.. toivon että minäkin jonain päivänä koen sen hetken, kun synnytän maailmaan terveen jälkeläisen.
        Teette abortin syystä tai toisesta, se syy on oikeutettu jos se on teidän oman hyvinvointinne puolesta. Sanokoon muut mitä lystää.


      • lyhyt perustelu
        Taika80 kirjoitti:

        Täällä kun osa on sitä mieltä, että abortti on murha ja toiset taas sitä mieltä että jokaisen oma päätös mitä tekee sikiölle, joka ei vielä edes itse tiedosta omaa olemassa oloaan.... Miettikääpä tällaistakin asiaa joidenkin kohdalla:

        Itse sain tietää olevani raskaana, kylläkin epävakaasta seurustelusuhteesta. Kerroin miehelle, joka lähti lätkimään koska hänestä ei ollut kantaa vastuuta.
        Päätin, että koska elämäni oli muuten kunnossa.. vakituinen työ jota mahdollista jatkaa raskauden jälkeenkin, lähipiirin tuki, oma asunto jne.
        Apteekin raskaustestin myötä päätin vielä varmistaa asian lääkärillä.
        Kävin yksityisellä varhais-ultrassa, viikkoja oli kertynyt vasta 5.. olin silti mielettömän onnellinen sisälläni olevasta pienestä olennosta.
        Aikaa kului eteenpäin ja jostain tuli ajatus kuin tyhjästä, että pitäisikö vielä varmistaa että kaikki on hyvin..
        Sikiö oli 13 viikon ikäinen, kun ultrassa käväsin.. selvisi, että kaikki ei ollutkaan kohdallaan.
        En tiedä, mikä "äidin vaisto" siinä oli, mutta pahin painajaiseni tuli ilmi.
        En polta, en ollut käyttänyt alkoholia raskauden alkuaikoinakaan.. ei perinnöllisiä sairauksia.. mutta sikiön sydän äänet olivat epäsäännölliset.
        Lääkäri sanoi suoraan, että raskaus on keskeytettävä ja se on mahdollista tehdä tekemällä ensin lupahakemus Valviraan (tai muuhun vastaavaan?).
        Olin aivan rikki.
        Olin jo miettinyt että mikähän neidille/herralle tulisi nimeksi.. ja käynyt katselemassa pieniä töppösiäkin.
        Nyt kuitenkin minulle annettiin vain mahdollisuus aborttiin.
        Muutoin sikiö olisi todennäköisesti menehtynyt sisälleni, joko keskenmenon kanssa tai pahimmassa tapauksessa ollut sisälläni kuolleena tietämättömän aikaa.
        Viikko tästä ja lupa oli myönnetty.
        12-20 raskausviikolle tätä pystyttiin lupa-anomuksen kautta tekemään ja olikohan pari viikkoa pidemmällekin jos sikiö ei ollut terve.
        Ei auttanut muu, kuin mennä sairaalaan lapun kanssa ottamaan ensimmäinen pilleri naamaan.
        Näinä päivinä kävi mielessä herra ties mitä.. jopa se, että pitäisikö sitä itsensäkin liittyä "rajan tuolle puolen" että voisi saada tuon lapsen pidettäväkseen.
        Kahden päivän päästä minun oli mentävä vuodeosastolle jatkamaan aborttia.
        Mitään niin kamalaa tunnetta ei ole, kuin tuntea "ulostavasi" lapsen metalliseen säiliöön, jonka niin olisi halunnut pitää..

        Älkää siis tuomitko suoralta kädeltä, jos kuulette että joku on tehnyt abortin.
        Minä hyväksyn sen kyllä, mutta on myös olemassa tapauksia jossa ei ole muutakaan vaihtoehtoa omasta tahdosta huolimatta.
        Osissa tapauksia on myös kyse itse äidin terveydestä.

        Voimia kaikille tämän asian kanssa oleville.. toivon että minäkin jonain päivänä koen sen hetken, kun synnytän maailmaan terveen jälkeläisen.
        Teette abortin syystä tai toisesta, se syy on oikeutettu jos se on teidän oman hyvinvointinne puolesta. Sanokoon muut mitä lystää.

        Ikävä juttu.

        Niin, se on jännä juttu miten se elämä ei vain aina mene niin kuin tahtoisi. Sinun tapauksessasi raskaus oli pakko keskeyttää vaikka olisit itse lapsen halunnut pitää, etkä ole ainoa.

        Tsemppiä vaan sulle!


    • äiti muille lapsille

      Ei mitään ongelmia itsellä. Kun homma on päätetty ja itse tahdottu niin ei tule mitään ongelmia.

    • sininensukka

      Hei!

      Minulle suoritettiin omasta pyynnöstäni lääkkeellinen raskauden keskeytys raskausviikolla 6. Alle viikko keskeytyksen jälkeen aloin kärsiä kovista alavatsakivuista ja minulla diagnosoitiin kohtutulehdus. Kohtuni tyhjennettiin imukaavinnalla. Edustan tuota pientä prosenttia, joka joutui käymään läpi molemmat operaatiot. Fyysinen toipuminen kesti monta kuukautta, jonka jälkeen alkoi henkinen toipuminen.

      Päätöstä tehdessä pohdin omia arvoja, asenteita, voimavaroja ja tulevaisuuden toiveita. Päätökseeni vaikuttivat myös perheeni mielipiteet. Oikean vastauksen löytyminen tuntui vaikealta. Itkin ja olin levoton, toivoton ja turhautunut. Toisessa hetkessä tein päätöksen ja toisessa taas muutin mieleni. Kyseenalaistin kaikki järki- ja tunneperusteet. Lopullinen päätökseni oli huolellinen. Sen vuoksi minun oli helpompi kestää minulle suoritetut toimenpiteet.

      Nyt keskeytyksestä on kulunut puoli vuotta ja huomaan oireilevani omalla tavallani. Olen lihonut herkutteluni myötä seitsemän kiloa, unen laatuni on kärsinyt ja mielialani ailahtelevat. En tunne syyllisyyttä enkä katumusta. Mieleni on pikemminkin ajoittain haikea ja surullinen. Kannan päätöstä mukanani lopun elämääni, mutta sen paino heikkenee ajan myötä, kun tunteet asettuvat paikoilleen. Olen surullinen, että en halunnut antaa omalle lapselleni mahdollisuutta elää. Hän oli kuitenkin minun sisälläni, osa minua, joten päätös hänen tulevaisuudestaan kuului minulle. Olen onnellinen, että saan asua maassa, jossa nainen saa päättää omasta ruumiistaan.

      Jos pohdit raskauden keskeyttämistä, hanki näyttöön perustuvaa tietoa mahdollisimman paljon. Suosittelen lukemaan ainakin Käypä hoito-sivut. Älä usko muiden mieleipiteitä, vaan muodosta asiasta oma näkemyksesi. Mene syvälle sisimpääsi ja pohdi mitä haluat. Mikä on sinulle tärkeintä? Luota itseesi.

    • HAJOAMIS PISTEESSÄ

      Tein kaks viikkoo sit keskeytyksen kaavinnalla (9 2) ja nyt kadun sitä päivää nii paljon et en tiiä enää mitä teen. Päässä soi päivittäin tuutu-laulu ja ahdistaa nähdä ilosii vanhempia ja odottavia äitejä.
      Nyt vast kaikki on pompahtanu pinnalle... sen kaks viikkoo elin "sumussa" enkä ees tajunnu mitä olin tehny. Poikaystävän kanssa nyt juteltu että vaikka elämän tilanne ei oo maailman paras ni oisko sittenki pitäny pitää lapsi. Mennyttä se nyt on ja oon aivan yksin tän asian kaa. _Onko missään vertaistukiryhmää?_

    • _Joku_

      Itse tein abortin tuossa 2 vuotta sitten suunnilleen ja nyt vasta alkaa tulemaan masennusta,itkua ja painajaisia monena yönä olen herännyt uneen jossa kuulen vauvan itkua ja sitten kun herään niin olen hikinen ja hermostuneena pistän valoja päälle kun jotenkin koko kropan valtaa jonkinlainen pelon sekava tunne...

    • poopooopoo

      Mä oon nyt vasta alkanut käsittelemään vuosi sitten tapahtunutta aborttia.
      En aluksi tajunnut mistä oli kyse, mutta olin kauhea puolisolleni ja tosiaan mm. itkin aina seksi jälkeen ja oli mm. masentuneisuutta ja agressiivisuutta. Eräs päivä aloin miettimään, miksi olen koko ajan helvetin surullinnen, jolloin tajusin, että en ollut käsitelly tosiaan vuoden takaista aborttiani. Nyt kun tajusin sen -se jo auttaa. olen hakenut apua ystäviltä, puolisoltani ja netistä. Nämä surun tunteet on pakko vaan käsitellä vaikka ne onkin ihan perseestä. En kadu aborttia mutta mua harmittaa se että mulla ei ollut mahdollisuutta perheen perustamiseen sillä hetkellä, sillä sitä kuitenkin toivoisin eniten tälläkin hetkellä.

    • sekava

      Itsellä abortti aika varattu,kaksi alle 3v lasta nyt.Mies reissuhommissa,asuu muutaman sadan kilometrin päässä..Tunteet laidasta laitaan,järki sanoo en jaksa/pysty yksin,sydän sanoo toista...
      Itkua itkun perään,ei ketään kelle uskoutua.
      Olen elämässäni tehnyt monen monia virheitä ja en enää tiedä kumpi olisi virhe..
      Välillä huokaisen että kohta se on ohi ja välillä syytän itseäni murhaajaksi..
      Kaikki hyvin sekavaa..
      Toivon koko sydämestäni että aika parantaa haavat.

      • pupu tupuna

        Jos kerta noin epävarma olet abortista niin kannattaisiko vielä sitten asiaa pohtia ja jutella vaikka lääkärin kanssa? Tokihan totuus on se, että ratkaisun teet ainoastaan sinä. Ei siihen lääkärikään voi sanoa mitään. Sinä parhaiten elämäsi tilanteen tiedät.

        Otahan nyt ihan oikeasti aikalisä itsesi kanssa ja mieti asiaa monelta eri kantilta. Eniten taidat juuri nyt kaivat todellakin sitä keskusteluapua, jota saat myös sairaalasta hoitajiltakin.

        Toivottavasti löydät itsellesi sen sopivimman ratkaisun. Voimia oikein kovasti sinulle nyt!!!


      • Matkalla ikisuruun

        Mitään parannettavaa ei ole eikä tule kun jätät lapsesi tappamatta!!


    • hormoonihiiri

      Tarkoitan hieman vakavampia oireita. Ja miten ne sitten itse tulee hoksineeksi, vai muomaako niitä itse? Miten ne ilmenevät?
      Mistä se mahtaa johtua?

      - - -
      Hormonien heilahteluista. Kestää hetken ennen kuin hormonit tasoittuneet. Myös synnytyksen yhteydessä esiintyy paljon masennusta ja jotkut masennukset jäävät päälle.

    • *hämillään*

      Kävin tänään naistentautien poliklinikalla ja sain raskauden keskeytykseen lääkkeet... Keskeytys pitäisi siis tapahtua kotona...Olen 19 vuotias tuore äiti ja minulla on puolivuotiaat kaksos tytöt ja koska olen yh. äiti on ehkä parempi näin. Välillä on katuva olo ja tuntuu, että itku tahtoo tunkea joka väliin... Toisaalta olen helpottunut, koska tiedän että tein oikean ratkaisun.. Olisi ollut itsekästä pitää lapsi... Nyt suunnitellaan parempaa ehkäisy menetelmää, jotta voidaan varmistua siitä ettei tämä toistu.... Paha olo on, mutta eiköhän tästä selvitä... Rukoilua rukoilun perään....

    • eräs äiti

      Minä tein 2 viikkoa sitten kotona lääkkeellisen keskeytyksen. Nyt olen ollut surullinen ja katkera. Minua ärsyttää mm. avomieheni lapset exiensä kanssa,koska mietin että olenko niin paska ihminen että kanssani voi harrastaa seksiä ilman ehkäisyä,mutta raskauden alkaessa onkin vaan kaksi huonoa vaihtoehtoa; abortti ja lapsi.... Itse sain kaksi lastani hoidoilla eikä minun ikinä pitänyt saada lasta... Kas.. Yhtäkkiä olinkin kolmannen kerran raskaana. Meillä on jo nyt uusioperhe. Välillä minua ahdistaa aivan kaikki. Nyt vielä enemmän kun tunnen vihaa mieheni lapsia kohtaan ja mietin mikä oikeus heillä on ollut syntyä miehelleni. Minä kun olisin halunnut antaa hänelle lapsen. Viimeisimmän exänsä takia hän ei enää halunnut. Exä ei muutenkaan anna meidän elää rauhassa vieläkään. Vetoaa aina yhteisiin lapsiin.... Neuvoi mm. miestäni menemään laittamaan piuhat poikki ettei tule heidän lapsilleen sisaruksia kanssani. Tuntuu niin pahalta välillä hoitaa hänen lapsiaan kotonani,mutta olen päättänyt että lapset ovat tilanteeseen viattomat ja hoidan heitä kuin omiani. Abortti vaan ei ollut mielestäni ratkaisu. Mutta järkeni sanoo toisin. Tästä olen päättänyt selvitä kuitenkin eteenpäin ja nautin joskus vielä elämästäni aivan takuulla. Olen kuitenkin saanut kokea kaksi raskautta ja paljon muuta ihanaa elämässäni surujen lisäksi.

    • Hormoonihiiri

      Kaikki häröt abortin jälkeen tulee siitä, että raskaana ollessa hormonitoiminta tietty menee sekaisin ja kestää aikansa ennen kuin se abortin jälkeen palautuu, hormonit pistää naisilla pään sekaisin. Samat hormonit ne on jotka aiheuttaa synnytyksen jälkeistä masennusta, eli juuri se hormonitason heilahtelu itkettää ja masentaa. Pyytäkää lääkäriltä tähän apuja. Ja useimmat lekurit osaa jo antaakin oikeat lääkkeet. Tosin asia tasaantuu omia aikojaankin. Abortista pitää jutella jonkun kanssa, ettei tarvi jäädä asian kanssa yksin. Mielummin siellä sairaalassa tai mielenterveyshoitajan kanssa jne.. kriiseistä selviää kyllä, viimeistään silloin kun tulee paljon pahempia kriisejä kuin joku abortti.

      Hammaskipua ei muistakaan jos jalka menee poikki. Semmonen vanha ns. neuvo esim. henkiseen suruun on semmoinen että laittaa liian pienet kengät jalkaan tai kiven kenkään. Lähtee sitten lenkille niin kappas vaan niin ei mene montaa metriä kun masennus on unohtunut.

      • noin selittelee

        abortinsuosijat kun ei halua myöntää että vain abortista tulee niitä pitkäkestosia henkisiä, jopa loppuelämän ongelmia. Kummallista tosiaan kuinka monella ne "hormooniheilumiset" tuleekin vasta esim. vuoden päästä abortista ja ovat 6 kertaa tappavampaa laatua kuin synnytyksen aiheuttamat... ja ihan kun niihin "hormoonien sekottumisiin" kuuluis mm. syyllisyyttä ja katumustakin.. joo joo.


      • Apua kriiseihin
        noin selittelee kirjoitti:

        abortinsuosijat kun ei halua myöntää että vain abortista tulee niitä pitkäkestosia henkisiä, jopa loppuelämän ongelmia. Kummallista tosiaan kuinka monella ne "hormooniheilumiset" tuleekin vasta esim. vuoden päästä abortista ja ovat 6 kertaa tappavampaa laatua kuin synnytyksen aiheuttamat... ja ihan kun niihin "hormoonien sekottumisiin" kuuluis mm. syyllisyyttä ja katumustakin.. joo joo.

        Älähän nyt synkistele luonnollista asiaa. Kriisistä toki voi tulla traumoja. Väitätkö, että raskauden aikana ei muka erity hormojeja, eikä ne vaikuta silloin jos tekee abortin? Sinähän se taisit olla se, joka väittää ettei synnytyksestäkään tule masennusta? Miksi vääristelet kun kaikki löytää netistä asianmukaista tietoa itsekin terveydenhoitosivuilta? hmiset voi katua montaakin asiaa ja ratkaisujaan jälkikäteen, varsinkin jos ei ole koskaan joutunut tiukassa paikassa tekemään ratkaisuja, mutta niiden kanssa pitää päästä sopuun. Kriisiraskaus -sanassa on sana kriisi. Kriisi tarkoittaa sitä että asia ei ole toivottu, se on onnettomuus. Kaikkiin kriiseihin on saatavissa apua, myös abortin tehneelle jos sitä tarvitsee.

        Hoitamaton kriisi tietenkin jää vaivaamaan pitkäksikin aikaa jos ei saa purkaa tunteitaan.

        http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Traumaattiset_kriisit_ja_niiden_hoito

        Suurin osa traumaattisen kriisin kokeneista henkilöistä selviää tapahtumasta läheistensä ja ystäviensä tuella. Jos oireet pahentuvat, voi turvautua ulkopuoliseen apuun.

        Selviytyminen kriisitilanteesta on sitä parempaa, mitä lähempää ja nopeammin apua voidaan antaa. Psyykkisen trauman kokeneet eivät aina itse tiedosta avuntarvetta ja heidän on siksi vaikea löytää oikeita tukipalveluja.

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=spr00016#s2

        Lähin apua tarjoava yksikkö voi olla terveyskeskus, muu päivystävä terveydenhuollon yksikkö tai monessa kunnassa jo käytössä oleva sosiaali- ja terveysviranomaisten yhteinen kriisipalvelu. Myös mielenterveystoimistot ja perheneuvolat tarjoavat apua.

        Kriisiryhmiä on myös eri järjestöillä, ja niiden palvelut voivat olla kohderyhmän mukaan eriytettyjä. Suomen Punaisella Ristillä on omien ensiapuryhmiensä ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun kautta laaja auttajien ja tukihenkilöiden verkosto.

        Tsemppiä ja mukavaa päivää kaikille!!


      • vääristelyjä korjaav
        Apua kriiseihin kirjoitti:

        Älähän nyt synkistele luonnollista asiaa. Kriisistä toki voi tulla traumoja. Väitätkö, että raskauden aikana ei muka erity hormojeja, eikä ne vaikuta silloin jos tekee abortin? Sinähän se taisit olla se, joka väittää ettei synnytyksestäkään tule masennusta? Miksi vääristelet kun kaikki löytää netistä asianmukaista tietoa itsekin terveydenhoitosivuilta? hmiset voi katua montaakin asiaa ja ratkaisujaan jälkikäteen, varsinkin jos ei ole koskaan joutunut tiukassa paikassa tekemään ratkaisuja, mutta niiden kanssa pitää päästä sopuun. Kriisiraskaus -sanassa on sana kriisi. Kriisi tarkoittaa sitä että asia ei ole toivottu, se on onnettomuus. Kaikkiin kriiseihin on saatavissa apua, myös abortin tehneelle jos sitä tarvitsee.

        Hoitamaton kriisi tietenkin jää vaivaamaan pitkäksikin aikaa jos ei saa purkaa tunteitaan.

        http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Traumaattiset_kriisit_ja_niiden_hoito

        Suurin osa traumaattisen kriisin kokeneista henkilöistä selviää tapahtumasta läheistensä ja ystäviensä tuella. Jos oireet pahentuvat, voi turvautua ulkopuoliseen apuun.

        Selviytyminen kriisitilanteesta on sitä parempaa, mitä lähempää ja nopeammin apua voidaan antaa. Psyykkisen trauman kokeneet eivät aina itse tiedosta avuntarvetta ja heidän on siksi vaikea löytää oikeita tukipalveluja.

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=spr00016#s2

        Lähin apua tarjoava yksikkö voi olla terveyskeskus, muu päivystävä terveydenhuollon yksikkö tai monessa kunnassa jo käytössä oleva sosiaali- ja terveysviranomaisten yhteinen kriisipalvelu. Myös mielenterveystoimistot ja perheneuvolat tarjoavat apua.

        Kriisiryhmiä on myös eri järjestöillä, ja niiden palvelut voivat olla kohderyhmän mukaan eriytettyjä. Suomen Punaisella Ristillä on omien ensiapuryhmiensä ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun kautta laaja auttajien ja tukihenkilöiden verkosto.

        Tsemppiä ja mukavaa päivää kaikille!!

        Niin löytyy tosiaan asianmukaista tietoo josta ilmenee ettei abortin jälkeen todellakaan kaikki vuosienkin päästä jatkuvat syyllisyys, masennut, katumus jne. johdu mistään hormoonivaihteluista. Onhan tää nyt normaali ymmärryksen omaaville muutenkin ihan itsestäänselvää.
        Synnytyksen jälkeinen tilapäinen alakulo sen sijaan johtuu useimmiten niistä hormoonien vaihteluista, ja vain harvoin jatkuu pidempään todellisena masennuksena.


      • tietolähde
        vääristelyjä korjaav kirjoitti:

        Niin löytyy tosiaan asianmukaista tietoo josta ilmenee ettei abortin jälkeen todellakaan kaikki vuosienkin päästä jatkuvat syyllisyys, masennut, katumus jne. johdu mistään hormoonivaihteluista. Onhan tää nyt normaali ymmärryksen omaaville muutenkin ihan itsestäänselvää.
        Synnytyksen jälkeinen tilapäinen alakulo sen sijaan johtuu useimmiten niistä hormoonien vaihteluista, ja vain harvoin jatkuu pidempään todellisena masennuksena.

        Tästäkin kyllä saa sinun vääristelyjäsi paremaa tietoa ammattilaisilta.

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00505


      • tietoa saatavilla
        noin selittelee kirjoitti:

        abortinsuosijat kun ei halua myöntää että vain abortista tulee niitä pitkäkestosia henkisiä, jopa loppuelämän ongelmia. Kummallista tosiaan kuinka monella ne "hormooniheilumiset" tuleekin vasta esim. vuoden päästä abortista ja ovat 6 kertaa tappavampaa laatua kuin synnytyksen aiheuttamat... ja ihan kun niihin "hormoonien sekottumisiin" kuuluis mm. syyllisyyttä ja katumustakin.. joo joo.

        Ei tosiankaan henkisiä ongelmia esiinny kaikilla, kuten ei myöskään synnytysmasennusta. Yksilöitähän me ollaan,.

        http://www.tohtori.fi/?page=7236802&id=1904349

        Ylen sivulta:
        Tärkeintä on, että naisella on joku jolle abortista voi puhua, joku joka kuuntelee, joku joka hyväksyy, että on joutunut tekemään sellaisen ratkaisun. Ammattiapu pitäisi myöskin olla helposti saatavilla ja kynnys sen hakemiseen ei saisi olla korkea. Aborttia pidetään edelleen Suomessa jotenkin pahana, moraalittomana tekona. Siihen liittyy mielestäni se, että ei olla kiinnitetty huomiota tähän psyykkisen avun tarpeeseen. Ajatellaan jotenkin, että kärsikööt sitten, toteaa Poijula

        Monelle abortti on viimeinen selviytymiskeino, jota on mietitty pitkään. Raskaasta ja raastavasta kokemuksesta johtuen neljäs osa abortin tehneistä naisista tarvitsee psykoterapeuttista apua. Naiset jotka keskustelevat elämänkumppaninsa, perheensä tai ystäviensä kanssa selviytyvät abortista helpommin kuin naiset jotka pohtivat aborttia yksin. Muun muassa Tampereella ja Oulussa alle 25-vuotiaille naisille onkin aloitettu Voimala-projekti, jonka tarkoitus on auttaa selviytymään abortin jälkeisestä masennuksesta.

        - Näissä kaupungeissa esimerkiksi abortin tehneet alle 25-vuotiaat voivat hakeutua tällaiseen kriisiterapiaan. KELA maksaa sekä matka- että terapiakustannukset. Mielestäni tämä on erittäin positiivinen muutos. Toivottavasti kokeilu laajenee käytännössä oikeuskriisihoitoon.


      • antaa tulla

      • linkissä sanotaan
        tietolähde kirjoitti:

        Tästäkin kyllä saa sinun vääristelyjäsi paremaa tietoa ammattilaisilta.

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00505

        tasan samaa mitä aiemmin todettiin.
        "Synnytyksen jälkeinen tilapäinen alakulo sen sijaan johtuu useimmiten niistä hormoonien vaihteluista, ja vain harvoin jatkuu pidempään todellisena masennuksena. "

        >Yli puolella synnyttäneistä äideistä ilmenee heti synnytyksen jälkeen muutaman päivän kestävää ja itsestään ohimenevää masentuneisuutta, mielialan vaihtelua, itkuisuutta, joskus ruokahaluttomuutta ja unettomuutta. Tämä synnytyksen jälkeinen herkistymisen oireet ovat voimakkaimmillaan 3–5 päivää synnytyksen jälkeen, minkä jälkeen ne häviävät yleensä parissa viikossa.

        Noin 10–15 %:lle synnyttäneistä kehittyy kuitenkin synnytyksen jälkeinen masennustila, joka on oirekuvaltaan vakavampi ja pitkäkestoisempi.>

        Eli missä olikaan se vääristely?!


      • sosiologi
        noin selittelee kirjoitti:

        abortinsuosijat kun ei halua myöntää että vain abortista tulee niitä pitkäkestosia henkisiä, jopa loppuelämän ongelmia. Kummallista tosiaan kuinka monella ne "hormooniheilumiset" tuleekin vasta esim. vuoden päästä abortista ja ovat 6 kertaa tappavampaa laatua kuin synnytyksen aiheuttamat... ja ihan kun niihin "hormoonien sekottumisiin" kuuluis mm. syyllisyyttä ja katumustakin.. joo joo.

        "abortinsuosijat kun ei halua myöntää että vain abortista tulee niitä pitkäkestosia henkisiä, jopa loppuelämän ongelmia. Kummallista tosiaan kuinka (...) "

        Mitä siis suosittelet niille, joille ehkä tulee abortista jotain ikäviä jälkiseurauksia?

        Minä itse suosittelisin hakeutumaan jonkun asiantuntijan luokse juttelemaan ja selvittelemään omia tunteitaan ja tuntemuksiaan. Parasta olisi ensin käydä varmistamassa lääkäristä, että hormonitoiminta ja fyysinen puoli on kunnossa. Monen asian takana voi olla fyysinen sairaus. Joillakin on hoidettu masennusta ja ahdistusta, ja takana on ollutkin hypoglykemia tai anemia tms...esim. juuri synnytyksen ja abortin yhteydessä. Me suomalaiset ollaan kai perinteisesti sellaista puhumatonta ja tuppisuuta kansaa, joille on vaikea ilmaista tunteitaan ja avautua asioistaan. Tunteiden jäädyttäminen ei ole hyväksi, jolloin oireita tuleekin myöhemmin, jos ei niitä käsitellä silloin kun ne ovat ajankohtaisia ja tapahtumat tuoreita. Onneksi netissäkin voi jakaa tuntemuksiaan ammattilaisten kanssa ja soittaa erilaisiin kriisipuhelimiin tuntemattomana. Tällainenkin on:

        http://www.kriisikeskussjk.fi/kriisipuhelin.htm

        "Mikä on kriisi?

        Kriisiksi kutsutaan vaikeaa elämäntilannetta, jossa kokemuksen mukanaan tuomat toimintatavat ja selviytymiskeinot eivät riitä tai ne eivät toimi. On tapahtunut jotain uutta ja vaikeasti käsiteltävää, esimerkiksi raskas menetys tai muunlainen elämänmuutos. Kriisissä oleva kokee avuttomuuden tunnetta ja hätää, perusturvallisuuden tunne heikkenee ja ote elämästä tuntuu katoavan.

        Kriisiä läpikäyvä saattaa kokea monenlaisia oireita ja tuntemuksia, kuten ahdistusta, masentuneisuutta, unettomuutta, ärtyneisyyttä ja fyysisiä kipuja. Ihmisten kyky sietää vaikeita elämäntilanteita on hyvin erilainen. Toinen voi selvitä hyvinkin vähällä oirehtimisella, toinen tarvitsee enemmän apua ja aikaa toipuakseen.

        Kriisit voivat myös tuoda mieleen aiempia vaikeita elämäntilanteita. Tällöin tilanne voi tuntua erityisen raskaalta. Toisaalta kriisi voi mahdollistaa asioiden uudelleenarvioimisen ja henkisen vahvistumisen."

        "Surressa

        Puhuminen helpottaa.
        On lupa olla hiljaa, kun haluaa.
        On lupa itkeä, kun itkettää.
        On lupa olla sellaisten ihmisten seurassa,
        joiden kanssa kokee olonsa turvalliseksi.
        On lupa surra omalla tavallaan.
        On lupa hakea apua.
        On lupa pysyä omana itsenään."


    • Distressy

      Minun abortistani on kohta vuosi. En itse sitä halunnut, mutta lapsen isä, ystäväni ja omat vanhempani painostivat. Veilä aborttiaamuna soitin papille ja sanoin: "En halua tehdä tätä, voitko auttaa?" Hänellä ei ollut aikaa auttaa ja jutella kanssani.

      Abortista lähtien olen kärsinyt masennuksesta. Ensimmäiset 6 kk meni hautoen itsemurhaa joka päivä. Vain rakastava uusi kumppanini (abortoidun lapsen isä jätti minut heti abortin jälkeen) piti minut hengissä.
      Viimeiset 6kk on mennyt siinä toivossa, että elämä pian päättyisi. Minulla on 2 pientä lasta, ja olen yksinhuoltaja, joten joudun suorittamaan elämää joka päivä. Ja suoritankin, ja ihan hyvin, mutta yksin ollessani itken paljon. Kaipaan omaa pientä vauvaani niin paljon. Käyn jatkuvasti läpi aborttipäivän tapahtumia ja toivon, että olisin toiminut toisin. Itken, itken ja itken. Elämä tuntuu lohduttomalta, pitkältä taivallukselta. Taloudellinen ahdinko ei auta, koska mukaviin, piristäviin asioihin ei ole varaa.

      Öisin näen toistuvaa painajaista: puoliksi kuolleet ihmiset yrittävät vetää minua mukanaan, tappaa minutkin. Usein pelkään nukahtamista. Välillä ahdistaa niin, etten saa henkeä.

      Miten tällaisen kanssa voi elää loppuelämänsä? Minä en tiedä, miten tämän kanssa voi elää loppuelämänsä... joka päivä minulta puuttuu joku -- oma pieni vauvani -- jonka itse tapoin. Itse tapoin, kun en ollut riittävän vahva vastustamaan muita. Ja nyt he ovat poissa, pysyvät poissa ja kaukana, ja minä saan kantaa surun, häpeän, vihan, itsesyytökset ja loputtoman ikävän. He, jotka painostivat minut tähän, he jatkavat elämäänsä, kun omani on sirpaleina... ja lapseni kuollut.

      Toivon, että joko kipu ja suru loppuvat, tai elämäni loppuu. Ei tällaista jaksa. Ei joka päivä. Ei loppuelämäänsä, ei niin montaa vuotta.

      Lähetän rakkaimmat ja lämpimimmät ajatukseni kaikille, jotka taistelevat tässä samassa tuskassa. Kunpa voisin palata ajassa takaisin, ja perua aborttimme.
      Voikaa hyvin.

      • Äidin suru

        Juuri näin naisia aborttiin pakottavat vaativat uhrejaan vaikenemaan ja nöyrtymään.
        Edellä on tyypillinen aborttiasiamiehen julma kommentti, jossa abortin uhri syyllistetään. Samalla tavoin väkivallantekijät syyllistävät esim. raiskauksen uhreja. Väkivallan tekijät pitävät häntä syyllisenä.
        Tässäkin tapauksessa aborttiväki (tässä mm.: lapsen isä) painosti epävarmaa äitiä rikollisella ja vastuuttomalla tavalla lapsen surmaan. Seurauksena oli lapsen kuolema ja äidille kuolemansuru.

        Suruaan ja lastaan itkevä saa aborttiväeltä potkun ja märkää rättiä kasvoihinsa.
        Kun julma aborttiväki ei sääli lastaan, kuinka he armahtaisivat lasta kaipaavaa äitiä. Itsekkyys on edellytys lapsen teilaamiselle mukavuusabortissa. Eihän tällaiseen erheeseen muuten suistuttaisi.
        Aborttiväki harrastaa vihakirjoittelua suojattomia lapsia vastaan. Nimittää heitä loisiksi ja rotiksi. Kuollutta lastaan survalle äidille lyövät märän rätin naamaan ja syyllistävät uhria, jopa aborttiin pakotettua naisparkaa. Todella julmaa.

        Sinulle sanon: Kohtaat lapsesi ajan lopussa. Elä elämäsi viisastuneena kokemuksetasi. Kiitos että kirjoitit. Varoita ystäviäsi lankeamasta samaan onnettomuuteen. Rakasta elämää ja rakasta lapsiasi, joita toivon Sinun saavan. Uskon että osaat kokonaan eri tasolla arvostaa elämää kun kuolema on Sinua näin läheltä koskettanut.


    • abortti kaduttaa

      Minä tein abortin ollessani 14-vuotias. Syitä oli monia. Esimerkiksi ikäni, olin todellakin liian nuori äidiksi, en ollut käynyt edes perus koulua loppuun joten raha olisi ollut ehkä suurin ongelma. Eikä nämäkään syyt vielä saaneet minun päätäni kääntymään abortin suuntaan, mutta poikaystäväni ei koskaan puhunut mistään muusta kuin abortista. En uskaltanut sanoa hänelle että ehkä haluisinkin pitää vauvan, jos joskus sanoin niin hän alkoi huutamaan ja uhkasi pistävänsä välit poikki jos en tee aborttia. Päädyin lopulta itsekin aborttiin. Raskaus oli jo pitkällä, viikkoja oli muistaakseni 12 5. Poikaystäväni oli tukenani kokoajan. En kuvitellut abortin olevan niin tuskallinen ja kamala prosessi. Huusin tuskasta,en tiennyt miten päin olla.Menin aamu kuudelta sairaalaan, pääsin pois 22.30 illalla. Luulin, että sikiö sisälläni olisi vain pieni verinen möykky mitä ei edes vauvaksi tunnistaisi. Olin niin väärässä, siittiö oli noin 6-9cm pitkä, sillä oli kädet jalat pää silmät varpaat ja jopa pienen pienet sormet. Enkä tiedä kuvittelenko vain mutta näin vauvassani jo jotain meidän näköä. Se oli kamalaa, silloin tulin itsekin niihin ajatuksiin että abortti on murha. Tein ehkä väärän päätöksen ja kadun aborttiani edelleen vaikka siitä on jo melkein 4 vuotta. Myös poikaystäväni katuu aborttia. Mielestäni lääkärit eivät puhu tarpeeksi abortin jälkeisestä mahdollisesta syyllisyyden tunteesta tai muuten vain surullisesta ja tuskaisesta olosta. He kertovat miten asiat sairaalassa hoidetaan, kauanko jälkivuoto kestää ja sitten se on muka siinä. En ikinä olisi tehnyt aborttia jos olisin tiennyt miten nopeasti sikiö kehittyy ihan pienen vauvan näköiseksi ihmiseksi ja kuinka katuva pahaolo abortin jälkeen voi tulla. Minä itse ainakin sekosin täysin, itkin kokoajan olin vihainen ja agressiivinen, en mennyt ulos kavereiden kanssa, en mennyt kouluun. Olin vain kotona enkä suostunut puhumaan asiasta enkä todellakaan myöntämään mistä pahaoloni johtui. Suosittelen siis, jos mietit aborttia pohdi ensin tarkkaan onko sinulla oikeasti mahdollisuus pitää lapsi? Uskon että kadut aborttia mutta jos päätät pitää lapsen et enään sen synnyttyä sitä kadu.

    Ketjusta on poistettu 183 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      657
      8035
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2310
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2237
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1809
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1315
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1245
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1195
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      856
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      851
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      773
    Aihe