En koskaan uskaltanut heittäytyä tunteiden vietäviksi, usein mietin olisko pitänyt. Nyt kun niin voisin tehdä, ei enää olla tekemisissä. :'( En mahda näille ajatuksille mitään. Ne löytävät aina tien sinun luokse, tietämättä mitä sulle nykyisin edes kuuluu.
Näin oli tarkoitettu tapahtuvan ilmeisesti, se on hyväksyttävä. En tiedä, onko oikein vai väärin kun rakastuin sinuun. Niin vain kävi.
Olit viimeksi humalassa joten en koskaan saa tietää... mitä tarkoitit. Teitkö kaiken tarkoituksella, ja halusit ettei enää pidetä yhteyttä koskaan. Vai ymmärsitkö käytöstäni jotenkin väärin.
Siitä on jo pitkä aika, joten en viitsi tai uskalla enää vaivata sinua asialla. Ne kerrat kun joskus otin yhteyttä, sain jostain päähäni, että voisit jopa olla iloinen jos joskus antaisin kuulua itsestäni. Enää ei ole sitä tunnetta... eikä rohkeutta.
Miten joku voi tuntuakin niin Oikealta, sitä ihmettelen vieläkin. Eikä tunteet ole mihinkään kadonneet. Välillä tuntuu että välittämisen määrä vain kasvaa, kun en näe sinua.
Jos se oikea sattuisi tämän lukemaan, haluan sanoa että olen niin pahoillani että meille kävi näin. Vaikka en tiedä halusitko sitä vai et. En saanut tai uskaltanut sanoa kaikkea mitä sydämessäni olen kantanut nämä vuodet, mutta toivottavasti minun enkelihahmo kuiskaa ne sinulle joskus unessasi.
En ikinä unohda sinua! m

Vastaukset 9
Vanhimmat
Elokuun yön viileä tuuli
Vesi on mustaa ja hopeaa
Kuningatar vieläkö kuulet
Hiljaiseen valtakuntaan
Enkelit lentää sun uniin
Ja tekee sinusta kauniin
Sanaton sielu siivissä voimaa
Mikä on turhaa se pakenee
Syliini jää aamu on jossain
Kohotin maljan sen sulle juon
Joskus pitää vain irrottaa.
minun sitten irrottaa ja päästää irti syvimmistä unelmista ja haaveista? Tunnen itseni niin hölmöksi kun kaipaan ja pidän kiinni, enkä tiedä kannattaako se. Ehkä ei :(
voi pitää kiinni,joskus ne vielä
saattavat toteutuakin? .....
Kaipaus ei anna lupaa irrottaa otettaan? miksi?
tiedän virheeni mutten halu uudestaan
sanat jotka sanoit sydäntäni satuttaa
liikaa kuolleita unelmia maassa
kirjan sivut auenneet, mutten edes muista
sanat satuttaa, jos en pysty ymmärtään
mieti vielä kerran tarvit vielä ystävää
liikaa haaveita sirpaleina maassa
astu yksi askell kaiken voi muutta
ei valoo tunnelissa mutten aijo luovuttaa
astu kohti uutta silmäni mun sukeltaa
en aijo luovtuttaa vaikken tiedä suuntaani
kivinen on polku askell hiertää raskaasti
liikaa kysymyksii aina ilman vastausta
miten löytää elämästä, ku ei tiedä vastausta
miks sun piti lähtee, miks en enään ymmärrä
ajattelen sua oon ihan ymmällä
miten voisin saada kaiken takas palaamaan
ajattelen sua taas uudestaan
Liikaa kysymyksii aina ilman vastausta.
Miten löytää elämästä, ku ei tiedä vastausta.
Miks sun piti lähtee, miks en enään ymmärrä?
Ajattelen sua oon ihan ymmällä.
Miten voisin saada kaiken takas palaamaan?
Ajattelen sua taas uudestaan.
Sä lähdit pois, miten löydän luoksesi?
Unelmiin vajoon, haluun olla kanssasi.
suomea kirjotat?!
Suomeen.
jotka pysyvät enkeleinä kaikesta huolimatta, täällä meidän luona. Toivon kovasti että onnesi löydät.